Valere. Minä pyydän anteeksi kaikesta sydämestäni – .
Luukas. Niin – me pyydämme anteeksi että olimme noin epäkohteliaat.
Sganarelle. Mitä? Olisinko erehtynyt ja tullut lääkäriksi ihan huomaamattani?!
Valere. Te ette kadu, herraseni, että näytätte kuka olette, ja saattepa varmaan nähdä, että tulette olemaan tyytyväinen.
Sganarelle. Mutta sanokaa, hyvät herrat, ettekö itse ole ollenkaan erehtyneet? Onko se vallan varma asia että minä olen lääkäri?
Luukas. Varma, lemmon varma!
Sganarelle. Oikeinko oikea lääkäri?
Valere. Epäilemättä.
Sganarelle. No, sitäpä en piru vieköön tiennyt —
Valere. Kuinka? – Kaikkein taitavin tohtori maailmassa.
Sganarelle. Kuka olisi uskonut?!
Luukas. Tohtori, joka on parantanut – en tiedä kuinka monta tautia?
Sganarelle. Eihän nyt kummempaa!
Valere. Olipa vaimo, jota jo kuusi tuntia luultiin kuolleeksi. Hänet aiottiin juuri haudata, kuu te muutamalla pisaralla jotakin nestettä saatoitte hänet jälleen henkiin, vieläpä heti kävelemäänkin kamarinsa lattialla.
Sganarelle. Mitä perhanaa!
Luukas. Ja olipa kaksitoistavuotias poika, joka kopsahti kirkontornista maahan, jotta pää, koivet ja käsivarret murskaksi menivät; mutta tepäs voitelitte häntä en tiedä millaisella voiteella, ja nousipa poika samassa jaloilleen ja juoksi polttopallosille.
Sganarelle (hyvillään). Hoh, saakelissa.
Valere. Sanalla sanoen, herraseni, te kyllä vielä olette tyytyväinen meihin, ja saattepa niin suuren maksun, kuin tahdotte, jos vaan seuraatte meitä, minne teitä pyydämme.
Sganarelle. Saanko niin suuren maksun kuin tahdon?
Valere. Saatte.
Sganarelle. Ah, minä olen tohtori, ihan epäilemättä. Olen unohtanut, mutta nyt vasta sen muistan. Mistä kysymys? Minne pitää lähdettämän?
Valere. Me saatamme teitä. Kysymys on eräästä tytöstä, joka on kadottanut kielensä.
Sganarelle. Minä en, saakeli vie, ole sitä löytänyt.
Valere (hiljaa Luukakselle). Hän rakastaa pilapuheita. (Sganarellelle.) Tulkaa, hyvä herra.
Sganarelle. Näinkö? Ilman tohtorinpukua?
Valere. Semmoiset kyllä hankitaan.
Sganarelle (antaen pullonsa Valerelle). Kanna sinä tätä, sinä. Näetkös, siinä minä säilytän rohtojani ja tällä minä isken suonta. (Kääntyy Luukakseen, sylkee.) Ja sinä, astu sinä tuon ylitse, sinä, tohtori on sen määrännyt.
Luukas. Hiiden hinkalot, kas siinäpä tohtori, joka minua miellyttää. Luulenpa hänen onnistuvan, sillä hän on peijakkaan lystikäs.
(Menevät.)
TOINEN NÄYTÖS
(Huone Geronte'n kartanossa.)
1: nen kohtaus.
Geronte. Valere. Luukas. Jacqueline.
Valere. Niin luulenpa, että herra tulee tyytyväiseksi, sillä me olemme tuoneet teille kaikkein paraimman tohtorin maailmassa.
Luukas. Ja niin pirun oppineen ja viisaan, ettei kukaan muu tohtori ole mahdollinen edes riisumaan hänen kenkiänsä.
Valere. Se mies on parantanut mitä kummallisimmatkin taudit.
Luukas. Hän on parannellut kuolleitakin.
Valere. Mutta hänellä on omat oikkunsa, niinkuin olen sanonut; ja väliin on hänellä hetkiä, jolloin hänen ymmärryksensä lähtee tiehensä ja jolloin hän ei näytä olevankaan se mies, mikä hän todella on.
Luukas. Ja kuinka hän rakastaa kujeita ja pilapuheita. Ei saa panna pahaksi, vaikka hän joskus hourailisikin kirveistä ja halonhakkuusta.
