VÄHÄPÄTÖISILTÄ NÄYTTÄVÄT ELIMET LUONNOLLISEN VALINNAN VAIKUTUKSEN ALAISINA
Koska luonnollisen valinnan vaikutus perustuu elämään ja kuolemaan – kelvollisinten yksilöiden eloonjäämiseen ja vähemmän kelvollisten yksilöiden tuhoutumiseen – on minusta joskus tuntunut hyvin vaikealta käsittää, millä tavoin vähemmän tärkeät elimistön osat ovat saaneet alkunsa ja muodostuneet; tämä vaikeus on miltei yhtä suuri, joskin erilaatuinen, kuin se, jonka täydelliset ja monimutkaiset elimet tarjoovat.
Meidän on kumminkin otettava huomioon, että olemme aivan liian tietämättömiä, mitä jonkin elollisen olennon koko elintoimintaan tulee, voidaksemme sanoa, mitkä lievät muuntelut ovat tärkeitä ja mitkä eivät. Olen aikaisemmin antanut esimerkkejä siitä, kuinka luonnollinen valinta varmasti voi vaikuttaa hyvinkin vähäpätöisiin ominaisuuksiin, sellaisiin kuin hedelmän karvapeitteeseen ja sen lihan väriin tai nelijalkaisten eläinten nahan ja karvan väriin, koska nuo ominaisuudet ovat vuorosuhteessa elimistön rakenteen eroavaisuuksiin tai koska niistä riippuu hyönteisten hyökkäysten alaiseksi joutuminen. Giraffin häntä näyttää taidokkaasti laaditulta kärpäshuiskimelta, ja ensi katsannolla tuntuu uskomattomalta, että se olisi voinut soveltautua nykyiseen tehtäväänsä vähitellen aste asteelta toisintumalla siten, että kukin aste yhä paremmin olisi täyttänyt tarkotuksensa niin mitättömässä tehtävässä kuin kärpästen karkottaminen. Mutta tässäkään tapauksessa meidän ei ole tehtävä liian äkkipikaisia päätelmiä, sillä tiedämmehän, että Etelä-Amerikassa nautakarjan ja muiden eläinten leveneminen ja olemassa-olo riippuu yksinomaan siitä, kykenevätkö ne vastustamaan ahdistavia hyönteisiä; yksilöt, joilla on joku puolustuskeino näitä pieniä vihollisia vastaan, voivat levitä uusille laidunmaille ja siten saavuttaa suuria etuja. Suurempia nelijalkaisia eivät hyönteiset tosin suorastaan tuhoa (paitsi joissakin harvoissa tapauksissa), mutta ne ovat niille lakkaamattomana rasituksena, joka niin riuduttaa eläinten voimat, että ne tulevat alttiimmiksi taudeille ja vähemmän kykeneviksi etsimään ravintoansa kadon sattuessa tai pelastautumaan petoeläinten kynsistä.
Eräillä elimillä, jotka nykyään ovat vähäpätöisiä, on todennäköisesti muutamissa tapauksissa ollut hyvin tärkeä merkitys aikaisemmille esivanhemmille; varhaisemmalla kehityskaudellaan hitaasti täydellistyttyään ne ovat siirtyneet nykyisille lajeille miltei muuttumattomina, vaikka niiden tuottama hyöty nykyään onkin perin vähäinen; mutta jokaisen todella vahingollisen poikkeuksen niiden rakenteesta on luonnollinen valinta tietenkin ehkäissyt. Kun tiedämme, kuinka tärkeä liikuntoelin pyrstö on useimmilla vesieläimillä, voimme kenties selittää, miksi niin monilla maaeläimillä, joiden vesieläin-alkuperä ilmenee keuhkoissa eli muuntuneessa uimarakossa, on tämä elin ja miksi mainitut eläimet käyttävät sitä moniin eri tarkotuksiin. Kun vesieläimelle on muodostunut hyvin kehittynyt pyrstö, on se myöhemmin voinut mukautua kaikenmoisiin eri tehtäviin, kuten kärpäshuiskimiseksi, tarttumaelimeksi tai apukeinoksi käännöksen tekemisessä, kuten koiralla, joskin sen tuottama apu tässä suhteessa lienee hyvin pieni, koska jänis, jolla on tuskin ollenkaan häntää, voi paljon sukkelammin pyörähtää ympäri.
