Ihana kuukautemme oli jo loppumaisillaan, ja se aika läheni, jolloin meidän piti, niinkuin muinoin Aatamin ja Evan, kääntää selkämme paratiisille ja lähteä ulos maailman kamppailuun.

Koko avara maailma oli meille avoinna! Juuri tähän aikaan saimme Maria-tädiltä näin kuuluvan kirjeen:

Rakas Eva!

Enpä saata, huolimatta siitä, mitä on tapahtunut, olla sinulle kirjoittamatta pari riviä, sitä enemmän kun minulla, sinun äitisi sisarena ja sinun kumminasi, mielestäni on oikeus tuntea sinun asiasi; ja, vaikka minä tiedän, ett'ei minun neuvoistani juuri paljon lukua pidetä, niin pidän kuitenkin velvollisuutenani lausua ajatukseni, ja minä lausun sen nyt tässä.

Saattaa kentiesi näyttää siltä, kuin minä tahtoisin sekaantua teidän asioihinne, sitä enemmän, kun te ette ole kysyneet minulta neuvoa, ettekä muutoinkaan tehneet minua osalliseksi luottamuksestanne; mutta minä kuulin herra Fellows'in kertovan Alice'lle, että hän haki teille sopivaa kartanoa, joka olisi myytävänä, ja minun täytyy tunnusta, että suuresti hämmästyin, kun kuulin teidän mointa ajattelevankaan. Oma taloudenpito käy nykyään hyvin kalliiksi, jos vaan vähääkään välitätte siitä, minlainen se on, jota vastoin hyyryllä-olo jossakin perheessä on paljoa halvempi. Mitä taasen siihen tulee, että ai'ot käyttää tuon pienen, äidin-äitisi lahjoittaman summan talon ostoon, niin on se sulaa lapsellisuutta, enkä siihen nähden voi muuta kuin surkutella sinua. Minä arvaan, ett'et sinä, eikä liioin sinun miehesikään, tiedä mitä David & Saul ottavat huonekaluista. Eipä teillä sitäpaitsi liene mitään aavistusta siitäkään, kuinka paljon kaikki nuot pienet talontarpeet maksavat. Sinun mielessäsi kuvittelee talo, joka on varustettu isäsi talon mukaan, mutta et ota ollenkaan lukuun, ett'ei sitä seikkaa sinun nykyinen asemasi salli sinun edes ajatellakaan sellaisia koru-tavaroita. Mitä muutoin itse kartanoon tulee, niin eipä nuot pienet raha-varasi riittäisi likimainkaan sellaisen talon ostoon, joka olisi sinulle sopiva.

Newyorkissa on kyllä myytävänä pieniä taloja halvastakin hinnasta, mutta millä paikoilla, minkä katujen varrella ne sitte ovat! Ethän aikone asua käsityöläisten, rihkamakauppijoiden ja sellaisten parissa? Vasta-naineiden tulee heti alusta alkaen ottaa arvonsa mukaisen aseman elämässä. Tuosta isäsi onnettomuudesta alkaen – josta minä en suinkaan tahdo sinua moittia, vaikka kyllä sinäkin puolestasi olisit voinut sitä estää – tulee olla entistä varovaisempi. Minä olen jo puhunut teidän puolestanne rouva Mivarts'in kanssa siitä, että te muuttaisitte hänen luoksensa asumaan. Tietystihän tulee Teidän ensin antaa suostumuksenne siihen. Mainittu talo on sellainen, että siitä kyllä sopii puhua sillä siinä ei käy kuin hienointa väkeä. Rouva Mivarts on minun vanha ystäväni ja suostuu antamaan Teille hyvin helposta vuokrasta yhden huoneen, jonka akkunat ovat pihaan päin. Tällä lailla ei tule sinulle liikoja huolia, eikä mitään emännän velvollisuuksia, ja siten voit käyttää aikasi ja varasi pukuihin; niihin tarvitaankin nyt paljon varoja, sillä kaikki välttämättömimmät esineet niinkuin esimerkiksi silkit, hansikkaat, kengät y.m. ovat nykyaikaan hyvin kalleita.

