"'Katso ja arvostele heitä nyt taaskin, kun viisitoista vuosisataa on kulunut siitä hetkestä. Katsele noita, jotka Sinä koetit kohottaa itsesi tasalle! Minä vannon, että ihminen on heikompi ja alhaisempi kuin Sinä olet koskaan uneksinut hänen olevan. Voiko hän milloinkaan tehdä sitä, mitä Sinun kerrotaan tehneen? Sinä, Sinä häntä niin korkeaksi arvostit ja toimit ikäänkuin ei olisi Sinulla sydämessäsi mitään rakkautta häntä kohtaan, sillä Sinä olet vaatinut häneltä enemmän kuin hän koskaan voi antaa – Sinä, joka häntä rakastit enemmän kuin itseäsi. Jos olisit häntä arvioinut vähemmäksi, niin olisit häneltä vähemmän vaatinut ja se olisi ollut suurempaa rakkautta, sillä hänen kuormansa olisi siten tullut kevyemmäksi. Ihminen on heikko raukka. Mitä siitä on väliä, vaikka hän nyt mellakoi ja kapinoi kautta maailman meidän tahtoamme ja meidän valtaamme vastaan ja ylpeilee siitä kapinallisuudestaan? Se on vain koulupoikien pikkumaista ylpeyttä ja turhamaisuutta. Se on pienten lasten mellastusta, kun he panevat luokkahuoneessa toimeen metakan ja ajavat ulos opettajansa. Mutta se ei kestä kauan, ja kun heidän uhmansa on ohitse, saavat se siitä kalliisti maksaa. He tulevat hävittämään temppelit ja jaottamaan ne maan tasalle, peittäen maanpinnan verellä. Mutta nuo typerät lapsukaiset tulevat jonakin päivänä oppimaan, että vaikka he ovatkin kapinoitsevia ja mellastavia luonnostaan, niin he ovat liian heikkoja kauan ylläpitämään kapinan henkeä. Idiotimaisesti kyyneliä vuodattaen he tulevat tunnustamaan, että Hän, joka loi heidät näin kapinallisiksi, epäilemättä teki niin heitä pilkatakseen. He tulevat näin lausumaan epätoivossaan ja tällainen jumalanpilkka tulee vain lisäämään heidän kurjuuttaan, sillä ihmisen luonto ei voi kärsiä jumalanpilkkaa vaan kostaa sen lopulta.'
"'Ja niinpä kaiken sen jälkeen, mitä Sinä olet kärsinyt ihmiskunnan ja sen vapauden puolesta, voidaan ihmisten nykyinen kohtalo lausua kolmella sanalla: levottomuus, hämmennys, kurjuus. Suuri profetta Johannes näyssään kertoo nähneensä ensimäisessä ylösnousemuksessa Jumalan valittuja palvelijoita, niitä, joiden otsaan oli merkitty sinetti, kaksitoista tuhatta kustakin sukukunnasta. Mutta oliko niitä todella niin paljon? Silloin niiden on täytynyt olla jumalia eikä ihmisiä. Ne olivat monet vuodet kantaneet Sinun ristiäsi, kärsineet nälkää ja janoa autiossa erämaassa, syöden juuria ja heinäsirkkoja, ja näistä Sinun lapsistasi, jotka vapaasta rakkaudesta Sinuun uhrautuivat Sinun nimeesi, Sinä kyllä voit ylpeillä. Mutta muista, että näitä on kuitenkin vain muutamia tuhansia – jumalia eikä ihmisiä. Entäpä kaikki muut? Miksi heikot olisivat syypäitä, kun he eivät kykene kärsimään samaa, mitä voimakkaammat ovat kärsineet? Miksi sielu, jolla ei ole näitä suunnattomia lahjoja, joutuu kärsimään heikkoudestaan? Tulitko Sinä todellakin ainoastaan valittuja varten? Siinä tapauksessa tulee salaisuus aina pysymään salaisuutena meidän rajoitetulle järjellemme. Ja jos se on salaisuus, silloin me olemme oikeassa, kun sitä julistamme salaisuutena ja saarnaamme, ettei heidän vapaasti tarjoomansa rakkaus eikä omantunnon vapaus ole pääasia vaan ainoastaan tuo käsittämätön mysterio, jota heidän täytyy sokeasti totella, vieläpä omaatuntoansa vastaan. Me oikaisimme ja paransimme Sinun opetuksesi ja perustimme sen ihmeen, salaisuuden ja mahtivallan varaan. Ja ihmiset iloitsevat, kun heitä taas johdetaan niinkuin karjalaumaa ja taas heidän sydämeltään kevennetään Sinun laskemasi kauhistuttava taakka, joka niin paljon kärsimystä sai aikaan. Sano minulle olimmeko oikeassa näin tehdessämme? Emmekö me osottaneet suurta rakkauttamme ihmiskuntaa kohtaan, kun me näin nöyrässä hengessä käsitimme ihmisten avuttomuuden ja niin armollisesti kevensimme heidän suuren taakkansa ja heidän heikon luontonsa takia suvaitsimme ja annoimme anteeksi kaikki synnit, kunhan ne tapahtuivat meidän luvallamme.'
