23. Ulkoesineiden synnyttämistä mielteistä.
Ulkoesineiden, s. o. aistimuksiemme esineiden aiheuttamat mielteet syntyvät, ainakin silloin kun käsityksemme ovat oikeat, näiden esineiden vaikutuksesta, jotka aikaansaamalla kiihotusta ulkonaisissa aistielimissä, siirtävät tämän kiihotuksen hermojen avulla myöskin aivoihin ja saattavat sen aivoille havaituksi. Kun siis näemme liekin valon tai kuulemme kellon äänen, ovat tämä valo ja tämä ääni kaksi eri toimintaa, jotka, herättämällä kaksi eri kiihotusta joissakin hermoissamme, myöskin aikaansaavat kiihotusta aivoissa ja aiheuttavat sielussa kahden eri mielteen syntymisen, jotka siihen määrään kohdistamme niihin esineisiin, joiden oletamme olevan näiden mielteiden syinä, että luulemme näkevämme itse liekin ja kuulevamme itse kellon, emmekä ajattele kokevamme vain näiden seikkojen aiheuttamaa aivokiihotusta.
24. Ruumiimme aiheuttamista mielteistä.
Ruumiimme tai jonkun sen osan synnyttämät mielteet ovat nälkä, jano ja luonnolliset halut, joihin voimme liittää kivun, lämmön sekä ruumiilliset vietit, joiden tunnemme sijaitsevan ikäänkuin jäsenissämme, emmekä ulkoesineissä. Saatamme näet samaan aikaan ja samojen hermojen välityksellä tuntea, että kätemme on kylmä ja että liekki, jota se lähestyy, on kuuma, tai päinvastoin, että käsi on lämmin ja sitä ympäröivä ilma kylmä. Tässä ei ole mitään erotusta sen mielteen välillä, joka saattaa meidät tuntemaan kädessämme olevaa lämpöä tai kylmyyttä, ja sen, joka saattaa meidät tuntemaan ulkopuolelta tulevaa lämmintä ja kylmää. Ainoastaan siksi, että toinen näistä mielteistä seuraa toista, luulemme, että edellinen jo on meissä, ja että se, joka seuraa, ei vielä ole meissä, vaan on siinä esineessä, joka sen on aiheuttanut.
25. Sieluumme kuuluvista mielteistä.
Ne mielteet, jotka käsitämme yksistään sieluun kuuluviksi, ovat senlaatuiset, että havaitsemme niiden vaikutukset sielussa itsessä, ja ettemme yleensä tunne mitään läheisiä syytä, joista saattaisimme ne johtaa. Sellaisia ovat ilon ja vihan tunteet, ja muut senkaltaiset, jotka syntyvät meissä välistä hermoja kiihottavien esineiden, välistä myös muiden syiden vaikutuksesta. Jos kohta kaikki mielteemme ulkoesineistä sekä myös ruumiimme eri toimituksista sieluumme nähden, ovat varsinaisesti kärsiviä sieluntiloja, kun asia katsotaan yleisemmältä kannalta, niin tarkoitetaan niillä tavallisesti kuitenkin sellaisia mielteitä, jotka rajoittuvat yksinomaan sieluun, ja näitä viimeksimainittuja, eli mielenliikutuksia, olen tässä aikonut selittää.
26. Ne mielikuvat, jotka vain ovat riippuvaiset elonhengekkeiden satunnaisesta liikunnosta, voivat yhtä hyvin olla todellisia mielenliikutuksia kuin hermoista riippuvat mielteet.
Tulee huomata, että sielu voi tajuta kaikki ne seikat, jotka se havaitsee hermojen välityksellä, myöskin elonhengekkeiden satunnaisen liikkeen avulla. Ero on vain siinä, että hermojen aivoihin johtamat mielikuvat tavallisesti ovat vilkkaammat ja selvemmät kuin elonhengekkeiden johtamat. Tämän tähden olen pykälässä 21 kutsunut jälkimäisiä edellisten varjoiksi tai kuviksi. Välistä nämät kuvat ovat niin esittämiensä esineiden kaltaiset, että voimme erehtyen luulla niitä näiksi esineiksi, joko ulkoesineiksi tai joksikin ruumiimme osaksi. Mitä mielenliikutuksiin tulee, ei niiden laita ole sama, koska ne ovat niin läheisesti ja sisäisesti sielun yhteydessä, että sielun on mahdoton tuntea niitä muunlaisina kuin ne todella ovat. Niinpä usein nukkuessamme, jopa välistä hereillä ollessamme, kuvittelemme jotakin seikkaa niin elävästi, että luulemme näkevämme sen edessämme tai tuntevamme sen ruumiissamme, vaikka se ei ollenkaan ole siinä. Mutta emme edes nukkuessamme ja unta nähdessämme saata tuntea itseämme surullisiksi tai muun mielenliikutuksen valtaamiksi, ellei sielussa todella ole tällaista mielenliikutusta.