Tämä ulkonaisen komeuden ylläpitäminen on erittäin suuresta arvosta Alice'n tulevaisuudelle. Mieleni on vieläkin raskautettu tuosta isäsi onnettomuudesta, joka hävittää kaikki Alice'nkin tulevaisuuden toiveet. Vuosi sitte oli Alice'lla parhaimpia avio-liittoja tarjona, ja me saatoimme silloin toivoa hänelle sitä onnea, jota hänen kauneutensa ja luonnonlahjansa kyllin ansaitsisivat. Uskallanpa kuitenkin lohduttaa itseäni sillä, että hän kentiesi vielä joutuu hyviin naimisiin, vaikka hänen, vähiin varoihinsa katsoen, tietysti täytyy tehdä ahkerasti työtä, voidaksensa pysyä hänelle sopivalla asemalla, mutta uutteruudella ja kestäväisyydellä saamme paljon toimeen. Minä tunnen tyttöjä, jotka taitavat itse tehdä niin kauniita vaatteita ja hattuja, että luulisi niiden lähteneen etevimpien ompelijoiden käsistä. Tuo soma tylli-hame, joka Sellie Morton'illa oli viime tanssi-huvissa päällänsä, oli kokonansa hänen omaa työtänsä – tämän ilmoitti hänen äitinsä kaikessa salaisuudessa minulle, sillä hän tiesi, ett'ei kukaan muu saisi sitä tietää. Mutta varma on, että jäät kokonaan pois seura-elämästä ja halvennat koko sukuasi ihmisien silmissä, jos asetut asumaan johonkin hökkeliin, halpa-säätyisten ihmisten keskelle ja jos elät niukasti. Minä olen varma siitä – ja sen minä jo sinun äidillesikin olen sanonut – että kaikki tuollaiset tuumat tulevat vaan sinun kokemattomuudestasi. Miehesi joka on kirjailija, ei voi käsittää tuommoisia asioita. Minä olen nähnyt paljon maailmaa ja olen havainnut erittäinkin kahden asian vaikuttavan paljon meidän arvoomme seura-elämässä, nimittäin: sen kaupunginosan, jossa asumme, ja sen kirkon, jossa käymme. Minä toivon, ett'et lakkaa käymästä siinä kirkossa, jossa parhain osa Newyorkin asukkaista käypi. Yleensä ei miehen tule laisinkaan sekaantua naisen uskonnollisiin asioihin. Samoin toivon minä, ett'et lapsellisessa tietämättömyydessäsi pane rahojasi kartanon ostoon, sillä sinä tarvitset korkoja noista rahoista vaatteisin, vaunuihin ja moneen muuhun välttämättömään tarpeesen.

Kaiketikin olet kuullut, kuinka Elmore'n perhe tekee suunnattomia varustuksia Sofie'n häihin ensi syksynä. Kun minä ajattelen tämän maailman tavaran turhuutta ja katoavaisuutta, niin enpä voi olla iloitsematta siitä, että löytyy toinen parempi maailma; aika väliin on uskonnollinen lohdutus ainoana lohdutuksenamme. Hoida tarkoin terveyttäsi, lapseni, äläkä anna jalkojesi kostua, sillä kotiisi lähettämästä kirjeestäsi huomaan sinun käyskentelevän, ilman aikojaan, kosteilla paikoilla. Kirjoita pian, mitä minun on Mivarts'ille sanominen. Aina suopea tätisi, Maria Wouverman.

Olipa lystiä nähdä kuinka vaimoni kasvot, hänen lukiessaan tätä kirjettä, lensivät punaisiksi, ja kuinka hän kärsimättömyydellä polki pientä jalkaansa.

"Tämäpä nyt on aivan Maria-tädin tapaista, tämä", huudahti hän ja heitti minulle kirjeen, jota minä luin suurella huvilla.

"Meidän tulee saada oma talo, niinpian kuin mahdollista", sanoi hän. "Minä kuvittelen jo itseni muka istuvana muiden hyyryläisten kanssa, kuiskaten puhellen muiden ihmisten vioista ja salaa ompelevani tylli-hameita, ja vaivaavani itseäni näyttämällä olevani muka yhtä rikas, kuin nekin, joilla on viittä kertaa suuremmat tulot. Jos joku saa Eva van Arsdel'in tekemään tuollaista, silloin olen minä suuri narri!"