"'Miksikä siis Sinä olet tullut häiritsemään meitä työssämme? Ja miksikä Sinä katsot minuun niin läpitunkevasti lempeillä silmilläsi ja niin äänettömänä? Mieluummin pitäisi Sinun tuntea vihaa, sillä minä en kaipaa rakkauttasi, minä hylkään sen enkä Sinua rakasta. Miksikä sinulta salaisin totuuden? Tiedän hyvinkin kenen kanssa nyt puhun. Mitä minulla oli sanottavaa, sen Sinä jo ennakolta tiesit, minä luen sen silmistäsi, Kuinka minä voisin Sinulta salata meidän salaisuuttamme? Mutta jos tahdot kuulla sen minun huuliltani, niin kuuntele: Me emme ole Sinun puolellasi, vaan sen toisen puolella, ja se on meidän salaisuutemme! Vuosisatojen aikana me olemme hylänneet Sinut seurataksemme häntä – niin, kahdeksan vuosisataa. Kahdeksansataa vuotta on nyt kulunut siitä kun otimme häneltä sen vallan, jonka Sinä inhoten hylkäsit, sen viimeisen lahjan, jonka hän tarjosi Sinulle korkealla vuorella, kun hän näytti Sinulle kaikki maailman valtakunnat ja niiden kunnian ja sanoi: 'kaiken tämän minä annan sinulle, jos lankeet maahan ja kumarrat minua'. Me otimme Rooman häneltä ja Caesarin valtakunnan ja julistimme itsemme tämän maailman kuninkaiksi, sen ainoiksi kuninkaiksi, vaikka meidän työmme ei olekaan vielä kokonaan täytetty. Mutta ketä siitä moittia? Meidän työmme on vasta alussa, mutta se on joka tapauksessa pantu alkuun. Saamme ehkä kauan odottaa, ennenkuin se joutuu päätökseen, ja ihmiskunnan on paljon kärsittävä, mutta me tulemme jonakin päivänä saavuttamaan päämäärän ja tulemme olemaan ainoat keisarit maan päällä ja silloin on aika ajatella ihmisten yleistä onnea.'
"'Sinä olisit voinut ottaa vastaan itse Caesarin valtikan, Miksikä kieltäysit sitä ottamasta? Jos olisit hyväksynyt tuon mahtavan hengen kolmannen tarjouksen, niin olisit voinut tyydyttää kaikkea, mitä ihminen kaipaa maan päällä. Ihminen olisi saanut alinomaisen palveluksen esineen, sellaisen, jonka huomaan hän voisi jättää omantuntonsa, ja sellaisen, joka yhdistäisi kaikki yhdeksi ainoaksi sopusointuiseksi muurahaiskeoksi, sillä juuri kaikkiallisen yhteyden myötäsyntynyt tarve on ihmiskunnan kolmas ja lopullinen kärsimys. Ihmiskunta on aina pyrkinyt yhdistymään yhdeksi kokonaisuudeksi. Monta on ollut suuria kansakuntia, joilla on ollut loistava historia, mutta mitä suurempia ne olivat, sitä onnettomampia, sillä ne tunsivat sitä voimakkaammin, kuinka välttämätöntä olisi kaikkien ihmisten yhtymä, Suuret vallottajat kuten Timur ja Dshingis-Khan kulkivat hirmumyrskyn lailla yli maan, koettaen voittaa koko maailman, ja hekin – vaikka itsetiedottomasti – ilmaisivat samaa pyrkimystä yleisen yhtymän aikaansaamiseksi. Jos olisit ottanut vastaan maailman valtakunnan ja Caesarin purppuran, olisit perustanut yleismaailmallisen valtakunnan ja turvannut ihmisille ikuisen rauhan.'