27. Mielenliikutuksien määritys.
Tarkastettuamme missä suhteessa mielenliikutukset eroavat kaikista muista sielun mielteistä, saatamme yleensä määritellä niitä mielteiksi, tunteiksi tai sielun kiihotustiloiksi, jotka rajoittuvat yksistään sieluun, ja joita elonhengekkeiden erityiset liikkeet synnyttävät, ylläpitävät ja vahvistavat.
28. Tämän määrityksen alkuosan selitys.
Mielenliikutuksia voimme sanoa mielteiksi, koska tällä sanalla yleensä tarkoitetaan sellaista sieluntilaa, joka ei ole toimintaa eikä tahtomista, eikä selvää tietämistä. Sillä kokemus opettaa, etteivät ne, jotka ovat enimmin mielenliikutuksiensa valloissa, tunne niitä paraiten. Mielenliikutukset ovat näet sellaisia mielteitä, jotka sielun ja ruumiin läheinen yhteys saattaa sekaviksi ja himmeiksi. Niitä saatamme myöskin kutsua tunteiksi, koska sielu vastaanottaa tajunnan niistä samalla tavoin kuin tajunnan ulkoesineistä. Mutta paremmin vielä saatamme kutsua niitä sielun kiihotuksiksi, ei ainoastaan senvuoksi, että voimme antaa tämän nimityksen kaikille sielunelämässä tapahtuville muutoksille s. o. kaikille siinä syntyville ajatuksille, vaan pääasiallisesti senvuoksi, että mielenliikutukset kaikista ajatuksista enimmin kiihottavat ja järkyttävät sielua.
29. Ylläolevan määrityksen jälkimäisen osan selitys.
Toistan vielä, että mielenliikutukset rajoittuvat yksinomaan sieluun, erottaakseni ne muista mielteistä, jotka ovat osaksi ulkoesineiden aiheuttamat, kuten hajut, äänet, värit, osaksi ruumiimme aikaansaamat, kuten nälkä, jano ja kipu. Toistan edelleen, että mielenliikutukset ovat elonhengekkeiden erityisten liikkeiden synnyttämät, ylläpitämät ja vahvistamat, erottaakseni ne tahdon toimituksista, jotka tosin myös ovat sielumme kiihotustiloja, mutta jotka ovat sielumme itsensä synnyttämät. Vielä tahdon osottaa niiden viimeisen ja lähimmän syyn, joka erottaa ne muista tunteista.
30. Sielu on yhteydessä kaikkien ruumiinosien kanssa.
Käsittääksemme paremmin kaikki nämät seikat, tulee meidän tietää, että sielu todella on yhteydessä koko ruumiin kanssa, sekä ottaa huomioon, ett'ei se sijaitse erityisesti missään ruumiinosassa, sillä ruumis on yksijaksoinen ja jossakin suhteessa jakamaton, koska sen elimet ovat sellaisessa keskinäisessä yhteydessä, että koko ruumis tulee puutteelliseksi, jos joku sen osista poistetaan. Sielu taas on senluontoinen, ett'ei sillä ollenkaan ole ulottuvaisuutta eikä muita aineen ominaisuuksia, josta ruumis on kokoonpantu; se on vain yhteydessä kaikkien ruumiin elinten kanssa. Emme näet voi kuvitella olevaksi puolta tai kolmannesta sielua, emmekä sellaista rajoitettua avaruutta, johon se sisältyisi; se ei liioin pienene, jos joku ruumiinosa poistetaan, mutta se eroaa kokonaan ruumiista, jos ruumiin elinten kokonaisuuden yhteys hajoitetaan.
31. Aivoissa on pieni rauhanen, jossa sielu toimii tehokkaammin kuin muissa ruumiinosissa.
Vaikka sielu on yhteydessä koko ruumiin kanssa, on ruumiissa kuitenkin kohta, jossa sielu toimii tehokkaammin kuin muissa ruumiinosissa. Sinä pidetään tavallisesti aivoja tai sydäntä; aivoja, koska aistielimet päättyvät niihin, sydäntä, koska siinä luulemme tuntevamme mielenliikutuksiemme sijaitsevan. Mutta asiaa huolellisesti tutkittuani luulen selvästi huomanneeni, ett'ei se paikka missä sielun välitön toiminta tapahtuu, suinkaan ole sydän, eikä myöskään aivot kokonaisuudessaan, vaan ainoastaan aivojen sisin osa, jossa on hyvin pieni rauhanen keskellä aivoainesta. Tämä rauhanen riippuu sen suonen yläpuolella, jonka kautta etumaisten aivolokerojen elonhengekkeet ovat yhteydessä taaempien lokeroiden hengekkeiden kanssa, sillä tavoin, että tämän rauhasen pienimmätkit liikkeet melkoisesti muuttavat elonhengekkeiden kulun ja että pienimmätkin muutokset näiden hengekkeiden kulussa puolestaan voivat suuressa määrin muuttaa tämän rauhasen liikkeitä.
