VAELTAJAT VANGITAAN
Vaeltajat vietiin nyt kuulusteltaviksi, ja tutkijat kysyivät heiltä, mistä he tulevat, ja minne heillä matka, ja miksikä heillä on niin outo puku yllään. Miehet vastasivat olevansa vieraita ja muukalaisia maan päällä ja matkalla omaan maahansa, nimittäin taivaalliseen Jerusalemiin. He eivät ole kaupunkilaisille eivätkä kauppiaille antaneet mitään syytä kohtelemaan heitä pahasti ja estelemään heidän matkaansa, elleihän siihen liene ollut syynä se, että, kun heiltä kysyttiin, mitä he tahtovat ostaa, he vastasivat tahtovansa ostaa totuutta. Mutta ne, jotka tutkijoiksi oli asetettu, eivät osanneet muuta luulla kuin että miehet ovat hulluinhuoneesta päässeitä ja raivomielisiä tai muutoin semmoisia, jotka ovat tulleet tänne häiritsemään markkinoita. Ja niinpä he ottivat heidät kiinni, löivät heitä, tahrasivat heidät loalla ja sulkivat häkkiin, katsella koko markkinaväen. Siinä he olivat kotvan aikaa alttiina joka miehen pilkalle ja ilkeydelle ja kostolle, Markkinain päämies se vain nauroi, katsellessaan, mitä kaikkea heille tehtiin. [Hebr. 11: 13-16, 1 Kor. 4: 9.]
Mutta kun miehet tyyneesti vain kärsivät, solvaajiaan solvaamatta, jopa siunatenkin heitä, hyvillä sanoilla, vastaten pahoihin ja ystävällisyydellä vääryyteen, silloin muutamat markkinamiehet, jotka tarkemmin olivat asiain menoa katselleet eivätkä olleet niin ennakkoluuloisia kuin muut, alkoivat hillitä ja nuhdella toisia heidän halpamaisen ja yhä jatkuvan menettelynsä tähden. Mutta nämä närkästyivät nyt heihinkin, sanoen että he ovat yhtä kelvotonta väkeä kuin nuo tuolla häkissäkin, ja koska he lienevät heidän liittolaisia, niin ansaitsevat he samallaisen kohtalon kuin hekin. Mutta markkinamiehet vastasivat, että heidän mielestänsä muukalaiset ovat rauhallista ja selväpäistä väkeä, jotka eivät kelienkään aio mitään pahaa tehdä, vaan että sitä vastoin näillä markkinoilla on monta sellaista, joka paremminkin ansaitsisi joutua häkkiin, jopa kaakinpuuhunkin kuin nuo miehet, joita tässä niin pahoin on kohdeltu.
Kun siinä sitten puolelta ja toiselta oli sanottu sana sanasta ja kaksi paraasta (jolla välin miehet häkissä käyttäytyivät varsin järkevästi ja säveästi), niin jo kävivät väittelijät keskenänsä käsikähmään, jossa iskujakin sateli kummaltakin puolen.
Nyt tuotiin nuo kaksi mies parkaa jälleen tutkijainsa eteen, ja siellä heitä syytettiin vikapäiksi markkinoilla viimeksi tapahtuneesen epäjärjestykseen. Senjälkeen heitä lyötiin armottomasti, sitten heidät pantiin rautoihin, ja näin heitä kahleissa kuljetettiin turulla edes ja takaisin, pelottavaksi esimerkiksi muille, jott'ei kenkään enää uskaltaisi puhua heidän puolestansa tai liittyä heihin. Mutta Kristityn ja Uskollisen käytös oli entistä taitavampaa, ja he kestivät kaiken pilkan ja häväistyksen niin nöyrästi ja kärsivällisesti, että muutamia markkinamiehiä kävi heidän puolellensa, vaikka niitä olikin kovin vähän muuhun joukkoon nähden. Mutta tästäpä raivostui vastapuolue yhä enemmän, jopa niinkin hurjaksi, että se päätti surmata nämä kaksi miestä. Ja niin he uhkasivat, ett'ei häkki eikä kahleet heitä enää pelasta, vaan heidän täytyy kuolla vahingollisen menettelynsä ja markkinaväen yllytyksen tähden.
Nyt käskettiin panna heidät jälleen häkkiin ja pitää heitä siinä, kunnes heistä lähempi määräys annetaan. Heidät pistettiin häkkiin ja siellä jalkapuuhun. [Ap. 16: 24.]
