Sampo

Tappelus-laulu

[Ennen jo painettu Otavan II: sessa Osassa p. 307-309 kussa hänen laulantoakin (melodi) tavataan; ja josta se on siitten otettu Suomalaisen 13 Numeroon.]

 
                       Hyvä tapa tappelussa,
                       Se lyö joka ennättää.
 
 
    Sota on syttynynnä,
    Linna on piirit'tynä;
    Rauhat on purettuna,
    Rajat on murrettuna;
          Miehet, mänkee sinn',
          – johon teitä tarvitaan!
 
 
    Joutuke pojat välleen,
    Noutake maitanne jälleen;
    Miesten miekkoja myöten,
    Viha-miestänne lyöten,
          Miehet, mänkee sinn',
          – jopa teitä tarvitaan!
 
 
    Pyssyt jo laukiavat,
    Tykit jo paukahtaavat,
    Kassarat heiluu käissä,
    Rautaiset lakit päissä;
          Miehet, tehkee työ
          – mitä teiltä voaitaan!
 
 
    Viholliset, tuolla,
    Rypäilöövät suolla;
    Pelkeävät meitä,
    Mutta emme heitä.
          Miehet, malttakaa,
          – vielä heitä tavataan!
 
 
    Haakkaa hyväst' heitä!
    Nakkaa poikki päitä!
    Jotta suonet rippuu,
    Jotta suolet tippuu:
          Miehet, muistakaa
          – mitä teiltä voaitaan!
 
 
    Lyö, niin kaulat katkii!
    Lyö, niin kalvat ratkii!
    Lyö, ett' luut ne luskaa!
    Lyö, ett' rustot ruskaa!
          Miehet, seälii heit'
          – jotk' on teijän armossa!
 
 
    Jopa ne karkoavat,
    Huutaa ja parkuavat,
    Juoksoovat kaikki korpeen.
    Saroihin ja kortteih'n;
          Miehet, tulkaa tänn',
          – että teitä kostellaan!
 
 
    Urot ootten uljaat,
    Suomen parhaat Sulhat!
    Autuas ja ankar',
    Suomen suurin Sankar',
          Tule sinä tänn',
          – että sua siunataan!
 
 
    Tulkee meijän syliin!
    Tulkee meijän kyliin!
    Tulkee vaimoin huohmiin!
    Tulkee lasten suojiin!
          Suomalaiset kaikk',
          – työpä meijän kunnia!
 

Moansa pelastajalle

(Ruotista suomennettu)

[Lauletaan kuin: "O Yngling om du hjerta har" &c.]

 
    Niin poika, jos sull' syän lie,
    Vanhojais nouvata!
    Niin jouvuk tähän hätään, sie;
    Ja moamme pelasta!
 
 
    Niin mieluisa ei lähti lie,
    Kukkaisten liepeella, —
    Niin suloinen ei päivä viel',
    Kuin kuolla moallensa.
 
 
    Sun voipa-töitäis kuultuiksi-
    pa aina tulla sais'.
    Ja laulettaisiin ijäksi
    Ylistös-runojais.
 
 
    Nimeisi meitä muistuttaa! —
    Nuorikin neitopa
    Hään kukkaisillaan kostuttaa
    Ja hautais kaunistaa.
 

Kalevan Tytär

[Lauletaan arvollakin kuin "Yksi päivä nyt ehtii ehtoolle, ei murheesta mistäkään tietäk", &c. Ennen painettu Otavan II Osassa p. 315-317.]

Loilu

[Loilu, Ballad. Aineeksi on otettu tarinaa jota luetaan Ganand. Mythol. Fenn. p. 30.]

