Hamlet

NELJÄS NÄYTÖS

Ensimmäinen kohtaus

Huone linnassa

(Kuningas, kuningatar, Rosencrantz ja Gyldenstern tulevat.)

KUNINGAS

 
Nuo syvät huokaukset mielt' ei vailla;
Syy ilmaiskaa, se täytyy meidän tietää.
Miss' ompi poikanne?
 

KUNINGATAR

 
Hetkeksi meidät yksin jättäkää. —
 

(Rosencrantz ja Gyldenstern menevät.)

 
Voi, puolisoni, mitä näin tän' yönä!
 

KUNINGAS

 
No, mitä, Gertrud? Kuink' on Hamletin?
 

KUNINGATAR

 
Hän riehuu niinkuin meri ja kuin myrsky,
Kun vallast' ottelee ne. Verhon takaa
Kun ääntä kuuli, veti raivopäissään
Hän maalle miekkansa, huus: "rotta! rotta!"
Ja hulluutensa vimmassa näin tappoi
Tuon vanhan kelpo miehen.
 

KUNINGAS

 
                          Julma teko!
Siell' olless' olis meidän samoin käynyt.
Vapaana kaikkia hän vaarall' uhkaa,
Teit' itseänne, meitä, joka miestä.
Voi! ken nyt vastaa tuosta verityöstä?
Syyn saamme me, me, jonka oisi tullut
Sitoa, vangita ja seurast' estää
Tuo hullu mies. Mut rakkautemme oli
Niin suur', ett'emme nähneet mitä piti,
Vaan, niinkuin pahantaudin saastuttama,
Salaten sitä, sen vaan annoimme
Kuluttaa elon ydintä. Miss' on hän?
 

KUNINGATAR

 
Pois murhatun hän ruumista nyt raastaa;
Näin hulluutensa, niinkuin kultajyvä
Halvemman malmisuonen keskellä,
Viel' loistaa puhtaana: hän itkee työtään.
 

KUNINGAS

 
Oi, Gertrud, lähtekäämme!
Ennenkuin päivä kukkuloita kultaa.
Hän laivall' on; tuot' ilkityötä täytyy
Älyn ja vallan koko voimalla
Nyt peitellä ja puoltaa. – Gyldenstern!
 

(Rosencrantz ja Gyldenstern palajavat.)

 
Ystävät, muita avuks ottakaa.
Polonion Hamlet raivopäissään tappoi
Ja huoneest' äidin hänet raastoi pois.
Hänt' etsikää ja mielistelkää häntä
Ja linnankirkkoon ruumis tuokaa. Joutuun!
 

(Rosencrantz ja Gyldenstern menevät.)

 
Tule, Gertrud; viisahimmat ystävämme
Kokohon kutsumme ja ilmoitamme
Mit' aiomme nyt tehdä me ja mitä
Pahinta tehty on. Näin, kenties, parjaus, —
Min myrkylliset nuolet viuhuin lentää
Maan halki tarkalleen kuin kuula pilkkaan, —
Ei koske meidän nimeemme, mut puree
Vaan ruumiitonta ilmaa. Tulkaatten;
Levoton mielen' on ja riitainen.
 

(Menevät.)

 
Toinen kohtaus.
    Toinen huone linnassa.
 

(Hamlet tulee.)

HAMLET

 
Hyvässä korjussa.
 

ROSENCRANZ ja GYLDENSTERN (Ulkoa)

 
Hamlet! Prinssi Hamlet!
 

HAMLET

 
Mikä melu? Ken Hamletia huutaa?
Kah! tuossa he tulevat.
 

(Rosencrantz ja Gyldenstern tulevat.)

ROSENCRANZ

 
Mihinkä ruumiin veitte, prinssi hyvä?
 

HAMLET

 
Maan multaan, jonka sukua se on.
 

ROSENCRANZ

 
Miss' on se, sanokaa, ett' ottaisimme
Ja veisimme sen kirkkoon.
 

HAMLET

 
                          Älkää luulko.
 

ROSENCRANZ

 
Mitä?
 

HAMLET

 
Että voin teidän salaisuutenne peittää enkä omaani. Ja lisäksi, imusienen kysymykseen mitä tulee kuninkaan pojan vastata?
 

ROSENCRANZ

 
Pidättekö minua imusienenä, prinssi?
 

HAMLET

 
Pidän, hyvä herra; joka imee itseensä kuninkaan silmänluonnit, suosiot ja käskyt. Mutta sellaiset palvelijat ovatkin parhaana apuna kuninkaalle. Hän pitää heitä poskensa sopessa kuin apina; pureskelee ensin, sitten nielee. Kun hän tarvitsee mitä itseenne olette imenyt, niin hän vaan pusertaa teitä, ja te, imusieni, olette taas kuiva.
 

ROSENCRANZ

 
En ymmärrä teitä, prinssi.
 

HAMLET

 
Se minua ilahuttaa: viisaan puhe nukahtaa hupsun korvaan.
 

ROSENCRANZ

 
Hyvä prinssi, teidän pitää sanoa, missä ruumis on, ja seurata meitä kuninkaan luo.
 

HAMLET

 
Ruumis on kuninkaan luona, mutta kuningas ei ole ruumiin luona.
Kuningas on kappale —
 

GYLDENSTERN

 
Kappale!
HAMLET. Tyhjää. Viekää minut hänen luokseen. Hiiri, hiiri, piiloon, kaikki hiirtä etsimään!
 

(Menevät.)

 
Kolmas kohtaus.
    Toinen huone linnassa.
 