"Eva van Arsdel on jo ollut ja mennyt, ja se on kaikki minun onnekseni, armaani".

"Hyvä, olkoon sitte Eva van Arsdel-Henderson", sanoi hän. "Tuo kaksoispersoona on paljon voimallisempi ja voipi paljoa helpommin vastustaa maailman turhuuksia, kuin tuo vanha Eva taisi tehdä".

"Minun luullakseni ei tätisi voi aavistaakaan mikä muutos Alice'ssä parhaillaan on tapahtumassa".

"Tietysti ei vähääkään. Alice on ylpeä ja ymmärtäväinen – minä tarkoitan jalosti ylpeä, – hän ei milloinkaan alenna itseään siihen määrään, että hän tahtoisi näyttää rikkaalta, vaikk'ei hän olekaan. Ei hän rupea koskaan etsimään rikasta miestä, ei. Minä olen aina sanonut Alice'n luonteen olevan kahdessa eri kerroksessa; ylimmäisessä on turhamaisuutta, joutavuutta, alimmaisessa jaloutta, ylevämielisyyttä. Meidän köyhtyminen on ollut maanjäristys, joka on ruhjonut koko ylikerroksen ja jättänyt alimmaisen jäljelle. Alice on kyllä näyttävä olevansa sekä vankka että jalomielinen vaimo. Meidän kihlauksemme ja meidän häämme ovat perin pohjin hänet muuttaneet".

"Entäs tuo kirje…?"

"Sinun tulee kirjoittaa vastaus siihen! Onpa jo aika että Maria-täti saapi huomata, että miehen tulee olla johtajanamme; sinua tuo kirje ei harmita, vaan ainoastaan naurattaa, senpätähden voitkin tyvenenä kyhätä oivallisen vastimen".

"Ja sanoa hänelle kaikella kunnioituksella, nöyrästi ja sydämellisesti, ett'ei asia kuulu häneen laisinkaan", vastasin minä.

"Niinpä juuri; mutta luonnollisesti nöyrimmästi vakuuttaen häntä sinun sydämellisestä kunnioituksestasi. Kirjoita myös, että kyllä voimme hankkia oman talon itsellemme. Minun luullakseni voimme kesäksi saada vuokrata jonkun pienen maa-talon lähellä Newyorkia, joten sinä pääsisit iltasin tulemaan maalle ja olemaan siellä kaiken sunnuntaipäivän".

"Ihan niin, ystäväiseni. Minä olen jo aikoja sitte arvellut samaa asiaa ja olenpa jo vähän toimiinkin ryhtynyt. Minä tunnen erään sievän kweekari-perheen, jolla on maa-talo, jossa sinä saat sekä hyvän-makuisia hedelmiä että hyviä ihmisiä kumppaliksesi ja päälle päätteeksi sellaisesta hinnasta, ett'ei se meidänkään varoihin katsoen ole liian kallis".

"Ja syksyksi luulen kyllä löytävämme sopivan talon itsellemme", sanoi hän.

"Varmaankin", vastasin minä. "Minä uskon sellaisen talon jo odottavan meitä jossakin".

"Katsopas vaan", sanoi vaimoni, "tuota Maria-tätiä, joka tahtoisi asettaa meitä hyyryllä asumaan, jotta pääsisimme vieraan-varaisuuden velvollisuuksista! Mutta kovinpa tukalalta tuntuisi elämä, ell'emme voisi kerätä omia ystäviämme ympärillemme ja antaa heidän nauttia koti-onnestamme oman kattomme alla".

"Kenpä pitää lukua niistä rahoista, joita vieraanvarasuuteen menee?" lausuin minä.

"Ja kuitenkin löytyy sellaisiakin ihmisiä, jotka tahallaan laittavat niin, ett'ei heillä ole huonetta vieraittensa varaksi", jatkoi Eva. "Maria-täti ylisteli kerran rouva Jacobs'ia pilviin saakka juuri tällaisesta tarkkuudesta".