 
    "Kuules mun Emoini, kultasein – kuuleppas,
    Laskek minun keollen käymään!"
        "Vieläpä niin!        
Pie suus kiin!      
Olithansa keolla öyläin." —
 
 
    "Kuules mun Emoini, kultasein – kuuleppas,
    Laskek minun kukissa käymään!"
        "Vieläpä niin!        
Pie suus kiin!      
Olithansa kukissa öyläin." —
 
 
    "Kuules mun Emoini, kultainen – kuuleppas,
    Laskek minun marjassa käymään!"
        "Vieläpä niin!        
Pie suus kiin!      
Olithansa marjassa öylöin." —
 
 
    "Kuules mun Emoini, kultainen – kuuleppas,
    Laskek minun karjassa käymään!"
        "Vieläpä niin!       
 Pie suus kiin!      
Olithansa marjassa öylöin." —
 
 
    "Kuules mun Emoini, kultainen – kuuleppas,
    Laskek minun kylässä käymään!"
        "Määppäs jos! –        
Luuletkos      
Ettäsä kotihis löyvät?"
 
 
    Piikapa läksi: ja keollen hän kävi.
    Ja pitkin Pohjan-maita hän juoksi.
        Mitäs hään tei?
        Ja mitä hään vei
      Emonsa kultansa luokse?
 
 
    Piikapa läksi: ja keollen hään kävi,
    Ja Karjalassa kauvas hän juoksi.
        Mitäs hään tei?
        Ja mitä hään vei
      Emonsa kultansa luokse?
 
 
    Piikapa läksi: ja keollen hään kävi,
    Ja Savon-maita samoi, ja juoksi.
        Mitäs hään tei?
        Ja mitä hään vei
      Emonsa kultansa luokse?
 
 
    Piikapa läksi: ja keollen hään kävi,
    Ja Hämeen-maita hätin hään juoksi.
        Mitäs hään tei?
        Ja mitä hään vei
      Emonsa kultansa luokse?
 
 
    Piikapa läksi: ja keollen hään kävi,
    Ja Uuen-moasta Turkuhun juoksi.
        Mitäs hään tei?
        Ja mitä hään vei
      Emonsa kultansa luokse?
 
 
    Löysi hään kyntäjän, ja hevoisen ja auran,
    Ja kaikki hään helmassaan peitti.
        Kaikki hään voi,
        Ja kotiisak toi:
      "Kuules mun kultainen Äiti:
 
 
    "Minkäpä Herhiläsien lehossama löysin?
    Moassa se möyräis ja möykkäis.
        Taritui niin
        Karttuihin kiin,
      Ja turpeessa toukkais ja töykkäis."
 
 
    "Kuules mun Piikasein, kultasein – kuuleppas,    
Laskek häntä mehtähän jälleen!"       
 "Tänneppä hyö        
Tuloovat. Myö        
Taivumme pois tästä välleen."
 
 
    Niinpä ne laulovat Kalevaisen lapset,
    Ja minä heijän voimaansa kiitän.
        Moasta ja soist',
        Muuttivat pois,
      Eik' heit' ouk kuuluna siitten.
 

Anna Maria

Pakina. Suomenettu Walter Scotin Ivanhoesta

[Laulettava vanhoin Skottilaisten laulun-soitolla. Ennen painettu Otavan I Osassa p. 540; kussa myös soitantonsakkin tavataan.]

 
    Anna Maria, jo hämärät helvieä!
    Kuules mun kultain – jo päivänmä neän!
    Jo linnut ne laulaa, ja sumut ne selvieä;
    Hoi, Anna Maria! – Nouseppas jo!
        – No, niin nouseppas jo!
 
 
    Anna Maria, jo oamu on käissämme,
    Mehtämies torvellans' tojotteloo;
    Ja korvet ja kalliot kaikkuuvat eissämme.
    Ylös, mun kultaini! nouseppas jo,
        – No, niin nouseppas jo!
 
 
    Voi Tybalt! mun kultain, kuin unta ei suonut;
    Mun muiskut ne muistuttaa unestain viel'!
    Ei koskaan ouk päivä tänn' tuttavain tuonut,
    Niin kuin se salainen, suloinen yö,
        – Kuin se suloinen yö.
 