(Kuningas tulee seuralaisineen.)

KUNINGAS

 
Hänt' olen lähettänyt noutamaan
Ja ruumist' etsimään. Kuin vaarallista
On antaa irroillaan sen miehen käydä!
Lain kovuutt' emme sentään käyttää tohdi,
Kosk' on hän lempilaps tuon hurjan rahvaan,
Jot' ymmärrys ei johdata, vaan näkö,
Ja joka punnitsee vaan rangaistusta,
Ei itse syytä. Kaunistukseks täytyy
Tuon äkillisen lähdön näyttää aikaa
Jo hankitulta. Vaaralliseen tautiin
Vaan vaaralliset apukeinot auttaa,
Jos mikään auttaa. —
 

(Rosencrantz tulee.)

 
Mitä? Kuink' on käynyt?
 

ROSENCRANZ

 
Me emme saa hänt' ilmoittamaan, mihin
Hän kätkenyt on ruumiin.
 

KUNINGAS

 
                         Missä on hän?
 

ROSENCRANZ

 
Tuoll' ulkona; hän vartioittun' oottaa
Vaan käskyänne.
 

KUNINGAS

 
                Tuokaa hänet tänne.
 

ROSENCRANZ

 
Hoi, Gyldenstern! Saata prinssi sisään.
 

(Hamlet ja Gyldenstern tulevat.)

KUNINGAS

 
No, Hamlet, missä on Polonius?
 

HAMLET

 
Illallisella.
 

KUNINGAS

 
Illallisella! Missä?
 

HAMLET

 
Ei syömässä, vaan syötävänä. Kokous valtioviisaita matoja on paraikaa hänen parissaan. Se mato, se on sentään, mitä ruokaan tulee, keisarien keisari. Me lihotamme kaikkia muita elukoita itse lihotaksemme, mutta itseämme lihotamme madoille. Lihava kuningas ja laiha kerjäläinen ovat vaan eri ruokia: kaksi ruokalajia, mutta yhdellä pöydällä; siinä sen virren loppu.
 

KUNINGAS

 
Ah, voi! Ah, voi!
 

HAMLET

 
Joku voipi onkia sillä madolla, joka kuningasta on syönyt, ja syödä sitä kalaa, joka sen madon on niellyt.
 

KUNINGAS

 
Mitä tarkoitat sillä?
 

HAMLET

 
En muuta kuin osotan, miten kuningas saattaa tehdä juhlamatkan kerjäläisen suolien kautta.
 

KUNINGAS

 
Missä on Polonius?
 

HAMLET

 
Taivaassa; lähettäkää sinne katsomaan. Jos käskyläisenne ei löydä häntä sieltä, niin etsikää itse häntä toisesta paikasta. Mutta, totta puhuen, jos ette tämän kuun kuluessa häntä löydä, niin saatte hänestä vainun, kun portaita astutte käytävään.
 

KUNINGAS (Muutamille seuralaisille)

 
Menkää, etsikää häntä sieltä.
 

HAMLET

 
Hän kyllä odottaa, kunnes tulette.
 

(Seuralaisia menee.)

KUNINGAS

 
Sun tekos, Hamlet, sekä oma turvas, —
Jok' yhtä kallis meille on kuin raskas
Se työ, min teit, – sua vaatii täältä oiti
Pois lähtemään. Siis hankkiudu matkaan;
On laiva valmis, tuuli myötäinen,
Sun seuras vartoo, kaikk' on suunnattuna
Englantiin.
 

HAMLET

 
           Englantiin?
 

KUNINGAS

 
                       Niin, Hamlet.
 

HAMLET

 
                                     Hyvä.
 

KUNINGAS

 
Niin on, jos mieleni sä tuntisit.
 

HAMLET

 
Näen kerubin, joka näkee sen. – Pois Englantiin! – Hyvästi, rakas äiti!
 

KUNINGAS

 
Armas isäsi, Hamlet.
 

HAMLET

 
Äitini: isä ja äiti ovat mies ja vaimo, mies ja vaimo ovat yksi liha; siis, äitini. Nyt Englantiin!
 

(Menee.)

KUNINGAS

 
Jäljessä! Vietelkää hänt' oiti laivaan;
Mut joutuun; pois tän' yönä hänet tahdon.
Pian! Valmiina ja sinetiss' on kaikki,
Mik' asiata koskee. Joutukaa!
 

(Rosencrantz ja Gyldenstern menevät.)

 
Englanti, jos mua ystävänäs pidät, —
Jot' ylivoimani voi näyttää sulle,
Kosk' arpes, Tanskan miekkain lyömät, viel' on
Verisen tuorehet ja veros vielä
Vapaasti maksat, – joutavaks äl' arvaa
Sun esivaltas käskyä, jok' anoo
Tän kirjeen kautta, ettäs viipymättä
Hamletin murhaat. Tee se, Englanti!
Kuin hivutauti vertani hän imee;
Sa voit mun parantaa. Siks kun sen teet,
Ei rauhoita mua taivaan ihanteet.
 

(Menee.)

 
Neljäs kohtaus.
    Tasanko Tanskassa.
 

(Fortinbras, eräs kapteeni ja sotamiehiä tulee marssien.)

FORTINBRAS

 
Kapteeni, tervehtikää kuningasta
Ja sanokaa, ett' Tanskan maiden kautta
Luvatun marssiluvan Fortinbras
Nyt vaatii. Tiedätte, miss' yhdytään.
Jos meistä jotain mielii hän, niin olen
Ma velvollinen itse luonaan käymään;
Se hälle ilmoittakaa.
 

