Czytaj książkę: «Setä»

HENKILÖT

Sisällysluettelo

Väinö Aironen, nuori ylioppilas. Herra Arvelin, hänen setänsä. Pellonpää, talon isäntä.

Näyttämö: hyvin sisustettu huone, ovi perällä oikealla. Vasemmalla vuode-uutimet.

1:nen kohtaus.

Aironen (yksin).

Aironen (Kävelee lattialla edes takaisin, kädet seljän takana, käsissä vihko. Jupisee itsekseen.) "Oi, hyvä herra, oi! Niin ei se käydä saa, niin ei se käydä voi! Kas kuinka" — — (Ääneen.) Mutta se nyt on merkillistä, ett'en saa tuota päähäni, ja huomenna pitäisi vaan astua yleisön eteen! Helkkariinko se muisti minulta on mennyt! Kuinkas se nyt taas olikaan: "Oi, hyvä herra, oi" — — Ja sitä paitsi, en minä saata ymmärtää, miksikä tällainen tytön rooli juuri minulle työnnettiin! Hyväntahtoinen mieshän se on, tohtori Bergbom, kun sallii minun nyt jo toista kertaa esiintyä koetteeksi Suomalaisen Teaaterin näyttämöllä. Mutta miksikä juuri tyttönä eikä luutnanttina, niinkuin viime kerralla? Niin, sanoi hän, teissä on niin paljo hentoutta, ja te voitte saada äänenne sekä miehekkääksi että naiselliseksi, ja sitä paitsi teidän hento ruumiinrakennuksenne j.n.e., j.n.e. Minua harmittaa vähän nuo "hennot" ja "naiselliset". Minä voin saada ala-e:n milloin hyvänsä. (Laulaa.) La-la-la-la… no niin, nyt tosin en sitä saa, mutta kyllä minä sen tavallisesti saan. (Katselee itseään.) Ja lienenkö minä vainenkaan niin akkamainen? —. Ja päälle päätteeksi täytyi vielä ajaa viikset pois! — Haa! Minä tahtoisin jotain tragillista, jotain Hamletia, jotain Macbethia! Minä panisin koko teaterin säpsähtämään. (Deklamoi:)

Tule henkiin jälleen

Ja korpehen mua vaadi miekkasille,

Ja pelvosta jos piilen, naisten hemmuks

Mua silloin hauku. Pois sa hirmuhaamu!

Pois, tyhjä ilve!

(Pellonpää tulee peräovesta.)

2:nen kohtaus.

Aironen. Pellonpää.

Pellonpää. Vai ilive vainen! Sapperment! Min' oun hyvä mies, ja hyvä se on mulla se mielennii loatu, mutta elekeehän…

Aironen. Tekös siinä olittekin, herra Pellonpää? Minä olin näyttelevinäni Macbethia, ja te tulitte verrattoman sopivaan aikaan. Nyt näyttelemme yhdessä! Minä olen Macbeth, ja te olette Banquo.

Pellonpää. Jaa minäkö?

Aironen. Te olette Banquo.

Pellonpää. Mikä peiakkaan Pankko?

Aironen. Oikeastaan te ette enää ole itse Banquo, vaan (salaperäisesti) Banquon haamu, sillä itse olette te jo kuollut, murhattu, mur-hat-tu salakavalalla tavalla.

Pellonpää. Jaa minäkö? Mutta…

Aironen. Kas niin, ei mitään muttaa. Te olette nyt se Banquo, jonka minä vasta eilen illalla murhasin.

Pellonpää. Äläst' ny, sanoi Porilainen. Mutta kuulkeehan nyt, majisteri! En minä ou tullunna tänne tijaatteria pelloomaan, vaan tahon teille sanoa, jotta… sapperment!

Aironen. Niin, niin, minä tiedän varsin hyvin, mitä te läksitte sanomaan. Sapperment! Mutta tehkää nyt mielikseni; näytelkäämme yhdessä vähäsen vain, hyvin pikkuruisen. (Pyytäen.) Hyvä herra Pellonpää! Ruvetkaa nyt Banquoksi ja (hiljalleen pakottaen häntä tuolin luokse) käykää tuohon tuolin taakse kykkysillenne, tuohon noin. Olettehan te aina niin hyvä…

Pellonpää. No, hyvä se on mulla se mielennii loatu. Sapperment! Mutta mittees minä tuonne tuolin taakse?

Aironen. Sen saatte pian nähdä. No käykää jo toki, hyvä ihminen, kykkysillenne! (Painaa hänet alas.) Olkaa siellä nyt hyvin hiljaa ja kun minä sanon

Niin, onneks olkoon

Hänen ja kaikkein!

silloin nouskaa sieltä verkalleen ja katsokaa minuun, niinkuin kuollut katsoo.

Pellonpää (tuolin takana). Jaa kuollutko? Eihän ne vainoot mitä kaho.

Aironen. Mutta haamut katsovat, ja te olette juuri haamu.

Pellonpää. Jaa minäkö?

Aironen (yhä kiivastuen). No mutta olkaa, hyvä ystävä, nyt ääneti ja kuunnelkaa!