32. Mitenkä huomaamme tämän rauhasen olevan sielun pääolopaikan.
Perusteeni, jonka nojalla sain sen vakaumuksen, ett'ei sielulla ruumiissamme voi olla mitään muuta paikkaa, jossa se harjottaa välitöntä toimintaansa, kuin tämä rauhanen, on se, että kaikki muut aivojen osat ovat kaksinkertaiset, kuten myöskin silmämme, kätemme, korvamme ja kaikki ulkoaistimemme. Ja koska meillä samasta seikasta samalla hetkellä saattaa olla vain yksi ja yksinkertainen ajatus, on välttämätöntä, että ruumiissa on paikka, jossa silmistä tulevat kaksoiskuvat ja muiden kaksinkertaisten aistimien yhdestä ainoasta esineestä vastaanottamat kaksoismielteet voivat sulautua yhdeksi ennenkuin ne saapuvat sieluun, jotta ei sielu havaitsisi kahta esinettä yhden asemesta. Helposti havaitsemme, että yllämainittu rauhanen on sopiva paikka, jossa mielteet yhdistyvät aivolokeroita täyttävien elonhengekkeiden välityksellä. Ei näet ole yhtään toista paikkaa koko ruumiissa, missä tämä yhdistyminen näin saattaisi tapahtua.
33. Mielenliikutuksien paikka ei ole sydän.
Se mielipide, että mielenliikutukset sijaitsevat sydämessä, ei ole minkään arvoinen, sillä se perustuu vain siihen kokemukseen, että mielenliikutukset sydämessä synnyttävät jonkunmoista kiihotusta. On myöskin helppo havaita, että tunnemme tämän kiihotuksen sydämessä ainoastaan ohuen hermon välityksellä, joka kulkee aivoista sydämeen, samoin kuin tunnemme kivun jalassa jalkahermojen välityksellä ja havaitsemme tähtiä taivaalla niiden valon ja näköhermojemme avulla. On siis yhtä vähän tarpeellista, että sielu välittömästi vaikuttaa sydämessä havaitakseen siinä mielenliikutuksia, kuin että sen tulee olla taivaalla nähdäkseen tähtiä.
34. Sielun ja ruumiin vuorovaikutuksesta.
Sielun pääolopaikka on siis aivojen keskiosassa sijaitseva pieni rauhanen, josta sielu säteilee koko ruumiiseen elonhengekkeiden, hermojen, jopa verenkin avulla, joka vastaanottaa hengekkeiden vaikutuksia ja voi viedä ne pitkin valtimoja kaikkiin jäseniin. Muistakaamme lisäksi siitä, mitä edellä on sanottu ruumiin koneistosta, että hienot hermosäikeet ovat niin jakautuneina koko ruumiissa, että ne aistimuksien vaikuttamien erilaisten liikkeiden johdosta eri lailla aukaisevat aivohuokosia. Siitä on seurauksena, että aivoissa olevat elonhengekkeet kulkevat eri tavoin lihaksiin ja liikuttavat näin lihaksia kaikilla mahdollisilla tavoilla. Myöskin muut syyt, joiden seurauksena elonhengekkeiden eri liikkeet ovat, saattavat johtaa näitä eri lihaksiin, ja lisäksi tuo pieni rauhanen, sielun pääolopaikka, riippuu hengekkeitä sisältävien lokeroiden välillä siten, että se hengekkeiden vaikutuksesta voi liikkua yhtä monella eri tavalla, kuin esineissä on havaittavissa erilaisuuksia. Mutta sielu voi myöskin liikuttaa tätä rauhasta monella eri tavalla, sillä sielu on senlaatuinen, että se vastaanottaa yhtä monta eri miellettä kuin tässä rauhasessa on erilaisia liikkeitä. Ruumiin koneistokin on siten laadittu, että sielun tai muun syyn vaikuttamat aivorauhasen liikkeet syöksevät sen lähellä olevat elonhengekkeet aivohuokosiin, josta hermot johtavat ne lihaksiin näin synnyttäen jäsenten liikkeet.
35. Esimerkki siitä, kuinka esineiden vaikuttamat mielteet yhdistyvät aivojen keskellä olevaan rauhaseen.
Jos esim. näemme eläimen tulevan meitä kohti, niin sen ruumiista heijastuva valo luo siitä kaksi kuvaa, yhden kumpaankin silmäämme, ja näistä kahdesta kuvasta syntyy näköhermojen avulla toista kaksi kuvaa silmäkuoppien kohdalla olevan aivokuoren sisäpuolelle. Siitä nämät kuvat elonhengekkeiden avulla, jotka täyttävät nämät lokerot, säteilevät hengekkeiden ympäröimää rauhasta kohti siten, että jokaista toisen kuvan pistettä muodostava liike kulkee samaan rauhasen pisteeseen, johon vastaava toisen kuvan pistettä muodostava liike kulkee. Tämän rauhasen piste vaikuttaa välittömästi sieluun, ja näin havaitsee sielu eläimen kuvan.