KAPTEENI

 
                      Kyllä, prinssi.
 

FORTINBRAS

 
Eteenpäin vitkaan.
 

(Fortinbras sotamiehineen menee.)

(Hamlet, Rosencrantz, Gyldenstern y.m. tulevat.)

HAMLET

 
                   Hyvä herra, kenen
Nuo sotajoukot on?
 

KAPTEENI

 
                   Ne Norjast' ovat.
 

HAMLET

 
Ja matka?
 

KAPTEENI

 
          Puolaa vastaan.
 

HAMLET

 
                          Ken on päämies?
 

KAPTEENI

 
Fortinbras, vanhan Norjan veljenpoika.
 

HAMLET

 
Ja tarkoittaako matka koko Puolaa
Vai jotain rajamaata vaan?
 

KAPTEENI

 
Puhuen totta, mitään lisäämättä.
Niin käymme valloittamaan pientä maata,
Jok' etua ei muuta suo kuin nimen.
En viittä, viittä kultarahaa vuokraks
Siit' antais; eikä Puola eikä Norja
Sais veromaana siitä enempää.
 

HAMLET

 
No, sitten sit' ei puolustakaan Puola.
 

KAPTEENI

 
Ei vaan: se on jo varustanut paikan.
 

HAMLET

 
Kakstuhat miestä, satatuhat puntaa
Ei riitä tuohon olkikorsi-riitaan.
Se on se vaurauden ja rauhan paise,
Mi sisäss' yltyy, vaikka kuolon syytä
Ei päältäpäin voi nähdä. – Kiitos, herra.
 

KAPTEENI

 
Jumalan haltuun!
 

(Menee.)

ROSENCRANZ

 
                 Tuletteko, prinssi!
 

HAMLET

 
Edellä menkää; heti teitä seuraan.
 

(Rosencrantz, Gyldenstern y.m menevät.)

 
Näin kaikki mua syyttää, yllyttäin mua
Hidasta kostoon! Mit' on ihminen,
Jos korkein toivons' on ja pyrintönsä
Makuu ja syönti? Eläin, eikä muuta.
Hän, ken loi laajan järkemme, jok' eteen
Ja taakse näkee, Hän ei luonut tuota
Jumalankaltaist' älyn voimaa jouten
Vain lahoomaan. Se kurjaa tylsyytt' olkoon
Tai arkaa epäilystä, joka liiaks
Asiat' arvelee, – joss' arvelussa
On aina kolme osaa pelkuruutta
Ja viisautt' yks osa vaan, – en tiedä,
Miks elän vielä sekä lausun yhä:
"Se tehdä täytyy!" vaikka tekoon mulla
On syy ja tahto, voima sekä keinot.
Es'kuvat, avarat kuin maa mua kutsuu:
Tuoss' suuri, mahtava on sotajoukko,
Sit' ohjaa nuorekas ja hento prinssi,
Jonk' uljas, kunnian innostama henki
Salatun kohtalonkin pilkaks kääntää,
Elonsa katoovaisen alttiiks antain
Onnelle, vaaroille ja kuolemalle
Vain munankuoren vuoks. Se toden suuri,
Ken suuren aiheen vuoks vaan liikkuu, mutta
Syyn korrestakin riitaan saa, kun vaarass'
On kunnia. Ja tässä seison minä; —
Ei äidin häväistys, ei isän murha,
Ei järjen, veren vaatimukset mua
Saa liikkeelle! Näen häpeällä, kuinka
Kakskymment' tuhat miestä kuoloon astuu
Ja hautaan käy kuin vuoteelleen vain houreen
Ja turhan maineen vuoks, maatilkan vuoksi,
Mi sotatantereeks ei heille riitä,
Ei edes kuollehille hautamaaksi! —
Täst' aikain, aatos, veritöitä vaan
Sa mieti, tai sua ylenkatsotaan!
 

(Menee.)

 
Viides kohtaus.
    Helsingör. Huone linnassa.
 

(Kuningatar ja Horatio tulevat.)

KUNINGATAR

 
En tahdo hänen kanssaan puhua.
 

HORATIO

 
Hän sitä vaatii; järjiltään on varmaan.
Oi, sääli raukkaa!
 

KUNINGATAR

 
                   Mitä tahtoo hän?
 

HORATIO

 
Isästään paljon puhuu; viekkaaks sanoo
Maailmaa; huokaa, rintojansa lyö;
Vihasta kortta polkee; puolin lausein
Ja sekavasti haastaa; tyhjää puheens'
On vain, mut kuulija sen katkelmista
Luo päätöksensä, mieltä niistä etsii,
Sovittaa sanat omiin aatteisiinsa,
Ja nyökkäys, liike, silmän-isku häneen
Sen luulon tuo, ett' ajatust' on niissä,
Ei tiedä mitä, mutta kovin pahaa.
Siis paras hänt' on puhutella, muuten
Vois häijymielisiin hän vihaa kylvää.
 

KUNINGATAR

Hän sisään tulkoon siis. – (Horatio menee.)

 
Mun sairas mieleni, – niin synnin ain' on, —
Jo turhassakin näkee tuhon vainon;
Niin arka syyllinen on luulossaan,
Ett' itse ansaan käypi peloissaan.
 

(Horatio palajaa Ophelian kanssa.)

OPHELIA

 
Miss' on se kaunis Tanskan kuningatar?
 

KUNINGATAR

 
Kuin voit sa, Ophelia?
 