"Ja tuolla tarkkuudella saa hän ehkä säästetyksi rahoja muhkeisiin vaatteisiin ja komeilun pitoihin, arvelen minä".

"Luultavasti", vastasi Eva. "Mutta minun mielestäni pitää kodin oleman sellaisen, että siellä käypi ystäviäkin, ja että siinä on jokaiselle sinun ja minun omaiselle edes lämmin nurkka tarjona. Sehän se juuri onkin miellyttävää meidän tulevaisuuden toiveissamme, että ystävämme myöskin saavat nauttia meidän onnestamme. Vaan tiedätkös mitä, minulla on jo tiedossa hyvä apu koti-toimessamme. Joku vuosi sitte meni muuan piika vanhempieni palveluksesta naimisiin. Hän piti hyvin paljon minusta ja kehoitti minua useasti menemään naimisiin, jotta hän saisi tulia minun piiakseni. Nyt hän on leski, hänellä on kahdeksan vuotinen tytär ja hän tarvitsee sellaista paikkaa, jossa hän saapi pitää tyttärensä luonaan. Meille ovat he varsin sopivia. Tytön voisin opettaa palvelemaan ruokapöydässä ja tulemaan saapuville kellon soidessa, ja Mary voisi olla minulle monessa asiassa äitinä, sillä varmaan olen hyvin kokematoin talouden hoitamisessa".

"Sepä on oivallista!" sanoin minä. "Minä olen varma siitä, että onnemme tähti on yhä kohoamassa, ja että jo ennen kesän loppua saamme oman talon itsellemme".

Eräänä sunnuntaipäivänä, vähän ennen lokakuun alkua, ollessani pienellä maatilallamme, sain Jim'iltä näin kuuluvan kirjeen:

"Vanha, kelpo ystäväni!

Nyt luulen löytäneemme sopivan talon Teille. Minä en tiedä mitä vaimosi siitä sanoo, mutta eilen tapasin sattumalta neiti Alice'n ja hänen mielestään on se Teille hyvin sopiva. Kuule päälle nyt!

Eilen, kun menin kaupungille, ostin Herald-lehden ja luin siinä suureksi ilokseni, että Jack Fergus on määrätty konsuliksi Algier'iin. Suoraan sanoen, luultiin Jack-paran pian muuttavan Tuonelan tuville, sillä hänen keuhkonsa kävivät yhä vaan huonommiksi. Luettuani tuon uutisen, iloitsin hänen puolestaan, koska tuo virka sopii hänelle erinomaisen hyvin. Oitis riensin sentähden toivottamaan hänelle onnea; siellä oli jo edelläni kolme, neljä toveria, jotka olivat tulleet sinne samassa tarkoituksessa, kuin minäkin. Jack oli kyllä tyytyväinen uuteen virkaansa, mutta pian huomasin, että joku epäkohta suretti häntä; kun toisten toverien lähdettyä jäin kahden kesken hänen kanssaan, pääsinkin hänen huolensa perille. Hän tunnusti suoraan iloitsevansa tuosta uudesta virastaan, hänelle sopivamman ilman-alan tähden, mutta valitti samalla ett'ei hänellä ollut tarpeeksi rahaa; tuo virka Algier'issä ei kuulu elättävän miestä, ja ell'ei hän saisi talonsa vaihdetuksi puhtaaksi rahaksi, niin ei hän voisi ottaa tuota paikkaa vastaan. Minä en ole tähän asti edes tiennyt hänellä taloa olevankaan. Minä kysyin häneltä, miksikä hän ei myy taloansa, johon hän vastasi, ett'ei ole ketään ostajaa. Arvaathan, että sinä ja vaimosi muistuitte oitis mieleeni.