Siellä he johdattivat mieleensä, mitä heidän uskollinen ystävänsä Evankelista oli heille sanonut. Muistellessaan hänen puheitansa siitä, mitä tapahtuman piti, he tunsivat rohkaistusta pysymän lujina tiellänsä ja vaivoissansa. He lohduttivat toisiansa sillä, että se heistä, jolle kuoleman arpa sattuu, on saapa parhaimman osan, ja tätä etuoikeutta kumpainenkin salaisesti toivoi. He jättivät itsensä kumminkin Hänen kaikkiviisaasen huostaansa, joka kaikki maailmassa ohjaa, ja tyytyivät olemaan nykyisessä tilassansa, kunnes heidän kohtalonsa ratkaistaan.
VAELTAJAT OIKEUDEN EDESSÄ
Määrätyn hetken lyötyä, he tuotiin Oikeuteen tuomittaviksi. Siellä he asetettiin vihollistensa eteen ja pantiin syytöksen alaisiksi. Tuomarin nimi oli Hyvänviha. Syytös oli pääasiassa sama kuin ennen, vaikka hiukan toisellainen muodolleen. Sen sisällys oli seuraava:
"He ovat paikkakunnan liikkeen vihollisia ja häiritsijöitä. He ovat matkaansaaneet kaupungissa levottomuutta ja eripuraisuutta. Heidän peräti turmiollisille mielipiteilleen on ilmestynyt kannattajia vastoin maan ruhtinaan lakia."
Uskollinen rupesi nyt vastaamaan. Hän sanoi vastustaneensa vain sellaista, mikä on vastoin Häntä, joka on Korkeimmista korkein. "Levottomuutta", sanoi hän, "en minä ole aikaan saanut, itsekin kun olen rauhan mies. Jos meille puolustajia ilmaantui, niin ilmaantui niitä siitä syystä, että he huomasivat meidät vilpittömiksi ja viattomiksi, ja niinpä he ovat vain kääntyneet pahemmasta parempaan. Ja koska se kuningas, josta te puhutte, on Beelsebub, meidän Herramme vihollinen, niin halveksin minä häntä ja kaikkia hänen enkeleitänsä."
VIERAATMIEHET TODISTAVAT
Silloin julistettiin: "Jos kellä on jotain sanomista herransa ja kuninkaansa puolustamiseksi tätä vankia vastaan väliaidan sisäpuolella, se astukoon heti esiin todistamaan." Kolme todistajaa ilmaantuikin, nimittäin Kateus, Taikausko ja Imartelija. Näiltä kysyttiin, tuntevatko he vankia väliaidan sisäpuolella, ja mitä heillä on sanomista herransa ja kuninkaansa puolustukseksi häntä vastaan.
Kateus astui silloin esiin ja lausui: "Korkea Oikeus! minä olen tuntenut tämän miehen jo kauan aikaa ja todistan tämän arvoisan Oikeuden edessä valallani, että hän on…"
Tuomari: Seis! Hän tehköön valansa!
He ottivat häneltä valan, ja sitten hän puhui: "Korkea Oikeus! Tämä mies, vaikka onkin hänellä nimi niin korea, on kehnoimpia miehiä meidän maassa. Ei hän välitä ruhtinaasta eikä kansasta, ei laista eikä maan tavoista, vaan tekee kaiken voitavansa, saadakseen ihmisiä taipumaan maankavallusta tavoittaviin mielipiteisinsä, joita hän yleensä sanoo uskon ja pyhityksen perusteiksi. Erittäin kuulin hänen kerran minulle vakuuttavan, että kristillisyys ja meidän kaupungin, Turhuuden kaupungin, tavat ovat ristiriidassa keskenään, niin että niitä on mahdoton yhteen sovittaa. Ja tällä tavoin, korkea Oikeus, hän kerrassaan tuomitsee sekä kaikki meidän kiitettävät tekomme että meidätkin, jotka senkaltaisia toimitamme."
Tuomari: Onko sinulla vielä mitä muuta sanomista?
Kateus: Olisi minulla vielä paljokin sanomista, mutta pelkään rasittavani korkeaa Oikeutta. Jos kumminkin, sittenkuin muut herrat ovat todistuksensa esiintuoneet, vielä jotain tarvitaan, niin olen minä täydentävä todistukseni, jott'ei mitään puuttuisi, joka auttaa saamaan asiata lukkoon.
Hänen käskettiin nyt astua syrjään.