Valere. Sillä hän on juurta jaksain viisaus itse ja puhelee hyvin asioista, jotka ovat perin käsittämättömiä.
Luukas. Ja kun hän pääsee oikein vauhtiinsa, laskettelee hän kuin kirjasta vaan.
Valere. Hänen maineensa on jo levinnyt tänne saakka ja kaikki ihmiset kulkevat hänen luonansa.
Geronte. Haluanpa hänet nähdä. Tuokaa hänet tänne.
Valere. Heti paikalla.
(Menee)
2: nen kohtaus.
Geronte. Jacqueline. Luukas.
Jacqueline. Saattepa nähdä, hyvä herra, että tämä tohtori on yhtäläinen kuin nuo toisetkin. Kaikilla on samat pillerit, pulverit ja likamentit. Mutta minun mielestäni ette saata tyttärellenne antaa parempaa meklamenttiä kuin korean ja kelpo miehen, josta hän tykkää.
Geronte. Amma kulta, te sekaannutte liian paljon asioihin, jotka eivät teihin koske.
Luukas. Pidä sinä vaan suusi kiinni, muori kulta. Sinun on sopimatonta pistää nenääsi siihen.
Jacqueline. Mutta minä sanon ja vakuutan teille, että kaikki nuo tohtorit ovat pelkkiä tyhjäntoimittajia, että teidän tyttärenne tarvitsee jotakin muuta kuin rabarberia ja sennamussia, ja että kelpo mies on se plaastari, joka parantaa tytöt kaikista taudeista.
Geronte. Onko tyttäreni nyt – niin heikko kuin hän on, – siinä tilassa että kukaan hänestä huolisi? Ja kun minä tahdoin hänet naittaa, eikö hän itse ollut sitä vastaan?
Jacqueline. Sen kyllä uskon. Te tahdoitte antaa hänelle miehen, jota hän ei voi sietää. Miks'ette antanut hänelle herra Leandrea, jota hänen sydämensä sairastaa? Silloin hän olisi ollut hyvinkin tottelevainen, ja minä vakuutan että herra Leandre olisi ottanut tytön semmoisena kuin hän nyt on, jos te vaan olisitte suostunut siihen.
Geronte. Tämä Leandre ei ollut hänelle sopiva; hänellä ei ollut mitään omaisuutta niinkuin toisella on.
Jacqueline. Hänellä on setä, joka on hyvin rikas, ja jonka hän kerran saa periä.
Geronte. Kaikki nuo tulevaisuuden rikkaudet eivät ole minusta muuta kuin loruja. "Parempi pyy pivossa kuin kaksi oksalla." Onpa sitä aikaa antaa hampaiden kasvaa odottaessa toisen kuolemaa saadakseen itse elää.
Jacqueline. Mutta minä olen aina kuullut sanottavan että avioliitossa, niinkuin muuallakin, tyytyväisyys on rikkautta arvokkaampi. Isällä ja äidillä on tuo kirottu tapa aina kysyä: kuinka paljon hänellä on? ja kuinka paljon hänellä on? Vanha Pekka vaari on naittanut Anni tyttärensä paksulle Paavolle sen vuoksi, että tällä oli joku tynnörinala enemmän maata kuin nuorella Jussilla, joka oli hänen paras ystävänsä; ja nyt on tyttöraukka kellastunut kuin pellava, eikä siitä ajasta ole tuntenut ainoatakaan ilonpäivää. Kas siinä kaunis esimerkki teille, hyvä herra. Eihän meillä tässä maailmassa ole muuta kuin huvituksemme ja minä antaisin ennemmin tyttärelleni kelpo miehen, joka tekisi elämän hänelle hupaiseksi, kuin kaikki Amerikan kullat ja tavarat.
Geronte. No, no! imettäjä kulta, mitä noin suutanne pieksätte! Olkaa vaiti, minä pyydän. Liiallinen kiivastuminen pilaa teidän maitonne.
Luukas (lyöden Jaquelinea joka lauseen perästä olalle). Etkö saakelissa pidä suutas kiinni, sinä näsäviisas. Herra ei huoli sinun lörpötyksistäsi. Hän kyllä tietää mitä tekee. Mene sinä vaan imettämään lasta, äläkä turhia tässä leksottele.