 
    Niin laulakoot linnut, kuin usmat on poisi,
    Ja soittakoot sarvet – niin monia kuin ois!
    Kuin unein ei häviäis. Jopa tuo jäi!
    Ja Tybalt, mun kultain, sun unessain näin,
         – S'ua unessain näin!
 

Ruusu Orjan-tappuraisen

Atterbomilta. (Suomentama)

[Lauletaan kuin: "Hulda Rosa, Fjäriln frågar" &c.]

 
    "Ruusu kulta! (Perho loatii
    Illan hämärrellessä)
    Miksi eroisi mun soatti
    Suruun? Pimenööpi moatki —
    Vasta syvän-yöllä voatii
           Lempi – lempi
        Peätteä liittoonsa."
 
 
    Ruusu, itkein, virkki: "tästä    
Lähek Perhoinen jo pois!    
Pimeyspä meijät estää –    
Halaamasta m'ua peästä'!    
Oamuksipa tuota seästä'!           
Mietii – mietii,        
Sinusta, voan sois'n."
 
 
    Kuu jo valollansa, hellä,
    Suloitteloo koko moan;
    Kussa Ruusu nukkui, välleen
    Perhoinenpa joutui jälleen,
    Kuiskais, päivän koittais, hällen
           "Nouse! – nouse!
        Hyväillä jo soan."
 

Harakan-varpu-Heinä

Atterbomilta. (Suomennettu)

[Lauletaan kuin: "En blyg Viol på ängen stod" &c.]

 
    Harakan-varpu-Kukkainen
    Keolla seisoi yksinään,
        Kaunis, suloinen, heinä!
    Niin tuli eteläisen kans'
    Neitopa laulain tanssians'.
        Hään tuil – hään tuil
      Niin onellinen juur'.
 
 
    "Voi, (mietti kukka) jospa voan
    Sen onnen ainoasti soan,
        Heinien hehkuks' tulla!"
    Kuin tyttö noukahti sen pois',
    Ja painoi poveensa – viel' sois'
        "Jos voan – jos voan
      Vähäiseks' hetkeks' voan!"
 
 
    Voan tyttö tuil: jo pettiin hään,
    Sen pienen kaunokaisen peä
        Tuil jalaltaanpa koatuks'.
    Hään painui, vaipui; "muttapa —
    Ma kuolen! voan tok' sinulta;
        Tehtäisi – tehtäis!
      Sun jalkais juurella."
 

Ilta-ruikutos

(Suomentama)

[Lauletaan kuin: "Sköna flicka tillåt mig blott ett ord Dig fråga!"]

 

Pojat, yöllä, laulaen leppeesti tyttö-kultaisensa ikkunan alla

 
    Kaunis tyttö, josma sais'n
    Sanan sulta aivan!
    Siitten olisinma vait,
    Enkä s'ua vaivaak.
        Vapautettu piteä sun,
        Yksin, vallan käytteä;
        Korkeinkinpa onni mun,
        Tahtoaisi täytteä.
 
 
    Kuules, kultain, sanani:
    Tules tännek luoksein!
    Uskoppas mun puheeni,
    Vannon nimeis vuoksi:
        Hurskas ompi mieleni!
        Jos myö joutuis yhteen,
        Lupaan, vannon – kieleni
        Ei piek muuta pyyteä.
 
 
    Painuk, vanhan nureista,
    Poikaisi jo syliin!
    Rakkauen soat murheistais,
    Ystävyyttä hyvin.
        Majassamme voisit sie
        Onnellinen olla;
        Lykylliseks' tulisit,
        Sen moar' soisin tulla.
 

Karkiainen

Ukko (Tytön isä) hawaihtuaan, toruu heiät, ikkunansa awattua ylimmäisestä huoneen-kerrasta.

Jo, toas! Pahuuspa! Mitäpä häly? Mänkeä tiehenne! Kukapa laulaa? Kukapa laulaapi ja uskaltaiksen piteä remua? Mänkeä pois! Tokkos määt? Mitkäpä korvettavat työ? Mitkäpä korvettavat työ! Eikös jo lopuk? Ettenkös herkiäk jo pois? Ettenkö herkiäk jo pois?