OPHELIA (laulaa)

 
    Kuin tunnen muiden joukosta
    Ma sinun armahas?
    On sauva hällä, varvikkaat
    Ja hattu suipukas.
 

KUNINGATAR

 
Laps armas, miksi tuota laulua?
 

OPHELIA

 
Niinkö vain? Ei, kuulkaa, ma pyydän.
 

(Laulaa.)

 
    Oi, impi, kylm' on kultasi,
    On kylmä, tunnoton;
    Pään päällä turve vihanta,
    Jaloilla paasi on.
    Oh, hoo!
 

KUNINGATAR

 
Mut, Ophelia, —
 

OPHELIA

 
               Minä pyydän, kuulkaa.
 

(Laulaa.) Ja liinat lumivalkoiset —

(Kuningas tulee.)

KUNINGATAR

 
Oi, puolisoni, katsokaa!
 

OPHELIA. (laulaa)

 
    Ne peittyi kukkasiin,
    Jotk' itkusilmin hautahan
    Kanss' armaan laskettiin.
 

KUNINGAS

 
Kuinka voitte, armas neiti?
 

OPHELIA

 
Hyvin, kost' Jumala! Sanotaan, että huuhkain oli leipojan tytär.¹⁶
Hyvä Jumala! Tiedämme, mitä olemme, mutta emme tiedä, miksi tulemme.
Jumala siunatkoon ruokanne!
 

KUNINGAS

 
Isäänsä murehtii hän.
 

OPHELIA

 
Minä pyydän, älkäämme siitä puhuko. Vaan kun teiltä kysytään mitä se tietää, niin vastatkaa näin:
 

(Laulaa.)

 
    On tänään pyhä Valentin,
    Ja amull' aikaiseen
    On impi alla ikkunas,
    Sua pyytää sulhokseen.
    Ja poika nousee, pukeuu,
    Ov' aukee, sisään nyt
    Käy impi, mutta impenä
    Hän sielt' ei lähtenyt.
 

KUNINGAS

 
Armas Ophelia!
 

OPHELIA

 
Toden totta, en vannoa tahdo, mutta loppu siitä tulla pitää:
 

(Laulaa.)

 
    Kies'auta! Neitsyt, varjele!
    Mua voi! Hyi, häpeää!
    Ne pojat ottaa, kun he voi,
    Syy siitä heille jää.
    Kun, – lausui impi, – mun viettelit,
    Mun vannoit naivasi.
    "Sen oisinkin, jos itse et
    Ois tullut viereeni."
 

KUNINGAS

 
Kuin kauan on hän tuossa tilass' ollut?
 

OPHELIA

 
Kyllä kaikki vielä hyväksi muuttuu; malttakaamme vaan. Mutta en voi muuta kuin itkeä, kun ajattelen, että he maan kylmään poveen hänet laskivat. Sen ma kerron veljelleni, ja nyt kiitän teitä hyvästä neuvosta. Vaununi tänne! Hyvää yötä, naiset! Hyvää yötä, naiset ihanaiset! Hyvää yötä, hyvää yötä!
 

(Menee.)

KUNINGAS

 
Seuratkaa, tarkkaan häntä vartioikaa.
 

(Horatio menee!)

 
Tuo syvän surun myrkkyä on; syynä
On kaikkeen isän kuolema. Ja Gertrud,
Oi, Gertrud, huomatkaa! Kun surut tulee,
Ne yksittäin, kuin vakoojat, ei kulje,
Vaan joukossa. Hält' isä murhattiin;
Pois lähti poikanne, jonk' oma hurjuus
Maanpakoon saatti; kansa yllytetty
Käy pahat mielessä ja mutisee
Polonion kuolosta; työ tuhma häntä
Noin salaa haudata; Ophelia raukka
On mieltä vailla, järjiltään, jot' ilman
On ihminen vaan kuva, pelkkä eläin;
Ja lopuksi, ja mikä pahint' on,
Laertes salaa Ranskasta on tullut,
Käy kummeksii ja synkkiin pilviin peittyy;
Ja niit' ei puutu, jotka korvaan kuiskaa
Myrkkyistä kieltä isän kuolemasta,
Ja jotk' ei, aineen puutteess', epäile
Levittää salakanteit' ilman syytä
Mun henkilöstäni. Oi, armas Gertrud!
Kuin moneen paikkaan käyvä kuulasade
Tää liian surman mulle tuo.
 

(Melua ulkona.)

KUNINGATAR

 
                            Mit' ääntä?
 

(Aatelismies tulee.)

KUNINGAS

 
Oville vahdit! Miss' on vartijani?
Mit' asiata?
 

AATELISMIES

 
             Turvaa etsikäätte.
Ei reunains' yli tulvaileva meri
Rajummin maita niele, kuin Laertes,
Kapinajoukon johtajana, alleen
Lyö vahdin. Rahvas häntä herraks kutsuu;
Ja niinkuin maailma nyt alkeess' oisi
Ja unheess' entisyys ja tapa tyhjää,
Nuo kaiken olon tukehet ja pylväät,
He huutaa: "Vaali! Kuninkaaks Laertes!"
Ja lakit, kädet, huudot pilviin luihkaa:
"Laertes, niin, Laertes kuninkaaksi!"
 

KUNINGATAR

 
Kuin täyttä kurkkuaan he tyhjää haukkuu!
Oi, harhaan käytte, luihut Tanskan koirat!
 

(Melua ulkona.)

KUNINGAS

 
Jo murretut on ovet.
 