Sitten kutsuttiin Taikausko esiin ja käskettiin katselemaan vankia. Sen jälkeen häneltäkin kysyttiin, mitä hänellä on sanomista heidän herransa ja kuninkaansa puolustamiseksi tätä syytettyä vastaan. Hän vastaten puhui näin:
Taikausko: Korkea Oikeus, minä en tätä miestä kovin paljoa tunne enkä tahdo hänestä sen enempää tietääkään. Sen minä kumminkin tiedän, haasteltuani tuonottain hänen kanssaan tässä kaupungissa, että hän on peräti vaarallinen mies. Kuulin näet hänen silloin sanovan, ett'ei meidän uskontomme ole minkään arvoista, ja ett'ei sen kautta saata millään muotoa Jumalalle otollinen olla. Korkea-arvoinen tuomari tietää varsin hyvin, mitä senkaltainen puhe ilmeisesti tarkoittaa, sitä nimittäin, että meidän jumalanpalveluksemme on turha, että me yhä edelleen pysymme synneissämme ja lopulti joudumme kadotukseen. Muuta ei minulla ole sanottavaa.
Silloin päästettiin Imartelija todistajavalalle ja käskettiin puhumaan, mitä hän tietää heidän herransa ja kuninkaansa eduksi vankia vastaan väliaidan sisäpuolella.
Imartelija: Korkea Oikeus, hyvät herrat! Tämän miehen olen tuntenut jo kauan aikaa ja olen kuullut hänen puhuvan sellaista, mitä ei pitäisi puhua. Hän on solvannut jaloa ruhtinastamme Beelsebubia ja halveksimalla haastellut hänen korkea-arvoisista ystävistänsä, joitten nimet ovat: herra Vanha ihminen, herra Lihan himo, herra Ylellinen, herra Turhan kunnian pyyntö, vanha arvoisa herra Irstas, hänen ylhäisyytensä herra Ahnas; samoin meidän muista ylhäisistä. Sanoi hän niinkin, että jos olisi mahdollista kaikkien ihmisten olla samaa mieltä kuin hän, niin ei näistä jalosukuisista herroista yhtäkään enää tässä kaupungissa olisi. Sitä paitsi ei hän kammonnut panettelemasta teitä, arvoisa herra, joka nyt olette määrätty hänen tuomariksensa, vaan sanoi teitä jumalattomaksi konnaksi, käyttäen vielä monta muuta parjaussanaa meidän etevimmistä säätyläisistämme.
Kun Imartelija oli puheensa päättänyt, kääntyi Tuomari vankiin väliaidan sisäpuolella, sanoen: "Sinä uskonkieltäjä, harhaoppinen ja petturi, kuulitkos, mitä nämä kunnialliset herrat ovat sinua vastaan todistaneet?"
USKOLLISEN VASTAUS
Uskollinen: Saanko sanoa muutaman sanan puolustuksekseni?
Tuomari: Mies hoi! Sinä et ansaitsisi hetkistäkään enää olla hengissä; kuoleman sinä ansaitsisit tässä paikassa, mutta jotta kaikki näkisivät, kuinka lempeitä me sinua kohtaan olemme, niin anna kuulla, mitä sinulla on sanomista.
Uskollinen: Ensiksikin minä vastaan Kateuden puheesen, ett'en ole milloinkaan muuta sanonut kuin tämän: jokainen sääntö tai laki tai tapa tai kansa, joka ilmeisesti sotii Jumalan sanaa vastaan, on ristiriidassa kristillisyyden kanssa. Jos olen siinä erehtynyt, niin näytettäköön puheeni vääräksi, ja minä peruutan sanani teidän edessänne.
Toiseksi herra Taikauskon syytösten johdosta. Minä olen sanonut ainoastaan, että jumalanpalvelukseen tarvitaan jumalallista uskoa, mutta että sellaista ei voi olla olemassa ilman Jumalan tahdon jumalallista ilmestystä. Siis, mitä ikänänsä jumalanpalvelukseen on saatettu sellaista, mikä ei pidä yhtä jumalallisen ilmestyksen kanssa, se on vain inhimillistä alkujuurta, eikä senkaltaisesta ole hyötyä iankaikkiseen elämään.
Kolmanneksi, mitä Imartelijan todistukseen tulee, en minä rupea uudistamaan sitä, mitä hän jutteli panettelemisesta ja sen semmoisesta; sanon vaan, että tämän kaupungin ruhtinas kaikkine joukkioineen ja seuralaisineen, jotka tämä herra nimiltä mainitsi, on paremmin omiansa olemaan helvetissä kuin tässä kaupungissa ja maassa. Ja niin olkoon minulle Herra Jumala armollinen.
