JÄLKIKATSAUS
Olen koettanut tässä luvussa lyhyesti osottaa, että kotieläintemme henkiset ominaisuudet muuntelevat ja että muuntelut ovat perinnöllisiä. Vielä lyhyemmin olen yrittänyt osottaa, että vaistot lievästi muuntelevat luonnontilassa. Ei kukaan kieltäne, että vaistoilla on jokaiselle eläimelle mitä tärkein merkitys. Ei ole senvuoksi olemassa mitään todellista vaikeutta, joka estäisi luonnollista valintaa elinehtojen muuttuessa kartuttamasta lieviä vaistonmuutoksia, jotka ovat jollakin tavoin hyödyllisiä, kuinka suuriksi tahansa. Monessa tapauksessa ovat elintavat tai käytäntö ja käytännön puute todennäköisesti olleet myötävaikuttamassa. En väitä, että tässä luvussa esitetyt tosiseikat suuresti vahvistaisivat teoriaani; mutta mikäli kykenen arvostelemaan, ei mikään puheena olleista vaikeuksista voine sitä kumotakaan. Sitävastoin se seikka, etteivät vaistot aina ole ehdottoman täydellisiä ja helposti hairahtuvat; että ei voida osottaa mitään vaistoa, joka olisi syntynyt muiden eläinten hyväksi, joskin eläimet käyttävät hyväkseen toistensa vaistoja; että luonnonhistorian sääntö "Natura non facit saltum" soveltuu yhtä hyvin vaistoihin kuin ruumiinrakenteeseen ja on helposti selitettävissä edellä esitettyjen mielipiteiden avulla, mutta muuten jää selitystä vaille – kaikki tämä on omansa tukemaan luonnollisen valinnan oppia.
Tätä oppia tukevat myöskin muutamat muut seikat, jotka koskevat vaistoja, esim. se yleinen tapaus, että läheiset, mutta selvästi eroavat sukulaislajit, jotka elävät maapallon eri osissa ja jotenkin erilaisten elinehtojen alaisina, usein kumminkin säilyttävät samat vaistot. Perinnöllisyyden lain avulla voimme käsittää, miksi esim. tropillisen Etelä-Amerikan rastas vuoraa pesänsä savella aivan samalla erikoisella tavalla kuin brittiläinen rastaamme. Samoin sen, miksi Afrikan ja Intian savilinnuilla on sama omituinen vaisto: ne sulkevat emälinnun puun koloon, jonka suun ne muuraavat kiinni, jättäen ainoastaan pienen reiän, josta ne ruokkivat hautovaa emää ja poikasia.
Samoin myös sen, miksi Pohjois-Amerikan peukaloisten (Troglodytes) urokset laativat "kukonpesiä" ja oleksivat niissä, samoinkuin meikäläisen lajin urokset – tapa, jota ei ole millään muilla tunnetuilla linnuilla. Ja lopuksi – olkoonpa niinkin, ettei tämä ole mikään logillinen todistusperuste – tyydyttää mielikuvitustani paljon enemmän pitää sellaisia vaistoja kuin käenpoikasen, joka heittää kasvatussisarensa pesästä, orjia pitävien muurahaisten tai ichneumonidien, jotka saavat ravintonsa elävien toukkien ruumiista – ei erityisesti annettuina eli luotuina vaistoina, vaan yhden ainoan yleisen lain vähäisinä seurauksina, lain, joka johtaa kaikkien elollisten olentojen edistymiseen: moninaistumisen ja muuntelun lain, joka määrää voimakkaimmat elämään ja heikoimmat sortumaan.
IX LUKU.