36. Tavasta, jolla mielenliikutukset syntyvät sielussa.
Jos äskenmainitun eläimen muoto on hyvin omituinen ja kauhistuttava, s. o. jos se paljon muistuttaa niitä seikkoja, jotka ennen ovat vahingottaneet ruumistamme, niin sielussa syntyy pelon mielenliikutus ja sitten joko rohkeuden tai tuskan ja kauhistuksen mielenliikutukset, riippuen ruumiin laadusta ja sielun voimakkaisuudesta sekä siitä, olemmeko ennen puolustuksen tai paon kautta pelastuneet siitä uhkaavasta vaarasta, jota mainittu eläimen ilmestyminen muistuttaa. Tämän johdosta näet tapahtuu muutamien ihmisten aivoissa sellainen kiihotus, että rauhasessa muodostuneen kuvan liikuttamat elonhengekkeet osaksi kulkevat niihin hermoihin, jotka kääntävät selän ja panevat jalat liikkeelle pakoa varten. Osa näitä hengekkeitä taas kulkee niihin hermoihin, jotka laajentavat ja supistavat sydämen aukkoja, tai niihin, jotka siten liikuttavat niitä ruumiinosia, joista veri virtaa sydämeen, että tämä veri sydämessä harvenee toisin kuin tavallisesti ja sentähden lähettää aivoihin sellaisia elonhengekkeitä, jotka ylläpitävät ja vahvistavat pelon tunnetta, s. o. sellaisia hengekkeitä, jotka pysyttävät auki tai aukaisevat ne aivohuokoset, jotka johtavat mainittuihin hermoihin. Sillä yksistään senkautta, että nämät hengekkeet siirtyvät mainittuihin huokosiin, synnyttävät ne tässä rauhasessa erityisen liikkeen, jonka luonto on niin laatinut, että se ilmaisee sielulle tämänlaisen mielenliikutuksen. Koska nämät aivohuokoset ovat etupäässä yhteydessä niiden ohuiden hermojen kanssa, jotka laajentavat tai supistavat sydänaukkoja, tuntee sielu mielenliikutuksen etenkin sydämessä.
37. Kaikki mielenliikutukset näyttävät olevan jonkun elonhengekkeiden liikkeen synnyttämät.
Kaikki muutkin mielenliikutukset syntyvät samoin etupäässä niiden elonhengekkeiden vaikutuksesta, jotka sijaitsevat aivoissa, mikäli ne sieltä kulkevat niihin hermoihin, jotka laajentavat ja supistavat sydänaukkoja, tai jotka eri tavoin syöksevät sinne verta muista ruumiinosista tai millä muulla tavalla tahansa ylläpitävät samaa mielenliikutusta. Näin selviää, miksi äskeisessä määrityksessäni mainitsin mielenliikutuksien syntyvän jonkun erityisen hengekkeiden liikkeen kautta.
38. Esimerkki sellaisista ruumiinliikkeistä, jotka ovat mielenliikutuksien seurauksena ja jotka eivät ole riippuvaisia sielusta.
Elonhengekkeiden sydänhermoihin kulkeva virta on riittävä antamaan rauhaselle sen liikkeen, joka herättää sielussa pelon tunteen; samoin aikaansaavat elonhengekkeet myös yksistään senkautta, että ne samanaikaisesti virtaavat niihin hermoihin, jotka panevat jalat pakenevaan liikkeeseen, toisen liikkeen rauhasessa. Tämän liikkeen johdosta sielu havaitsee paon, ja näin siis pako voi syntyä ruumiissa yksistään sen elinten vaikutuksesta, ilman sielun osanottoa.
39. Kuinka sama syy eri ihmisissä saattaa synnyttää eri mielenliikutuksia.
Sama mielle, jonka hirvittävän seikan läheisyys synnyttää rauhasessa ja joka toisissa henkilöissä herättää pelkoa, saattaa toisissa synnyttää rohkeutta ja uskaliaisuutta. Kaikkien aivot näet eivät ole samoin laaditut; sama rauhasen liike, joka toisissa välittää pelon tunteen syntymistä, vaikuttaa toisissa sen, että elonhengekkeet siirtyvät aivohuokosiin, joista ne kulkevat osaksi niihin hermoihin, jotka panevat kädet puolustavaan liikkeeseen, osaksi niihin, jotka syöksevät veren sydäntä kohti, synnyttäen sellaisia elonhengekkeitä, jotka ovat omiaan jatkamaan puolustusta ja kiinnittämään siihen tahtoa.
