KRISTITYN KESKUSTELU HURSKAUDEN KANSSA
Neitsyt myhähti, mutta kyyneleitä kiertyi hänen silmiinsä. Tuokion kuluttua hän virkkoi:
"Minä käyn kutsumassa tänne pari kolme perheen jäsentä lisäksi."
Sen sanottuansa hän juoksi ovelle, ja hänen kutsustansa tulivat ulos Ymmärrys, Hurskaus ja Rakkaus, jotka, hetken aikaa haasteltuansa Kristityn kanssa, veivät hänet perheenjäsenten piiriin. Useat heistä tulivat häntä vastaan kynnykselle, sanoen: "Käy sisään, sinä Herran siunattu! Mäen Herra on rakentanut tämän kartanon nimenomaa sinun kaltaistesi vaeltajain vierasmajaksi." Hän kumarsi ja seurasi heitä kartanoon.
Kun hän oli sisälle tullut ja istahtanut, toivat he hänelle juotavaa. Sitten he suostuivat keskenänsä siitä, että muutamat heistä, illallista laitettaessa, eriksensä ryhtyvät keskustelemaan Kristityn kanssa; sitenhän aika saadaan parhaiten kulumaan. Siihen määrättiin Hurskaus, Ymmärrys ja Rakkaus. Ja näin he aloittivat:
Hurskaus: Kas niin, Kristitty hyvä, koska te olette suosiomme niin saavuttanut, että me olemme teidät talohomme täksi yöksi ottaneet, niin ruvetkaamme – kenties siitä meille itsellemmekin on hyötyä – haastelemaan kaikesta siitä, mitä teille on matkallanne tapahtunut.
Kristitty: Aivan kernaasti, ja olenpa iloinen, että se teitä miellyttää.
Hurskaus: Mikä se teidät ensinnä sai lähtemään matkalle?
Kristitty: Minut ajoi pois kotiseudustani muuan hirvittävä ääni, joka korvissani soi, ilmoittaen, että turmio minut väkisinkin perii, jos vielä entisessä paikassa viivyn.
Hurskaus: Mutta mitenkäs te juuri tätä tietä läksitte kotiseudustanne kulkemaan?
Kristitty: Jumalan tahdosta se tapahtui. Turmion pelvossa en näet tiennyt, mitä tehdä, mutta parhaillaan tuossa vavistessani ja itkiessäni, tuli sattumoisin luokseni muuan mies, nimeltä Evankelista, ja hän se neuvoi minua ahtaalle portille, jota muutoin en olisi milloinkaan löytänyt. Ja niin hän ohjasi minut sille tielle, joka suoraa päätä johdatti minut tähän taloon.
Hurskaus: Mutta ettekö te tullutkaan Selittäjän talotse?
Kristitty: Tulin niinkin ja näin siellä sellaista, mikä ei elämäpäivinäni enää mielestäni mene. Kolme seikkaa semminkin mun muistooni jäi, nimittäin: kuinka Kristus, vastoin saatanan ponnisteluita, voimassa-pitää armonsa vaikutuksia sydämessä; kuinka ihminen oli tehnyt syntiä niin paljon, ett'ei hän enää toivonutkaan Jumalalta armoa; ja kolmanneksi se uni, jossa muuan mies näki tuomiopäivän tulleen.
Hurskaus: Kuinka? Kuulitteko hänen kertovan unensa!
Kristitty: Kuulin kyllä, ja kauhea oli se uni. Luulin, sitä kuullessani, sydämeni pakahtuvan, mutta iloinenpa olen, että sen kuulin.
Hurskaus: Siinäkö kaikki, mitä Selittäjän talossa näitte?