"'Ja kutka voivat paremmin hallita ihmiskuntaa kuin ne, jotka ovat ottaneet haltuunsa omantunnon ja pitävät käsissään ihmisten jokapäiväisen leivän? Ottaessamme itsellemme Caesarin valtikan ja purppuran meidän tietysti täytyi Sinut kieltää ja siitä lähtien seurata yksin tuota toista. Oi, vielä on vuosisatoja edessämme älyn hurjastelua ja kapinallista vapaa-ajattelua ja tiede tulee päättymään ihmissyömiseen, sillä alotettuaan Babelin tornin rakentamisen ilman meidän apuamme he tulevat lankeemaan aina raakalaisuuteen asti. Mutta juuri sillä hetkellä tulee Peto ryömimään meidän luoksemme nöyryytettynä ja nuolemaan meidän jalkojamme ja kastelemaan niitä verikyyneleillä. Ja me tulemme istumaan veripunaisen pedon päälle ja kohottamaan korkealle kultaisen maljan 'täynnä saastaa ja huoruutta' mutta siinä maljassa on oleva kirjotettuna sana 'salaisuus'. Vasta silloin tulevat ihmiset näkemään rauhan ja onnellisuuden valtakunnan alkavan.'
"'Sinä ylpeilet omista valituistasi, mutta Sinulla ei ole muita kuin nuo harvat valittusi, ja me – me tulemme antamaan rauhan muille. Eikä siinä vielä kyllin. Monet Sinun valituistasi ja viinitarhasi työntekijöistä, väsyneinä Sinun tulosi odotukseen, ovat jo kääntäneet ja tulevat vastedes kääntämään sydämensä palavan innon ja henkisen voimansa toiseen suuntaan ja lopuksi he kohottavat Sinua vastaan Sinun oman vapaudenlippusi. Mutta itseäsi Sinun on siitä kiittäminen. Meidän valtamme ja hallituksemme alaisina kaikki tulevat olemaan onnellisia eivätkä tule kapinoimaan eivätkä hävittämään toisiansa, niinkuin he tekivät Sinun vapaan lippusi alla.'
"'Oi, me kyllä heille pätevästi todistamme, että he voivat tulla ehdottoman vapaiksi vasta silloin, kun ovat kieltäytyneet vapaudestaan meidän hyväksemme ja alistuneet meille täydellisesti. Luuletko, että me olemme oikeassa vai että me siinäkin valehtelemme? He tulevat vakuutetuiksi siitä, että me olemme oikeassa, kun he näkevät mihinkä alennukseen, orjuuteen ja häpeälliseen taisteluun tuo Sinun vapautesi on heidät vienyt. Vapaus, ajatuksen ja omantunnon vapaus ja tiede tulee heidät johtamaan sellaisiin poispääsemättömiin kuiluihin, asettamaan heidän silmiensä eteen sellaisia pulmia ja ratkaisemattomia mysterioita, että muutamat heistä – hurjemmat ja kapinallisemmat kuin muut tulevat itseltään viemään hengen; toiset – kapinalliset mutta heikot – tulevat toisiltaan viemään hengen; ja jälelläovat, heikot, kurjat ja avuttomat, tulevat matelemaan meidän jalkoihimme ja huutamaan: 'Oikeassa olette te Jeesuksen isät [jesuittain nimitys. Suom.]; te yksin omistatte hänen salaisuutensa ja me käännymme teidän puoleenne rukoillen, että te pelastaisitte meidät omasta itsestämme'. Kun he saavat meiltä leipänsä, he kyllä voivat helposti nähdä, että me ensin otamme heiltä leivän, heidän omilla käsillään tehdyn, ja sitten annamme sen takaisin yhtäläisin osin ja ilman mitään ihmeitä. Ja he näkevät, että vaikkemme olekaan muuttaneet kiveä leiväksi, niin leipää heillä on ja muulla tavalla leipä olisi muuttunut heidän omissa käsissään kiveksi ja sentähden he ovat onnellisia tuossa tilassa.'