40. Mielenliikutuksien päävaikutus.
Huomattakoon, että kaikkien inhimillisten mielenliikutuksien päävaikutus on se, että ne kiihottavat sielua tahtomaan niitä seikkoja, joita vastaanottamaan ne valmistavat ruumiin. Siten pelon tunne herättää pakenemisen tahdon, rohkeus taistelemisen tahdon, j. n. e.
41. Sielun vaikutusvoimasta ruumiiseen nähden.
Tahto on luonnostaan niin vapaa, ett'ei sitä koskaan voida pakottaa. Olen ennen sielussa erottanut kaksi tilaa, nimittäin toimivan tilan, eli tahdonilmaukset, ja kärsivän tilan, tämän nimityksen laajimmassa merkityksessä, joka käsittää kaikenlaisia mielteitä. Edelliset näistä ovat ehdottomasti sielun vallassa ja ruumis saattaa ainoastaan välillisesti muuttaa niitä. Jälkimäiset päinvastoin riippuvat kokonaan niitä määräävistä toiminnoista, ja sielu voi ainoastaan välillisesti muuttaa ne, lukuunottamatta sitä tapausta, kun se itse on niiden syynä. Ja koko sielun toiminta on siinä, että se tahtoessaan jotakin, panee rauhasen, johon se on läheisesti yhdistynyt, liikkumaan tavalla, joka aikaansaa sielun tahtoman vaikutuksen.
42. Mitenkä palautamme muistiimme mielteen jostakin seikasta.
Kun sielu tahtoo palauttaa muistiin jonkun seikan, panee tahto rauhasen heilumaan eri tahoille ja se syöksee elonhengekkeitä aivojen eri osiin, kunnes ne tapaavat ne jäljet, jotka muistiin palautettava seikka on jättänyt aivoihin. Nämät jäljet näet ovat aivohuokosia, joiden kautta elonhengekkeet aikaisemmin ovat kulkeneet kysymyksessä olevan seikan mielikuvaa kohti, ja nämät huokoset avautuvat senvuoksi helpommin toistamiseen niille elonhengekkeille, jotka siirtyvät niitä kohti. Saapuessaan näiden huokosten luo, mainitut elonhengekkeet siis siirtyvät helpommin niihin kuin muihin ja aikaansaavat siten rauhasessa liikkeen, joka herättää sielussa mielteen samasta esineestä, jonka se tahtoi palauttaa muistiin.
43. Miten sielun kuvitteleminen tapahtuu, miten se voi olla tarkkaavainen ja liikuttaa ruumista.
Kun tahdomme kuvitella jotakin, jota emme koskaan ole nähneet, panee tahto rauhasen heilumaan niin, että elonhengekkeet siirtyvät niihin aivosoluihin, joiden aukoista kysymyksessä oleva mielle ilmestyy. Kun tahdomme pysäyttää tarkkaavaisuutemme kohdistaaksemme sen joksikin aikaa johonkin esineeseen, pidättää tahto rauhasta sen ajan samassa paikassa; ja jos tahdomme astua tai muuten liikuttaa ruumistamme, panee tahto rauhasen siirtämään elonhengekkeitä tätä aikaansaaviin lihaksiin.
44. Jokainen tahdonilmaus on yhdistynyt johonkin rauhasen liikkeeseen, mutta taitavuuden ja tottumuksen avulla saattavat tahdonilmaukset liittyä muihinkin liikkeisiin.
Tahto ei aina ole liikkeidemme alkuvaikutin eikä yleensä sellaisen seikan vaikuttaja, josta liike seuraa. Tässä näet on vaihtelevaisuutta sen mukaan kuin luonto tai tottumus eri tavalla on yhdistänyt jokaisen rauhasen liikkeen jokaiseen ajatukseen. Jos esim. tahdomme asettaa silmämme tarkastamaan kaukaista esinettä, niin tahto laajentaa silmäterää, ja jos rupeamme katselemaan läheistä esinettä, niin tahto supistaa silmäterää. Mutta jos vain tahdomme laajentaa silmäterää, emme voi sitä tehdä, vaikka kuinka tahtoisimme, koska luonto ei ole yhdistänyt sitä rauhasen liikettä, joka siirtää elonhengekkeitä näköhermoihin silmäterän laajentamista tai supistamista varten, sellaiseen tahdontoimintaan, joka yksistään aikaansaisi nämät muutokset silmäterän ko'ossa, vaan siihen tahdontoimintaan, jonka seurauksena on kaukaisen tai läheisen esineen tarkastaminen. Ja jos me puhuessamme ajattelemme ainoastaan sitä, mitä aiomme sanoa, liikkuvat kielemme ja huulemme paljoa nopeammin ja paremmin, kuin jos tuumisimme, miten liikuttaisimme niitä kaikilla niillä eri tavoilla, jotka ovat välttämättömät sanojen synnyttämiseksi. Sillä oppiessamme puhumaan on se sielun toiminta, joka rauhasen välityksellä voi liikuttaa kieltä ja huulia, tottumuksen kautta yhdistynyt niiden sanojen merkitykseen, jotka ovat näiden liikkeiden seurauksena, eikä itse liikkeisiin.