TUOMARI PUHUU JURY'LLE
Silloin lausui Tuomari jury'lle, [jury'ksi sanotaan valamiehiä, jotka syytetyn julistavat joko vikapääksi tai viattomaksi. Suom. muist.] joka koko ajan oli ollut läsnä kuuntelemassa ja tarkastamassa: "Herrat valamiehet! Te näette tämän miehen, jonka tähden niin kova meteli kaupungissa on syntynyt. Olette niinikään kuulleet, mitä nämä arvoisat herrat ovat häntä vastaan todistaneet. Samoin olette kuulleet hänen vastauksensa ja tunnustuksensa. Teidän vallassanne on nyt joko hirtättää hänet tai pelastaa hänen henkensä. Minä katson kumminkin sopivaksi huomauttaa teille, mitä laki sanoo."
"Siihen aikaan kuin Farao Suuri, meidän ruhtinaamme palvelija, oli hallitsijana, kävi käsky: jott'eivät ne, jotka vierasta uskontoa tunnustavat, pääsisi lisääntymään ja kasvaisi liian voimallisiksi hänen hallita ja hillitä, piti heidän poikalapsensa viskattaman virtaan. Samoin kävi käsky Nebukadnetsar Suuren, myöskin ruhtinaamme palvelijan aikana, että joka ei maahan lankea ja kumarra kultaista kuvaa, se piti tuliseen pätsiin heitettämän. Ja Dareion päivinä kävi käsky myöskin, että jos ken määrätyn ajan kuluessa jotakuta jumalata paitsi häntä avuksensa huutaisi, niin piti hän heitettämän jalopeurain luolaan. Näitten lakien henkeä vastaan on tämä kapinoitsija rikkonut, ei ainoastaan ajatuksilla, mikä on sietämätöntä jo sekin, vaan myöskin sanoilla ja töillä; sitä ei siis millään muotoa saa sallia." [2 Mos. 1: 22, Dan. 3: 4-6, Dan. 6: 7-9]
"Mitä Faraon käskyyn tulee, niin se oli pelkän edellytyksen perustukselle laadittu laki onnettomuuden välttämiseksi; itse rikos ei vielä ollut tapahtunut, mutta tässähän on rikos ilmeinen. Mitä toiseen ja kolmanteen käskyyn tulee, niin kuulittehan tämän miehen vastustavan meidän uskontoamme, ja kavalluksesta, minkä hän on tunnustanut, pitää hänen kuolemalla kuoleman."
USKOLLINEN TUOMITAAN
Silloin astui jury ulos, ja olivat valamiehinä seuraavat: hra Sokea, hra Ei-hyvä, hra Ilkeys, hra Hekuma, hra Huima-elo, hra Itsepäinen, hra Kopea, hra Vihamielisyys, hra Valhettelija, hra Julmuus, hra Valon-viha ja hra Leppymätön. Kukin heistä antoi ensin heidän keskuudessaan oman yksityisen lausuntonsa häntä vastaan, ja sitten he yksimielisesti päättivät julistaa hänet tuomarin edessä vikapääksi. Heidän keskuudessaan lausui ensin herra Sokea, juryn esimies: "Minä näen selvästi, että tämä mies on harha-oppinen." – Herra Ei-hyvä sanoi: "Pois mokoma mies maan päältä!" – "Hyi!" sanoi Ilkeys, "yksin hänen ulkomuotonsakin jo herättää minussa vihaa". – Hekuma sanoi: "En ole ikinä voinut häntä sietää." – "En minäkään", sanoi Huima-elo, "sillä alituiseen on hän minun teitäni tuominnut". – "Hirteen se mies, hirteen!" sanoi Itsepäinen. – "Viheliäinen vetelys", sanoi Kopeus. – "Sydämeni nousee kapinaan häntä vastaan", sanoi Vihamielisyys. – "Hän on konna", sanoi Valhettelija. – "Hirsipuu on liian hyvä hänelle", sanoi Julmuus. – "Toimitetaan vaan pois tieltä se mies", sanoi Valon-viha. – Vihdoin sanoi Leppymätön: "Vaikka minä kaiken maailman saisin, en sittenkään voisi sopia hänen kanssaan. Julistakaamme hänet pitkittä puheitta vikapääksi kuolemaan."
Niin he tekivätkin. Ja silloin hän tuomittiin vietäväksi siitä paikasta, missä hän oli, siihen paikkaan, mistä hän oli tuotu, ja surmattavaksi niin julmalla kuolemalla kuin suinkin keksiä voi.