(Laertes tulee sisään, aseissa; tanskalaisia jäljessä.)

LAERTES

 
Miss' on se kuningas? – Te ulos jääkää.
 

TANSKALAISET

 
Ei, kaikki sisään.
 

LAERTES

 
                   Suvaitkaa, ma pyydän.
 

TANSKALAISET

 
No, kyllä.
 

(Siirtyvät ulkopuolelle ovea.)

LAERTES

 
           Kiitos! Miehittäkää ovi. —
Kuningas, sinä konna, anna tänne
Mun isäni.
 

KUNINGATAR

 
           Laertes hyvä, tyynny.
 

LAERTES

 
Mi verta tyynt' on minussa, se soimaa
Mua äpäräks, isääni verttimieheks
Ja porton merkin polttaa siveän
Ja puhtaan äitin' otsaan.
 

KUNINGAS

 
                          Miks, Laertes,
Noin raivoat kuin hiisi? – Gertrud, anna
Sa hänen olla; älä yhtään pelkää:
Niin kuningasta suojaa taivaan vallat,
Ett' aikeensa kun petturi vaan huomaa,
Niin tahtons' oiti raukee. – Sano mulle,
Laertes, miks noin raivoss' olet? – Gertrud,
Sa anna hänen olla. – Haasta, mies!
 

LAERTES

 
Miss' isäni on?
 

KUNINGAS

 
                Kuollut.
 

KUNINGATAR

 
                         Hän on syytön.
 

KUNINGAS

 
Kysellä hänen anna tarpeeksensa.
 

LAERTES

 
Kuin kuoli hän? En pilkkaa nyt mä karsi.
Valani hiiteen! Mustaan hornaan herruus!
Syvyyden kuiluun autuudet ja armot!
Ma kadotusta uhmaan; nyt en kysy
Tät' enkä tulevata maailmaa;
Niin, tulkoon mitä tulee, kun vaan kostaa
Isäni täysin määrin saan!
 

KUNINGAS

 
                          Mik' estää?
 

LAERTES

 
Mun tahtoni, ei muuten koko mailma;
Ja keinoni niin säästäin käytän, että
Vähällä paljon teen.
 

KUNINGAS

 
                     Laertes hyvä,
Jos varmuutt' isäs kuolemasta etsit.
Pelurin hurjan lailla kostollasko
Noin tapat ystävän ja vihamiehen,
Niin voittajan kuin menettäjän?
 

LAERTES

 
                                En,
Vaan vihamiehet.
 

KUNINGAS

 
                 Tahdotko ne tietää?
 

LAERTES

 
Hyville ystäville sylin' avaan;
Kuin hellä ruovonpäristäjä heitä
Ma verelläni juotan.
 

KUNINGAS

 
                     Nyt sa lausut
Kuin hyvä laps ja kelpo ylimys.
Ett' olen minä isäs kuoloon syytön
Ja sitä aivan haikeasti suren,
Se järjelles niin selväks käy kuin päivä
Sun silmällesi.
 

TANSKALAISET (ulkona)

 
                Ovi auki hälle!
 

LAERTES

 
Mit' ääntä? Mitä?
 

(Ophelia palajaa.)

 
                  Kuivaa, kuume, aivoni!
Kyynelten suolat seitsenkertaiset,
Te silmistäni syökää näkövoima! —
Hulluutes, jumal'auta, kostan, siksi
Ett' alas meidän vaakalauta painuu!
Laps kaunis, kevätruusu, kallis sisko!
Ophelia armas! – Onko mahdollista,
Oi, jumalat, ett' immen nuoren järki
On kuoleva kuin henki vanhuksen?
On vieno lemmen luonto; vieno lempi
Se kallihimman osan olennostaan
Lähettää rakkahansa jäljestä.
 

OPHELIA (laulaa)

 
    Avopäin hän paarilla kannettiin;
    Hei, tuulan, tuulan tee!
    Ja haudall' itkuja itkettiin; —
Hyvästi, kyyhkyseni!
 

LAERTES

 
Jos täysin järjin vaatisit mua kostoon,
Se noin ei minuun koskisi.
 

OPHELIA

 
Teidän pitää laulaa: "Maahan, maahan, laskekaatte maahan!" Oi, kuinka se kerto sopii! Se on uskottomasta talonvoudista, joka varasti isäntänsä tyttären.
 

LAERTES

 
Tuo tyhjyys enemp' on kuin monet sanat.
 

OPHELIA

 
Kas, tuossa lemmikkejä,¹⁷ ne auttaa muistia; pyydän sua, armahani, muista mua! Ja tuossa ajuruohoa, se on järjen lääkettä.
 

LAERTES

 
Oi, viisautta hulluudessa: järki ja muisto yhteydessä!
 

OPHELIA

 
Tuossa imarretta teille, ja myrkkyjuurta; – tässä karvasruohoa teille, ja vähän itsellenikin; sitä sopii sunnuntaisin nimittää armoruohoksi. Teidän täytyy sitä vähän eri tavalla pitää. – Tuossa kaunokkeja. Olisin antanut teille hiukan orvokkeja, mutta ne kuihtuivat kaikki, kun isäni kuoli. Sanotaan, että hän sai autuaallisen lähdön. (Laulaa.) Tuo kaunokainen Robin on riemuni mun, —
 

LAERTES

 
Oi, surun, murheen, tuskan, helvetinkin
Hän tekee viehättävän viehkeäksi.
 

OPHELIA (laulaa.)