Kristitty: Ei. Hän vei minua edelleen ja näytti minulle upean linnan ja kultiin puettuja ihmisiä siinä. Minä sain nähdä, kuinka muuan pelvoton mies raivasi itselleen tien niitten aseellisten miesten keskitse, jotka seisoivat ovella häntä estämässä, ja kuinka hänet kutsuttiin sisään, ikuisen kunnian osallisuuteen. Tunsin, tuota nähdessäni, sydämeni riemastuvan. Olisin tuon hyväntahtoisen miehen talossa mielelläni vuoden umpeenkin viipynyt, mutta tiesinhän, että minun oli jälleen lähteminen matkalle.
Hurskaus: Mitäs muuta tiellänne näitte?
Kristitty: Muutako? Hiukan verran vain kuljettuani, minä näin erään olennon – niin minun silmäni otti – verisenä riippuvan puussa, mutta samassa kuin sen olin nähnyt, kirposi taakkakin harteiltani. Olin näet huokaillut raskaan kantamuksen alla, mutta siellä se putosi pois. Kummalliselta se minusta tuntui, sillä mointa seikkaa en ollut vielä milloinkaan nähnyt. Niin, seistessäni siinä ja katsellessani – en saattanut olla katselematta – tuli kolme loistavaa olentoa tyköni: yksi heistä vakuutti minulle, että syntini ovat annetut anteeksi; toinen riisui yltäni ryysyt ja antoi minulle tämän kirjatun nutun, minkä tässä näette; kolmas painoi tämän merkin otsaani, tämän tässä, ja antoi minulle tämän kirjoituksen.
Sen sanottuaan hän veti sen povestansa esille.
Hurskaus: Mutta näittehän vieläkin jotain, eikö niin?
Kristitty: Nämä nyt kertomani seikat olivat näkemistäni parhaat. Näin minä muutakin, nimittäin kolme miestä, Tyhmän, Laiskan ja Pöyhkeän, makaavan tien ohessa, kahleet jaloissa. Mutta luuletteko, että minä sain heidät hereille? Näin myöskin Muodon miehen ja Tekopyhän tulla heilahtavan muurin ylitse, mennäksensä, niinkuin väittivät, Sionin vuorelle, mutta he hukkuivat pian, niinkuin minä olin heille sanonut, vaikk'eivät sanojani uskoneet. Mutta ennen kaikkea oli mielestäni vaikea kulkea tätä mäkeä ylös, ja vaikea oli myös päästä jalopeurain kidan ohitse, ja ellei vain olisi portilla ollut portinvartijata, hyvää miestä, niin enköhän vainenkin olisi kääntynyt takaisin! Mutta nyt kiitän Jumalata, että olen täällä, ja kiitän teitä, että olette minut ottaneet vastaan.
KRISTITYN KESKUSTELU YMMÄRRYKSEN KANSSA
Senjälkeen näki Ymmärrys hyväksi tehdä hänelle muutamia kysymyksiä ja halusi niihin vastausta.
Ymmärrys: Ettekö välistä muistele kotimaatanne, josta tullut olette?
Kristitty: Kyllä, mutta suurella häpeällä ja inholla. Jos todellakin olisin kaihonnut maata, josta lähtenyt olen, niin olisin kyllä saanut tilaisuutta palajamaan takaisin, mutta nyt minä pyrjin parempaan kotimaahan, nimittäin taivaalliseen. [Hebr. 11: 14-16]
Ymmärrys: Mutta ettekö vielä kanna kerallanne jotain sellaista, mistä ennen olitte kiinni riippunut?
Kristitty: Kyllä, mutta aivan vastoin tahtoani, liiatenkin sydämessä lihallisia ajatuksia, jotka sekä maanmiehilleni että itsellenikin olivat niin mieluisia, ne tuovat minulle pelkkää tuskaa, ja jos ne vaan oman valintani varassa olisivat, niin kokonaan ne karkoittaisin pois, mutta juuri kuin olen tekemäisilläni sitä, mikä paras on, silloin se, kuin pahin on, minussa asuu. [Rom. 7]
Ymmärrys: Eikö tunnu välistä, ikäänkuin jo olisitte voittanut sen, mikä toisin vuoroin taas saattaa teidät neuvottomaksi?