Huomattava on myöskin, että helposti voimme erehtyä, pitäessämme tärkeinä joitakin ominaisuuksia ja uskoessamme niiden kehittyneen luonnollisen valinnan vaikutuksesta. Me emme mitenkään saa jättää huomioon ottamatta muuttuneiden elinehtojen pysyväistä vaikutusta, n.k. spontanisia eli itsestään tapahtuvia muunteluita, jotka näyttävät hyvin vähän riippuvan elinehtojen laadusta, kauan sitten kadonneiden ominaisuuksien palautumistaipumusta, monimutkaisia kasvunlakeja, kuten vuorosuhteellisuutta, kasvuntasausta, toisen osan puristumista toisen pakotuksesta j.n.e. sekä lopuksi sukupuolivalintaa, joka usein antaa toiselle sukupuolelle hyödyllisiä ominaisuuksia, jotka sitten joko täydellisemmin tai vaillinaisemmin kehittyneinä siirtyvät myöskin toiselle sukupuolelle, vaikka eivät olekaan sille miksikään hyödyksi. Tällä epäsuoralla tavalla saavutetut rakennelmat voivat kumminkin, vaikka eivät aluksi tuotakaan mitään hyötyä, myöhemmin muodostua hyödyllisiksi muuntuneille jälkeläisille, jotka ovat joutuneet uusiin olosuhteisiin ja noudattavat uusia elintapoja.
Jos olisi olemassa ainoastaan vihreitä tikkoja emmekä tietäisi mitään mustista ja kirjavista lajeista, pitäisimme varmaankin vihreätä väriä kauniina mukautumisena, jonka tarkotuksena olisi suojella tuota puissa oleskelevaa lintua sen vihollisilta. Se olisi siis meistä tärkeä, luonnollisen valinnan kautta saavutettu ominaisuus. Itse teossa lienee tämä väri kumminkin etupäässä sukupuolivalinnan aikaansaama. Eräs Itä-Intian saaristossa kasvava köynnöspalmu kiipee korkeimpienkin puiden latvoihin oivallisesti laadittujen väkästen avulla, jotka lähtevät kimpuntapaisesti oksien päistä. Nämä väkäset ovat epäilemättä kasville suureksi hyödyksi, mutta koska näemme useissa muissa puissa, jotka eivät kiipeile, miltei samanlaisia väkäsiä, joiden tarkotuksena on, kuten okakasvien leveneminen Afrikassa ja Etelä-Amerikassa tekee uskottavaksi, suojella niitä kasveja syöviltä nelijalkaisilta, lienevät tuon palmun väkäset alkuaan kehittyneet viimemainittua tarkotusta varten ja vasta myöhemmin, kasvin edelleen toisintuessa ja muuttuessa köynnöskasviksi, se lienee käyttänyt niitä hyväkseen kiipeämisessä. Korppikotkan paljasta päälakea pidetään yleensä suoranaisena mukautumisena sen elintapoihin, haaskoissa kaivelemiseen, ja niin voi ollakin, jollei päälaen paljaus kenties johdu mädännäis-aineiden suoranaisesta vaikutuksesta; mutta meidän on oltava hyvin varovaisia tällaista väittäessämme, sillä onhan puhtaalla ravinnolla elävän uroskalkkunan päälaki myöskin paljas. Nuorten imettäväisten pääkallonsaumoja on mainittu erinomaisena, synnytyksen helpottamista tarkottavana mukautumisena, ja epäilemättä ne sitä helpottavatkin, ovatpa kenties synnytykselle välttämättömätkin; mutta koska myöskin nuorten lintujen ja matelijoiden kalloissa on saumat, vaikka näiden eläinten on ainoastaan päästävä ulos särjetystä munasta, voimme päättää tämän kallonrakenteen johtuvan kasvunlaeista, joskin se sittemmin korkeammilla eläimillä on tullut avuksi synnytyksessä.
