Luukas. Luvallanne, herra tohtori, antakaa vaimoni olla rauhassa, olkaa hyvä.
Sganarelle. Mitä onko hän teidän vaimonne?
Luukas. On.
Sganarelle. Ah, sitä en tosiaankaan tiennyt. Minä iloitsen teidän kumpaisenkin herttaisesta onnesta.
(Ollen syleilevinänsä Luukasta, hän syleileekin Jacquelinea.)
Luukas (vetää Sganarellen pois ja asettautuu hänen ja Jacquelinen väliin). Olkaa vähemmällä, jos suvaitsette.
Sganarelle. Minä vakuutan, että olen ihan ihastunut nähdessäni teidät molemmat yhdistettyinä pariskunnaksi. Minä toivotan onnea että teillä on mies semmoinen kuin hän, ja minä toivotan teillekin onnea että teillä on vaimo niin kaunis, niin viisas ja soreavartaloinen kuin hän.
(On vieläkin syleilevinään Luukasta, joka levittää käsiänsä, Sganarelle pujahtaa niiden alta ja syleilee imettäjää.)
Luukas (vetää hänet jälleen pois). Saakelissa, ei noin paljon hyväilemistä.
Sganarelle. Mitä? Etkös salli minun iloitsevan teidän kanssanne yhdessä noin kauniista avioliitosta.
Luukas. Kyllä. – Minun kanssani niin paljon kuin tahdotte, mutta vaimoni kanssa – vähemmän temppuja.
Sganarelle. Minä otan yhtä paljon osaa teidän kumpaisenkin onneen. Kun syleilen sinua osoittaakseni sinulle iloani, syleilen samaten häntäkin osoittaakseni iloani hänellekin.
(Alkaa samaa peliä.)
Luukas (vetäen häntä kolmannen kerran takaisin). Hyi hävetkää, herra tohtori, mitä lemmon loverrusta se on.
5:s kohtaus.
Geronte. Sganarelle. Luukas. Jacqueline.
Geronte. Herra tohtori, tuossa paikassa saatte nähdä tyttäreni, joka tuodaan tänne.
Sganarelle. Minä kaikkine lääkkeineni odotan häntä.
Geronte. Missä lääkkeenne ovat?
Sganarelle (osoittaen otsaansa). Tuossa.
Geronte. Oivasti.
Sganarelle. Mutta koska minä olen mieltynyt koko teidän perheeseenne, pitää minun koettaa imettäjän suonta, nähdäkseni kelpaako hän imettäjäksi.
(Lähestyy Jacquelinea.)
Luukas (vetää Sganarellen pois pyörittäen häntä ympäri). Ei, ei herraseni. Se on minun tehtäväni se.
Sganarelle. Tohtorin velvollisuus on tarkastella imettäjän —
Luukas. Eipä kuin minun, herra tohtori, joka olen hänen miehensä.
Sganarelle. Ja sinä julkeat vastustella tohtoria. Kavahda!
Luukas. Minä nauran teille vasten silmiä.
Sganarelle (katsoo Luukkaaseen ylenkatseellisesti). Minä istutan ruton sinun ruumiiseesi.
Jacqueline (ottaa Luukasta käsivarresta kiertäen häntä ympäri). Mene matkoihisi. Enkö ole kylliksi suuri puolustamaan itseäni, jos hän tekisi minulle jotain, jota hänen ei pitäisi tehdä.
Luukas. Minä en kärsi että hän kopeloitsee sinun —
Sganarelle. Hyi häpeä! Mies mustasukkainen vaimollensa.
Geronte. Tuolla tulee tyttäreni.
6:s kohtaus.
Lucinde. Geronte. Sganarelle. Valere. Luukas. Jacqueline.
Sganarelle. Tämä siis potilaamme?
Geronte. Tämä. Hän on ainoa tyttäreni ja suruni olisi äärettömän suuri, jos hän meiltä kuolisi.
Sganarelle. Varokoon sitä! Hän ei saa kuolla ilman lääkärin määräystä.
Geronte. Tuokaa tuoli!
Sganarelle (istuu Geronten ja Lucinden välille). Kas siinäpä sairas, joka ei juuri hullummalta näytä ja panenpa vetoa, että terve mies tulisi hyvinkin toimeen hänen kanssaan.
