Czytaj książkę: «Tuukan poika»
Gustaf von Numers
Tuukan poika
Jatkoa näytelmään "Tuukan tappelu" 3 sivuinen tarina
Julkaisija – Good Press, 2021
EAN 4064066350086
Sisällysluettelo
SILMÄYS NÄYTELMÄÄN "TUUKKALAN TAPPELU"
HENKILÖT
ENSIMÄINEN SIVU
TOINEN SIVU
KOLMAS SIVU
SILMÄYS NÄYTELMÄÄN "TUUKKALAN TAPPELU"
Sisällysluettelo
Pieni joukko heimostaan eksyneitä hämäläisiä on asettunut Pähkäselän rannoille. Siellä he ovat urheasti taistelleet päälleryntääviä karjalaisia vastaan, joita osa asuskelee läheisen Louhijärven seutuja.
Hanka on rutivanha, saita karjalainen. Suden tavoin on hän nuorempana maita kierrellyt, ahnaana itselleen aarteita kooten. Hän on hyökännyt lappalaisten laitumille, ryöstänyt kansaa, ottanut niitä orjiksi ja myynyt ne kultia vastaan. Aarteensa eivät ole vähäiset, ja huolellisesti säilyttääkin tuo ijäkäs kitupiikki ne lattiahirren alla, jotta ei kenkään saisi niistä vihiä. Vaan kuitenkin tietää kansa, että rikas on vanha Hanka, rikkaampi kuin kukaan muu, vaikka taloansa ei edes kunnolla hoitaa raski. Kurja onkin pirtti; huoneet kaatumaisillaan ja kuinka olisikaan, ell'eivät hänen lapsensa, Irja ja Ennu, töitä tekisi, ja talon ainoa orja, Lapin ryöstönainen, Vaina, talon hyväksi raataisi. Hänetkin on julma Hanka Lapista raahannut, lapsensa myynyt orjiksi, ja tämä onkin ainoa, joka alituisesti muistuttaa Hankaa hänen entisistä veritöistään. Tämä härnää ja loitsuillaan uhkaa tuota saamatonta saituria. Tämä ennustaa, että vielä kerran Hangan kullat lehdiksi kuivuvat ja vielä joutuu haudanpartaalla oleva verikoira Lemmen vihoihin. Hiisi hänelle julmistuu ja alkaa vainoomaan Lapin lasten sortajaa.
Irja on haaveksiva karjalaistyttö. Ei ole impi perinyt isänsä kurjaa luonnetta. Hän on puhdas kuin pulmunen, kaunis kuin keväinen auringonsäde. Omalla iloisella luonnollaan hän yksitoikkoiset päivänsä imanteiksi kirkastuttaa. Suru mieleen tulee tyttörukalle kuitenkin välisti, kun hän pelkosydämellä ajattelee, kenellehän isänsä mahtaa hänet vaimoksi myydä — kenelle hyvänsä, kun vaan saa hyvän hinnan ja pääsee myötäjäisiä maksamasta.
Eräänä iltana ovat nuoret tanhualla tanssimassa. Karkeloita katsomaan on saapunut pari Hämeenpuolen poikaakin, nimittäin upporikas, jöröluontoinen Tuukka, iloisen veljensä Orvon kera. — Tuukka, jykevä hämäläispäällikkö, asustaa äitinsä Elkan ja veljensä kanssa upeaa Tuukkalaa Pähkäselän rannalla. Hänellä on suuret määrät rikkauksia: viljaa, riistaa, kultaa, orjia ja karjaa. — Pistääpä silloin Tuukan silmään tanssissa muuan karjalaistyttö ja ei aikaakaan, ennenkuin tämä saa mielitietyn aseman hänen sydämessään. Tyttö on kaunis Hangan Irja.
On kesäinen ilta. Irja ja Ennu ovat lehdessä metsässä ja ovat jo aikeissa palata kotiin kerppoineen, kun Tuukka äkkiä yllättää lehdikössä Irjan, jota veljensä kera ovat soutaneet Pähkänpuolelta kosimaan. Harvasanaisena ja jörönä hämäläisenä ei Tuukka kykene täysin tulkitsemaan sydämensä tunteita, lahjoittaa vaan Irjalle komeat kultaketjut ja lupaa tulla pian takaisin. Sijan näyttää Tuukkakin saaneen Irjan sydämessä, koska hän vienosti kuiskaa hämäläiselle hyvästiksi: "Älä unhota minua!" ja silloin hidasteleva Tuukkakin sulaa, ja kiihkoisasti käy hän tyttöä kädestä, huudahtaen: "En, en ikänä!"
Saita Hanka tietää kauniin tyttärensä olevan kultanen syötti rikkaille poikamiehille, ja hän toivookin saavansa hänestä hyvän hinnan. Etupäässä odottelee Hanka mahtavaa karjalaista Usua Irjaa kosimaan. Usu tuleekin. Ei lupaa muuta kuin tavallisen hinnan: viisi lammasta. Sanoo tyttöä heikoksi ja vähäveriseksi. Hanka vaan viekastelee, juottaa vieraalle olutta ja ylentelee hintaa. Kuuluupa silloin kumea humu. Se on Hämeen uhkea Tuukka, joka komeissa varustuksissa, suuren seurueen kanssa on hänkin puolestaan saapunut kosimaan Karjalan kauneinta kukkaa. Lupaa hyvän hinnan ja vaatii tyttöä. Vanha Hanka, joka huomaa myyjän aseman edulliseksi, kun on useampia ostajia, hieroo vaan kauppaa hiljakseen ja kestitsee vieraitaan oluella. Silloin julmistuu Tuukka, koppoo Irjan käsivarsilleen, kantaa hänet rantaan ja vie impensä Hämeeseen. Kauhistuu ijäkäs Hanka. Sokeena vihasta huutaa tuo ikäloppu saita kähisten jousta ja kalpaa — häneltä livahtivat käsistä lihavat lampaat, kultakäädyt. Usu on vimmoissaan, Ennu raivoo ja tahtoo veneillä mennä ajamaan takaa ryöstäjää, vaan hämäläiset ovat hakanneet veneiden pohjat täyteen läpiä. Tuskissaan tuvassa kysyy Hanka Vainalta: "Mitä tekevät Ennu ja Usu". "Ulvovat rannalla, käpälät järvessä", vastaa Lapin noita voitonriemuisena. Kalvistuu Hanka, herponee vihasta ja kuolee vihdoin mielipuolena kiemuroiden kultakasansa päällä, Vainan häntä saatanallisesti kiusatessa.
Darmowy fragment się skończył.