Me tunnemme peräti vähän niitä syitä, jotka ovat aiheuttaneet kunkin vähäisen muuntelun tai yksilöllisen eroavaisuuden; tämän havaitsemme heti, kun ajattelemme niitä eroavaisuuksia, jotka erottavat toisistansa eri maissa elävät kotieläinrotumme – etenkin vähemmän sivistyneissä maissa, missä määräperäistä valintaa on vain nimeksi harjotettu. Eläinten, joita villikansat pitävät kotieläiminä eri seuduissa, on usein taisteltava elannostansa, ja siten ne ovat johonkin määrin luonnollisen valinnan alaisia. Nautaeläinten alttius hyönteisten ahdistelulle on riippuvainen niiden väristä, samoin myöskin niiden alttius eräiden myrkyllisten kasvien vahingolliselle vaikutukselle; näin ollen värikin on luonnollisen valinnan vaikutuksen alainen. Muutamat havaintojentekijät ovat vakuutetut siitä, että kostea ilmasto edistää karvankasvua ja että karvan ja sarvien välillä on olemassa vuorosuhde. Vuoristorodut eroavat aina alankoroduista; on luultavaa, että vuoristoseudussa maanpinnan epätasaisuudella on vaikutusta eläinten takaraajoihin, koska ne saavat kestää suurempia ponnistuksia, ja mahdollisesti myöskin lantion muotoon; silloin myöskin eturaajat ja pää joutunevat vaikutuksesta osallisiksi homologisten ruumiinosien muuntelua koskevan lain mukaan. Lantion muoto saattanee myöskin puristuksellaan vaikuttaa joihinkin kohdussa olevan sikiön ruumiinosiin. Hengityksen tuottama ponnistus korkeassa vuoristoseudussa on omansa laajentamassa rintakehää, ja tässäkin tapauksessa voinee vuorosuhteellisuudella olla vaikutuksensa muihin ruumiinosiin. Vielä tärkeämpi vaikutus koko elimistöön on vähentyneellä ruumiinliikunnolla runsaan ravinnon ohella; tämä on varmasti ollut yhtenä pääsyynä siihen, että sikarodut ovat olleet niin suuren muuntelun alaisia, kuten H. von Nathusius on äskettäin oivallisessa tutkimuksessaan osottanut. Tietämättömyytemme on kumminkin aivan liian suuri voidaksemme arvioida erinäisten tunnettujen tai tuntemattomien syiden suhteellista tärkeyttä. Edellä esittämilläni huomautuksilla olen ainoastaan tahtonut osottaa, että koska emme edes kykene selittämään eri kotieläinrotujemme luonteellisia eroavaisuuksia, rotujen, joiden kumminkin yleensä myönnetään syntyneen luonnollisesti sikiämällä yhdestä tai useammasta kantarodusta, ei meidän tule liiaksi korostaa sitä seikkaa, etteivät syyt todellisissa lajeissa havaittaviin vähäisiin eroavaisuuksiin ole meille tarkasti tunnetut.