Kristitty: Kyllä, vaikka ylen harvoin. Mutta kultaisia hetkiä ne minulle ovat, jolloin sellaista sattuu.
Ymmärrys: Muistatteko, millä tavoin te huomaatte saavanne välistä kiusauksista voiton?
Kristitty: Se tapahtuu, muistellessani, mitä minä ristin juurella näin; se tapahtuu, silmäillessäni kirjattua nuttuani; se tapahtuu, katsellessani kirjoitusta, jota povellani kannan; ja silloinkin se tapahtuu, kun mieleni palaa, ajatellessani, minne olen matkalla.
Ymmärrys: Ja mikäs teidät saattaa sellaisella kaipauksella vaeltamaan Sionin vuorelle?
Kristitty: Mikäkö? Siellähän toivon saavani nähdä elossa Hänet, joka kuolleena ristillä riippui. Siellä toivon pääseväni kaikesta siitä, mikä minua hamaan tähän päivään asti on kiusannut. Siellä, sanotaan, siellä ei enää kuolemata ole, ja siellä saan elää niitten kanssa, jotka minulle rakkaimpia ovat. Ja, totta puhuen, minä rakastan Häntä, sillä Hän on minut taakastani päästänyt, ja minä olen väsynyt sisälliseen sairauteeni. Mielelläni minä olisin siellä, missä ei minua enää kuolema kohtaa, niitten kanssa, jotka lakkaamatta huutavat: Pyhä, pyhä, pyhä! [Jes. 25: 8, Ilm. 21: 4]
KRISTITYN KESKUSTELU RAKKAUDEN KANSSA
Silloin sanoi Rakkaus Kristitylle: "Onko teillä perhettä? Oletteko nainut mies?"
Kristitty: On minulla vaimo ja neljä pientä lasta.
Rakkaus: Miks'ette tuonut heitä mukananne?
Kristitty rupesi silloin itkemään ja sanoi: "Voi, kuinka mielelläni sen olisin tehnytkin, mutta kaikki he niin kovin vastustivat lähtöäni tälle matkalle."
Rakkaus: Mutta teidän olisi pitänyt puhua heille ja koettaa osoittaa heille, mikä vaara heitä uhkaa, jos jäljelle jäävät.
Kristitty: Niinpä teinkin ja kerroin heille, mitä Jumala oli minulle ilmoittanut meidän kaupunkia uhkaavasta turmiosta. Mutta minä olin heidän silmissänsä niinkuin se, joka leikkiä laskee, eivätkä he minua uskoneetkaan. [1 Mos. 19: 24]
Rakkaus: Rukoilittekos Jumalalta siunausta kehoituksillenne?
Kristitty: Rukoilin ja hartaasti rukoilinkin, sillä tietäkäät, että vaimoni ja lapseni ovat minulle ylen kalliita.
Rakkaus: Mutta sanoittekos heille, kuinka te itsekin murehditte ja pelkäätte uhkaavaa turmiota? Olihan kaiketi tuo turmio kyllä selvänä silmienne edessä?
Kristitty: Sanoin myötääni ja monistellen. Lukivathan he minun pelkoni kasvoistani ja kyyneleistäni; näkiväthän he, kuinka minä tuskasta vapisin, kauhistuessani turmiota, joka meidän päämme päällä häilyi, mutta ei mikään voinut heitä saada lähtemään mukaani.
Rakkaus: Mutta millä he sitten itseänsä estelivät?
Kristitty: Vaimoani pelotti luopuminen tästä maailmasta, ja lapseni olivat kiinni nuoruuden mielettömissä huvituksissa. Yhdellä oli yksi syy, toisella toinen, ja niin he jättivät minut yksinäni vaeltamaan.
Rakkaus: Mutta etteköhän te omalla turhamaisella elämällänne tehnyt tyhjäksi niitten sanojenne vaikutusta, joilla kehoititte heitä tulemaan kerallanne?