SEKASIKIÖISYYS (hybridismi)
Erotus ensi risteytymisten ja sekasikiöiden hedelmättömyyden välillä. – Hedelmättömyys on asteittaista, ei yleistä; sitä edistää ahdas sukusiitos ja vähentää kesytys. – Lakeja, jotka hallitsevat sekasikiöiden hedelmättömyyttä. – Hedelmättömyys ei ole mikään olennoille erikoisesti annettu ominaisuus, vaan riippuu muista asianhaaroista, eikä luonnollinen valinta ole sitä aikaansaanut. – Ensi risteytymisten ja sekasikiöiden hedelmättömyyden syyt. – Vastaavaisuus, joka ilmenee muuttuneiden elinehtojen ja risteytyksen vaikutuksissa. – Dimorfismi ja trimorfismi. – Keskenään risteytettyjen muunnosten ja niiden sekajälkeläisten hedelmällisyys ei ole yleinen. – Lajien ja muunnosten sekajälkeläiset toisiinsa verrattuina hedelmällisyyteen katsomatta. – Yleiskatsaus.
Luonnontutkijat ovat yleensä sitä mieltä, että lajien hedelmättömyys, niiden keskenään risteytyessä, on niille erikoisesti annettu ominaisuus, jonka tarkotuksena on estää lajeja sekaantumasta toisiinsa. Tämä mielipide tuntuu ensi katsannolla sangen uskottavalta, sillä yhdessä elävät lajit olisivat tuskin voineet pysyä sekaantumatta, jos ne olisivat saaneet esteettömästi risteytyä keskenään. Kysymys on meille monessa suhteessa tärkeä, etenkin koska lajien ensi risteytymisten hedelmättömyys ja niiden sekasikiöjälkeläisten hedelmättömyys ei saata olla seurauksena edullisten hedelmättömyysasteiden jatkuvasta säilymisestä. Se on satunnainen tulos erilajisten vanhempien siitoselimistön erilaisuudesta.
Tätä kysymystä käsiteltäessä on tavallisesti sekotettu toisiinsa kaksi eri seikkaa, joiden välillä yleensä on olemassa oleellinen erotus, nimittäin lajien hedelmättömyys, niiden ensi kertaa risteytyessä, ja ristisiitoksesta syntyneiden sekasikiöiden hedelmättömyys.
Puhtaiden lajien siitoselimet ovat tietysti täydessä kunnossa, mutta kumminkin niiden risteytymisestä syntyy vain harvoja tai ei ensinkään jälkeläisiä. Sekasikiöiden siitoselimet sitävastoin ovat tehtäväänsä kykenemättömät, kuten selvästi voi havaita sekä eläinten että kasvien urospuolisesta siemenaineesta, joskin muodostuselimet ovat rakenteeltaan täydelliset, ainakin mikäli mikroskoopilla voi havaita. Edellisessä tapauksessa uroksen ja naaraksen siitossolut, joista sikiö on muodostuva, ovat täydelliset; jälkimäisessä tapauksessa ne joko eivät ole ensinkään tai vain vaillinaisesti kehittyneet. On tärkeätä tehdä tämä erotus, kun tahtoo tutkia hedelmättömyyden syytä kummassakin tapauksessa. Erotus on kenties siitä syystä jäänyt huomaamatta, että kummassakin tapauksessa on pidetty hedelmättömyyttä erikoisesti annettuna ominaisuutena, jota järkemme muka ei kykene käsittämään.
Muunnosten – s.o. muotojen, joiden tiedetään tai arvellaan polveutuvan yhteisistä vanhemmista – hedelmällisyys niiden keskenään risteytyessä, samoin kuin niiden sekajälkeläisten hedelmällisyys on meille yhtä tärkeä seikka kuin lajien hedelmättömyys, koska se näyttää panevan leveän ja selvän rajan muunnosten ja lajien välille.