He veivät hänet ulos, tehdäksensä hänelle heidän lakinsa jälkeen. Ensin he ruoskitsivat hänet, sitten he rusikoitsivat häntä, sitten he pistelivät hänen lihaansa puukoillaan, senjälkeen he kivittivät häntä, sitten he lävistivät häntä miekoillansa, ja lopuksi he hänet roviolla tuhaksi polttivat.
Sellainen oli Uskollisen loppu.
Nyt minä näin kansan paljouden takana vaunut, kaksi hevosta edessä, odottamassa Uskollista. Heti kuin hänen vihollisensa olivat hänestä lopun tehneet, otettiin hän vaunuihin ja vietiin suoraa päätä pilvien halki, pasunain soidessa, lyhintä tietä Taivaan portille. [2 Kun. 2: 11]
Kristityn asia lykättiin toistaiseksi, ja hän vietiin takaisin vankeuteen, jossa sai vielä jonkun aikaa olla. Mutta Hän, joka kaikki asiat hallussansa pitää, ja jonka kädessä on vihollisen raivokin, asetti niin, että Kristitty sillä kertaa pääsi pakenemaan ja jatkamaan jälleen matkaansa. Ja näin hän lauloi kulkeissansa:
Niin, Uskollinen, luja oli tunnustukses;
Nyt Herran luona sulla suur' on siunaukses.
Kun uskottomilt' täällä ilot, riemut raukee,
Ja pian parkuinensa helvetti heill' aukee,
Niin veisaa, veisaa voitonvirttä riemumiellä,
Sun nimes elonkirjaan kirjoitettiin siellä.
Nyt minä näin unessani, ett'ei Kristitty vaeltanutkaan yksinänsä. Muuan mies nimeltä Toivorikas (sellaiseksi hän näet oli tullut, vaarin-ottaessaan markkinoilla Kristityn ja Uskollisen sanoja ja käytöstä ja kärsimyksiä) yhtyi nyt hänen kanssaan veljesliittoon ja sanoi lähtevänsä hänen seuraansa. Niinpä yksi kuoli, totuutta tunnustaaksensa, ja hänen tuhastansa nousi toinen Kristitylle matkatoveriksi. Tämä Toivorikas tiesi kertoa Kristitylle, että siellä markkinoilla vielä moni muukin aikoo ajasta vaarin-ottaa ja tulla perässä.
SIVUTIE LIITTYY KRISTITYN JA TOIVORIKKAAN SEURAAN
Edelleen minä näin, kuinka he, heti markkinapaikalta lähdettyänsä, saavuttivat erään miehen, joka oli kulkenut heidän edellään. Hänen nimensä oli Sivutie.
He kysyivät häneltä: "Mistä olette kotoisin, arvoisa herra, ja kuinka pitkälle aiotte tätä tietä käydä?" Hän sanoi tulevansa Korusanan kaupungista ja olevansa matkalla Taivaalliseen Kaupunkiin. Nimeänsä hän heille ei kumminkaan ilmoittanut.
"Korusananko kaupungista?" kysyi Kristitty. "Asuuko siellä yhtään hyvää ihmistä?" [Sananl. 26: 25]
Sivutie: Asuuhan toki.
Kristitty: Sanokaas, arvoisa herra, mikä teidän nimenne on!
Sivutie: Minä olen teille outo, niinkuin tekin minulle. Jos lähdette tätä tietä, niin kernaasti kuljen teidän seurassanne; ellette, niin minkäs minä sille!
Kristitty: Olen kuullut puhuttavan tuosta Korusanan kaupungista. Varakas kuuluu olevan, muistaakseni.
Sivutie: On niinkin, sen voin vakuuttaa. Minullakin on siellä koko joukko rikkaita sukulaisia.
Kristitty: Sallisitteko kysyäni, ketä ne teidän sukulaisenne ovat?
Sivutie: Melkein koko kaupunki, mutta erittäinkin herra Käänny-takaisin, herra Ajan-orja, herra Korusana (hänen esi-isiltänsä on kaupunki nimensäkin perinyt), herra Silkoinen, herra Kaksisuunta, herra Kaikenlainen ja meidän seurakunnan pastori Kaksikieli, äitini lihallinen veli. Niin, sanoakseni kaikki, minä olen sukua suurta, vaikka vaarini isä olikin vain pursimies, joka puoleen katsoi ja toiseen souti. Ja samalla ammatilla minäkin olen suurimman osan omaisuuttani saanut.
