Sinä yönä hän makasi levollisemmin kuin ennen pitkiin aikoihin.
XII LUKU
Kilpa-ajorata
Antiokian kilpa-ajorata on joen etelärannalla saaren vastapäätä, laitoksiltaan ihan samanlainen kuin sellaiset rakennukset yleensä.
Leikit olivat kokonaan lahja yleisölle, koskapa kuka hyvänsä pääsi maksutta katsomaan. Vaikka tuo rakennus olikin suunnattoman suuri, pelkäsi kuitenkin yleisö nyt jäävänsä ilman sijaa; sen tähden olivat jo aikaisin kilpailujen edellisenä päivänä kaikki likeiset joutavat paikat anastettuna, niin että koko seutu näytti olevan ikään kuin taivasalla majailevan armeijan vallassa.
Puolen yön aikaan avattiin ovet selälleen, ja heti ihmisjoukko syöksyi sisään ja asettui yleisön käytettäville paikoille, eikä sitä sieltä enää olisi mikään muu saanut lähtemään kuin ehkä maanjäristys tai aseellinen sotavoima. Loppuyön väki vietti anastamillansa penkeillä ja söi siellä aamiaisensakin. Ja vielä kilpailujen päättyessä se istui yhtä järkähtämättä ja katselun haluisena kuin alussa.
Ylhäisemmät kansanluokat alkoivat nekin jo päivän ensi hetkinä saapua niitä varten säästetyille paikoille: iso joukko ylimyksiä ja rikkaita, kantotuoleineen ja komeapukuisine palvelijoineen.
Juuri silloin, kun päiväkellon viisari ylhäällä linnassa osoitti toisen vartion puoliväliin kuluneeksi, marssi legiona liehuvin lipuin komeassa sotakunnossa alas Sulpius-vuorelta. Kun viimeinen miesrivi katosi sillalle, oli koko Antiokia autiona, eipä siltä, että läheskään koko se ihmispaljous olisi mahtunut sirkukseen, mutta sinne se ainakin pyrki.
Suuresta, joen rannalla tähystelevästä ihmisjoukosta saattoi arvata konsulin lähteneen saaresta sirkukseen komealla hallitusvenheellä. Tämän mahtavan miehen noustessa maalle veti sotainen näytelmä hetkeksi puoleensa kaiken huomion pois sirkus-puuhistakin. Kolmannen hetken täyttyessä, kun katsojat jo kaikki olivat asettuneet sirkuksessa paikoilleen, kehoitti torven törähdys järjestykseen, ja heti silloin toista sataa tuhatta silmäparia kääntyi rakennuksen itä päätä kohti. Siellä oli leveä porttikaari, n.s. Porta pompae, runsaasti koristeltu lipuilla ja sotamerkeillä; niiden päällisellä parvekkeella oli konsulin kunniasija. Portin kaarien molemmilla puolilla oli karsinoita, n.s. carceres, jotka voitiin sulkea pylvästen välisillä porteilla. Niiden ylälaidassa oli matalainen aita, ja sen takaa koko sirkuksen leveydeltä yleni raputtain penkkejä, jotka olivat täynnä komeapukuisia virkamiehiä ja ylimyksiä. Tämän amfiteatterilaitoksen kummallakin pitkällä sivulla oli torneja, jotka tekivät tämän arkkitehtien mestariteoksen miellyttävän näköiseksi ja samalla soveltuivat kannattamaan velaria eli purpuran karvaisia päiväkattoja. Lukija ajatuksissaan varmaankin asettuu läntiselle parvekkeelle, jossa konsulikin istuu ja jossa kaikki on avoinna hänen silmäinsä edessä. Oikealla ja vasemmalla näkyy vahvat torneihin kiinnitetyt portit, jotka ovat pääovina. Edessä on arena, tasainen, melkoisen avara kenttä, jolle on kylvetty valkoista hiekkaa. Siinä tapahtuvat kaikki näytännöt, paitsi kilpa-ajo. Vähän lännempänä on marmorialustalla kolme matalaa keilamaista graniittipylvästä. Moni silmä on päivän kuluessa kiintyvä niihin pylväihin, sillä ne ovat ajoradan toinen pää, sen alku- ja loppukohta. Marmorialustan takaa, jossa on tilaa alttarille ja käytävälle, alkaa kymmenen tai kahdentoista jalan levyinen ja viiden tai kuuden jalan korkuinen muuri, joka ulottuu siitä juuri kaksisataa jalkaa eli olympolaisen stadionin matkan. Sen muurin toisessa päässä on toinen alusta pylväineen radan toisen pään merkkinä. Kilpailijoita neuvotaan ajamaan radalle alkupään oikealle puolen, niin että muuri jää heistä vasemmalle. Tämä radan alku- ja loppukohta on siis juuri konsulin silmäin edessä, joten hänen paikkansa on paras koko sirkuksessa.