Geronte. Te olette saanut hänet nauramaan, hyvä tohtori.
Sganarelle. Sitä parempi. Kaikkein paras merkki maailmassa on, että tohtori saapi sairaan nauramaan. No, mistä kysymys? Mikä teitä vaivaa? Mikä tauti teitä ahdistaa?
Luukas (vastaa merkeillä, vieden kätensä suullensa, päähän ja leuan alle). Hau, hi, hon, han!
Sganarelle. Mitä sanotte?
Luukas (kuin ennen). Han, hi, hon, han, han, hi, hon!
Sganarelle. Mitä?
Luukas. Han, hi, hon.
Sganarelle. Han, hi, hon, han, ha… En ymmärrä, mitä lemmon kieltä se on?
Geronte. Se on juuri hänen tautinsa, herra tohtori. Hän on tullut mykäksi. Tähän hetkeen saakka on ollut ihan mahdoton löytää syytä siihen, ja senpätähden on myös täytynyt lykätä hänen naimisensa toistaiseksi.
Sganarelle. Miksi niin?
Geronte. Hänen tuleva miehensä ei huoli hänestä, ennenkuin hän paranee taudistansa.
Sganarelle. Mikä pölkkypää mies se mahtaa ollakaan, joka ei tahdo mykkää vaimoa. Taivas suokoon, että minun vaimollani olisi samanlainen tauti. Kylläpä minä karttaisin parantamasta häntä.
Geronte. Sanalla sanottu, herra tohtori, me pyydämme teitä käyttämään kaikki kykynne voittaaksenne hänen tautinsa.
Sganarelle. Ah, olkaa huoletta! Sauokaapas ahdistaako tämä tauti paljon sydäntä?
Geronte. Ahdistaa, herra tohtori.
Sganarelle. Sitä parempi. Kärsiikö hän kovia vaivoja.
Geronte. Sangen kovia.
Sganarelle. Sitä parempi. Näyttäkää mulle kielenne.
Luukas (näyttää kieltänsä).
Sganarelle. Huono vatsa.
Geronte. Kovin huono.
Sganarelle. Sitä parempi. Antakaapas tänne kätenne. (Gerontelle.) Tämä valtasuoni osoittaa selvään, että tyttärenne on mykkä.
Geronte. Oikein herra tohtori; sepä juuri hänen tautinsa. Pian siitä selvän saittekin.
Sganarelle. Haha!
Jacqueline. Eihän nyt kummempaa!
Sganarelle. Me suuret lääkärit, me tunnemme asiat ennalta. Taitamaton lääkäri olisi ällistynyt ja sanonut sen olevan sitä tai tätä; mutta minä sen paikalla älysin ja sanon: tyttärenne on mykkä.
Geronte. Niin; mutta hyvin mielelläni soisin, että myös sanoisitte, mistä se tulee.
Sganarelle. Se tulee siitä että hän on kadottanut puhevoimansa.
Geronte. Niinpä kyllä. Mutta mikä, näettekö, on syy siihen?
Sganarelle. Kaikki meidän paraimmat kirjailijamme sanovat sitä esteeksi kielen käyttämiselle.
Geronte. Mutta mikä on teidän ajatuksenne kielen käyttämisen esteestä?
Sganarelle. Aristoteles sanoo siitä… paljon kauniita asioita.
Geronte. Senpä luulisin.
Sganarelle. Ah, hän oli suuri mies!
Geronte. Epäilemättä.
Sganarelle. Perin juurin suuri mies. (Nostaen kätensä ilmaan.) Mies joka oli noin paljon suurempi kuin minä. Vaan tullaksemme asiaan, niin luulenpa tämän esteen kielen käyttämiselle tulevan siitä, että jokin visva joka meidän oppineitten kesken kutsutaan pahaksi visvaksi. – Niin pahaksi – se on visvaksi – joka on paha, koska höyry, joka syntyy usvan haihtumisesta – joka nousee tautien olopaikkaan, tullen – niin sanoakseni – ymmärrättekö latinaa?
Geronte. En ollenkaan.
Sganarelle (nousten äkisti). Ettekö todellakaan ymmärrä latinaa?
Geronte. En.
