Runoelmia

OPETUS

 
Mettinen siivet sai:
"Vältätkö tulta, vai!"
Mettinen hyöri, hei!
Äidist' ei huoli, ei;
 
 
Kiertävi liettä vaan,
Surraten surruaan;
Kuurot on korvat sen; —
"Mettinen! mettinen!"
 
 
Nuoriso hurja on,
Ajavi ahjohon,
Ajavi lietehen, —
"Mettinen! mettinen!"
 
 
Leimu nyt lensi, oi!
Hehkuhun hehku toi. —
"Pois mailta neitojen!
Poikanen! poikanen!"
 

LYYRILLISIÄ LAULUJA

 
Vaivat, valitukset julki
Tässä kirjasessa laukes,
Jos se kätehesi kulki,
Sydämeni Sulle aukes.
 

Kun ihanuuteen toukokuun

 
Kun ihanuuteen toukokuun
Jo aukes kukkain kuori,
Mun silloin puhkes rinnassain
Myös lemmenliekki nuori.
 
 
Kun ihanuutta toukokuun
Jo kaikki kilvan silmi,
Ma silloin hälle lausuneeks
Sain ikäväni ilmi.
 

Mun kyyneleistäni entää

 
Mun kyyneleistäni entää
Moni kukkanen ilmoillen,
Ja huokaukseni lentää
Kesälauluiksi leivoillen.
 
 
Ja jos mua lemmit, kulta,
Sinä saat joka kukkasen,
Eik' alta akkunas sulta
Lopu laulu leivojen.
 

Kuun, auringon, kyyhkysen, ruusun ja liljan

 
Kuun, auringon, kyyhkysen, ruusun ja liljan
Ma lemmittävikseni valitsin hiljan.
Niit' enään en lemmi, sai lempeni vainen
Tuo pieno ja hieno ja vienokainen;
Hän itse on aurinko lemmen viljan
Ja siskonen kyyhkyn, ruusun ja liljan.
 

Tuoll' ylähällä tähdet

 
Tuoll' ylähällä tähdet
Vain kiiluu paikoillaan
Tuhannet vuodet, katsoin
Tutusti toisiaan.
 
 
Ne haastelevat kieltä,
Niin ihmeen ihanaa;
Mut kenkään filologi
Ei voi sitä oivaltaa.
 
 
Sen oppinut olen minä,
Enk' unhoita sitä, en;
Ja kielioppina mulla
Oli kasvot kultasen.
 

Sun, armas kultani, kauvas

 
Sun, armas kultani, kauvas
Vien siivillä laulelon,
Pois Gangesvirran maille,
Nuo ihmeseutuja on.
 
 
Siell' ainian kukkii puisto
Ja huojuvi kuutamaan;
Ja lotoskukka vuottaa
Jo lempisiskoaan.
 
 
Siell' ailakoivat kielot
Ja nyökkivät tähdillen;
Aniarmaat ruusut kuiskuu
Salasatuja tuoksuillen.
 
 
Gazellit, sievät, viisaat,
Siell' ehdon ilakoi;
Ja pyhän virran loiske
Etäältä illoin soi.
 
 
Siell' asuntomme olkoon
Ja varjomme palmupuu,
Siell' onnea, rauhaa sielu
Ja autuutta uneksuu.
 

Vain tuskaan lotoskukan

 
Vain tuskaan lotoskukan
Saa loisto auringon;
Pää kallellaan se nuokkuu,
Yö sillä mieless' on.
 
 
Kuu, kukan sulho, yksin
Sen vai vellille saa;
Se kainot kukkakasvot
Vain kuulle paljastaa.
 
 
Se silloin säihkyy ja hehkuu
Päin taivoon korkeaan;
Se tuoksuu ja itkee ja värjyy
Nyt lemmenvaivojaan.
 

Tuo, kultani, kätöses rinnallein

 
Tuo, kultani, kätöses rinnallein —
Ja kuule kuin sykkivi sydämein!
Siell' ilkeä nikkari asustaa
Ja arkkua mullen valmistaa.
 
 
Yöt, päivät vasara siellä käy.
Ei unta se minulle suovan näy.
Työ tehkää, nikkari, joutuisaan,
Jott' oitis rauhassa nukkua saan.
 

Vuoret, linnat kuvastuvat

 
Vuoret, linnat kuvastuvat
Rheinin kalvoon päilyvään,
Laiva luisuu leikitellen,
Päivänpaiste-kehässään.
 
 
Rauhallisna katsastelen
Kultalaineen liikuntaa;
Pohjukassa poven tunteet
Salaisimmat havahtaa.
 
 
Tuttavasti tervehdellen
Viettää virta korskea;
Mut sun tunnen – kaunis kuori,
Allas yö ja kuolema.
 
 
Päällä halu, alla oikut,
Kuva olet armahan!
Noinpa hänkin päilyy, nuokkuu,
Hymyellen vastahan.
 

Et lemmi, lemmi mua, et

 
Et lemmi, lemmi mua, et,
Ma vähät huolin tuosta;
Kun näen kasvos kaunoiset,
Niin kaulaas mielin juosta.
 
 
Sa kammot mua, kammot vain,
Suus kuulen lausuvaksi;
Tuo tänne se mun suudellain,
Niin lohdun saanen, lapsi.
 

Sydänkäpysen armaan hiuksista

 
Sydänkäpysen armaan hiuksista
Teen kaunihimmat kanzonit.
Sydänkäpysen armaan huulista
Teen parahimmat terzinit.
Sydänkäpysen armaan poskista
Teen oivallisimmat stanzit.
Oispa käpyselläni sydänkin,
Siitä tekisin sivakan sonetin.
 

Näin unissani miehen lystikkään

 
Näin unissani miehen lystikkään;
Hän hitiöillä otti askeleita;
Ol' yllään hienoimpia hepaleita,
Mut alla tahra, ryönä järkiään.
 
 
Hän alta oli kurjin miehiään,
Vaan päält' ei ilman arvon-osotteita;
Työns' oli urhon töiden reimakkeita;
Kuin mahtimies hän toimi tykkänään.
 
 
"Ja tiedäs, ken se on! Käy katsomaan!"
Näin virkkaa uniukko kurillaan,
Ja tämän peilikuvan nähdä saammen.
 
 
Tuo mies käy vihkituoliin: morsian
On kultani. He lausuu: "rakastan!"
Ja tuhat perkelettä ilkkuu: "amen!"
 

En kaiho, en, jos sortuis sydänkin

 
En kaiho, en, jos sortuis sydänkin,
Sa, kulta entinen! miks kaihoisin!
Jos onkin vaattees helmihohteiset,
Yön sydämessäs synkistyttää net.
 
 
Sen tiedän jo. Ma näin sun unissain,
Ja yönkin sydämessäs nähdä sain,
Ja käärmeen näin, mi syöpi sydäntäs,
Näin, kulta, kuink' on kurja elämäs.