Lukija yhä ajatelkoon olevansa konsulin parvekkeella. Tarkemmin katsellessaan hän huomaa kilpakentän uloimpana rajana viisitoista tai kaksikymmentä jalkaa korkean muurin, joka ympäröitsee sirkuksen koko sisusta. Senkin päällä on suoja-aita, kuten karsinain päällä itäpuolella. Siinä on kolme aukkoa, kaksi pohjois- ja yksi länsipuolella. Viimemainittu on runsaasti koristettu, sillä se on riemuportti, josta kilpailujen lopussa seppelöidyt voittajat marssivat esiin.
Tästä muurista alkavat ne toinen toistaan ylemmäksi kohoavat penkit, joilla suuri yleisö istuu. Nyt ne ovat täpö täynnä katsojia, jotka kiihkeästi odottavat kilpailujen alkamista.
Konsulin parvekkeen alaiselta portilta idästä päin kuuluu laulu, jota soittokoneet säestävät. Äkisti alkaa näkyä juhlasaaton kuoro, jolla näytännöt alkavat; leikkien järjestäjät ja kaupungin hoitomiehet, jotka tämän kaiken kustantavat, seuraavat jälestä komeissa puvuissa ja seppeleet päässä; sitte jumalat, muutamat kannettuina paareilla, toiset suurissa nelipyöräisissä, runsaasti koristelluissa vaunuissa, sekä viimeksi tämänpäiväiset kilpailijat niissä puvuissa, joissa kukin kohta on esiytyvä juoksemaan, painiskelemaan, olemaan nyrkkisillä tai ajamaan kilpaa.
Juhlasaatto marssii hitaasti sirkuksen ympäri: tosiaankin ihana ja miellyttävä taulu. Suostumushuuto tervehtii sitä melkein siten, kuin vesi kuohuen nousee korkealle ilmaan nopeasti kulkevan laivan keulassa. Vaikk'eivät mykät jumalain kuvat millään tavalla osoitakaan tietävänsä antaa mitään arvoa tervehdykselle, niin juhlan johtaja ja kustantajat eivät ole yhtä kylmäkiskoiset.
Voimainsa näyttäjäin vastaanotto on melkoisen vilkas, sillä koko tuossa suuressa katsojajoukossa tuskin on yhtään, joka ei olisi jotakin pannut vetoon heistä. Enemmistön suosikit huomaa helposti siitä, että joko heidän nimensä kaikuvat kovemmin kuin muu pauhu taikka heille runsaammin heitellään katsojain sijoilta seppeleitä ja kukkaköynnöksiä. Kilpa-ajoihin mieltymys on kuitenkin suurin, kuten näkyy siitä, että sen urheilun harjoittajain lähestyessä katsojat nousevat seisomaan penkeille, pauhu kasvaa, kukkasade täyttää vaunut ja yksin hevosetkin saavat osansa ihastelusta ja näyttävät kuten ajajatkin olevan kunniasta hyvillään. Joka vaunuja seuraa mies ratsain, paitsi Ben-Huria, joka syystä tai toisesta, ehkäpä epäluulosta mieluisimmin on yksin.