45. Sielun vaikutusvoimasta eri mielenliikutuksien suhteen.
Tahtomme voima ei voi välittömästi herättää eikä lakkauttaa mielenliikutuksiamme; mutta tahto voi tehdä sen välillisesti kiintyen mielteisiin niistä esineistä, jotka tavallisesti liittyvät tavoittelemiimme mielenliikutuksiin ja jotka ovat vastakkaiset niille mielenliikutuksille, jotka haluamme poistaa. Ei siis uskaliaisuuden herättämiseksi ja pelon poistamiseksi pelkkä tahtominen riitä, vaan meidän tulee kiinnittää tarkkaavaisuutemme niihin perusteihin, seikkoihin tai esimerkkeihin, jotka osottavat, ett'ei vaara ole suuri; tai siihen, että puolustus on parempi kuin pako, tai myöskin siihen seikkaan, että voitosta seuraa mainetta ja iloa, kun sitävastoin pako tuottaa pelkkää harmia ja häpeää, tai muuhun senkaltaiseen.
46. Miksi sielu ei täydellisesti hallitse mielenliikutuksia.
Erityinen syy estää sielua nopeasti muuttamasta tai ehkäisemästä mielenliikutuksia, jonka tähden ylläolevassa määrityksessä sanoin, että erityiset elonhengekkeiden liikkeet synnyttävät, ylläpitävät ja vahvistavat mielenliikutuksia. Tämä syy on se, että melkein kaikkia mielenliikutuksia seuraa sydämessä ja siis myöskin koko veressä ja elonhengekkeissä tapahtuva kiihotus. Sentähden mielenliikutukset, tämän kiihotuksen kestäessä, pysyvät tajunnassamme, samoin kuin aistimien esineet, niin kauan kuin ne vaikuttavat aistimiimme. Sielu tosin, kiinnittäessään huomionsa hyvin tarkkaavaisesti toiseen seikkaan, voi olla kuulematta pientä melua tai tuntematta pientä kipua. Mutta se ei samalla tavoin voi olla kuulematta ukkosen jyrinää tai tuntematta tulen polttoa kädessä. Samoin sielu saattaa voittaa heikot mielenliikutukset, vaan ei kiivaimpia ja voimakkaimpia. Tämä voi tapahtua vasta veren ja elonhengekkeiden kiihotuksen tyynnyttyä. Ainoa seikka, jonka tahto voi aikaansaada tämän kiihotustilan vallitessa, on sen vaikutuksien vastustaminen ja useiden sen herättämien ruumiinliikkeiden ehkäiseminen. Jos esim. vihastus panee kohottamaan kättä lyöntiä varten, saattaa tahto tavallisesti sitä pidättää, ja jos pelko panee jonkun pakenemaan, saattaa tahto hänet pysäyttää, j. n. e.