 
    Ja eiköpä hän palaja?
    Ja eiköpä hän palaja?
    Ei, kuollut hän on;
    Mene kuolohon.
    Hän ei milloinkaan palaja.
 
 
    Lumivalkea parta sen,
    Hius pellavankarvainen.
    Hän on pois, hän on pois!
    Suru turhaa ois.
    Jumal', armoas hällen suo!
 
 
Ja kaikille kristityille sieluille; sitä Jumalalta rukoilen.
Herran rauhaan!
 

(Menee.)

LAERTES

 
Ah, tuota näittekö? Oi, Herra taivaan!
 

KUNINGAS

 
Laertes, surus kanssa haastaa tahdon,
Sit' oikeutt' älä kiellä multa. Mene,
Valitse jotkut parhaist' ystävistäs,
He kuulkoot riitamme ja ratkaiskoot sen.
Jos välillisesti tai suoraan syypääks
Mun näkevät, niin korvaukseks sulle
Ma vallan annan, kruunun, hengen, kaikki,
Mit' omaa mulla: vaan jos syytön olen.
Niin tyytyä sä saat ja mieltäs malttaa,
Ett', yksin neuvoin henkes kanssa, sille
Saan sovitusta miettiä.
 

LAERTES

 
                        Niin olkoon.
Mut kuolintapa, salahautaus, —
Ei miekkaa haudalla, ei kilpikuvaa,
Ei juhlamenoja, ei saattoseuraa, —
Kaikk' ääneen huutaa maasta pilviin saakka,
Ett' asiaa en heittää saa.
 

KUNINGAS

 
                           No niin!
Ja kirves sattukohon syyllisiin.
Mua seuraa, ole hyvä.
 

(Menee.)

 
Kuudes kohtaus.
    Toinen huone linnassa.
 

(Horatio ja palvelija tulevat.)

HORATIO

 
Nuo puheilleni pyrkijät keit' ovat?
 

PALVELIJA

 
Merimiehiä; sanovat, että heillä
On teille kirjeitä.
 

HORATIO

 
                    Tuo heidät sisään.
 

(Palvelija menee.)

 
Milt' ilman ääriltä nyt terveisiä
Odottaa voisin, jos en Hamletilta?
 

(Merimiehiä tulee.)

ENS. MERIMIES

 
Jumala teitä siunatkoon!
 

HORATIO

 
                         Sua samoin.
 

ENS. MERIMIES

 
Sen tekeekin Hän, jos hyväksi näkee. Tässä olisi kirje teille, hyvä herra. Se on siltä lähettiläältä, jonka piti Englantiin matkustaa, jos nimenne on Horatio, kuten minulle on sanottu.
 

HORATIO (lukee)

 
"Horatio, kun tämän kirjeen olet loppuun lukenut, niin toimita, että nämä miehet pääsevät kuninkaan puheille; heillä on kirjeitä hänelle. Emme vielä olleet kahta päivää merellä olleet, kun lujaksi varustettu rosvolaiva rupesi meitä takaa ajamaan. Havaittuamme, että laivamme oli huono purjehtimaan, ryhdyimme pakosta vastarintaan. Ottelussa iskin kiinni heidän laivaansa; samassa he päästivät irti laivamme, ja minä yksin jäin vangiksi. He ovat olleet laupiaita rosvoja minua kohtaan; mutta he tiesivät minkä tekivät; minä olin heille oiva saalis. Laita, että kuningas saa kirjeet, jotka hänelle lähetän, ja riennä luokseni kiireesti, niinkuin kuolemata pakenisit. Minulla on sanoja sulle kuiskattavana, jotka saavat sinut mykäksi, ja kuitenkin ne ovat liiankin kevyitä asian painoon nähden. Nämä kelpo pojat tuovat sinut luokseni. Rosencrantz ja Gyldenstern jatkavat matkaansa Englantiin; heistä on minulla paljon kerrottavaa sinulle. Voi hyvin! Uskollinen ystäväsi Hamlet."
 
 
Mua seuratkaa, tien raivaan kirjeillenne,
Ja teen sen sitä kiireemmin, jott' oiti
Mun veisitte sen luokse, ken ne antoi.
 

(Menevät.)

 
Seitsemäs kohtaus.
    Toinen huone linnassa.
 

(Kuningas ja Laertes tulevat.)

KUNINGAS

 
Nyt tuntosi kai syyttömäks mun myöntää.
Ja sydämmees mun ystävänä suljet.
Kun omin korvin kuullut olet, että
Se mies, jok' armaan isäs hengilt' otti,
Mun henkeäni väijyi.
 

LAERTES

 
                     Selvää tuo;
Mut miks lainvoimall' ette rangaisseet
Noin painavia hengenrikoksia,
Kun turvanne ja älynne ja kaikki
Kehoitti siihen?
 

KUNINGAS

 
                 Kahdestakin syystä,
Jotk' ehkä sinust' ovat liian heikot,
Vaan vahvat mulle. Kuningatar, äitins',
Elääpi hänen katseistaan; ja minä —
Se onneksiko lie vai turmioksi —
Niin äitiin sydämmin ja mielin kiinnyn,
Ett' ilman häntä oisin niinkuin tähti,
Mi radaltansa luistaa. Toinen syy,
Jok' estää mua julkisyytoksista,
On rahvaskansan suuri rakkaus häneen;
Se suosiollaan hänen syynsä peittää
Ja viat kääntää ansioiks, kuin lähde,
Mi kiveks muuttaa puun. Näin nuoleni,
Noin vinhaan tuuleen liian kevyinä,
Takaisin olis kaareen kääntyneet
Ja jääneet määrän päähän sattumatta.
 