Helppo oli huomata, että jotkut näistä ajajistakin olivat enemmin yleisön suosiossa kuin toiset; melkein joka katsojalla, niin naisilla ja lapsilla kuin miehilläkin, oli joku merkkiväri, useimmiten nauha rinnassa tai tukassa, vihreä, keltainen tai sininen. Hyvänäköinen tarkastelija voi kuitenkin huomata, että valkoista ja punaista oli enin.
Nykyinen yleisö katsoo hevosten laatua ja käytöstä, varsinkin milloin suuria summia pannaan vetoon. Antiokian kilpailuissa oli ajajain kansallisuus tärkeimpänä vaikuttimena suosion esinettä valitessa. Kun sidonilainen ja byzantilainen saivat osakseen vähän kiihotusta, tuli se vain siitä, että heidän kansalaisiansa oli vähä katsojain joukossa. Kreikkalaiset puolestaan olivat jakautuneina kahtia, korintolaisen ja atenalaisen välille, joten heidän värejänsä, sinistä ja keltaista, näkyi vain vähä. Messalan punaista ja kultaa olisi ehkä ollut yhtä vähä, joll'eivät Antiokian porvarit olisi oikeain hovimiesten tavalla sopineet roomalaisten kanssa kantamaan heidän väriänsä. Muut kaikki olivat maalaisia tai syrialaisia, juutalaisia ja arabialaisia, jotka täydellisesti luottivat sheikin nelivaljakkoon ja sitä paitsi vihasivat roomalaisia ja siis toivoivat ennen kaikkea heille tappiota ja nöyryytystä. Nämä valkomerkkiset olivat sekä meluavin että suurilukuisin puolue.
Ajajain kiertäessä kilpakenttää katsojain kiihko kasvaa. Toisen merkkikiven kohdalla, jossa valkoinen väri varsinkin ylemmillä penkeillä vallitsee, kansa tyhjentelee koko kukkavarastonsa ja ikään kuin repii ilmaa parunnallaan.
"Messala! Messala!"
"Ben-Hur, Ben-Hur!"
Juhlasaaton päästyä takaisin lähtöpaikkaansa katsojat asettuivat jälleen paikoilleen ja alkoivat jatkaa keskeytynyttä puheluansa.
"Ah, Bakkus avita! eikö hän ollut kaunis?" ihastelee eräs nainen, jonka roomalaissuosio näkyy hänen tukassaan häilyvistä nauhoista.
"Ja miten kalliit hänen vaununsa!" yhtyy vieruskumppani ihastelemaan, "kokonaan kullasta ja elefantinluusta. Suokoon Jupiter hänen voittaa!"
Taemmalta penkiltä kuului ihan toisenlaisia huomautuksia.
"Minä panen vetoon sata sikliä, että juutalainen voittaa", huutaa kimakka ääni kovasti.
"Olehan toki varovainen", kuiskaa puhujalle rauhoittava ystävä. "Jakobin lapset eivät ole noiden pakanallisten urheilujen ystäviä, nehän ovat Herralle kauhistus."
"Totta kyllä, mutta oletko koskaan nähnyt ketään niin levollista ja voitostaan varmaa? Ja millaiset käsivarret hänellä olivat?"
"Entä hevoset sitte?" sanoo kolmas.
"Ja sitä paitsi", joku selittää, "hänen sanotaan tarkoin tietävän kaikki roomalaiset temput."
"Niin, ja hän näyttää paljon kauniimmaltakin kuin roomalainen", jatkaa eräs nainen ylistystä.
Näistä puheista uudestaan rohkaistuneena huutaa ensimmäinen juutalainen vielä kerran:
"Sata sikliä, että juutalainen voittaa!"