HYÖTY-OPPI JA MISSÄ MÄÄRIN SE PITÄÄ PAIKKANSA; LUONNOSSA ESIINTYVÄ KAUNEUS
Se, mitä edellä olen esittänyt, antaa minulle aihetta lausua muutaman sanan eräiden luonnontutkijain viime aikoina vastustamasta hyötyopista, opista, että jokainen rakenteen-osa on muodostunut omistajansa hyödyksi. Nämä luonnontutkijat arvelevat että moni rakennelma on luotu kauneuden vuoksi, ihmisen ja Luojan iloksi (viimemainittu seikka on tosin tieteellisen keskustelun rajojen ulkopuolella), tai pelkän vaihtelevaisuuden vuoksi – mielipide, josta jo on ollut puhe. Jos tällaiset opit pitäisivät paikkansa, olisi teoriani laita varsin huonosti. Myönnän tosin täydelleen, etteivät monet rakennelmat nykyään ole omistajalleen miksikään suoranaiseksi hyödyksi eivätkä kenties milloinkaan ole olleet hyödyksi esivanhemmillekaan; mutta tämä ei todista sitä, että ne ovat muodostuneet yksistään kauneuden ja vaihtelevaisuuden vuoksi. Epäilemättä muuttuneiden olosuhteiden suoranaisella vaikutuksella ja niillä erilaisilla muutoksia aiheuttavilla syillä, joita äsken luettelimme, on ollut tehonsa, kenties suurikin, riippumatta mistään siten saavutetusta edusta. Mutta vielä paljon tärkeämpää on, että jokaisen elollisen olennon elimistö on pääosiltaan perinnöllisyyden luoma; vaikka jokainen olento epäilemättä on hyvin sovellettu paikkaansa luonnossa, eivät siis monet rakennelmat ole missään varsin läheisessä ja suoranaisessa suhteessa olennon nykyisiin elintapoihin. Niinpä emme juuri saata uskoa, että ylämaanhanhen tai fregattilinnun räpyläjalat ovat miksikään erikoiseksi hyödyksi näille linnuille; emme myöskään voi uskoa, että apinan käsivarressa, hevosen etujalassa, lepakon siivessä ja hylkeen uimuksessa olevat samanlaiset luut olisivat erikoiseksi hyödyksi näille eläimille. Me voimme varmuudella pitää näitä rakennelmia perinnöllisyyden aiheuttamina. Mutta räpyläjalat olivat epäilemättä ylämaanhanhen ja fregattilinnun esivanhemmille yhtä hyödylliset kuin ne ovat nykyajan täydellisimmille vesilinnuille. Uskottavaa on myös, ettei hylkeen esi-isällä ollut uimusta, vaan viidellä varpaalla varustettu astuma- tai tarttumajalka. Voimmepa tehdä niinkin rohkean olettamuksen, että oletamme apinan, hevosen ja lepakon raajojen luiden alkuansa kehittyneen hyötyperiaatteen mukaisesti jonkun koko luokalle yhteisen kalantapaisen esivanhemman eväluista, todennäköisesti siten, että luiden lukumäärä on supistunut. On tuskin mahdollista ratkaista, kuinka suuri merkitys on annettava sellaisille muutosten syille kuin ulkonaisten olosuhteiden suoranaiselle vaikutukselle, n.k. spontanisille eli itsestään syntyneille muunteluille ja monimutkaisille kasvunlaeille; mutta näitä tärkeitä poikkeuksia lukuunottamatta voimme sanoa jokaisen elollisen olennon rakenteen joko nykyään olevan tai aikaisemmin olleen suoranaiseksi hyödyksi omistajalleen.