Minä kysyin häneltä missä tuo talo on. Eräällä Varick-katuun yhtyvällä poikkikadulla, vastasi hän. Mutta tuskinpa sinä tiedät missä Varick-katu onkaan? Uskallanpa panna tusinan hansikkaita vetoon, ett'ei ainakaan rouva Henderson sitä tiedä. Mentiinpä tuosta taloa katsomaan. Talo on S:t George-kadun varrella! Mitä arvelet? Luulenpa Teidän mielistyvän siihen. Mainittu talo on kulma-kartano. Katu on tosin hieman sivussa, mutta sen varrella asuu hiljaista ja siivoa väkeä. Rouva Wouverman pitäisi sitä varmaankin mitä suurimpana onnettomuutena asua tämän kadun varrella, ja hän ei luonnollisesti voi ajatella muuta, kuin että kaikki naapurit täällä ovat pelkkiä noitia, poppa-miehiä ja heidän jälkeisiään. Muutoin on kartano somempi ja parempi muita saman kadun varrella olevia, sillä näet, tuo vanha täti Martila tahi van Beest tahi mikä hänen nimensä lie ollutkaan, on rakennuttanut sen omaa itseään varten. Se on rakennettu tiilistä, puolitoista kerrosta korkea, akkunat pienelle kirkkomaalle päin, jonka perällä näkyy S:t John'in puisto. Jack ja hänen vaimonsa ovat paljon somistaneet taloa. Soisinpa voivani ostaa sen ja viedä sinne vaimoni, jos vaan minulla olisi – rahaa ja vaimo. Jack myypi kartanonsa kahdeksasta tuhannesta dollarista, joista neljä tuhatta tulee maksaa nyt oitis, mutta loppu neljä tuhatta saavat olla kiinitystä vastaan vastaiseksi. Minun mielestäni on tämä oikein polkuhinta ja Irvingstone, meidän vanhin kirjanpitäjämme, joka ennen teki talonkauppoja, sanoo hinnan olevan tavattoman huokean ja vakuuttaa, että voit milloin hyvänsä saada siitä monta vertaa enemmän. Minä olen pyytänyt Jackia odottamaan vastausta kolme päivää; tulkaa siis molemmat maanantai-aamuna tänne ja katsokaa itse ostettavaanne".

Ja me tulimme, näimme ja ostimme sen. Muutaman päivän kuluttua seisoimme me kartanon portilla, avaimet kädessä, valmiina astumaan "omaan taloomme".

KAHDEKSASVIIDETTÄ LUKU

Oma talomme.

Löytyy muutamia paljon merkitseviä sanoja, jotka aina viehättävät ihmissydäntä, ja viehättävin näistä viehättävistä on tuo kaksois-sana "oma talomme". Se ei ole minun oma, sinun oma, mutta "meidän oma talomme". Nuot kauniilta sointuvat – me ja meidän, ne antavat niille liitetyille sanoille sen lumousvoiman, joka tekee ne joksikin pyhäksi symboliksi.

Niinkuin yksityisillä ihmisillä, on taloillakin oma, erityinen muotonsa. Niinpä on yksinkertaisia taloja, miellyttäviä taloja, synkkiä ja lumoavia taloja, juuri niinkuin ihmisiäkin. On taloja, joiden akkunat näyttävät juurikuin haukoittelevan ikävästä ja onpa taas toisia, jotka kolkolla näöllään peloittavat ja karkoittavat meitä kauhulla pois luotansa; onpa myös sellaisiakin taloja, joiden akkunat ja ovet tuntuvat aukeavan niin sanoakseni ystävällisesti ja vieraanvaraisesti, ja jotka juurikuin levittävät kätensä meitä vastaan, ystävällisesti syleilläksensä ja sisään pyytääksensä meitä.

Kun vaimoni ja minä panimme avaimen lukon reikään, aukaisimme portin ja astuimme taloon, joka nyt kivi-jalasta katon-rajaan asti oli meidän omamme, sanoimme heti toisillemme: oi kuinka tämä on miellyttävä! Se oli rakennettu vanhaan tapaan, jolloin vankat seinät ja laajat, pieniruutuiset akkunat olivat tavallisia; mutta kaikki näytti kotoiselta, mukavalta. Salissa oli vanha uuni, yltäympärinsä muurattu omituisilla hollantilaisilla kivillä. Fergus'in perhe oli teettänyt taloon sekä vesi- että kaasu-putkia; mutta uunit olivat useammissa huoneissa vielä entisellään.