47. Niistä taisteluista, joiden tavallisesti kuvitellaan tapahtuvan sielun alhaisemman ja korkeamman puolen välillä.
Ainoastaan niiden liikkeiden vastakkaisuudesta, joita ruumis elonhengekkeiden ja sielu tahtonsa avulla samaan aikaan koettavat rauhasessa aikaansaada, syntyvät kaikki ne taistelut, joiden tavallisesti ajatellaan vallitsevan sielun alhaisemman eli aistillisen ja korkeamman eli järjellisen puolen välillä, tai toisin sanoen luonnollisten halujen ja tahdon välillä. Sillä meissä on ainoastaan yksi sielu, eikä siinä ole eri osia; aistillinen ja järjellinen puoli ovat olemassa samassa sielussa, ja halut ovat myös tahdonilmauksia. Se väärä kanta, joka vertaa näitä kahta sielunpuolta kahteen eri henkilöön, jotka tavallisesti vastustavat toisiaan, johtuu siitä, ettei ole tarpeeksi erotettu sielun toimituksia ruumiin toimituksista, joihin jälkimäisiin kaikki, mitä meissä on järjelle vastaista, kuuluu. Taistelua on siis vain siinä, että sielu voi työntää aivojen keskellä olevaa pientä rauhasta toiseen suuntaan ja elonhengekkeet, jotka ovat aineellista laatua, kuten yllä olen sanonut, taaskin toiseen suuntaan. Näin ollen sattuu usein, että nämät liikkeet ovat päinvastaiset, ja että voimakkaampi liike estää heikompaa vaikuttamasta. Rauhasella on näet kahdenlaisia elonhengekkeiden vaikuttamia liikkeitä. Toiset näistä johtavat sieluun niitä vaikutuksia, jotka ulkoesineet ovat synnyttäneet aistimissa tai ne aivoissa olevat mielikuvat, jotka eivät pane tahtoa mihinkään toimintaan. Toiset taas, nimittäin ne hengekkeiden liikkeet, jotka herättävät mielenliikutuksia ja niiden aiheuttamia ruumiinliikkeitä, kiihottavat jossakin määrin tahdontoimintaa. Edelliset liikkeet tosin usein ehkäisevät sielun toimintaa, tai ehkäistään puolestaan sielun toiminnan vaikutuksesta; mutta koska nämät kaksi toimintaa eivät ole toisilleen suorastaan vastakkaisia, ei siitä synny taistelua. Ainoastaan jälkimäisten liikkeiden ja niille vastakkaisen tahdon välillä on olemassa taistelua; esim. sen ponnistuksen välillä jolla elonhengekkeet vaikuttavat rauhaseen herättääkseen sielussa jonkun halun, ja sen voiman, jolla sielu saattaa vastustaa tätä halua ja hyljätä sen. Tämä taistelu syntyy etupäässä siitä, ett'ei tahto suorastaan voi herättää mielenliikutuksia, ja että sen, kuten olen sanonut, täytyy turvautua taitavuuteensa ja tarkastaa useita seikkoja perätysten. Saattaa sattua niin, että joku näistä seikoista hetkeksi voi muuttaa elonhengekkeiden kulun, mutta ett'ei seuraava voikaan sitä tehdä, josta on seurauksena, että elonhengekkeet kulkevat taas entiseen suuntaansa, koska hermojen, sydämen ja veren tila tämän kautta ei ole edellisestään muuttunut. Tämän johdosta sielu melkein samaan aikaan tuntee haluavansa ja pakenevansa samaa seikkaa, ja siitä on syntynyt se luulo, että sielussa on kaksi keskenään ristiriitaista voimaa. Sellaista taistelua huomaamme myös jossakin määrin silloin, kun sama seikka herättää sielussa jonkun mielenliikutuksen ja ruumiissa vastaavia liikkeitä, joita sielu ei aiheuta, vaan jotka se pysäyttää tai joita se koettaa pysäyttää heti huomattuaan ne. Tämän havaitsemme silloin, kun pelon tunne siirtää elonhengekkeitä niihin lihaksiin, jotka panevat jalat liikkumaan pakoa varten ja kun rohkeutta tavoitteleva tahto pysäyttää ne.
48. Mistä sielujen voima ja heikkous tunnetaan ja mihin kaikista heikkoluonteisinten onnettomuus perustuu.
Näiden taistelujen menestyksestä saattaa jokainen tuntea sielunsa voiman ja heikkouden. Epäilemättä niillä ihmisillä, joiden tahto sangen helposti voittaa mielenliikutukset ja ehkäisee niiden synnyttämät ruumiinliikkeet, on voimakkaimmat sielut. On toisia, jotka eivät voi kokea tätä voimaa, koska eivät koskaan anna tahdon taistella omilla aseillaan, vaan ainoastaan niillä aseilla, jotka se saa muutamista mielenliikutuksista, joiden avulla saattaa vastustaa toisia mielenliikutuksia. Tarkoitan tahdon omilla aseilla niitä lujia ja varmoja vakaumuksia hyvästä ja pahasta, joiden mukaan tahtova yksilö on päättänyt järjestää elämänsä. Kaikista sieluista heikoimmat ovat ne, joiden tahto ei taivu noudattamaan määrättyjä vakaumuksia, vaan jotka lakkaamatta antautuvat hetken mielenliikutuksien valtoihin. Koska nämät usein ovat toisilleen ristiriitaiset, valtaavat ne heikon henkilön, pakottaen tahdon alistumaan milloin toiseen, milloin taas toiseen mielenliikutukseen, ja herättäen sielussa sisällistä taistelua saattavat sen mitä surkuteltavimpaan tilaan. Jos siis esim. pelonalainen sielu kuvittelee kuolemaa äärettömän suureksi onnettomuudeksi, jota vain paon kautta voi välttää, niin kunniantunto toiselta puolen pitää sellaisen paon tuottamaa häpeää vielä suurempana onnettomuutena. Nämät molemmat mielenliikutukset saattavat tahdon harhailemaan eri suuntiin, ja seuraten milloin toista, milloin toista, on tahto alituisen ristiriitaisen kamppauksen alaisena ja tekee siten sielun orjalliseksi ja onnettomaksi.