Eri hedelmättömyysasteita. – Ottakaamme ensin puheeksi keskenään risteytyneiden lajien ja niiden sekasikiöjälkeläisten hedelmättömyys. Tutkiessaan Kölreuterin ja Gärtnerin, noiden tunnollisten ja etevien tiedemiesten kirjotelmia ja teoksia, miesten, jotka omistivat miltei koko elämänsä tämän kysymyksen selville saamiseen, ei voi olla saamatta varmaa vakaumusta, että sekasikiöt hyvin yleisesti ovat johonkin määrin hedelmättömiä. Kölreuter väittää niiden olevan poikkeuksetta hedelmättömiä, mutta tässä hän ratkaisee vaikeuden leikkaamalla solmun poikki, sillä havaittuaan kymmenen tapauksen joukosta kaksi muotoa täysin hedelmällisiksi keskenään, hän empimättä lukee ne muunnoksiksi, vaikka useimmat tiedemiehet pitävät niitä selvinä lajeina. Myöskin Gärtner pitää sekasikiöiden hedelmättömyyttä poikkeuksettomana, ja hän väittää etteivät kasvit ainoassakaan Gärtnerin tutkimista kymmenestä tapauksesta ole täysin hedelmällisiä. Mutta osottaakseen, että jokin määrä hedelmättömyyttä on olemassa, hänen on pakko, kuten useissa muissakin tapauksissa, huolellisesti laskea siemenet. Hän vertaa aina kahden lajin ensi risteytyksen tuottamien siementen ja sekajälkeläisten tuottamien siementen maksimilukua siihen keskimäärään, jonka kumpikin puhdas kantalaji luonnontilassa tuottaa. Mutta tällöin hän helposti voi tulla erehdyttäviin tuloksiin. Sillä kun kasvi on risteytettävä, on se "kuohittava", ja mikä vielä tärkeämpää, se on eristettävä niin, etteivät hyönteiset pääse kuljettamaan siihen muiden kasvien siitepölyä. Miltei kaikki ne kasvit, joilla Gärtner kokeili, olivat istutetut ruukkuihin ja niitä säilytettiin eräässä hänen talossaan olevassa huoneessa. Tällaiset toimenpiteet vaikuttavat epäilemättä haitallisesti kasvien hedelmällisyyteen. Gärtner luettelee taulukossaan parikymmentä kasvia, jotka hän "kuohitsi" ja keinotekoisesti hedelmöitti niiden omalla siitepölyllä; puolet näistä kasveista (joukossa ei ollut ensinkään palkokasveja, joiden keinotekoinen hedelmöittäminen tunnetusti tuottaa vaikeuksia) olivat jonkun verran menettäneet hedelmällisyyttään. Koska Gärtner sen ohessa useaan kertaan risteytti keskenänsä sellaisia muotoja kuin puna- ja sinialpeja (Anagallis arvensis ja A. coerulea), joita etevämmät kasvientutkijat pitävät saman lajin muunnoksina, havaiten ne täysin hedelmättömiksi keskenään, on syytä epäillä, ovatko monet lajit risteytettyinä todella niin hedelmättömiä, kuin yleensä arvellaan.
Varmaa on, että useiden muotojen hedelmättömyys, niiden risteytyessä keskenään, on niin eriasteista ja vaihtelee niin huomaamattomin vivahduksin ja toisaalta vaikuttavat niin monet asianhaarat haitallisesti puhtaidenkin lajien hedelmällisyyteen, että käytännössä on hyvin vaikea sanoa, missä hedelmättömyys alkaa ja hedelmällisyys loppuu. Voitanee tuskin pyytää parempaa todistusta tästä kuin se, että Kölreuter ja Gärtner, kaksi etevintä havaintojentekijää, mitä milloinkaan on elänyt, ovat tulleet aivan vastakkaisiin tuloksiin samoihin muotoihin nähden. On myöskin hyvin opettavaista verrata etevimpien kasvientutkijaimme esittämiä todisteita siitä, ovatko jotkin muodot luettavat muunnoksiksi vaiko lajeiksi, niihin hedelmällisyyttä koskeviin todisteihin, joita eri sekasiitoksen-harjottajat ovat esittäneet tai