Nuot suuret, valoisat akkunat, jotka olivat S:t John'in puistoon päin, tekivät huoneet hauskoiksi ja valoisiksi, ja akkunan ulkopuolella seisovan lehmuksen lehdet, jotka kimaltelivat syys-auringon valossa, heittivät varjonsa huoneisin, muistutellen siten meille, jotka olimme juuri palanneet maalta, maa-elämän ihanuutta. Olipa tuo oikein viehättävää!

Huoneet olivat hyvin mataloita, tuskin yhdeksän jalkaa korkeita. – Huoneista puhuessani tahdon sanoa, että minun luullakseni on se juuri tuo omituisuus englantilaisessa ja hollantilaisessa rakennustavassa, joka tekee huoneet niin kotoisiksi, niin miellyttäviksi. Matalat huoneet pysyvät paremmin lämpöisinä, ja tuo seikka on erinomaisen tärkeä meidän ilman-alassa, jossa valkea palaa uunissa kokonaista yhdeksän kuukautta vuodessa. Yleensä olen huomannut, että huoneen viehätysvoima vähenee samassa suhteessa, kuin sen korkeus enenee, ja kaksi- tahi viisitoista jalkaa korkeat huoneet saattavat olla hyvinkin kauniita ja komeita, mutta eivät koskaan tunnu kodikkailta. Niiltä puuttuu tuo vetovoima, joka löytyy mataloilla huoneilla, jotka juurikuin kutsuvat meitä äidilliseen syliinsä.

Minun vaimoni juoksi oitis vallattomasti koko uuden valtakuntansa läpi, katsoi tuota, katsoi tätä, tarkasteli, mittaeli ja selitteli hyvin innokkaasti millä lailla hän järjestää tuon ja millä tavalla tämän. Vaimoni oli todellakin kuningatar valtakunnassansa; hänen jalkansa polki tuttua, omaa maata, ja hänellä oli oikea taiteilijan silmä näkemään miten somaa tuosta kaikesta voisi tulla.

Tuleepa minun tässä huomauttaa, ett'ei se minusta ole aivan yhdentekevää, missä kylkeni lepää, missä asun ja miten asun. En tahdo kieltää, että me sangen mielellämme olisimme asettuneet vaikka heti asumaan johonkin palatsiin, jonka akkunat olisivat Newyorkin Central Park'iin päin ja jossa olisimme olleet ympäröittyinä mitä hienoimmilla huonekaluilla. Kaikki se olisi kyliäkin ollut mielemme mukaista, mutta kun emme me voineet niitä saada, niin olipa meille yhtäsuuri ilo nähdä, miten me voimme tulla toimeen ilman kaikkia näitä rikkauksiakin.

Luulenpa varmaan, että tuollaiset pienet keksinnöt ja sinne tänne laskemiset ja aprikoimiset, joita pienet tulot vaativat meitä tekemään, tuottavan meille paljon mielihyvää, jota ne eivät tunne, jotka helposti voivat kaikkia näitä saada. Jospa esimerkiksi noilla pikku lintusilla, jotka pesiivät ikkunan edessä kasvavaan lehmukseen, olisi alusta alkaen ollut valmis, muurattu, sisustettu ja kaikilla tarve-aineilla varustettu pesä, eikä niiden olisi tarvinnut tehdä muuta, kuin astua siihen asumaan, niin kuinka paljon lentämistä ja puuhaa, kuinka paljon viserrystä ja piiperrystä eikö muuttopäivänä kaivattaisi!