LAERTES

 
Ja näin ma kalliin isän kadotin,
Ja epätoivoon syösty mult' on sisar,
Jok' avuissa, – jos mennyttä saa kiittää, —
Ol' aikakautens' etevin ja kilpaan
Voi muita vaatia. Mut kosto tulee.
 

KUNINGAS

 
Senvuoks äl' untas heitä. Älä luule,
Ett' ainetta niin höllää, kurjaa olen,
Ett' antaisin näin huviks vaaran nyhtää
Mua parrasta. Saat kohta lisää kuulla.
Rakastin isääsi, ja itseäni
Myös rakastan; ja siitä voinet päättää —
 

(Sanansaattaja tulee)

 
No, mitä nyt? —
 

SANANSAATTAJA

 
               Kirjeitä Hamletilta.
Tuo se on teille, herra kuningas,
Tää kuningattarelle.
 

KUNINGAS

 
                     Hamletilta!
Ken toi ne?
 

SANANSAATTAJA

 
            Merimiehet, sanotaan;
En heitä nähnyt. Nuo sain Claudiolta,
Ja hän ne itse tuojalt' otti vastaan.
 

KUNINGAS

 
Laertes, kuulla saat ne. – Jätä meidät.
 

(Sanansaattaja menee.)

 
(Lukee.) "Suurivaltaisin kuningas! Ilmoitan, että minut on alastonna maalle laskettu teidän valtakuntaanne. Huomenna pyydän luvan saada nähdä teidän kuninkaalliset kasvonne; ja silloin, armollisella suosiollanne, kerron syyn tähän pikaiseen ja kummalliseen palaamiseeni. Hamlet."
 
 
Mit' on se? Liekö kaikki palanneet?
Vai petost' onko tää ja pelkkää tyhjää?
 

LAERTES

 
Käs'alan tunnettenko?
 

KUNINGAS

 
                      Se on hänen.
"Alastonna", – ja lisäyksessä tuossa
Hän sanoo: "yksin". Selvitäppä se.
 

LAERTES

 
Tuost' aivan hämmennyn. Mut, tulkoon hän!
Sairasta sydäntäni virvoittaa se,
Ett' elävänä hälle vasten partaa
Saan sanoa: "Tuon teit sa."
 

KUNINGAS

 
                            Jos niin on,
– Ja miksi olis niin? ja miksi toisin? —
Ma saanko sua neuvoa?
 

LAERTES

 
                      Sen saatte,
Jos rauhaksi vain ette neuvo.
 

KUNINGAS

 
                              Rauhaks
Vain itsellesi. Jos nyt palajaa hän, —
Ja kammoksuen matkaansa, ei tahdo
Uudestaan lähteä, – niin urostyöhön
Hänt' yllytän, jonk' älyni juur' keksi,
Ja jossa ilman armotta hän sortuu;
Ja kuolemast' ei hiisku moitteen äänet,
Ei itse äiti siinä petost' arvaa,
Vaan sallimaks sen sanoo.
 

LAERTES

 
                          Neuvoon suostun.
Ja sitä mieluummin, jos tehdä voitte
Mun välikappaleeksi.
 

KUNINGAS

 
                     Niinpä niin.
Kun matkall' olit, kehuttiin sua paljon
Eräästä taidosta, joss' olet oiva.
Sen kuuli Hamlet; muut sun lahjas yhteen
Niin katehelliseks ei tehneet häntä
Kuin tämä yksi, jolla, mielestäni,
On kaikkein vähin arvo.
 

LAERTES

 
                        Mikä taito?
 

KUNINGAS

 
Vaan nauha nuorukaisen hatussa,
Mut tarpeen sekin; kevyt, norja puku
On nuorelle, näet, mitä vanhukselle
On turkit, vaipat, jotka terveyttä
Ja arvoisuutta lisää. – Kuukaus sitten
Ylimys Normandiast' oli täällä.
Ma sodass' olen nähnyt ranskalaisen;
Hän hyvin ratsastaa; mut tuopa mies
Ol' oikein noita: satulaan hän juuttui
Ja teki hevollaan niin kummat temput, —
Kuin yhtä luontoa ja ruumist' oisi
He olleet. Kaikki toiveeni hän voitti:
En temppua ja liikettä ma saanut
Viel' aatelleeksi, kun jo hän sen teki.
 

LAERTES

 
Kuin? Normandiastako?
 

KUNINGAS

 
                      Niin.
 

LAERTES

 
                            Lamord,
Niin totta kuin ma elän!
 

KUNINGAS

 
                         Sama mies.
 

LAERTES

 
Ma tunnen hänet hyvin, tosiaankin
Hän kansansa on kaunistus ja helmi.
 

KUNINGAS

 
Sinusta mielensä hän lausui, kiitti
Niin mestarilliseksi taitoasi
Ja ahkeruuttas käyttää aseita,
Etenkin miekkasinta, että huusi:
Katsella kelpais, vertaises jos saisit.
Hän vannoi, että Ranskan miekkamiehill'
Ei ole pontta, väistöä, ei silmää,
Jos kanssas yhtyisivät otteluun.
Tuo puhe kateen myrkyllä nyt täytti
Niin Hamletin, ett' anoi vaan ja toivoi
Pikaista palaamistas, jotta saisi
Sun kanssas kilpailla. Ja tästä seuraa, —
 

LAERTES

 
Niin, mitä siitä seuraa, sanokaa?
 