joita sama havaintojentekijä on esittänyt eri vuosina tehtyjen kokeiden nojalla. Tilan puute estää minua menemästä yksityisseikkoihin, mutta tuollainen vertailu osottaa, ettei hedelmällisyys tai hedelmättömyys ole mikään varma tunnusmerkki, jonka avulla voi erottaa lajin muunnoksesta. Hedelmällisyys ja hedelmättömyys on asteittaista ja sen todistusvoima on yhtä epävarma kuin muidenkin rakenteen tai konstitutionin eroavaisuuksien. Huolimatta siitä, että Gärtner sai eräistä sekasikiöistä kasvatetuksi kuusi tai seitsemän, jopa eräässä tapauksessa kymmenenkin sukupolvea, huolellisesti estäen ne risteytymästä kummankaan puhtaan kantalajin kanssa, vakuuttaa hän varmasti, ettei sekasikiöiden hedelmällisyys milloinkaan enene myöhemmissä sukupolvissa, vaan päinvastoin suuresti ja nopeasti vähenee. Tämän johdosta on huomautettava, että kun jokin rakenteen tai laadun poikkeavaisuus on yhteinen kummallekin vanhemmalle, niin se usein periytyy jälkeläisiin lisääntyneenä; ja sekasikiön kumpikin sukupuolinen aines on jo alunpitäen jonkun verran heikentynyttä. Mutta luullakseni sekasikiöiden hedelmällisyys on miltei kaikissa noissa tapauksissa heikentynyt eräästä toisesta, tästä riippumattomasta syystä, nimittäin liian ahtaasta sukusiitoksesta. Olen tehnyt niin monia kokeita ja merkinnyt muistiin niin monia tosiasioita, jotka osottavat tilapäisen risteytymisen eri yksilön tai muunnoksen kanssa lisäävän jälkeläisten elinvoimaa ja hedelmällisyyttä ja hyvin ahtaan sukusiitoksen sitä vähentävän, etten voi epäillä tämän johtopäätöksen oikeutta. Kokeilijat kasvattavat harvoin sekasikiöitä suurin määrin; ja koska samassa puutarhassa tavallisesti kasvaa niiden kantalajeja ja muita samansukuisia sekalajeja, ovat hyönteisten vierailut kukkimisaikana tarkoin estettävät. Jos sekakasvit näin jätetään oman onnensa nojaan, niin ne tavallisesti hedelmöittyvät omien kukkiensa siitepölystä, ja on todennäköistä, että tämä vaikuttaa haitallisesti niiden hedelmällisyyteen, joka jo alunpitäen on heikko niiden hybridisen alkuperän vuoksi. Tätä vakaumustani vahvistaa Gärtnerin usein uudistama huomiota ansaitseva väite, että vähemmän hedelmällistenkin sekasikiöiden hedelmällisyys toisinaan silminnähtävästi polvi polvelta lisääntyy, jos niitä keinotekoisesti hedelmöitetään toisen samanlaisen sekasikiön siitepölyllä, huolimatta keinotekoisen hedelmöittämisen usein huonosta vaikutuksesta. Omasta kokemuksestani tiedän, että kukkia keinotekoisesti hedelmöittäessään tulee yhtä usein sattumalta ottaneeksi siitepölyä toisen kukan heteistä, kuin hedelmöitettävän kukan omista heteistä, jolloin siis tapahtuu risteytys eri kukkien välillä, jos kohta kukat usein kuuluvatkin samaan kasviin. Sitäpaitsi täytyy olettaa, että sellainen huolellinen kokeilija kuin Gärtner aina, kun monimutkaiset kokeet ovat olleet kysymyksessä, on toimittanut "kuohitsemisen" sekakasveissaan, jotenka niiden on täytynyt hedelmöittyä toisen kukan siitepölystä, joko saman kasvin tai jonkin muun samanlaisen sekasikiön. Se omituinen seikka, että keinotekoisesti hedelmöitettyjen sekasikiöiden hedelmällisyys polvi polvelta lisääntyy, kun sitävastoin itsestään hedelmöittyvien vähenee, saanee siis selityksensä siitä, että edellisissä tapauksessa liian ahdas sukusiitos estyy.