49. Sielun voima ei ole riittävä ilman totuuden tietoa.
Tosin on sangen vähän niin heikkoja ja epäröiviä ihmisiä, että he yksinomaan noudattaisivat mielenliikutuksiensa määräyksiä. Useimmilla on vakautuneet mielipiteet, joiden mukaisesti järjestävät osan toimintaansa. Nämät mielipiteet tosin usein ovat väärät ja perustuvat sellaisiin mielenliikutuksiin, jotka aikaisemmin ovat lumonneet ja vallanneet tahdon. Mutta koska tahto noudattaa näitä mielipiteitä silloinkin, kun se mielenliikutus, joka ne on synnyttänyt, ei vaikuta sielussa, voidaan niitä pitää sielun omina aseina, ja katsoa sieluja voimakkaammiksi ja heikommiksi, mikäli ne kykenevät noudattamaan näitä mielipiteitä ja vastustamaan samanaikuisesti esiintyviä, näille vastakkaisia mielenliikutuksia. On kuitenkin suuri erotus niiden päätösten välillä, jotka johtuvat vääristä mielipiteistä ja niiden, jotka perustuvat yksinomaan totuuden tuntemiseen. Jos toimimme jälkimäisten mukaisesti, olemme turvatut mielipahalta ja katumukselta, kun sitävastoin joudumme alttiiksi mainituille, tunteille, jos noudatamme edellisiä ja kun olemme huomanneet erehdyksemme.
50. Ei yksikään sielu ole niin heikko, ett'ei se, oikein ohjattuna, voisi kehittyä ehdottomasti hallitsemaan mielenliikutuksiaan.
On tärkeätä tässä palauttaa mieleen mitä edellä on sanottu rauhasen liikkeistä. Vaikka näet luonto elämämme alusta näyttää yhdistäneen jokaisen rauhasen liikkeen määrättyihin mielteisiin, voimme kuitenkin tottumuksen kautta yhdistää niitä toisiin. Luontomme järjestyksen mukaisesti sanat synnyttävät sellaisia rauhasen liikkeitä, jotka johtavat sieluun näiden sanojen äänet, kun ne kuullaan lausuttavan, tai niitä muodostavien kirjainten muodon, kun ne nähdään kirjoitettuina. Kuitenkin kokemus osottaa, että mainitut sanat ilmaisevat sielulle esittämänsä ajatuksen, eivätkä sanoja muodostavien kirjainten muotoa tai niiden eri tavuiden kaikua, koska olemme tottuneet näitä ääniä kuullessamme ja näitä kirjaimia nähdessämme ajattelemaan ainoastaan niiden merkitystä. Samoin saattavat ne rauhasen ja elonhengekkeiden liikkeet, jotka johtavat sieluun mielteitä, luonnostaan olla yhdistyneinä sellaisiin mielteisiin, jotka herättävät erityisiä mielenliikutuksia. Mutta tottumus saattaa erottaa ne toisistaan ja yhdistää ne vallan toisenlaisiin, ja tämä tottumus saattaa johtua yhdestä ainoasta teosta vaatimatta pitkää harjaantumista. Jos esim. joku syödessään hyvin halukkaasti jotakin liharuokaa, odottamatta saa suuhunsa hyvin suolaisen palan, tämä seikka voi niin muuttaa aivojen tilan, että hän siitä alkaen vain inhoten katselee tätä ruokalajia, jota hän ennen söi halukkaasti. Eläimissäkin havaitaan sama ilmiö. Vaikka niillä ei ole järkeä, eikä kenties mitään ajatuskykyä, on niissä kuitenkin kaikki ne elonhengekkeiden ja rauhasen liikkeet, jotka meissä herättävät mielenliikutuksia. Mutta eläimissä ne eivät synnytä mielenliikutuksia, vaan ylläpitävät ja vahvistavat niitä hermo- ja lihasliikkeitä, jotka tavallisesti ovat mielenliikutuksien seurauksena. Kun siis koira näkee pyyn, tahtoo se luontonsa mukaisesti juosta sen jälkeen, ja kun se kuulee pyssyn laukauksen, tämä pamaus luonnollisesti saattaa sen pakenemaan. Mutta metsäkoirat opetetaan niin, että ne huomatessaan pyyn pysähtyvät ja kuultuaan laukauksen juoksevat ampujan luo. Jokaisen on tärkeätä tietää nämät seikat, jotta voisi tutkia mielenliikutuksiaan. Sillä koska vähällä taitavuudella voidaan muuttaa aivoissa tapahtuvat liikkeet järjettömissä eläimissä, on selvää, että tämä voi tapahtua paljon paremmin ihmisessä. Siis mitä heikoimmatkin sielut voivat lopulta ehdottomasti hallita kaikkia mielenliikutuksiansa, jos niiden oikeaan kohtelemiseen ja ohjaamiseen käytetään tarpeeksi huolta.