Sganarelle (asettuen kaikenlaisiin hullunkurisiin asemiin). Cabrias, aut thuram, Catalamus, singulariter, nominativo, haec musa musiikki, bonus, bona, bonum, Deus sanctus, est-ne oratio latinas? Etiam. Niin. Quare? Miksi? Quia substantivo, et adjectivum concordat in generei, numerum, et casus.
Geronte. Voi miks'en minäkin ole oppinut!
Jacqueline. Kas siinäpä miehessä viisautta!
Luukas. Ja niin taivaallista, josta minä en ymmärrä hölyn pölyä.
Sganarelle. Taikka toisin, kun tämä höyry, josta puhun, tulee vasemmalta puolelta, jossa maksa on, kulkeaksensa oikealle puolelle, jossa sydän on, niin sattuupa että keuhkot, joita latinaksi kutsutaan armyan, ja jotka yhdistyvät aivoihin, joita kreikaksi nimitämme nasus, suuren valtasuonen kautta, jota hebreaksi sanotaan cubile; että keuhkot, sanon, tällä matkallansa tapaavat sanotun höyryn, joka täyttää lapaluun suonet, ja koska mainittu höyry – huomatkaa hyvin mitä nyt sanon – ja koska mainittu höyry on tavallansa pahanmoinen – minä pyydän, kuunnelkaa tarkasti.
Geronte. Kyllä.
Sganarelle. On tavallansa pahanmoinen, joka tulee siitä – ottakaa onkeenne tämä.
Geronte. Kyllä, kyllä.
Sganarelle. Joka tulee siitä visvan väkevyydestä, joka syntyy vatsan väliseinän holvissa, niin tapahtuupa että tämä visva – Ossaleundus, nequeis, nequer, potarinum, quipsa milus. Ja juuri siitä syystä tyttärenne on mykkä.
(Nousee.)
Jacqueline. Ah, kuinka koreasti puhuttu!
Luukas. Oi, jospa minunkin kieleni olisi niin kauniisti kantimiinsa liitetty!
Geronte. Ei juuri selvemmin voi asiaa selittää. Ainoastaan yksi ainoa kohta minua loukkasi, nimittäin maksan ja sydämen kohta. Minusta näyttää että olette muuttaneet ne toisaalle, kuin niiden pitäisi olemaan; sillä sydän on vasemmalla ja maksa oikealla puolella.
Sganarelle. Niin entisinä aikoina oli siten; mutta me olemme muuttaneet nuo kaikki ja nyt lääkäritaitoa viljellään ihka uudenaikaisella tavalla.
Geronte. Sitä en ollenkaan tiennyt, ja minä pyydän anteeksi, että olen niin tietämätön.
Sganarelle. Ei tee mitään. Ettehän te ole velvollinen olemaan niin taitava kuin minä.
Geronte. Se on totta sekin. Mutta herra tohtori, mitä taudille on tehtävä?
Sganarelle. Mitäkö on tehtävä?
Geronte. Niin.
Sganarelle. Pankaa tyttö jälleen vuoteellensa maata ja antakaa hänelle jommoinenkin määrä viinassa liotettua leipää. Tämä on reseptini.
Geronte. Miksi niin, herra tohtori?
Sganarelle. Siksi että viinassa ja leivässä, kun ovat yhteen sekoitetut, on salainen voima, joka panee kielen liikkeelle. Tiedättehän ettei muuta anneta papukaijoillekaan, ja että he sitä syötyänsä oppivat puhumaan.
Geronte. Se on totta, se. Ah, mikä suuri mies! Pian leipää ja viinaa!
Sganarelle. Iltapuolella tulen taasen katsomaan, kuinka hänen tilansa on. Jääkää te tänne. Kuulkaa, tälle imettäjälle minun pitää antaa muutamia pieniä pillereitä.
7:s kohtaus.
Geronte. Sganarelle. Jacqueline.
Jacqueline. Mitä? Minulleko pillereitä. Minä voin erinomaisen hyvin.
Sganarelle. Sitä pahempi, imettäjä kulta, sitä pahempi. Tämä liikanainen terveys on peloittava. Pieni soma suonenisku ei tekisi pahaa.
Geronte. Mutta hyvä herra tohtori, tämmöistä keinoa minä en käsitä; miksi iskeä suonta, kun ei ole ollenkaan sairas.