Kristitty: Enhän minä osaa elämätäni kiitellä, sillä monta puutetta kyllä itsessäni tiedän olevan. Tiedän senkin, että ihminen saattaa teoillansa kumota kaiken sen hyvän, mitä hän vakuuttavilla todistuksilla on koettanut lähimmäisessänsä aikaan saada. Sen minä kumminkin saatan sanoa, että koetin kaikin tavoin karttaa antamasta heille millään sopimattomalla teolla aihetta vastenmielisyyteen tätä retkeä kohtaan. Siitäpä syystä juuri he sanoivat minun olevan turhantarkan ja kieltäytyvän heidän tähtensä sellaisesta, mitä he eivät pahana pitäneet. Niin, saatanpa senkin sanoa: jos he minkään minussa huomasivat heille esteitä eteen panevan, niin oli se se, että niin huolellisesti vältin tekemästä syntiä Jumalaa vastaan ja vääryyttä naapuriani kohtaan.
Rakkaus: Niinpä niinkin: Kain vihasi veljeänsä, koska hänen omat työnsä olivat pahat, mutta hänen veljensä vanhurskaat. Ja jos vaimosi ja lapsesi näistä syistä sinuun pahenivat, niin ovat he osoittauneet mahdottomiksi hyvään, ja sinä olet sielusi heidän verestänsä vapahtanut. [l Joh. 3: 12, Hebr. 3: 19]
KRISTITYLLE NÄYTETÄÄN LINNAA
Minä näin unessani heidän tällä tavoin haastelevan, kunnes illallinen joutui. Sitten he istuivat pöytään aterioitsemaan. Pöytä oli runsaasti varustettu ruuilla ja selkiällä ja puhtaalla viinillä. Ja heidän puheensa aineena pöydässä oli yksinomaa mäen Herra, nimittäin, mitä Hän oli tehnyt, ja miksikä juuri niin tehnyt, ja mitä varten Hän oli tämän kartanon rakentanut. Ja siitä, mitä he keskenänsä haastelivat, minä huomasin, että Hän oli ollut suuri sotasankari ja oli voittanut sen, jolla Kuoleman valta on, itsekin kyllä vaarassa ollen, ja siitä syystä minä vielä enemmän häntä rakastan. [Hebr 2: 14 ja seur.]
Niin he sanoivat. "Ja minä uskon sen", virkkoi Kristitty, "että Hän on sitä tehdessään saanut vuodattaa paljon verta. Mutta mikä erittäinkin armon kunniaa kaikkeen siihen luo, minkä Hän on tehnyt, on se, että Hän teki sen sulasta rakkaudesta maatansa kohtaan."
Sitä paitsi oli talonväessä muutamia, jotka olivat nähneet Hänet ja puhuneet Hänen kanssansa silloin kuin Hän kuoli ristillä, ja he todistivat kuulleensa Hänen omasta suustansa, että Hän rakastaa poloisia vaeltajia niin paljon, ett'ei sen vertaa löydy auringon noususta hamaan sen laskuun asti.
Sen lisäksi he todistivat oikeaksi senkin, että Hän oli omasta kunniastansa luopunut, antaaksensa sen köyhille. He olivat kuulleet Hänen sanovan ja vakuuttavan, ett'ei Hän tahdo yksinänsä asua Sionin vuorella. Ja lisäksi he kertoivat Hänen tehneen päämieheksi monenkin vaeltajan, joka oli ollut kerjäläinen synnyltänsä ja tomusta alkujansa. [Fil. 2:6 ja seur., 1 Sam. 2: 8, Ps. 113: 7]
Näinhe haastelivat keskenänsä myöhäiseen yöhön saakka, jättivät itsensä sitten Herran huomaan ja menivät levolle. Matkamiehelle he laittoivat sijan yläkerrassa avaraan huoneesen, jonka akkuna antoi päivännousua kohti. Tämän huoneen nimi oli Rauha, ja siinä hän nukkui hamaan aamun koittoon saakka. Silloin hän heräsi ja lauloi:
Miss' olenkaan! Ah, matkamiestä tässä
On Jesus rakkaudellaan aina lässä!