"Hullu!" vastaa eräs kaupunkilainen, "etkö sitte tiedä, että viisikymmentä talenttia – kuusi yhtä vastaan – on pantu vetoon, että Messala voittaa? Pistä piiloon siklisi, joll'et tahdo, että Abraham nousee antamaan sinua korvalle."
"Ha ha ha! sinä Antiokian aasi! Sinä et näy tietävän, että Messala itse on pannut sen vedon puolestaan", kuului vastaus.
Kun juhlasaatto hajautui Porta pompaen luona, oli Ben-Hur vakuutettu toivonsa olevan täytetyn: kaikki itämaat olivat näkemässä hänen taisteluansa Messalaa vastaan.
XIII LUKU
Kilpailun alku
Noin kello kolme iltapäivällä meidän tuntilukumme mukaan olivat kaikki muut kilpailut suoritetut paitsi kilpa-ajo. Pidettiin väliaika, porttiovet avattiin ja useimmat katsojat läksivät sammuttamaan nälkäänsä jossakin puodissa, joita oli paljo ulkopuolella porttikäytävissä. Ne, jotka jäivät paikoilleen istumaan, haukottelivat, puhelivat kuka mitäkin ja tarkastivat muistitaulujansa, unhottaen kaikki säätyerotukset niin kokonaan, että nyt oli vain kaksi luokkaa: voittajat, jotka iloitsivat, ja menettäjät, jotka olivat tyytymättömät ja äreät.
Tänä väliaikana kolmas osa yleisöä, se, joka tahtoi olla vain kilpa-ajoa katsomassa, asettui sitä varten pidätetyille paikoille. Siihen luokkaan kuului Simonides seurueineen. Heidän paikkansa oli pohjoispuolella lähellä pääovea, vastapäätä konsulia.
Kun kauppias neljän vahvan palvelijan kantamassa tuolissaan kulki käytävää pitkin, näkyi se herättävän yleistä uteliaisuutta. Häntä paikalleen aseteltaessa kuului joku äkisti lausuvan hänen nimensä. Lähinnä istujat sieppasivat sen äänen lennostaan, ja nimi kulki sitte hyvää vauhtia penkistä toiseen. Ihmiset nousivat penkeille näkemään miestä, jonka suuren rikkauden ja surullisen kohtalon kaikki tiesivät. Ilderim tunnettiin myöskin ja häntä tervehdittiin ystävällisesti, mutta ei kukaan tuntenut Baltasaria eikä kahta naista, jotka hyvin hunnutettuina olivat seurassa.
Ihmisjoukko antoi kunnioittavasti tilaa heille, ja vahtimiehet asettivat heidät pitkin kentän laita-aitaa siten, että heidän oli mukava keskustella. Mukavuudekseen he istuivat tyynyillä, ja jalkojen lepuuttamista varten oli jakkarat mukana.
Naiset olivat Iras ja Ester. Viime mainittu istuuduttuansa katsahti arasti ympäri sirkusta ja veti sitte hunnun paremmin kasvoilleen. Iras sitä vastoin päästi huntunsa putoamaan ja katseli näyttämöä vapaasti kuten naiset, jotka ovat yleisen huomion esineenä, vaikk'eivät sitä ole huomaavinaan. Sellainen tapa useimmiten itsestään kasvaa pitkällisestä tottumuksesta seuraelämään.
Simonides seurueineen tuskin ehti päättää ensi tarkastustansa, kun muutamia palvelijoita astui sirkuskentälle ja alkoi kiinnittää liiduttua nuoraa radan poikki vähän matkan päähän ensimmäisen pääkiven pylväistä. Samaan aikaan astui Porta pompae'sta sisään kuusi miestä ja asettui kukin oman karsinansa eteen. Siitä syntyi kovaa kuiskailun ja puheen surinaa joka taholla.
"Katso, katso! Vihreä menee neljännen karsinan luo oikealle puolen; siellä on atenalainen!"
"Messalalla on toinen numero!"
"Korintolainen…"
"Tuolla on valkoinen! Katso, hän menee ihan poikki ja pysähtyy; ensimmäinen se on … ensimmäinen vasemmalla!"
"Ei, musta sinne pysähtyy, valkoisella on numero kaksi!"
"Sinä olet oikeassa!"
Näillä portinvartioilla oli yllä samankarvainen tunika kuin ajajillakin, niin että heidän asetuttuaan paikoillensa jokainen tiesi, missä karsinassa kenenkin suosikki oli odottelemassa kilpa-ajon alkua.
"Oletko koskaan nähnyt Messalaa?" kysyi Iras.
Esteriä vavistutti vastatessa myöntävästi. Joll'ei Messala ollutkaan hänen isänsä vihollinen, niin hän ainakin oli Ben-Hurin.
"Hän on kaunis kuin Apollo."
Kun Iras puhui, loistivat hänen silmänsä ja hän löyhytteli kalliskivi-koristeista viuhkaansa. Ester katsahti kumppaniinsa ajatellen: "Onko hän sitte niin paljon kauniimpi Ben-Huria?" Heti sen jälkeen hän kuuli Ilderimin sanovan isälle: "Niin, hänellä on toinen numero koruportin vasemmalla puolen." Ester katsahti sinne päin ajatellen Ben-Huria. Mutta pikaisesti katsahdettuaan vesoista palmikoituun ovipieliin hän veti hunnun paremmin kasvojensa eteen ja lausui hiljaa lyhyen rukouksen.
Juuri silloin Sanballat lähestyi heitä.
"Minä tulen juuri karsinoista, sheikki", hän sanoi, juhlallisesti kumartaen Ilderimille, joka alkoi kammata partaansa ja jonka silmät loistivat kiihkeästä uteliaisuudesta, "hevoset ovat erittäin hyvässä juoksukunnossa."
Ilderim vastasi ainoastaan: "Jos ne voitetaan, toivon minä, että joku muu kuin Messala on voittaja."
Kääntyen Simonideen puoleen Sanballat veti esiin muistitaulunsa ja sanoi:
"Minulla on tärkeä uutinen sinullekin. Kuten muistanet, minä eilisiltana panin vetoa Messalan kanssa ja näytin tarjonneeni toistakin, joka, jos se hyväksyttiin, piti tänä päivänä ennen kilpailujen alkua kirjallisesti ilmoitettaman. Tässä se on."
Simonides otti muistitaulun ja luki tarkkaan kirjoituksen.
"Niin", hän sanoi, "heidän lähettiläänsä tuli kysymään minulta, oliko sinulla niin paljo rahaa minulta saatavana. Säilytä tarkasti tuo sitoumus. Jos häviät, niin tiedäthän, mihin päin käännyt; jos voitat" – vanhuksen kasvot rypistyivät uhkaavasti, – "jos voitat, ystävä, niin pidä huolta, ett'eivät suostumuksien tekijät pääse käsistäsi. Pakota heidät maksamaan viimeinenkin ropo. Samanhan hekin tekisivät meille."
"Luota minuun", sanoi muonanhankkija.
"Etkö jää meidän luoksemme istumaan?" kysyi Simonides.
"Sinä olet sangen hyvä, mutta jos minä poistun konsulin luota, niin roomalais-nuorukaiset tulevat liian kopeiksi. Rauha olkoon teille kaikille!"
Viimeinkin odotusaika loppui.
Torven törähdys kutsui poissa olijoita paikoillensa. Muutamia palvelijoita tuli kentälle, nousi radan sisällä olevalle muurille ja astui sitä myöten länsipäässä lähellä toisia merkkipylväitä olevalle korotukselle. Siihen he asettivat seitsemän puupalloa. Palattuaan sieltä ensimmäisen merkkikiven luo he asettivat sille seitsemän puista delfiniä.