Antti, haeppas vahin! Jotta peäsen tästä möläst; sillä ovat juovuksissa. Ne juoma-ratit, ne juoma-ratit, ne haisoo oltta, viinaa, aina tänn'. Mänkeä pois! Tokkos määt? Sen tulen ruuat, vimmat, työ! Sen tuhat tulimaiset työ! Ettenkö taukook! Ettenkö luovuk telmämäst! Ettenkö luovuk telmämäst'?

Senkös perkeleenkö pojat, jotka kiljuuvat kavulla, ja hävittää muihen yölepoo? Mänkeäpäs pois! Sitt' muutoin huuvan tänn' yö-vartian, jok' viep' teit' katrakkaan; kussa jeätten kunnek luunne sammaltuu. Josma otan ruoskain, tulen sinn', niin hakkaan hartianne, ettei ykskään ruoto ehjäks' jeäk! Sen vannon ma; ja huut! ja mänkeä hiiteen! Mänkeä hiiteen! Tuhmat siat. Huut! Mää helvettiin! Mää helvettiin! Mää helvettiin!

Tähet ja kuu

[Lauletaan kuin: "Stjernorna blinka ned på min ödsliga stig" &c.]

 
        Tähet ne paistaa
    Ainakin moahamme tänn';
        Taivas se loistaa
    Yöllä, kuin päivälläkin!
 
 
        Murheet ja huolet
    Voittaavat mielemme teäll';
        Taivaassa, tuolla,
    Ollaan kuin voiton jo peäll'!
 
 
        Jos mulla oisi
    Siivet, kuin linnulla on,
        Lenteämmä soisin
    Moastapa – taivaisehen!
 
 
        Missä on toista,
    Kauniimpi kahtoa muu?
        Kuin, koska loistaa,
    Taivaalla, tähet ja kuu!
 
 
        Kass' kuin tuo kahtoo.
    Mieluisast', moahankin tänn'!
        Kultain, hään tahtoo
    Olla mull' ysiävänäin.
 
 
        Silmällä, tuolla,
    Valvoovat onnemme net;
        Toisella puolla
    Vastapa onneisi neät!
 
 
        Laulakee veikot,
    Taivaanki valloillen myös!
        Vaikka on heikot
    Eänemme, kebnoisi työs.
 
 
        Kuu jopa kuulee,
    Arvaakin laulumme hään;
        Etkössä luule,
    Jott'ei hään meijätkin neä?
 
 
        Soitas siitt' Suomi,
    Helkytäk kantelettais!
        Iloa tuomme
    Moastais ja taivahastais.
 

Suun-anto

(Suomentama)

[Lauletaan kuin: "Jag är så ung, min blod så het" &c.]

 
    Ma olen nuori! Vereni-
    pä poahtuu suonissain;
    Parasta, jota tiijänki,
    On soaha suuta, vain.
      Ja joski tyttöin halais' mie,
      Niin riivattupa kaikki lie;
      Sill', josma toivon miten voan,
      Niin ei se synnyk kuitenkaan…
 
 
    Noapurin tyttö, kauniskin,
    On paras kultani!
    Jo kerran luontoin karkaisin,
    Ja otin syliini:
      Mutt', lempo, kaulavoatehist'
      Tuil neula, joka sormein pist';
      Ma juoksin pois, kuin verta vuos'.
      Ja suunkin anto – se jäi tuoss'.
 
 
    Jo häntä kerran siitten ha'in,
    Ja tapais'n portissaan;
    Mä hänet käsihini sain,
    Ja pyysin suuta voan;
      Mutt' silloin joutui isä sinn',
      Joka tuil porstuastakin;
      Ja silloinkin se siihen jäi,
      Mun täytyi olla – ilman, näin.
 
 
    Ma, rannallaik, sen tapaisin
    Niin mieli-lempöinen;
    Toas pyysin suuta samaisin.
    Hään sanoi: "veikkonen"!
      Ja suutansa jo ojensi;
      Voan silloin talon koiraki
      Mun puri seäreenipä, niin
      Jott' täyvyin heitteä, kaikki, siin'.
 