Tarkastakaamme nyt niitä tuloksia, joihin kolmas kokenut sekasiitoksen harjottaja, Rev. W. Herbert on tullut. Hän pitää yhtä tiukasti kiinni tekemästään johtopäätöksestä, että muutamat sekalajiset kasvit ovat keskenään täysin hedelmällisiä – s.o. yhtä hedelmällisiä kuin niiden kantalajit – kuin Kölreuter ja Gärtner siitä, että eri lajien suurempi tai pienempi keskinäinen hedelmättömyys on yleinen luonnonlaki. Herbert on kokeillut osaksi aivan samoilla lajeilla kuin Gärtner. Tulosten erilaisuuden selittää luullakseni osaksi Herbertin suuri puutarhurintaito ja se seikka, että hänellä oli käytettävänään ansareita. Hänen monista tärkeistä lausunnoistaan mainittakoon ainoastaan hänen tekemänsä huomio, että "jokainen Crinum capense'n kodassa oleva Crinum revolutum'in siitepölyllä hedelmöitetty siemenaihe tuotti kasvin, minkä en koskaan ole havainnut tapahtuvan sen luonnollisesti hedelmöittyessä". Tässä siis kahden eri lajin ensi risteytymisen hedelmällisyys oli täydellinen, vieläpä tavallista runsaampikin.
Tämä Crinum-tapaus antaa minulle aiheen erään omituisen seikan mainitsemiseen. Eräiden Lobelia-, Verbascum- ja Passiflora-lajien kasviyksilöitä voidaan helposti hedelmöittää toisen lajin siitepölyllä, mutta ei kasviyksilön omalla, vaikka viimemainittu onkin aivan tervettä, koska sillä voidaan hedelmöittää muita yksilöitä ja lajeja. Kaikilla Hippeastrumsuvun, Corydalissuvun – kuten professori Hildebrand on osottanut – ja eräiden Orchis-lajien yksilöillä – kuten Scott ja Fritz Müller ovat osottaneet – on tämä omituisuus. Eräiden lajien epänormaliset yksilöt ja joidenkuiden lajien kaikki yksilöt ovat siis todellakin paljon helpommin risteytettävissä, kuin hedelmöittyvät omasta siitepölystään! Mainitaksemme yhden esimerkin: Eräs Hippeastrum aulicum'in sipuli tuotti neljä kukkaa. Kolme näistä Herbert hedelmöitti niiden omalla siitepölyllä ja neljäs hedelmöitettiin sittemmin siitepölyllä, joka oli saatu kolmesta eri lajista polveutuvasta sekasikiöstä. Tulos oli se, että "kolmen ensinmainitun kukan sikiäimet pian lakkasivat kasvamasta ja jonkun päivän perästä kuihtuivat kokonaan, jotavastoin sekasikiön siitepölyllä hedelmöitetystä sikiäimestä kehittyi elinvoimainen kota, joka pian joutui täysikasvuiseksi ja tuotti hyviä siemeniä, jotka puolestaan esteettömästi kehittyivät". Herbert teki useiden vuosien kuluessa samanlaisia kokeita ja aina samalla tuloksella. Tällaiset tapaukset osottavat, kuinka vähäpätöisistä ja salaperäisistä syistä lajin pienempi tai suurempi hedelmällisyys toisinaan riippuu.
Vaikka puutarhurien käytännölliset kokeet eivät olekaan tehdyt tieteellisellä tarkkuudella, ansaitsevat ne kumminkin jonkunverran huomiota. On tunnettua, kuinka monimutkaisin tavoin Pelargoniumin, Fuchsian, Calceolarian, Petunian ja Rhododendronin y.m. sukujen lajeja on risteytetty, mutta kumminkin monet näistä sekalajeista tuottavat runsaasti siemeniä. Niinpä Herbert vakuuttaa, että eräs Calceolaria integrifolian ja C. plantaginean sekasikiö, huolimatta siitä että näiden lajien yleiset elintavat ovat perin erilaiset, "on lisääntyväisyydeltään niin täydellinen, kuin jos se olisi jokin Chilen vuorilta kotoisin oleva luonnonlaji". Olen koettanut tiedustelemalla saada selvää, missä määrin muutamat monimutkaisista ristisiitoksista syntyneet Rhododendronin sekalajit ovat hedelmällisiä, ja olen saanut sen vakaumuksen, että ne ovat täysin hedelmällisiä. Niinpä C. Noble ilmottaa minulle kasvattavansa oksastamista varten erästä Rhododendron ponticum'in ja R. catawbiense'n sekalajia ja hän sanoo, että tämä sekalaji "tuottaa tavattoman runsaasti siemeniä". Jos sekasikiöiden hedelmällisyys todellakin, kuten Gärtner arvelee, polvi polvelta vähentyisi silloinkin kun niille on valmistettu suotuisat olosuhteet, täytyisi asian olla puutarhureille tuttu. Sillä laajan puutarhaviljelyksen harjottajat kasvattavat samaa sekalajia suuria sarkoja, ja ainoastaan tällaisessa tapauksessa olosuhteet ovat kasveille suotuisat, koska eri yksilöiden on mahdollista vapaasti risteytyä keskenään ja ahtaan sukusiitoksen vahingolliset vaikutukset siten välttyvät. Ken tahansa voi helposti saada varmuuden hyönteisten toiminnan tehokkaisuudesta tutkimalla sekalajisten rhododendronien hedelmättömimpiä lajeja, jotka eivät tuota ensinkään siitepölyä, sillä hän on havaitseva niiden luoteilla runsaasti siitepölyä, joka on tuotu muista kukista.
Eläimillä on huolellisia kokeita tehty paljon vähemmän. Jos voimme luottaa systematisiin jaotuksiimme, s.o. jos eläinsuvut eroavat toisistaan saman verran kuin kasvisuvut, näyttää siltä, että eläimet, jotka ovat etäällä toisistaan järjestelmässä, ovat helpommin risteytettävissä kuin kasvit, mutta eläinten sekasikiöt ovat luullakseni hedelmättömämpiä kuin kasvien. On kumminkin otettava huomioon, että koska vain harvat eläimet lisääntyvät esteettömästi vankeudessa, on vain harvoja kokeita kunnolla tehty. Niinpä kanarialintua on paritettu yhdeksän peipposlajin kanssa, mutta koska ei yksikään näistä esteettömästi lisäänny vankeudessa, ei mikään oikeuta meitä odottamaan, että niiden ja kanarialinnun ensi ristisiitos tahi sekasikiöt olisivat täysin hedelmällisiä. Mitä taas tulee hedelmällisempien sekasikiöiden hedelmällisyyteen myöhemmissä sukupolvissa, tiedän tuskin ainoatakaan esimerkkiä siitä, että samalla haavaa olisi eri vanhemmista kasvatettu kaksi eri perhettä samaa sekasikiölajia ahtaan sukusiitoksen huonojen vaikutusten ehkäisemiseksi. Päinvastoin on tavallisesti polvi polvelta paritettu keskenään sisaruksia huolimatta siitä että kaikki eläintenkasvattajat tästä alinomaa varottavat. Ei siis ole ensinkään kumma, että sekasikiöiden synnynnäinen taipumus hedelmättömyyteen on yhä vahvistunut.