Ann' anteeks' syntin'. Suo mun näillä teillä
Jo olla taivaan oven lähitteillä.
Aamulla he sitten kaikki heräsivät. Hetken aikaa haasteltuansa, he kielsivät häntä lähtemästä, ennenkuin olivat näyttäneet hänelle talon merkillisyyksiä. Aluksikin he veivät hänet lukusaliin, jossa näyttivät hänelle asiakirjoja vanhimman muinaisuuden ajoilta. Siinä hän, mikäli minä untani muistan, sai ensinnä nähdä mäen Herran sukuluettelon, jonka mukaan Hän oli Vanha-ikäisen Poika ja Hänen iankaikkista sukuperäänsä. Siinä oli myös täydellisemmin merkittynä Hänen tekonsa ja työnsä ja ne monet sadat, jotka Hän oli palvelukseensa ottanut. Siinä näki myös, kuinka Hän oli asettanut heidät senkaltaisiin asuinsijoihin, joita ei aikain pituus eikä luonnon katoavaisuus voi hävittää. [Dan. 7: 22]
Sitten he lukivat hänelle muutamista huomiota ansaitsevista töistä, mitä Hänen palvelijansa olivat tehneet: valtakuntia voittaneet, vanhurskautta täyttäneet, lupauksia saaneet, jalopeurain kitoja tukkineet, tulen voimaa sammuttaneet, miekan terää välttäneet, väkeviksi heikkoudesta tulleet, voimallisiksi sodassa kasvaneet ja muukalaisten sotajoukkoja maahan lyöneet. [Hebr. 11: 33,34]
Ja edelleen he lukivat talon aikakirjain toisesta osasta, kuinka heidän Herransa oli valmis suosiohonsa sulkemaan jokaisen, jok'ikisen, vaikka he entis-aikoina paljonkin olisivat pilkanneet Hänen personaansa ja toimiansa. Siinä sai Kristitty kuulla monta muutakin kertomusta kuuluisista tapauksista, sekä muinaisilta päiviltä että nykyajoilta, niinpä profetioista ja ennustuksista, jotka tarkallensa ovat toteen käyneet sekä vihollisille pelotukseksi ja hämmästykseksi että vaeltajille lohdutukseksi ja virvoitukseksi.
Seuraavana päivänä he saattoivat hänet asehuoneesen. Siellä hän näki kaikenlaisia aseita, joita Herra oli hankkinut vaeltajia varten, niinkuin miekkoja, kilpiä, kypäriä, haarniskoita, jokapäiväisen rukouksen ja jalkineita, jotka eivät milloinkaan kulu. Ja niitä oli niin runsaasti, että niillä olisi voinut varustaa heidän Herransa palvelukseen yhtä suuren miesjoukon kuin taivaalla on tähtiä. [Ef. 6: 10-18, 1 Tess. 5: 8]
Niinikään he näyttivät hänelle työaseita, joilla muutamat Herran palvelijoista olivat ihmeellisiä tekoja toimittaneet. Siellä oli nähtävänä Moseksen sauva; siellä oli vasara ja naulat, joilla Jael naulitsi Siseran; saviastiat, basunat ja lamputkin, joilla Gideon ajoi Midianin sotajoukot pakosalle. Senjälkeen hän näki härän kaareksen, jolla Samgar löi kuusisataa miestä. He näyttivät hänelle samoin leukaluun, jolla Simson teki niin suuria urhotöitä, ja he näyttivät hänelle lingon ja kiven, jolla David löi gatilaisen Goliatin, kuin myös miekan, jolla Herra on kuolijaksi lyöpä synnin miehen sinä päivänä kuin hän nousee saalistansa hakemaan. Sitä paitsi he näyttivät hänelle vielä monta muuta erin omaista esinettä, joita Kristitty suurella mielihyvällä katseli. [Tuom. 4: 21, Tuom. 7: 16-22, 2 Tess. 2: 3-8]
Senjälkeen he laskeusivat jälleen levolle.