Pellonpää (tuolin takana). Kyllä teä nyt on sitä vihon viimeistä, mutta kun neät se mielenloatu… niin minkäs sillen nyt soa? (Istahtaa lattialle.) Äh-häh!

Aironen (kuin edellä). Vaiti nyt!

Pellonpää. Ols vai ny, sanoi Porilainen.

Aironen (kuin edellä). Nyt se alkaa. (Deklamoi:)

Hoi, viinaa, sarkka täyteen!

Nyt koko seuran…

Pellonpää (kurkistaen tuolin takaa). Kuulkees, majisteri, elekee panna pahaksi…

Aironen (itsekseen.) Tuo mies on kauhea. (Ääneen.) Mitä hittoja te nyt siellä vielä?

Pellonpää. Sitä minä voan, jotta sill'aikoo kuin työ siellä soarnata poasuatte, niin mittees, jos tässä näinikkään joutessaan panis piippuun?

Aironen (itsekseen). Kyllä tuo mies tekee minut vielä hulluksi. (Ääneen.) Polttakaa, polttakaa ja (itsekseen) pakahtukaa.

Pellonpää (vetää piipun taskustaan). Vot niin, sanoi ryssä.

Aironen. (Deklamoi:)

Hoi, viinaa, sarkka täyteen! —

Nyt koko seuran terveydeksi juon,

Ja ystävämme Banquon…

Pellonpää. Se olen minä, neät-sä.

Aironen (jatkaa)….

jota kaipaan. Josp' olis tässä hän!…

Pellonpää (tulee tuolin takaa esille)

Aironen (tuskissaan). Ei vielä, ei vielä!

Pellonpää. Oisiikohan teällä tulitikkuja? Ei neät sattuna völjyyn. Se meijän mamma se aina kävvöö ja koplottelloo kaikki tikut taskuloista. Kas, tuossahan niitä töskyjä onnii. (Tarkastelee.) Jaa, neä on niitä alastarolaisia.

Aironen (vaipuu epätoivoisena nojatuoliin, seljin Pellonpäähän, itsekseen). Ellei tuo mies vielä tänä päivänä vie minua Lapinlahteen, niin se on ihme ja kumma.

Pellonpää (on sillä välin asettunut tuolin taakse lattialle). No nyt kelepoo pelata kometiijoo. Alakakee voan. (Äänettömyyttä.) No? (Samoin) No!? Mittees työ siellä kuhnailetta? Elekee viivytellä! (Kurkistaa tuolin takaa.) Ettekös työ pellookkaa?

Aironen (masentuneena). En.

Pellonpää. Mikääst o? sanoi Porilainen.

Aironen. Te olette mahdoton.

Pellonpää. Jaa minäkö?

Aironen. Te juuri.

Ääni (ulkoa). Hiskias!

Pellonpää (kiireesti esille). Voi hiivatti! Muija huutaa hoilottelloo. Ja minä teällä… Kuulkees nyt, hyvä majisteri, nyt minun pittää teille sannoo, jotta, jolletta työ jo tännään maksa, niin…

Aironen … niin te ajatte minut pois. Niinhän te teette?

Pellonpää. Elekee ottoo leikiks. Niin minä justiisa teennii. Sapperment!

Aironen. Sitähän te olette sanoneet jo sata kertaa. Miks'ette tee sitä? Ajatelkaas toki tuota hirmuista laitaa, — kak-si-sa-taa markkaa on teillä saamista minulta! Voi hirmuista summaa kuitenkin! Te olette niin köyhä; ette voi odottaa. Teidän täytyy rummuttaa maailmalle, että se ja se ylioppilas on semmoinen ja semmoinen lurjus. Te näette miehen (yhä innostuen), joka rakastaa taidetta, — joka jumaloi sitä, ja jonka setä ei sallisi hänen lukea muuta kuin lain-oppia. Te näette miehen, joka käy jaloa polkua, miehen, joka uhraa kaiken voimansa isänmaan alttarille. Ja tuo mies pitää teidän masentaa, saattaa huutoon, sillä hän ei ole maksanut teille (ylenkatseella) kah-ta-sa-taa markkaa. Te joudutte kurjuuteen, mieron tielle. Te pelkäätte, ett'ei moista summaa teille milloinkaan makseta. Haa, menkää, ylevä ystävä; kiiruhtakaa täyttämään jalo päätöksenne!

Pellonpää (joka on osoittanut lauhtuvansa sitä myöten kuin A:n pathos on kasvanut). Elekeehän nyt tokkiisa, hyvä majisteri! (Itsekseen.) Peijakkaan kelepo poika, vaikka vähäsen huolimaton. (Ääneen.) Enhän minä nyt sitä niin juluman pahasti meinannakkaan. Ja (tuttavallisesti) neättehän, enhän minä oikiistaan niinkuin ihe, mutta se muijahan se aina nalakuttelloo: mäne sinä, sannoo, ja voaji sinä, sannoo. Elekee nyt suuttua! Enhän minä tuota niinkuin eppäile, jott'ei sitä velekoo joskus saisi.