 
    Kuin öylöin kävin sivuitsen,
    Hään sanoi, hiljain, nuon:
    "Ma akkunani avaitsen,
    Ja outan sinun – tuonn'!"
      Ma tulin, toivoen, niinkuin muut,
      Ja nostin ylös tikapuut;
      Voan katkeis, pahat, noustessain;
      Ja suuta – empä soanut vain.
 
 
    Ja niinpä ainakin se lie —
    Vaikk' olen vielä nuor',
    Voan jos en suuta soak, niin mie
    En maltak olla nuon.
      Niin sanoppas, kuin kuulet niit',
      Mitäsmä olen tehnyt siit'?
      Kosk' eipä ykskään auttanoon,
      Ja suuta mulle antanoon.
 

Kosia

[Lauletaan kuin: "Under bröstet bar jag smärta" &c.]

 
    Mielessänipä minä kannan
    Murheen, jokapa on jo vanha;
    Eikä ykskään nyt taijak auttaa,
    Paihti sinä, ja sinun kautta.
 
 
    Niinpä tämäkin liika vaiva
    Syämmeni jo pohjat kaivaa;
    Enkä tiijäk mitäs mun puuttuu,
    Mielessanipä kaikki muuttuu.
 
 
    Yö on kolkko, ja päivä kylmä;
    Mutta, kultuein, sun silmä —
    Sepä lämmitteä mun mielein,
    Ja mun soattaapi ilon tielle.
 
 
    Sie oot kaunis, ja sie out koria,
    Sie out nuori ja varsin soria!
    Ilmankoskipa minä soisin
    Jotta, seurassais, aina oisin.
 
 
    Sie out linkki, ja sie out nöyrä;
    Minä vanha, ja selkäin köyrä.
    Niinmä vannon – etten mä taijak
    Tulla aikoin, ell'emme naijak.
 
 
    Rupeek vaimokseni mullen!
    Annan ihteni, ijäks', sullen.
    Siitt' ois onni ja lykky koissa,
    Murheet painuisi kaikki poisi.
 
 
    Kuules kultainenpa neitti!
    Mitäs sanoisi sun äitis,
    Jos me uskalsimme pyyteä —
    Peästä, naimisilla, yhteen?
 
 
    No, niin annetaanpas sitten suuta!
    Sepä alku, ja siitten muuta.
    Kirkollenkipä siitten käyvään.
    Tehhään kaikkipa temput täyven!
 
 
    Siitt' ei sanomista oisi kelleen,
    Jotta joutuipa kovin välleen;
    Sillä aikansak kuhik voatii,
    Ell'ei tytti jo kätkyyn soatiin.
 

Morsiain

(Ruotista suomenettu)

[Lauletaan kuin: "Vi bundit ihop en bröllops-krans" &c.]

 
    Jo valmis on sun heä-pukuis!
        Silkistäpä, sininen;
    Myö soatamme sun sulhais luoks',
        Ja ikuks' iloon viimen!
    Uus ja kaunis morsiain-puku!
        Silkistä, sininen. :|:
 
 
    Kukat ja ruusut, kustaik lai,
        Ne kasvaa kaikki siihen;
    Voan mistä sulhain tästä sai,
        Ja kellen niit' nyt viijään?
    Uus ja kaunis morsiain-puku:
        Silkistä, sininen. :|:
 
 
    Jo monta vuotta keträis sie
        Keltaista pellavaisi;
    Sen säijes hiusta hienompi,
       Ja lankais kaunis varsin.
    Uus ja kaunis morsiain-puku!
        Silkistä, sininen. :|:
 
 
    Voan kosk' on kosia jo teäll',
        Ja viimen vuosiik männyt;
    Niin kosk' hään sai mit' haki teält',
        Hään kaikk' on sovittanut.
    Uus ja kaunis morsiain-puku!
        Silkistä, sininen. :|: