Mitä meidän siis on tekeminen?

Aika tulee pian, ja se on jo tulossa, kun on oleva hävettävää ja inhottavaa ei ainoastaan semmoisen päivällisen syöminen, jossa on viisi ruokalajia ja jota tarjoavat lakeijat, vaan semmoisenkin päivällisen, joka ei ole isäntäväen itsensä valmistama, on oleva hävettävää ajaa ei ainoastaan komeilla ajohevosilla, vaan ajaa ajurilla, kun on olemassa jalat, pukeutua arkipäivinä semmoiseen pukuun, jossa ei voi tehdä työtä, soittaa piaanoa, joka maksaa 1200 ruplaa, tai vaikkapa vaan 50 ruplaa, samalla kun toiset, vieraat minua elättävät, ruokkia koiria maidolla ja vehnäleivällä, kun on olemassa ihmisiä, joilla ei ole maitoa eikä leipää, polttaa lamppuja ja kynttilöitä, joitten valossa istutaan kädet ristissä, lämmittää uuneja, joissa ei keitetä ruokaa, kun on ihmisiä, joilla ei ole valoa eikä lämpöä. Semmoista elämän katsantokantaa me välttämättömästi ja nopeasti lähestymme. Me seisomme jo tämän uuden elämän rajalla, ja tämän uuden katsantokannan vakaannuttaminen on yleisen mielipiteen asia. Yleinen mielipide, joka vahvistaa tätä elämänkäsitystä, on nopeasti muodostumassa.

Naiset muodostavat yleistä mielipidettä ja naiset ovat erittäin voimakkaita nykyaikana.

XL

Niinkuin raamatussa sanotaan, on miehelle annettu työn laki, naiselle lasten synnyttämisen laki. Vaikka tieteemme mukaan, nous avons changé tout ca (olemme muuttaneet kaiken tuon), niin on kuitenkin laki jäänyt muuttumattomaksi, niinkuin maksakin on jäänyt paikoilleen, ja siitä poikkeaminen rangaistaan välttämättömällä kuolemalla.

Erotus on vaan siinä, että mies rangaistaan yleisestä laista poikkeamisen tähden kuolemalla niin läheisessä tulevaisuudessa, että sitä voi nimittää nykyisyydeksi, vaan nainen rangaistaan laista poikkeamisesta kaukaisemmassa tulevaisuudessa. Kaikkien miesten yleinen laista poikkeaminen hävittää ihmiset heti. Kaikkien naisten laista poikkeaminen hävittää ihmiset seuraavassa sukupolvessa. Mutta muutamien miesten ja naisten laista poikkeaminen ei hävitä ihmiskuntaa, vaan riistää ainoastaan luopuneilta ihmisen järjellisen luonnon.

Miesten laista luopuminen on alkanut kauan sitten niissä luokissa, jotka kykenivät sortamaan toisia, ja on yhä leviten jatkunut meidän aikaamme asti. Meidän aikanamme se on kehittynyt mielettömyyden korkeimpaan huippuun saakka, jonka ilmaisee ruhtinas Blohin ja johon yhtyy Renan ja koko sivistynyt maailma: koneet tulevat tekemään työn, ja ihmiset tulevat olemaan nauttivia hermokimppuja. Laista poikkeamista ei naisten puolelta ole juuri sanottavasti ollut. Sitä on ilmennyt ainoastaan prostitutsioonissa ja sikiön tappamisrikoksissa. Rikkaitten piiriin kuuluvat naiset ovat täyttäneet lakiansa, jota vastoin siihen kuuluvat miehet eivät ole täyttäneet lakiansa, ja senvuoksi ovat naiset tulleet voimakkaammiksi ja yhä edelleen hallitsevat ihmisiä, jotka ovat poikenneet laista ja sen kautta kadottaneet järjen.

Sanotaan tavallisesti, että nainen – Pariisilainen nainen, etupäässä lapseton – käyttämällä kaikkia kulttuurin keinoja on tullut niin hurmaavaksi, että hän sillä on lumonnut ja ottanut valtaansa miehen. Tämä ei ole ainoastaan erehdys, vaan asianlaita on aivan päinvastainen. Miestä ei ole saanut valtaansa lapseton nainen, vaan se äiti, joka on täyttänyt lakiansa, silloin kun mies ei lakiansa ole täyttänyt.

Se nainen taas, joka keinotekoisesti pysyy lapsettomana ja hurmaa miestä paljailla olkapäillään ja kutreillaan, ei ole miestä vallitseva vaan miehen turmelema, turmeltuneen miehen tasalle vaipunut nainen, joka, niinkuin mieskin, on poikennut laista ja kadottanut kaiken järjellisen ajatuksen elämästä.

Tästä erehdyksestä johtuu sekin kummallinen tyhmyys, jota nimitetään naisten oikeuksiksi.

Näitten naisten oikeuksien vaatimuskaava on seuraava: sinä, mies, olet poikennut todellisen työn laistasi, mutta tahdot, että me kantaisimme todellisen työmme taakkaa. Ei, jos niin on, niin me osaamme samoin kuin sinäkin tehdä sitä valetyötä, jota sinä teet pankeissa, ministeeriöissä, yliopistoissa, akademioissa, atelieereissa, ja me tahdomme, niinkuin sinäkin, työnjaon verukkeella käyttää hyväksemme toisten työtä ja elää halujamme tyydyttäen.

Näin he puhuvat ja itse teossa osoittavat, etteivät suinkaan jää miehistä jälelle, vaan kykenevät vielä paremminkin kuin miehet tekemään tuota valetyötä.

Niin sanottu naiskysymys on herännyt ja voinut herätä ainoastaan semmoisten miesten keskuudessa, jotka ovat poikenneet todellisen työn laista.

Tarvitsee vaan palata siihen, niin tätä kysymystä ei ole olemassa.

Nainen, jolla on oma erikoinen, selvä ja välttämätön työ, ei voi koskaan vaatia sen lisäksi rikkaitten luokkien miesten valetyötä. Ei yksikään todellisen työmiehen vaimo tule koskaan vaatimaan oikeutta osanottoon hänen työhönsä auran kuressa ja hiilikaivannoissa.

Meidän piirimme nainen on ollut miestä voimakkaampi ja on sitä vielä nytkin, mutta ei lumousvoimansa kautta, eikä taitonsa kautta tehdä samaa farisealaista valetyötä kuin mieskin, vaan sen kautta, ettei hän ole poikennut laista, että hän on kantanut sen todellisen, kuoleman vaaran alaisen ja viimeisten voimain ponnistamista kysyvän työn taakkaa, joista rikkaitten luokkain mies on itsensä vapauttanut.

Mutta minun muistini aikana on alkanut naisen poikkeaminen laista, s. o. hänen lankeemuksensa, ja se jatkuu paraikaa yhä edelleen.

Nainen on, unhotettuaan lain, saanut päähänsä, että hänen voimansa on hänen lumouskyvyssään, tai taidossaan tehdä henkistä valetyötä.

Mutta niin toista kuin toistakin häiritsevät lapset. Ja niinpä tieteen avulla (tiede on aina valmis kaikkeen pahaan) on rikkaitten luokkain keskuudessa alkanut ilmaantua kymmeniä keinoja hedelmällisyyden ehkäisemiseksi, ja kaikellaiset lapsen syntymistä estävät laitokset kuuluvat nykyään naisen tavalliseen toalettiin. Ja nuo rikkaitten luokkain äidit, joilla on ollut valta, päästävät nyt sen käsistään, joutuakseen katunaisten asemaan ja heidän veroisiksensa.

Paha on jo pitkälle levinnyt, ja päivä päivältä se leviää yhä pitemmälle. Kohta se saa valtaansa rikkaitten luokkain kaikki naiset, ja silloin he tulevat miesten tasalle ja, niinkuin hekin, kadottavat elämänsä järjellisen tarkotuksen. Silloin on tuo sääty auttamattomasti hukassa. Mutta vielä on aikaa.

Kuitenkin on vielä olemassa enemmän lakiansa täyttäviä naisia, kuin miehiä, jonka vuoksi heidän joukossaan on vielä järkeviä olentoja, ja muutamien meidän piirimme naisten käsissä on vielä sen pelastuksen mahdollisuus.

Voi, jos nuo naiset käsittäisivät merkityksensä, voimansa ja käyttäisivät sen miestensä, veljiensä, lastensa pelastamiseen – koko ihmiskunnan pelastamiseen.

Te rikkaitten luokkain vaimot ja äidit! Meidän maailmamme ihmisten pelastus tuosta pahasta, josta he kärsivät, on kokonaan teidän käsissänne! Ei ne naiset, jotka ajattelevat vartaloansa, turnyyrejänsä, tukkansa kähertämistä ja kauneuttansa miehiä lumotakseen, ja, vasten tahtoansa ja varomattomuuden kautta tultuaan siunattuun tilaan, epätoivolla synnyttävät lapsia, jättäen ne sitten imettäjien huostaan, eikä nekään naiset, jotka käyvät kaikellaisissa kursseissa ja puhuvat psykomootorisista keskuksista ja differentsiatsioonista, niinikään koettaen vapautua lasten synnyttämisestä, ettei se olisi esteenä heidän hullaantumiselleen, jota he nimittävät kehitykseksi, – vaan ne naiset ja äidit, jotka, ollen tilaisuudessa vapautua lasten synnyttämisestä, kuitenkin vapaaehtoisesti ja itsetietoisesti alistuvat tämän ikuisen, muuttumattoman lain alle, tietäen, että tästä alistumisesta johtuva vaiva ja työ on heidän elämänsä tarkotus. Nämä meidän rikkaitten luokkaimme naiset ovat niitä, joitten käsissä, enemmän kuin kenenkään muitten, on maailmamme ihmisten pelastus heitä vaivaavasta onnettomuudesta. Te, naiset ja äidit, jotka itsetietoisesti alistutte Jumalan lain alle, te yksin koko meidän onnettomassa, kuvattomassa, inhimillisyytensä kadottaneessa piirissämme tiedätte todellisen, Jumalan lain mukaisen elämän tarkotuksen. Te yksin voitte esimerkillänne näyttää ihmisille sen Jumalan tahdon alle alistumisessa olevan elämän onnen, jonka he hylkäävät. Te yksin tunnette sen koko teidän olentonne valtaavan ilon ja riemun ja sen autuuden, joka tulee Jumalan lakia noudattavan ihmisen osaksi. Te tunnette sen onnen, jonka tuottaa rakkaus aviomieheen, onnen, joka ei lopu, ei katkea, niinkuin kaikki muu, vaan on alkuna uudelle onnelle rakkaudessa lapseen. Te yksin, ollessanne todelliset ja Jumalan tahdolle kuuliaiset, tiedätte sen tosi työn, jota ei suoriteta narrimaisiin univormuihin puettuina ja juhlallisesti valaistuissa saleissa, niinkuin teidän piirinne miesten työksi nimittämää, vaan jonka Jumala on ihmisille määrännyt, ja te tunnette siitä tulevan tosipalkinnon, tunnette sen autuuden, jonka se antaa.

Te tiedätte sen, kun te rakkauden ilojen jälkeen liikutuksella, pelolla ja toivolla odotatte sitä tuskallista raskauden tilaa, joka tekee teidät sairaaksi 9 kuukauden ajaksi, saattaa teidät kuoleman kynnykselle ja sietämättömiin kärsimyksiin ja tuskiin; te tiedätte tosityön ehdot, kun te ilolla odotatte mitä julmimpien tuskien lähestymistä ja kiihtymistä, joitten jälkeen seuraa teille yksin tunnettu autuus.

Te tiedätte sen silloin, kun te heti näistä tuskista päästyänne, levähtämättä, yhtä päätä antaudutte toisiin vaivoihin ja kärsimyksiin – imettämisen, kun te, velvollisuutenne vuoksi kieltäytyen ihmisen voimakkaimman tarpeen – unen tarpeen tyydyttämisestä, kuukausimääriä yhtäkään yötä rauhassa nukkumatta ja usein monta yötä peräkkäin valvoen hoidatte sairasta lasta, jota saatte kanneksia ja tuuditella niin että käsivarret ovat katketa.

Ja kun te tätä kaikkea teette, keneltäkään kiitosta tai palkintoa siitä saamatta ja odottamatta, kenenkään näkemättä, kun te tätä teette ei urotyönä, vaan niinkuin evankeelion vertauksessa mainittu pellolta palaava työmies, katsoen tehneenne ainoastaan sen, mikä oli tehtävä, silloin te tiedätte, mikä on väärää näytetyötä ihmisten edessä ja mikä todellista työtä Jumalan tahdon täyttämiseksi, jonka vaatimukset te tunnette omassa sydämmessänne.

Te tiedätte, että, jos te olette todellisia äitejä, ei kukaan näe eikä kehu teidän työtänne, että kaikki pitävät sitä vaan teidän velvollisuutenanne, etteivät edes nekään, joitten hyväksi te näette vaivaa, teitä kiitä, vaan usein piinaavat, jopa soimaavatkin teitä, – ja kuitenkin seuraavan lapsen tullessa te teette samoin: taaskin kärsitte, taaskin kannatte näkymätöntä, hirmuista taakkaa, odottamatta keltään palkintoa, ja tunnette yhä samaa tyydytystä. Juuri teidän käsissänne, jos te olette semmoisia, pitää vallan ihmisten yli oleman, ja teidän käsissänne on pelastus. Päivä päivältä teidän lukumääränne vähenee: yhdet ovat kiintyneet miesten hurmaamiseen ja muuttuvat katunaisten kaltaisiksi, toiset kilpailevat miesten kanssa heidän väärissä narrin töissään, kolmannet, jotka eivät vielä ole kutsumustansa pettäneet, sydämmessään siitä jo kuitenkin luopuvat: suorittavat kyllä kaikki äidin urotyöt, mutta tekevät sen tahtomattaan, vastahakoisesti, kadehtien vapaita naisia, jotka eivät synnytä, ja riistävät siten itseltään ainoan niistä tulevan palkinnon – sisällisen tietoisuuden Jumalan tahdon täyttämisestä, tyydytyksen asemesta kärsien siitä, mikä itse asiassa on heidän onnensa.

Me, meidän piirimme miehet, olemme siihen määrin väärän elämämme sokaisemia ja kaikki järjestään unhottaneet elämän tarkotuksen, ettei meidän välillämme enää ole mitään eroa. Olemme sälyttäneet koko elämän taakan ja vaaran toisten niskoille, mutta emme osaa nimittää itseämme niille ihmisille sopivalla nimellä, jotka antavat toisten sortua puolestaan elantoa hankkiessa: nimellä konnat, pelkurit.

Mutta naisten suhteen on vielä olemassa erotus. On naisia, jotka ovat inhimillisiä olentoja, jotka edustavat ihmisen korkeinta ilmestysmuotoa, ja on naisia, jotka ovat porttoja. Tämän erotuksen tulevat tekemään seuraavat sukupolvet, emmekä mekään voi olla sitä tekemättä.

Jokainen nainen, pukeutuipa hän miten hyvänsä, nimittipä itseään miksi hyvänsä, olipa miten hieno hyvänsä, jos hän, pidättäytymättä sukupuoliyhteydestä, pidättäytyy lasten synnytyksestä, – on portto.

Ja olipa nainen miten langennut tahansa, – jos hän itsetietoisesti antautuu lasten synnyttämiseen, niin hän tekee parasta, korkeinta elämän työtä, täyttäen Jumalan tahtoa, eikä ketään ole häntä korkeampaa.

Jos te olette semmoisia, niin te ette sano kahden, ettekä kahdenkymmenen lapsen perästä, että riittää jo synnyttäminen, niinkuin ei sano 50 vuotias työmies, että riittää jo työnteko, silloin kun hän vielä syöpi ja nukkuu, ja hänen jäntereensä vaativat työtä. Jos te olette semmoisia, niin te ette luovuta lasten imettämisen ja hoidon huolia vieraalle äidille, niinkuin ei työmieskään anna toisen päättää alkamaansa ja melkein lopetettua työtä, senvuoksi, että te siihen työhön panette koko elämänne, ja elämänne on sitä täydempi ja onnellisempi, mitä enemmän tätä työtä on.

Ja kun te olette semmoisia – ja semmoisia on vielä onneksi olemassa, – niin te saatte saman Jumalan tahdon täyttämisen lain, jota noudatatte omassa elämässänne, ohjaamaan myöskin miestenne, lastenne ja omaistenne elämää.

Jos te olette semmoisia ja omasta kokemuksestanne tiedätte, että ainoastaan uhrautuvainen, näkymätön, palkaton, kuoleman vaaran alainen ja viimeisten voimain ponnistusta vaativa työ toisten elämän hyväksi on se ihmisen kutsumus, joka antaa hänelle tyydytystä ja voimaa, niin te tulette samaa vaatimaan toisiltakin, samaan työhön kehottamaan miestännekin, saman työn mukaan mittaamaan ja arvostelemaan ihmisten ansioita ja samaan työhön kasvattamaan lapsianne.

Ainoastaan se äiti, joka pitää lapsen syntymistä ikävänä sattumana, ja rakkauden ilojaan ja sivistyksen ja yhteiskunnallisuuden tuottamia elämän mukavuuksia – elämän tarkotuksena, tulee kasvattamaan lapsiaan niin, että he niin paljon kuin mahdollista nauttisivat huvituksista, tulee heitä herkullisesti ruokkimaan, koreasti pukemaan, keinotekoisesti huvittamaan, ei tule opettamaan heille sitä, mikä tekisi heidät kykeneviksi uhrautuvaiseen, kuoleman vaaran alaiseen ja viimeisiin voimiin asti jännitettyyn työhön, vaan sitä, mikä vapauttaa heidät tuosta työstä, – kaikkea sitä, mikä antaa diploomeja ja mahdollisuuden olla työtä tekemättä. Ainoastaan semmoinen nainen, jolta on unohtunut hänen elämänsä tarkotus, on hyväksyvä sitä miehen petollista valetyötä, joka vapauttaa tämän ihmisen velvollisuudesta ja antaa hänelle mahdollisuuden yhdessä vaimonsa kanssa käyttää hyväkseen toisten työtä. Ainoastaan semmoinen nainen on valitseva samallaisen miehen tyttärelleen, arvosteleva ihmisiä ei sen mukaan, mitä he itsessään ovat, vaan sen mukaan, mitä heillä on: aseman, rahojen, kyvyn mukaan käyttää hyväkseen toisten työtä.

Todellinen äiti sitä vastoin, joka itse työssä tietää Jumalan tahdon, on sen täyttämiseen valmistava lapsensakin. Semmoiselle äidille on oleva tuskallista nähdä ylensyötettyä, hemmoteltua, koreaksi puettua lasta, sillä hän tietää kaiken tuon vaikeuttavan lapselle Jumalan tahdon täyttämistä.

Semmoinen äiti ei tule opettamaan pojalleen ja tyttärelleen sitä, mikä voi vietellä heitä vapauttamaan itseänsä työstä, vaan sitä, mikä auttaa heitä kestämään elämän työtä. Hänen ei tarvitse kysyä, mitä lapsille on opetettava, mihin heitä valmistettava. Hän tietää mikä on ihmisen kutsumus, ja senvuoksi myös mitä on lapsille opetettava ja mihin heitä valmistettava. Semmoinen nainen ei ole suinkaan kehoittava miestään petolliseen valetyöhön, jonka tarkotuksena on vaan toisten työn hyväkseen käyttäminen, vaan on inhoava ja kauhistuva semmoista toimintaa, joka on lapsille kaksinkertaisena viettelyksenä. Semmoinen nainen ei ole valitseva tyttärelleen miestä sen mukaan, miten valkoiset hänen kätensä ovat ja miten hieno hänen käytöksensä, vaan hän on, varmasti tietäen, mitä on työ ja mitä petos, aina ja kaikkialla, omasta miehestään alkaen, kunnioittava, arvossa pitävä ja vaativa todellista, uhrautuvaa työtä ja halveksiva sitä väärää näytetyötä, jonka tarkotuksena on vapautuminen todellisesta työstä.

Älkööt sanoko ne naiset, jotka luopuen naisen kutsumuksesta tahtovat sen oikeuksia, että semmoinen elämänkatsantokanta on äidille mahdoton, että äiti on liian hellällä rakkaudella lapsiinsa sidottu voidakseen kieltää heiltä herkkuja, huvituksia, koreita pukuja, ollakseen huolehtimatta heidän puolestaan, jos he eivät ole turvattuja, jos miehellä ei ole omaisuutta tai turvattua asemaa, ollakseen huolehtimatta naimisiin menevien tyttärien puolesta ja poikien puolesta, jotka eivät ole saaneet sivistystä.

Kaikki se on valhetta, mitä selvintä valhetta!

Todellinen äiti ei ole koskaan sitä sanova. Tekö muka ette voi olla antamatta makeisia, leluja, olla viemättä sirkukseen?

Mutta ettehän te anna lapsillenne sudenmarjoja, ettehän päästä heitä yksin vesille, ettehän vie varieteehen? Minkä vuoksi te tästä voitte pidättäytyä, vaan ette toisesta.

Senvuoksi, että te ette puhu totta.

Te sanotte niin suuresti rakastavanne lapsianne, että pelkäätte heidän henkensä puolesta, pelkäätte nälkää, vilua ja senvuoksi panette arvoa turvallisuudelle, jonka teille antaa vääräksi tunnustamanne miehen asema.

Te pelkäätte siihen määrin tulevia satunnaisuuksia, lapsianne uhkaavia onnettomuuksia, jotka ovat hyvin kaukaisia ja epäilyttäviä, että kehoitatte miestänne semmoiseen, mitä ette pidä oikeana. Mutta mitä te nyt teette, nykyisissä elämänne olosuhteissa turvataksenne lapsianne satunnaisilta onnettomuuksilta?