Mitä siihen otaksumaan tulee, että elolliset olennot ovat luodut kauniiksi, jotta tuottaisivat ihmiselle iloa tahdon ensinnä huomauttaa, että kauneudentajumme perustuu ainoastaan ihmissielun luonteeseen eikä sitä vastaa mikään ihailulle esineelle kuuluva todellinen ominaisuus, sekä ettei kauneudentaju ole myötäsyntyinen eikä muuttumaton. Me näemme tämän esim. siitä, että eri ihmisrotujen miehillä on aivan eri käsitykset naiskauneudesta. Jos kauniit esineet olisivat luodut ainoastaan ihmisen huviksi, olisi näytettävä toteen, että maapallolla oli vähemmän kauneutta, ennenkuin ihminen oli astunut näyttämölle. Olivatko eoceni-ajan kauniit kartio- ja kierukkakotilot ja sekundäri-ajan kauniisti muovaillut ammoniitit luodut sitä varten, että ihminen saisi pitkien ajanjaksojen jälestä ihailla niiden kauneutta kokoelmissaan? Harvat esineet ovat kauniimpia kuin piikuorilevien pienen pienet piikotelot: luotiinko nämä sitä varten, että niitä tutkittaisiin ja ihailtaisiin vahvasti suurentavan mikroskoopin avulla? Kauneus perustuu tässä ja monissa muissa tapauksissa ilmeisesti kokonaan rakenteen sopusuhtaisuuteen. Kukat kuuluvat luonnon kauneimpiin luomiin, mutta nepä ovatkin saaneet vihreistä lehdistä silmiinpistävästi erottuvan ulkomuotonsa ja siis myöskin kauneutensa sen vuoksi, että hyönteiset ne helposti huomaisivat. Olen tullut tähän johtopäätökseen siitä, etten milloinkaan poikkeustapauksessakaan ole havainnut tuulen avulla hedelmöittyvillä kasveilla kirkkaanväristä teriötä. Eräät kasvit tuottavat kahdenlaisia kukkia: toiset ovat avonaisia ja värikkäitä, joten ne houkuttelevat hyönteisiä, toiset ovat suljettuja, värittömiä ja medettömiä, eikä niissä milloinkaan käy hyönteisiä. Tästä voimme päättää, että jollei maanpinnalle olisi kehittynyt hyönteisiä, eivät kasvimmekaan olisi kauniskukkaisia, vaan tuottaisivat ainoastaan sellaisia mitättömän näköisiä kukkia kuin männyn, tammen, saarnen, pähkinäpuun, heinien, spenaatin, suolaheinän ja nokkosen kukat, jotka kaikki hedelmöittyvät tuulen avulla. Sama pitää paikkansa hedelmiin nähden. Jokainen myöntänee, että kypsä mansikka tai kirsikka on yhtä viehättävä silmälle kuin sulava suussa ja että kuusaman ja rautatammen tulipunaiset marjat ovat erinomaisen kauniita. Mutta tämän kauneuden ainoana tarkotuksena on opastaa lintuja ja muita eläimiä syömään näitä hedelmiä ja siten levittämään siemeniä. Teen tämän johtopäätöksen siitä, että olen poikkeuksetta havainnut siementen aina leviävän täten, ollessaan peitossa jonkinlaisen hedelmän, s.o. lihakkaan tai sosemaisen aineen sisällä, jos hedelmä on loistavanvärinen tai silmäänpistävä valkoisen tai mustan värinsä vuoksi.
Toisaalta myönnän kernaasti, että suuri joukko uroseläimiämme, kuten kaikki komeimmat lintumme, jotkut kalat, matelijat ja imettäväiset sekä lukuisat upeaväriset perhoset ovat saaneet kauneutensa itse kauneuden vuoksi. Mutta tämän on saanut aikaan sukupuolivalinta, s.o. naaraat ovat aina antaneet etusijan kauneimmille uroksille, eikä tämä kauneus suinkaan ole ihmisen iloksi luotu. Samoin on lintujen laulun laita. Kaikesta tästä voimme päättää, että suuressa osassa eläinkuntaa vallitsee miltei samanlainen mieltymys kauniisiin väreihin ja sointuviin säveliin. Kun naaras on yhtä kauniinvärinen kuin koiras, mikä ei ole niinkään harvinaista lintujen ja perhosten joukossa, on syynä nähtävästi se, että sukupuolivalinnan kautta saavutetut värit ovat siirtyneet molemmille sukupuolille, eikä yksin uroksille. Kuinka kauneudentaju yksinkertaisimmassa muodossaan – s.o. eräiden värien, muotojen ja sävelten tuottama erikoislaatuinen mielihyvän tunne – ensinnä kehittyi ihmisen ja alhaisempien eläinten sielussa, on hyvin hämärä seikka. Yhtä vaikeata on vastata kysymykseen, miksi eräät maut ja tuoksut ovat miellyttäviä ja toiset epämiellyttäviä. Kaikessa tässä näyttää tottumuksella olevan osansa, mutta jokin perussyy täytyy olla olemassa kunkin lajin hermoston laadussa.