Sitten minä näin unessani hänen aamulla nousevan, lähteäksensä matkaansa jatkamaan, mutta he pyysivät häntä jäämään vielä seuraavaankin päivään.
KRISTITTY NÄKEE IHANAT VUORET JA HAARNISKOIDAAN
"Jos ilma on kirkas", sanoivat he, "niin näytämme teille Ihanat Vuoret, joista teille on oleva vielä enemmän lohdutusta, ne kun ovat lähempänä kaipaamaanne satamaa kuin se paikka, jossa nyt olette."
Hän suostui ja jäi olemaan.
Aamun tultua he veivät hänet kartanon harjalle ja käskivät hänen katsomaan etelää kohti. Hän teki niin, ja, katso, hän näki pitkän matkan päässä suloisen vuoriseudun, jota kaunisti metsät ja viinamäet ja kaikenkaltaiset hedelmät, kukkaset ja lähteet ja kaivot, ihanat katsella. Hän tiedusti tuon tienoon nimeä, ja he sanoivat: [Jes. 33: 16]
"Se on Immanuelin maa, ja yhteinen se on kaikille vaeltajille, niinkuin tämä mäkikin. Ja koskas täältä sinne olet tullut, niin sieltä sinä näet Taivaallisen Kaupungin portin. Paimenet, joita siellä asuu, sen sinulle näyttävät."
Nyt katsoi hän jo ajan olevan lähteä matkalle, ja hekin suostuivat siihen.
"Mutta", sanoivat he, "käydäänpä ensin vielä kerta asehuoneessa!"
Niin tehtiin, ja siellä he vaatettivat hänet taatuilla tamineilla kantapäästä kiireesen asti silta varalta, että hänen päällensä tiellä hyökättäisiin.
Näin varustettuna hän läksi ystävinensä ulos portille. Siellä hän kysyi portinvartijalta, oliko hän nähnyt kenenkään kulkevan tästä ohi.
Portinvartija vastasi: "kyllä".
Kristitty: Tunsitteko häntä?
Portinvartija: Minä tiedustelin hänen nimeänsä, ja hän sanoi olevansa Uskollinen.
Kristitty: Oi, minä tunnen hänet. Hän on meidän kaupungista, naapurimies; hän tulee sieltä, mistä minäkin olen syntyisin. Kuinka kauaksi luulisitte hänen jo ennättäneen?
Portinvartija: Hän lienee tähän aikaan päässyt mäen alle.
Kristitty: No niin, vartija hyvä, Jumala suojelkoon sinua ja antakoon sinulle runsaan siunauksen ystävällisyydestäsi minua kohtaan.
Hän alkoi astua eteenpäin, mutta Varovaisuus, Hurskaus, Rakkaus ja Ymmärrys tahtoivat saattaa häntä mäen juurelle asti. Ja niin he kulkivat yhdessä, toistellen entisiä keskustelujansa, kunnes alkoi alamäki. Silloin sanoi Kristitty:
"Jos oli vaikeata mäelle nousu, niin vaarallista on laskukin, mikäli minä osaan nähdä."
"Onpa niinkin", sanoi Ymmärrys, "sillä ylen työlästä on ihmisen laskeutua alas Nöyryyden laaksoon, niinkuin sinä nyt, ja katsoa, ett'ei tiellä liukastuisi. Siksipä me läksimme saattamaan sinua mäkeä alas."
Hän alkoi nyt laskeutua hyvin varovasti, mutta sittenkin hän liukastui kerran, jopa toisenkin.