Vaikka tunnen tuskin ainoatakaan täysin luotettavaksi todistettua tapausta, joka osottaisi eläinten sekasikiöiden olevan täysin hedelmällisiä, on minulla syytä uskoa, että Cervulus vaginalis ja C. Reevesii lajien ja Phasianus colchicus ja P. torquatus lajien sekasikiöt ovat täysin hedelmällisiä. Quatrefages kertoo Parisissa todetun, että kahden kehrääjäperhosen (Bombyx cynthia ja arrindia) sekasikiöt olivat hedelmällisiä keskenänsä kahdeksan sukupolvea peräkkäin. Äskettäin on tehty se huomio, että jos kaksi toisistaan niin selvästi eroavaa lajia kuin jänis ja kaniini saadaan pariutumaan keskenään, niin ne synnyttävät jälkeläisiä, jotka ovat hyvin hedelmällisiä pariutuessaan jommankumman kantalajinsa kanssa. Tavallisen hanhen ja kiinanhanhen (Anser cygnoides) – jotka ovat toisistaan niin selvästi eroavia lajeja, että ne tavallisesti luetaan eri suvuiksi – sekasikiöt ovat meillä usein pariutuneet jommankumman puhtaan kantalajin kanssa ja yhdessä ainoassa tapauksessa ne ovat pariutuneet keskenänsä. Tämän parituksen toimitti Eyton, joka kasvatti kaksi sekasikiötä samoista vanhemmista, mutta eri poikueista. Tästä lintuparista hän sai kokonaista kahdeksan sekasikiötä samasta pesästä. Intiassa lienevät nämä sekarotuiset hanhet kumminkin paljon hedelmällisempiä, koska kaksi pätevää asiantuntijaa, Blyth ja kapteeni Hutton ovat minulle vakuuttaneet, että eri osissa maata kasvatetaan kokonaisia laumoja tällaisia sekarotuisia hanhia. Ja koska niitä pidetään hyödyn vuoksi seuduilla, missä ei kumpaakaan puhdasta kantalajia ole olemassa, niin ne varmaankin ovat hyvin tai kenties täysin hedelmällisiä.
Eri kotieläinrotumme ovat keskenään risteytyessään täysin hedelmällisiä, vaikka ne useassa tapauksessa polveutuvat kahdesta tai useammasta kesyttömästä lajista. Tästä voimme päättää, että joko niiden kantalajit alunpitäin synnyttivät täysin hedelmällisiä sekasikiöitä keskenään pariutuessaan tai että niiden sekasikiö-jälkeläiset myöhemmin kesytettyinä tulivat täysin hedelmällisiksi. Jälkimäinen olettamus, jonka ensinnä esitti Pallas, tuntuu paljon todenmukaisemmalta ja sen oikeudesta tuskin saattaa olla epäilystä. Niinpä on miltei varmaa, että eri koirarotumme polveutuvat useista kesyttömistä roduista; mutta siitä huolimatta kaikki rodut, lukuunottamatta kenties joitakuita Etelä-Amerikan kotoperäisiä kesyjä koiria, ovat keskenään täysin hedelmällisiä; mutta analogian nojalla epäilen suuresti, tokko niiden kantalajit alunpitäen esteettömästi risteytyivät keskenään tuottaen aivan hedelmällisiä jälkeläisiä. Äskettäin olen saanut varmoja todisteita siitä, että indialaisen zebu-härän ja tavallisen nautakarjan ristisiitoksesta syntyneet jälkeläiset ovat keskenään täysin hedelmällisiä; ja kuitenkin Rüllmeyerin tekemät huomiot näiden eläimnuotojen tärkeistä luuston-eroavaisuuksista, samoinkuin Blythin huomiot niiden elintapojen, äänen ja ruumiinlaadun eroavaisuuksista osottavat, että niitä on pidettävä selvästi eroavina lajeina. Sama pitää paikkansa eri sikarotuihin nähden. Meidän on siis joko luovuttava siitä uskosta, että lajit ovat risteytettyinä aina hedelmättömiä tai on meidän pidettävä tätä eläinten hedelmättömyyttä ominaisuutena, joka ei ole järkähtämättömästi muuttumaton, vaan on kesytyksen kautta voitettavissa.
Sen nojalla, mitä varmat tosiasiat puhuvat kasvien ja eläinten risteytymisestä, on meidän siis tehtävä se johtopäätös, että jonkinmääräinen hedelmättömyys on hyvin tavallista sekä ensi ristisiitoksessa että sekasikiössä, mutta että emme voi, ainakaan nykyisten tietojemme perusteella, pitää sitä ehdottoman yleisenä.