"Mitä noilla palloilla ja delfineillä tehdään, sheikki?" kysyi Baltasar.
"Etkö sinä ole koskaan ollut kilpa-ajoissa?"
"En koskaan, enkä liioin tiedä, mitä varten nytkään olen täällä."
"Niillä pidetään luvussa ajokierrokset. Heti kun yhteen kertaan ajetaan ympäri, otetaan alas yksi pallo ja yksi delfini."
Valmistukset olivat nyt tehdyt. Komeapukuinen torvensoittaja antoi alkamismerkin. Kaikki melu vaikeni ja keskustelun porina kuoli. Joka silmä kääntyi itään päin, kuuden karsinan ovia kohti, joiden takana kilpailijat olivat.
Simonideen kasvojen harvinaisesta punasta saattoi arvata, että hän yhtä kiihkeästi odotteli kilpailun menoa kuin muutkin. Ilderim kaiveli lakkaamatta hyvin rajusti partaansa.
"Katso nyt roomalaista!" sanoi kaunis egyptiläistyttö Esterille, joka sitä ei ollenkaan kuullut, sillä sykkivin sydämmin ja huntu hyvästi kasvoilla hän odotteli Ben-Huria.
Torvi kajahti. Pysähdyttäjät, yksi kuitakin vaunuja varten, juoksivat ensimmäisten merkkipylvästen taa valmiina auttamaan, jos jokin nelivaljakko niin rajustuisi, että sitä olisi vaikeata hallita.
Taaskin kajahti torven ääni ja yht'aikaa avasivat vartiat karsinain ovet.
Ensin tulivat sieltä näkyviin ratsastavat ystävät, viisi luvultaan, sillä, kuten jo kuulimme, Ben-Hur oli tahtonut olla ilman tätä auttajaa. Liiduttu nuora laskettiin alas siksi aikaa kun he ratsastivat ohitse ja nostettiin sitte jälleen ylös. Heillä oli muhkeat hevoset, mutta tuskin heitä huomattiin ollenkaan, sillä heidän ratsastaessaan esiin koko ajan kuului kiihkoisten hevosten jalkain töminää ja ajajain melkein yhtä kiihkoista ääntä karsinain ovien takaa, niin että yleisön huomio pysyi yksinomaan sinne kiintyneenä.
Liiduttu nuora nousi jälleen ylös, ovien vartiat kutsuivat apulaisiaan ja palvelijat parvekkeelta jo samalla viittasivat ja huusivat kaikin voiminsa: "Alas! Alas!"
Joka karsinasta syöksyivät nelivaljakot esiin kuin kuulat kanuunoista. Katsojat nousivat äkisti kuin sähkön iskusta, hyppäsivät ylös penkeille ja kaiuttelivat ilmaa huudollaan ja pauhullaan. Nyt oli hetki tullut, jota he olivat niin hartaasti ja uupumatta odottaneet! Tämä se oli se hetki, joka oli kilpailujen kuulutuksesta asti ollut kaikkein puhelujen ja unelmien aineena.
"Katso tuonne!" kehoitti Iras, osoittaen Messalaa.
"Kyllä minä näen hänet", vastasi Ester, katsoen Ben-Huria. Hänen huntunsa nyt unhotettuna poistui silmiltä. Tänä hetkenä hän käsitti, mitenkä ilo, että saa näyttää urhouttansa niin suuren ihmisjoukon edessä, voi saada miehet unhottamaan kuoleman kauhut taikkapa aivan nauramaan koko kuolemalle.