Sitten minä näin unessani, kuinka nuo hyväntahtoiset matkatoverit, Kristityn tultua mäen alle, antoivat hänelle leipäkyrsän, leilin viiniä ja rypäleen rusinoita. [2 Sam. 16:1]
Sitten hän läksi vaeltamaan.
KRISTITTY KOHTAA APOLLYONIN
Mutta Nöyryyden laaksoon tultuansa, Kristitty joutui kovaan pulaan, sillä tuskin oli vielä pienikään pala tietä katkennut, niin jo näki hän erään ruman vihollisen tulevan kedon poikki häntä kohti. Sen nimi oli Apollyon. Kristittyä alkoi hirvittää, ja siinä hän nyt miettimään, olisiko kääntyä takaisin vai pysyäkö paikoillaan. Mutta silloin tuli hän ajatelleeksi, että jos hän kääntyy takaisin, niin hänen selkänsä jää aivan suojattomaksi, ja vihollisen on helppo lävistää hänet nuolillansa. Hän päätti niin muodoin uhallakin olla peräytymättä, "sillä", ajatteli hän, "ellei minulla muuta olisikaan tarkoituksena kuin henkeni pelastaminen, niin paras on siinäkin tapauksessa pitää paikkansa." [Ilm. 9: 11]
Hän astui eteenpäin, ja Apollyon kohtasi hänet. Tuo hirviö oli kamala katsella. Hän oli verhottu suomuksilla kuin kala (ja siitä hän onkin ylpeä); hänellä oli siivet kuin lohikäärmeellä, jalat kuin karhulla, hänen vatsastansa tuprusi tulta ja savua, ja hänen suunsa oli kuin jalopeuran kita. Lähelle tultuansa, hän loi Kristittyyn ylenkatseellisen silmäyksen ja rupesi kyselemään häneltä. [Job. 41: 6 ja seur.]
Apollyon: Mistä te tulette, ja minne matka?
Kristitty: Tulen Turmion kaupungista, joka on kaiken pahuuden pesä, ja olen matkalla Sionin kaupunkiin.
Apollyon: Siitä huomaan sinun olevan minun alamaisiani, sillä koko se maa on minun, ja minä olen sen ruhtinas ja jumala. Kuinkasta siis olet kuninkaasi tyköä karannut? Ellen minä toivoisi sinulta vielä suurempia palveluksia, niin yhdellä iskulla paiskaisin sinut maahan.
Kristitty: Olen kyllä syntynyt teidän alueillanne, mutta teidän palveluksenne oli kovaa ja palkka teiltä sellainen, ett'ei mies moisella elä, sillä synnin palkka on kuolema. Siksipä minä, vanhemmaksi tultuani, tein, mitä muutkin ymmärtäväiset ihmiset tekevät: rupesin miettimään, millä keinoin kenties pääsisi paremmille oloille. [Rom. 6: 23]
Apollyon: Ei ole sitä ruhtinasta, joka niin helpolla alamaisistansa luopuu, enkä minäkään sinua päästä. Mutta koskas palvelustasi valitat ja palkkaasi moitit, niin käy tyytyväisenä takaisin. Kaiken sen, minkä meidän maa tuottaa voipi, sen minä lupaan antaa sinulle.
Kristitty: Mutta minähän olen jo palkkautunut toiselle, juuri ruhtinaitten Kuninkaalle. Kuinkas minä enää rehellisenä miehenä saatan sinun kanssasi palata?
Apollyon: Sinun laitasi on, niinkuin sananlasku sanoo: olet tullut ojasta allikkoon. Mutta niin se on tavallisesti käynyt niitten, jotka ovat julistaneet olevansa hänen palveluksessaan: ennen pitkää he hylkäävät hänet ja palajavat minun tyköni. Tee sinäkin niin, ja kaikki käy hyvin. [l Tim. 5:15]
Kristitty: Minä olen hänelle uskollisuutta luvannut ja kuuliaisuutta vannonut. Jos nyt hänestä luopuisin, niin kavaltajanahan minut hirteen vedettäisiin!