Paljonko aikaa päivästä te vietätte lastenne kanssa? Hyvä jos 1/10 päivästä!

Muun ajan ne ovat vieraitten, palkattujen, usein kadulta otettujen ihmisten käsissä tai joissakin laitoksissa, alttiina ruumiillisen ja henkisen saastutuksen vaaroille.

Lapsenne syövät, heitä ravitaan. Kuka laittaa päivällisen ja mistä se laitetaan? Useimmiten ette sitä edes tiedä. Kuka antaa heille siveelliset käsitteet? Sitäkään ette tiedä. Älkää siis puhuko siitä, että te kärsitte pahaa lastenne onnen tähden, – se ei ole totta. Te teette pahaa senvuoksi, että sitä rakastatte.

Todellinen äiti, joka lasten synnyttämistä ja kasvattamista pitää elämänsä kutsumuksena ja Jumalan tahdon täyttämisenä, – ei sitä sano.

Hän ei sitä sano senvuoksi, että hän tietää, ettei hänen asiansa ole tehdä lapsistaan sitä, mitä hänelle tai vallalla olevalle suunnalle johtuu mieleen, hän tietää, että lapset, s.o. seuraavat sukupolvet, on suurinta ja pyhintä, mitä ihmisten on suotu nähdä todellisuudessa, ja tämän pyhyyden palveleminen koko olennollaan on hänen elämänsä.

Hän itse, ollen alinomaa elämän ja kuoleman välillä ja vaaliessaan vasta alkavaa hentoa elämää, tietää, että elämä ja kuolema ei ole hänen asiansa, että hänen asiansa on elämän palveleminen, ja senvuoksi ei hän ole etsivä etäisiä teitä tätä tehdäkseen, vaan on ainoastaan oleva valmis läheisiin.

Semmoinen äiti, itse synnytettyään, itse imettääkin, itse ennen kaikkea muuta valmistaa lapsillensa ruokaa, ompelee, pesee, opettaa heitä, nukkuu ja puhelee heidän kanssansa, sillä sitä hän pitää elämänsä tehtävänä. Hän tietää, että kaiken elämän turva on työssä ja työkyvyssä, eikä senvuoksi etsi lapsilleen ulkonaista turvaa miehensä rahoissa, lastensa diploomeissa, vaan kehittää heissä sitä samaa kykyä uhrautuvaiseen Jumalan tahdon täyttämiseen, jonka hän itsessään tuntee, kykyä kuoleman vaaran alaiseen työhön. Semmoinen äiti ei tiedustele toisilta, mitä hänen on tekeminen, hän tietää kaikki, eikä mitään pelkää, ja hän on aina levollinen, sillä hän tietää täyttäneensä kaiken, mitä oli kutsuttu tekemään.

Jos saattaakin olla epäilyksiä miehellä ja lapsettomalla naisella Jumalan tahdon täyttämiseen vievän tien suhteen, niin naiselle, joka on äiti, on tämä tie varmasti ja selvästi viitotettu ja, jos hän nöyrästi, yksinkertaisella mielellä on sen kulkenut, niin hän on päässyt sille täydellisyyden korkeimmalle huipulle, jonka ihmisolento voi saavuttaa, ja on kaikille ihmisille sinä Jumalan tahdon täyttämisen esikuvana, jota he aina tavoittelevat.

Ainoastaan äiti voi kuollessaan sanoa Sille, joka hänet lähetti tähän maailmaan, Sille, jota hän on palvellut lasten synnyttämisellä ja kasvattamisella, ainoastaan hän voi levollisesti sanoa: "Nyt päästä Sinun palvelijasi rauhaan". Mutta tämäpä onkin se korkein täydellisyys, se korkein onni, johon ihmiset pyrkivät.

Semmoiset, kutsumuksensa täyttäneet naiset ne hallitsevat hallitsevia miehiä ja ovat johtavina tähtinä ihmisille. Semmoiset naiset ne määräävät yleisen mielipiteen ja valmistavat uusia ihmissukupolvia. Ja senvuoksi on näitten naisten käsissä ylin valta, valta pelastaa ihmisiä meidän aikamme uhkaavista onnettomuuksista.

Niin, te äidit, teidän käsissänne, enemmän kuin kenenkään muun, on maailman pelastus!

Helmikuun 14 p. 1886.