Geronte. Hiljaa! No! hiljaa!
Luukas (lyöden Jaquelinea vieläkin olalle). Herra minä tahdon tuota hiukan löylyttää ja opettaa häntä pitämään teitä tarpeenmukaisessa kunniassa.
Geronte. Niin – mutta tuommoinen hosuminen on tarpeetonta.
3:s kohtaus.
Valere. Sganarelle. Geronte. Luukas. Jacqueline.
Valere. Herra, valmistakaa itseänne. Kas tuolla tulee tohtorimme.
Geronte (Sganarellelle). Herraseni, erinomaisen iloista nähdä teitä huoneessani, sillä te olette meille suuresti tarpeellinen.
Sganarelle (tohtorin puvussa, hyvin suippo hattu päässä). Hippokrates sanoo – pannaan kumpainenkin hattu päähän.
Geronte. Sanooko Hippokrates niin?
Sganarelle. Sanoo.
Geronte. Olkaa hyvä, sanokaa, missä luvussa.
Sganarelle. Luvussaan – hatuista. Herra tohtori, tultuani tuntemaan ihmeellisiä asioita —
Geronte. Pyydän nöyrimmästi, sanokaa: ketä puhuttelette.
Sganarelle. Teitä.
Geronte. Minä en ole tohtori.
Sganarelle. Ettekö ole?
Geronte. Totisesti en.
Sganarelle. Ettekö todellakaan?
Geronte. Toden totta, en.
Sganarelle (ottaa Geronten kepin ja lyöpi häntä).
Geronte. Ai, ai, ai!
Sganarelle. Nyt olette tohtori. En minäkään ole saanut sen parempaa valtakirjaa.
Geronte (Valerelle). Minkä pirullisen miehen olette minulle tuoneetkaan?
Valere. Sanoinhan minä jo edeltäkäsin että hän on aika koiranhammas.
Geronte. Mokoman juonittelijan ajan matkoihinsa.
Luukas. Älkää olko millännekään, hyvä herra. Hän tahtoo meitä vaan naurattaa.
Geronte. Tuommoinen naurattaminen ei miellytä minua.
Sganarelle. Antakaa anteeksi, herra kulta, että olin noin epäkohtelias.
Geronte. Nöyrin palvelijanne.
Sganarelle. Minä olen pahoillani…
Geronte. Vähät siitä.
Sganarelle. Selkäsaunasta —
Geronte. Siinä ei ollut mitään pahaa.
Sganarelle. Joka minulla oli kunniana antaa teille.
Geronte. Älkäämme enää puhuko siitä. Hyvä herra tohtori, minulla on tytär, joka on sairastunut kummalliseen tautiin.
Sganarelle. Minä olen sangen mielissäni siitä, hyvä herra, että teidän tyttärenne tarvitsee minua, ja kaikesta sydämestäni toivoisin, että tekin tarvitsisitte minua, te ja koko teidän perheenne, ainoastaan näyttääkseni kuinka suuri minun haluni on palvella teitä.
Geronte. Minä olen suuresti kiitollinen teidän tunteistanne.
Sganarelle. Millä vakuutan että puhun sydämeni sisimmästä sopukasta.
Geronte. Te tuotatte minulle suuren kunnian.
Sganarelle. Mikä on tyttärenne nimi?
Geronte. Lucinde.
Sganarelle. Lucinde! Ah! kaunis nimi rohdotella! Lucinde, Lucenda, Lucendi!
Geronte. Minä pistäyn katsomaan, kuinka hän nyt jaksaa.
Sganarelle. Ken on tuo pulska vaimo tuossa?
Geronte. Hän on pienokaiseni imettäjä.
(Menee.)
4:s kohtaus.
Sganarelle. Jacqueline. Luukas.
Sganarelle (erikseen). Saakelin korea "mööpeli" tuo! (Ääneen.) Ah, imettäjä, suloinen amma, koko minun lääkäritaitoni on teidän ammamaisuutenne kaikkein orjallisin orja, ja kuinka kaikesta sielustani tahtoisin olla se onnellinen pikku pienokainen, joka saapi ravintonsa teidän suloisessa sylissänne. (Panee kätensä imettäjän kaulaan.) Kaikki minun pillerini ja pulverini, koko minun taitoni ja kykyni ovat teidän vallassanne, ja…