Kristitty: Oletteko nainut mies?
Sivutie: Olen kyllä, ja vaimoni onkin erittäin kunnon ihminen. Hänen äitinsäkin oli kunnon ihminen, rouva Teeskelijän tytär. Vaimoni on siis arvoisata sukua ja päässyt niin korkealle sivistyksen kannalle, että osaa käyttäytyä kaikkien kanssa, niin ruhtinaitten kuin rahvaankin. Uskonnossa olemme tosin vähän toista mieltä kuin muut, nimittäin siinä ylen vaativassa uskonnossa, vaikk'emme siinäkään kuin parissa pikku seikassa: ensinnäkin emme haraa tuulta emmekä säätä vastaan, ja toiseksi me olemme erittäin innokkaita silloin, kuin uskonto tulla sipsuttaa sisään hopeisissa tohveleissa, ja ylen on meidän mieluista kävellä sen kera kadulla, kun aurinko paistaa, ja kansa sille käsiänsä paukuttaa. [Ap. 14: 13]
Kristitty astui nyt hiukan syrjään toverinsa Toivorikkaan puoleen ja sanoi: "Mieleeni johtuu, että tuo mies on muuan Sivutie Korusanan kaupungista, ja jos niin on laita, niin on meillä mukana niin suuri konna, ett'ei koko tienoossa toista."
Toivorikas: Kysykääs häneltä; eihän luulisi hänen toki nimeänsä häpeävän.
SIVUTIEN MIELIPITEITÄ
Kristitty palasikin hänen luokseen ja sanoi: "Arvoisa herra, te haastelette, niinkuin tietäisitte jotain enemmin kuin koko maailma, ja, ellei kaikki merkit petä, luulenpa puoleksi arvanneeni, kuka te olette. Etteköhän vaan ole Sivutie Korusanan kaupungista?"
Sivutie: Ei se minun nimeni ole, vaikka sellaisen pilkkanimen olen saanut joltakin, joka ei minua siedä. Tyyneesti minä kumminkin tämän häpeän kannan, niinkuin moni muukin kelpo mies ennen minua on kantanut.
Kristitty: Mutta ettekö milloinkaan ole ihmisille antanut aihetta sanomaan teitä moisella nimellä?
Sivutie: En milloinkaan! en milloinkaan! Pahin, millä koskaan olen antanut heille aihetta moisen nimen panemiseen, on se, että minun on aina onnistunut edukseni sovittaa mielipiteeni ajan olojen mukaan. Mitä näin minun päälleni on heitetty, sen minä luen itselleni siunaukseksi, mutta ei tarvitsisi pahanilkisten ihmisten siitä minua moittia.
Kristitty: Ilmankos minä arvasin teidät juuri samaksi mieheksi, josta olin kuullut! Pelkäänpä todellakin, sanoakseni teille suoraan, mitä ajattelen, että tuo nimi sopii teille paremmin kuin soisitte meidän luulevankaan.
Sivutie: No niin, minkäs minä sille mahdan, jos niin tahdotte luulla? Kyllä te vielä huomaatte minut kunnolliseksi kumppaliksi, jos vaan minusta seuraanne huolitte.
Kristitty: Jos meidän kera mielitte käydä, niin pitää teidän kestää kaikki tuulet ja säät, mutta sehän, mikäli minä huomaan, ei käy yhteen teidän mielipiteittenne kanssa. Teidän pitää myös tunnustaa uskontoa, ryysyihin puettua yhtä hyvin kuin hopeisissa tohveleissakin sipsuttavaa, ja teidän pitää seisoa sen rinnalla, vaikka se olisi raudoissa, yhtä hyvin kuin jos kävelisi kaduilla kesken kätten paukutuksia.
Sivutie: Te ette vaan saa tyrkyttää minulle mitään ettekä ruveta minun uskoni herroiksi. Antakaa minun pitää vapauteni ja sallikaa minun kulkea kerallanne.
Kristitty: Ei askeltakaan enää, ellette tahdo tehdä minun ehdotukseni mukaan, niinkuin mekin.
Silloin sanoi Sivutie: "En ole milloinkaan luopuva vanhoista periaatteistani, niistä kun ei ole mitään haittaa, pelkkää etua vain. Ellen saa tulla teidän seurassanne, niin minun täytyy tehdä, kuten tein ennen teidän tuloanne: kuljen yksinäni, kunnes joku jälleen minut saavuttaa, ja on oleva iloinen, saadessaan minut matkatoverikseen."