Luonnollinen valinta ei voi muuntaa lajia siten, että muuntelu tulisi pelkästään hyödyttämään jotakin toista lajia, vaikka kaikkialla luonnossa lajit lakkaamatta käyttävät hyväkseen ja hyötyvät muiden lajien rakenteesta. Mutta luonnollinen valinta voi luoda ja usein luokin rakennelmia, jotka ovat suoranaiseksi vahingoksi muille eläimille, kuten kyykäärmeen myrkkyhammas tai ichneumon-hyönteisen munanlaskin, jolla se laskee munansa muiden hyönteisten eläviin ruumiisiin. Jos voitaisiin näyttää toteen, että jonkin lajin jokin rakenteenosa on muodostunut toisen lajin yksinomaista hyötyä tarkottavaksi, kumoisi tämä teoriani, sillä sellaista ei luonnollinen valinta voisi aikaansaada.
Vaikka luonnonhistoriallisista teoksista voidaan löytääkin useita tämäntapaisia väitteitä, ei niitten joukossa mielestäni ole ainoatakaan, johon voitaisiin panna jotakin painoa. Kaikki myöntävät, että kalkkarokäärmeellä on myrkkyhammas puolustaakseen itseään ja surmatakseen muita eläimiä saaliikseen; jotkut väittävät kumminkin, että se samalla on omaksi vahingokseen varustettu kalistimella, jotta tämä varottaisi sen pyydystämiä eläimiä. Minä puolestani olisin miltei yhtä valmis uskomaan, että kissa valmistuessaan hyökkäämään hiiren kimppuun kivertää hännänpäänsä varottaakseen kuolemaan tuomittua hiirtä. Kun kalkkarokäärme käyttää kalistintaan, kun lasisilmäkäärme pöyhistää kaularöyhelöänsä ja eräs toinen käärmelaji äänekkäästi ja käheästi sihisten paisuttaa ruumistaan, on paljon todennäköisempää, että ne tekevät tämän pelottaakseen niitä monia lintuja ja muita eläimiä, joiden tiedetään ahdistavan kaikkein myrkyllisimpiäkin käärmelajeja. Käärmeet noudattavat samaa vaistoa kuin kana, joka pöyhistää höyheniänsä ja levittää siipensä, kun koira lähestyy sen poikasia. Tila ei kumminkaan salli minun laveammalti puhua niistä monista keinoista, joilla eläimet koettavat säikyttää luotaan vihollisiansa.
Luonnollinen valinta ei milloinkaan tuota rakennelmaa, joka on olennolle enemmän vahingoksi kuin hyödyksi, sillä luonnollisen valinnan vaikutus perustuu juuri sen kullekin yksilölle tuottamaan hyötyyn. Kuten Paley on huomauttanut, ei mikään elin ole voinut muodostua sen vuoksi, että se tuottaisi tuskaa tai vahinkoa omistajalleen. Jos tarkasti punnitaan kunkin elimistönosan tuottama hyvä ja paha, huomataan että jokainen osa on kokonaisuudessaan hyödyllinen. Jos jokin osa aikojen kuluessa ja elinehtojen vaihtuessa tulee vahingolliseksi, niin se toisintuu, tai jollei niin tapahdu, häviää olento sukupuuttoon, kuten jo myriadit olennot ovat aikojen kuluessa hävinneet.