Aamun vietimme oikein hauskasti, vaikk'emme tehneetkään mitään muuta, kuin käyskentelimme huoneesta huoneesen, tuumiskellen miten ne varustaisimme ja järjestäisimme, ja aikaväliin kehuimme toinen toisillemme, minkä hyvän kaupan olimme tehneet. Tuolla oli kaunis näkö-ala, tuolla pieni puisto, joka oli ainakin suurta nenäliinaa suurempi ja johon herra Fergus oli kylvänyt ruusuja ja geraniumeja kylläksi yhtä kukkakimppua varten päivässä; tässä oli viiniköynnös, jonkun vanhan tädin istuttama, josta Jack Fergus oli laittanut jotakin lehtimajan tapaista, ja jolla oli purppuran punaisia rypäleitä. Me söimme niistä ja tuntuipa siltä, kuin olisimme olleet Aatami ja Eva paratiisissa. Mitä siitä, josko meidän pieni edenimme olikin vähäpätöisessä kaupungin-osassa ja josko, niinkuin Maria-täti sanoi, ei ollut yhtään elävää ihmistä monen peninkulman matkalla? Olihan tuo kuitenkin meidän kaunis yrtti-tarhamme, jonka Herra Jumala oli istuttanut itäänpäin edenistä. Sen ostaminen, se on kyllä totta, vei koko vaimoni pienen omaisuuden, ja saattoipa meidät päällepäätteeksi vielä velkaankin – mutta me lohdutimme itseämme sillä, että olihan tämä yhtähyvin helpoin vuokraus-laatu Newyorkissa; "sillä näetsen", sanoi vaimoni minulle hyvin opettavasti, "isä sanoo meidän panneen rahat hyvään talteen, sillä kartanon hinta kyllä kohoaa, niin että me, jos myymme sen, saamme siitä paljon enemmän kuin itse maksoimmekaan."

"Äkkiä sinusta tulee tarkkasilmäinen, pieni asioitsija!" sanoin minä, ihmetellen vaimoni älyä raha-asioissa.

"Sepä minä olenkin nyt jo, ja kuulepas, Harry ystäväni, älkäämme kuluttako rahoja huonekaluihin, ennenkuin olen näyttänyt sinulle, mitä minä puolestani voin saada toimeen. Minä tiedän keinon, millä lailla huone vähillä menekillä saadaan soman näköiseksi. Esimerkiksi tämä pieni huone täällä; siihen ostan huonekalut yhdeksällä tahi kymmenellä dollarilla."

"Sinäkö?"

"Niin minä, Maryn avulla – saatpahan nähdä. Ne ajavat saman asian kuin sellaiset huonekalut, joista maksetaan kahdeksan-, yhdeksän-kymmentä dollaria ja nämä kahdeksan-, yhdeksän-kymmentä dollaria säästyvät meille toisiin tarpeisin. Stewarts'illa olen nähnyt hyvin kaunista kangasta, leveillä tummanpunasilla reunuksilla. Minun luullakseni on parasta ostaa koko pakka kerrassaan, siitähän sitte riittää päälliseksi kaikkiin huone-kaluihin. Maltapas vaan! Akkunoihin ostan minä draperiat, tuolit minä päällistän ja sitte emme tarvitse muuta, kuin ostamme pari, kolme suurta, pehmeätä nojatuolia, niihinkin laitan itse päällykset samasta kankaasta – ah, saat nähdä, mitä ihmeitä minä saan aikaan. Kaikki tulee niin somaksi ja siistiksi, että ihmiset oikein hämmästyvät."

"Hyvä, hyvä, muurahaiseni, minä jätän kaikki sinun haltuusi; nuot toimet kuuluvat sinun piiriisi, sinä saat hoitaa kaikki sisä-asiat."

"Luonnollisesti; sinulla on työtä kylliksi lehden toimituksessakin noiden pääkirjoitusten kanssa ja sen ohessa, ystäväni, vaikka oletkin viisas, niin etpä kuitenkaan tällaisista asioista ymmärrä juuri mitään. Älä siis vaivaakaan itseäsi niillä. Meidän pienen valtakuntamme sisäiset asiat ovat siis minun hoidettavinani. Ja nyt ei äiti, eikä Maria-täti saa tulla tänne, ennenkuin kaikki on järjestyksessä. Alice saa olla jonkun aikaa auttamassa minua, ja kun minä tarvitsen sinua, niin sanon sinulle siitä edeltäkäsin, ja jos ei minulla olekaan taitoa kirjoittaa pää-kirjoituksia, niin onpa minulla taitoa johonkin muuhun, sen saat nähdä".

"Oletpa sinä pikku lumooja", sanoin minä hänelle, "ja tämä huone on tuleva vast'edes rajamaaksi nykyisen ja vielä lumoavamman maailman rajalla. Iloiset, leikkivät keijukaiset ottavat vast'edes sen haltuunsa ja heidän pikku kätösensä jatkavat sitä työtä, jota sinä olet aloittanut."