Apollyon: Samaahan olet minullekin luvannut, mutta olkoon sittenkin kaikki unohdettu, jos käännyt ja palajat takaisin.
Kristitty: Mitä sinulle lupasin, sen tein ala-ikäisenä ollessani, ja sitä paitsi minä otan lukuun sen, että se Ruhtinas, jonka lippua nyt seuraan, kykenee päästämään minut tuosta lupauksesta, ja antaa minulle anteeksi sen, minkä tehnyt olen, ruvetessani sinun alamaiseksesi. Mutta lisäksi vielä, o sinä hävityksen mies, Apollyon! Minulle ovat, puhuakseni totuutta, hänen palveluksensa, hänen palkkansa, hänen palvelijansa, hänen hallituksensa, hänen joukkonsa ja maansa kalliimpia kuin sinun. Älä siis minua enää koeta taivutella. Hänen palvelijansa minä olen, ja häntä minä seuraan.
Apollyon: Mietihän vielä kerta tyyneellä mielin, mitä kaikkea sinulle matkallasi saattaa tapahtua. Tiedäthän, että suurin osa hänen palvelijoistansa saapi pahan lopun, koska he minua ja minun teitäni vastaan sotivat. Kuinka moni heistä onkaan kuollut häpeällisen kuoleman! Sitä paitsi: sinun mielestäsi on hänen palveluksessansa parempi olla kuin minun, mutta eipä hän koskaan ole asuinsijastansa astunut ulos, pelastamaan yhtäkään palvelijaansa vihollisten käsistä. Kuinka monasti sen sijaan minä, niinkuin maailma varsin hyvin tietää, olen, milloin väkivallalla, milloin viekkaudella, pelastanut hänen ja hänen joukkonsa käsistä niitä, jotka minua ovat uskollisesti palvelleet. Ja niin minä pelastan sinutkin.
Kristitty: Jos hän täällä ajassa jättää heidät pelastamatta, niin koettelee hän siten heidän rakkauttansa: tahtovatko he riippua hänessä kiinni loppuun asti. Ja mitä heidän pahaan loppuunsa tulee, josta sinä puhuit, niin on se heidän mielestään ihaninta, mitä odottaa osaa. Ajallinen pelastus ei heille kovin suuren-arvoista ole, sillä he odottelevat kunniatansa, ja sen he saavat silloin kuin heidän Ruhtinaansa tulee kunniassansa enkelijoukkonsa kanssa.
Apollyon: Oletpa jo nytkin ollut uskoton hänen palveluksessansa; mitenkäs sitten voitkaan odottaa palkkaa häneltä?
Kristitty: Missäkäs, o Apollyon, minä olen ollut hänelle uskoton?
Apollyon: Mielesi rohkeus meni sinulta jo ensi alussa, silloin kuin olit tukehtumaisillasi Epäröimisen Suohon. Sitten yritit käymään vääriä teitä, päästäksesi taakastasi, vaikka sinun olisi pitänyt odottaa, kunnes Ruhtinaasi olisi sen hartioiltasi nostanut. Sinä nukuit syntiseen uneen ja kadotit kallis-arvoisen kappaleen; sinä olit jo melkein valmis kääntymään takaisin, nähtyäsi jalopeurat, ja kun kertoilet matkastasi ja kuulemistasi ja näkemistäsi, niin sydämessä himoitset turhaa kunniata kaikesta siitä, mitä puhut tahi teet.
Kristitty: Totta on kaikki tämä ja paljo muutakin, jotas et maininnutkaan, mutta Ruhtinas, jota minä palvelen ja kunnioitan, on armollinen ja valmis antamaan anteeksi, ja sitä paitsi, samat virheethän minussa olivat jo sinunkin maassasi asuessani; siellähän minä ne itseeni imin. Niitten alla minä olen huokaillut, niitten tähden surrut, ja minun Ruhtinaani on ne minulle anteeksi antanut.