Luonnollisen valinnan ainoana pyrkimyksenä on tehdä jokainen elollinen olento yhtä täydelliseksi tai hiukan täydellisemmäksi kuin muut saman alueen asukkaat, joiden kanssa se joutuu kilpailemaan. Tämän havaitsemme olevan sen täydellisyyden asteen, joka on luonnontilassa saavutettavissa. Esim. Uuden Seelannin kotoperäiset lajit ovat toisiinsa verrattuina täydellisiä, mutta nykyään ne ovat nopeasti väistymässä Europasta tulleiden kasvi- ja eläinlegioiden tieltä. Luonnollinen valinta ei siis pyri saavuttamaan ehdotonta täydellisyyttä; ja mikäli kykenemme arvostelemaan, emme luonnossa aina tapaakaan näin korkeata täydellisyyden astetta. Kuten Müller huomauttaa, ei täydellisinkään elin, ihmissilmä, täysin oikaise valonsäteiden taittumisen synnyttämää kuvanhämmennystä. Ylisteltyään ihmissilmän ihmeellisiä kykyjä, Helmholz, jonka arvostelun pätevyyttä ei kukaan tahtone kieltää, lisää seuraavat huomattavat sanat: "Se epätarkkuus ja epätäydellisyys, jota olemme havainneet silmän optillisessa koneessa ja hermokalvon kuvassa, ei ole mitään verrattuna niihin epätarkkuuksiin, joita äsken havaitsimme aistimusten alalla. Tekisi mieli sanoa, että luonto on huviksensa kasaillut ristiriitoja, riistääkseen kaiken perustuksen siltä teorialta, jonka mukaan näkyväisen ja näkymättömän maailman välillä on olemassa ennaltavallitseva sopusointu." Samalla kuin ihastuneina tarkastelemme luonnossa tapaamiamme monen monituisia jäljittelemättömiä rakennelmia, sanoo järkemme meille – joskin helposti voimme erehtyä niin toisessa kuin toisessakin suhteessa – että jotkut rakennelmat ovat vähemmän täydellisiä. Sillä voimmeko pitää täydellisenä esim. mehiläisen pistintä, jota tämä hyönteinen ei voi vetää ulos vastakkaisten väkästen vuoksi käyttäessään sitä aseena eräänlaatuisia vihollisia vastaan, ja joka siten välttämättä aikaansaa hyönteisen kuoleman raastamalla siltä sisälmykset ulos?
Jos oletamme, että mehiläisten kaukaiset esivanhemmat käyttivät pistintään jonkinlaisena kaivaus- tai sahauskoneena, kuten niin monet saman suuren lahkon jäsenet, ja että se sittemmin toisintui, joskaan ei täydellisesti nykyistä tarkotustaan vastaavaksi, samalla kuin myrkky, jolla alkuansa oli jokin muu tarkotus, esim. äkämien synnyttäminen, sittemmin väkevöityi – silloin kenties käsitämme, miksi pistimen käyttäminen usein aikaansaa hyönteisen kuoleman. Sillä jos pistämiskyky on hyödyllinen mehiläisyhteiskunnalle kokonaisuudessaan, niin se täyttää kaikki luonnollisen valinnan vaatimukset, vaikka se tuottaakin muutamille jäsenille kuoleman. Ihaillessamme sitä todella ihmeellistä vainua, jonka avulla monien hyönteislajien urokset löytävät naaraansa, voimme tuskin ihailla sitä, että pelkästään tätä siitostarkotusta varten syntyy tuhansittain kuhnureita, jotka ovat aivan hyödyttömiä yhteiskunnalle kaikissa muissa suhteissa ja jotka lopulta joutuvat uutterien hedelmättömien sisartensa teurastettaviksi. Niin vaikeata kuin se lieneekin, pitäisi meidän ihailla mehiläiskuningattaren julmaa vaistomaista vihaa, joka pakottaa sen tuhoamaan nuoret kuningattaret, omat tyttärensä, heti näiden synnyttyä tai itse saamaan surmansa taistelussa; sillä epäilemättä tämä tapahtuu yhteiskunnan hyödyksi, eikä luonnollisen valinnan järkkymätön laki tee mitään eroa äidinrakkauden ja äidinvihan välillä, joskin jälkimäinen onneksi on luonnossa peräti harvinainen. Jos taas ihailemme niitä nerokkaita kojeita, jotka auttavat Orchis-lajien ja monien muiden kasvien hedelmöittymistä hyönteisten välityksellä, niin voimmeko pitää yhtä tarkotuksenmukaisena sitä, että havupuittemme on pakko tuottaa sakeita siitepölypilviä, jotta jotkut harvat hiukkaset sattumalta osuisivat lentämään siemenaiheelle?