KUNINGAS

 
Laertes, rakastitko isääsi?
Vai oletko vain pelkkä murheen kuva,
Vain muoto ilman sydäntä?
 

LAERTES

 
                          Kuin niin?
 

KUNINGAS

 
En luule, ett'et rakastanut isääs;
Mut tiedän, ett' on rakkaus ajan lapsi,
Ja tiedän kokemuksesta, ett' aika
Voi lauhduttaa sen kipinät ja liekit.
Näet, lemmentulen sisustass' on sydän
Tai karsi, joka himmentää sen valon;
Ei millään ole aina samaa voimaa;
Kun voima liiaks paisuu, pakahtuupi
Se kyllyydestään. Mitä tahdot tehdä,
Sun täytyy tehdä oiti; tahto muuttuu,
Ja sill' on syitä, esteit' yhtä monta
Kuin kieltä, kättä, seikkaa maailmassa.
Näin on tuo täytymys kuin turha huokaus, —
Mi huojentaissaan tuottaa haittaa vaan.
Mut, paiseen ytimeen. Kun Hamlet palaa,
Niin mitä teet, ett' isäs potkana
Työss' enemmän kuin sanoiss' ilmestyisit?
 

LAERTES

 
Ma kirkossakin hältä kaulan leikkaan.
 

KUNINGAS

 
Ei pitäis turvapaikkaa murhaajalla.
Ei rajaa kostoll' olla. Mut, Laertes,
Jos tuota aiot, pysy kodissasi.
Kun Hamlet palaa, tulos hällen kerron,
Ylistää annan taitoas ja vielä
Kiillottaa sitä kiitosta, jot antoi
Tuo Ranskan mies. Sitt' yhteen teidät viemme
Ja vedon lyömme päistänne. Hän, joka
On varomaton, luuloton ja jalo,
Ei tutki miekkoja; vain pikku temppu, —
Ja vähin vaivoin kärjellisen miekan
Valitset itselles, ja taito-iskull'
Isäsi murhan kostat.
 

LAERTES

 
                     Sen ma teen;
Ja siihen toimeen miekkan' voitelen.
Mä puoskarilta nestett' ostin tuimaa,
Moist', että, jos vaan siihen veitses kastat
Ja verihaavan teet, ei kalliin voide,
Vaikk' ankarimmist' yrteist' alla kuun
Se tehty ois, voi kuolost' auttaa sitä,
Ken sirkamankin saapi. Tuohon myrkkyyn
Teräni kastan, jotta pienin naarma
Tuo kuolon hälle.
 

KUNINGAS

 
                  Tuumiapa sietää
Ja aatella, mik' aika ois ja keino
Sopivin tarkoitukseen. Tuo jos pettäis,
Ja huonot toimet aikeemme tois ilmi,
Ois paras jättää koe. Toinen juoni
Siis täytyy varall' olla, joka auttaa,
Jos tämä tyhjiin raukeis. Annas olla: —
Isoisen vedon lyömme taidostanne, —
Nyt tiedän:
Kun kiista palavan ja janon tuo, —
Kivasta sitä varten ottelua, —
Ja juotavaa hän pyytää, pidän hälle
Varalla maljan; tuosta jos hän maistaa,
Niin kaikk' on hyvin, vaikka välttäisikin
Hän myrkyllisen iskus. Vait! mit' ääntä?
 

(Kuningatar tulee.)

 
No, mitä, Gertrud?
 

KUNINGATAR

 
                   Tuska tuskaa seuraa,
Ett' astuu toinen toisen kantapäille. —
Laertes, hukkunut on sisarenne.
 

LAERTES

 
On hukkunut! – Oi, mihin?
 

KUNINGATAR

 
                         Raita tuolla
Jokehen kallistuupi, kuvastain
Haleita lehviänsä virran kalvoon;
Hän sinne kulki, sitoin kiehkuralle
Nokkoiset, liekot, orvokit ja orhot,
Joit' irstain nimin raaka paimen kutsuu,
Mut immet kainot kämmenkukiks sanoo.
Kun virran yli kallistuvaan puuhun
Kapusi seppeltään hän ripustamaan,
Niin silloin taittui petollinen oksa,
Ja kiehkuroineen aaltoon itkevään
Hän putos. Väljä puku häntä hetken,
Kuin aallotarta, veden päällä kantoi;
Hän lauloi siinä vanhaa laulelmaansa
Ikäänkuin turmiolleen tunnotonna
Tai olentona, joka elämään on
Vedessä luotu. Vaan ei kauan kestä,
Ennenkuin vaatteet, raskaiks vettyneet,
Tuon lapsiraukan sulolaulelmistaan
Mutaiseen hautaan alas painavat.
 

LAERTES

 
Voi, hän siis hukkunut on?
 

KUNINGATAR

 
                           Hukkunut.
 

LAERTES

 
On liiaks sulla vettä, sisko parka;
Siis säästän itkuni. Vaan se ei auta;
Tapansa luonto pitää, mitä hyväns'
Sanokoon häpy. Tään kun itkun itken,
En ole enää akka. – Herran haltuun!
Minussa tult' on, joka lieskaks yltyis,
Mut tämä hassumaisuus sammuttaa sen.
 

(Menee.)

KUNINGAS

 
Menkäämme, Gertrud! Töin ja vaivoin hältä
Sain raivon hillityks. Nyt pelkään, että
Se puhkee uudestaan. Siis seuratkaamme.
 

(Menevät.)