Kilpailijat näkyivät nyt melkein sirkuksen joka istuimelle, mutta vielä ei kilpa-ajo alkanut. Liitunuora oli pingoitettu, että kaikki joutuisivat yht'aikaa lähtemään. Jos kilpailijat tahtoivat pysyä sotkeutumatta nuoraan tai jäämättä jo heti alussa jälelle, täytyi heidän ehtiä nuoran luo juuri silloin, kun se pudotettiin alas. Kelle se onnistui, hän saavutti sen suuren edun, että pääsi radan sisälaidalle lähimmäksi muuria.
Lähtöpaikan ja nuoran väliä oli noin 250 jalkaa. Varma käsi, tarkka silmä ja maltti olivat tarpeen.
Kilpailijat lähestyivät yht'aikaa nuoraa. Nyt torvensoittaja puhalsi järjestäjäin sivulta voimakkaan merkin. Se ei sittekään kuulunut ihmisjoukon riemuhuudon seassa edes kahdenkymmenenkään jalan päähän. Nuora putosi, eikä sekuntiakaan liian aikaisin, sillä jopa Messalan hevosten kaviot siihen koskivat, ennen kuin se ehti maahan. Roomalainen läjäytti piiskaansa, päästi ohjat höllälle ja riemusta huudahtaen anasti sen paikan lähinnä muuria, jota kaikki halusivat.
Messalan siinä kääntäessä vasemmalle kävi hänen vaunujensa akselin päässä oleva pronssinen leijonanpää atenalaisen oikean ohjahevosen jalkaan, joten se sysäytyi oikeata ieshevosta vasten. Nämä molemmat nousivat pystyyn, ja atenalainen siten jäi jälelle.
"Hän voittaa, Jupiter avita, hän voittaa!" huusi Drusus kuin raivoissaan, nähdessänsä Messalan lentävän eteen päin.
"Hän voittaa, Jupiter avita!" riemuitsivat muut ystävät.
Sanballat kääntyi muistitaulu kädessä heihin päin. Roiske tuolla alhaalla pysäytti hänen aiotut sanansa, hänen täytyi katsahtaa sinne päin.
Nyt, kun Messala oli ajanut ohitse, oli atenalaisen oikealla puolella ainoastaan korintolainen. Silloin pahaksi onneksi sattui hänen vasemmalla puolellansa kilpailevan byzantilaisen pyörä hänen vaunuihinsa ja heitti hänet kuperkeikkaa. Rysäys vain sekä raivon ja pelon huudahdus, ja onneton Kleantes putosi omain hevostensa jalkoihin. Tältä hirveältä näöltä kätki Ester silmänsä.
Korintolainen, byzantilainen ja sidonilainen syöksyivät eteen päin.
Sanballat katsoi Ben-Huria ja kääntyi sitte Drusukseen ja hänen ystäviinsä päin.
"Sata sertertiota, että juutalainen voittaa!" huusi hän.
"Hyväksytään!" vastasi Drusus.
"Vielä kerran sata sertertiota juutalaisen puolesta!" kiljui Sanballat.
Ei kukaan joutanut kuulemaan häntä. Hän uudisteli vedon tarjoustansa, mutta kilpa-ajain tila kentällä oli niin puoleensa vetävä, että muuta ei kukaan joutanut ajattelemaan. Innokkaasti vain huudettiin: "Messala, Messala! Jupiter on meille suosiollinen!"
Kun Ester jälleen uskalsi katsahtaa kilpakentälle, oli joukko työmiehiä viemässä pois atenalaisen hevosia ja särkyneitä vaunuja; toiset auttoivat häntä itseään ylös. Kaikki läsnä olevat kreikkalaiset kiroilivat ja uhkailivat kostaa. Ben-Hur seisoi vahingoittumatta vaunuissaan ja ajoi Messalan sivulla muiden kilpailijain edellä! Heidän jälellänsä rinnan tulivat sidonilainen, byzantilainen ja korintolainen.
Kilpailu oli täydessä vauhdissa ja ajajat sieluineen ja ruumiineen siihen kiintyneenä. Ihmisjoukko katsoi melkein hengähtämättä tuota menoa.