KRISTIINA. Semmoista se on! Se on turhamainen tapa tuo! vai kuinka
Grönlunti?
GRÖNLUND. Kai, kai!
MAIJA-LIISA. Tunteeko Kristiina maalari Göölen kyökkipiikaa? Hän on kihloissa Sinebrykoffin olutkuskin kanssa.
KRISTIINA. En tunne häntä, mutta toivotan onnea.
MAIJA-LIISA. Entäs sihteeri Bomanin neitsyttä? Hän on äskettäin lähtenyt Pietariin, ties Jumala mistä syystä.
KRISTIINA. Hoo, hoo, minä hänen tunsin – ja olipa hän aina joteskin muuttelevainen mieleltään.
MAIJA-LIISA. Onko Grönlunti kuullut että poliisi Paasonen on pantu pois viralta? Hän kuuluu olleen turski, sanoi kamreeri Tammelinin sisäpiika, joka tulevalla viikolla menee naimisiin poliisi Häggholmin kanssa, ja pait' sitä oli hän huono ruotsalainen. – Hyi, kun on kylmä! (Ottaa kannunsa.) Menen nyt kuulustelemaan miten arvanveto pankissa on käynyt. Se oli eilen. Minun isäntäni oli mulle toimittanut arpanumeron. Saas nähdä olenko voittanut mitään. Jos oikein olisi onnistunut, saisin viisisataa markkaa. Näin viime yönä unta suuresta hämähäkistä, ja hämähäkki merkitsee onnea, – niin ainakin sanotaan. Hyvästi, Hanna, hyvästi, Kristiina, hyvästi, Grönlunti! Tulevalla viikolla isäntäni varmaankin koroittaa maito-hinnan. Muut kuuluvat jo koroittaneen. Mitä sanomalehdet tietävät tänään?
GRÖNLUND. Ei juuri mitään.
MAIJA-LIISA. Sanotaan että klinikassa olisi palanut. Lieneekö tuo totta?
GRÖNLUND. Ei ainakaan tässä lehdessä siitä mitään puhuta.
MAIJA-LIISA. Vai ei; sepä oli ikävä! Hyvästi nyt, hyvästi Hanna!
HANNA. Hyvästi, hyvästi, hyvä Maija-Liisa!
MAIJA-LIISA. Sus siunatkoon, kuinka jaksaa taas tämän talven. Tämä ei ole mikään huvittava virka: tulla joka aamu puoli peninkulmaa ja käydä sen seitsemässä talossa täällä kaupungissa. Käteni ovat ihan kontassa. Liekö totta, mutta ainakin kerrotaan että eräs maitokuski Hertonääsistä mennyt talvena oli palelluttanut etusormensa, jotta hänen täytyi luopua toimestaan, kun ei voinut pyyhkäistä kannun syrjiä. Hyvästi, hyvästi, mulla on kiire, kuten ainakin.
(Poistuu.)
KRISTIINA. Arpanumero! Ah nyt tiedän. Se on taivaan viittaus, ja nyt tiedän mitä uni merkitsi. Grönlunti, kuulkaa!
GRÖNLUND. Kai, kai!
KRISTIINA. Mitä unennäöt käskevät, se täytyy tehdä – muuten kääntää onni meille selkänsä. Minun pitää jakaa arpanumero, jonka Kalle-veljeni, tiedättehän – entinen alaupseeri – , kerran toimitti mulle; sillä voin voittaa 1000 markkaa. Se on aarre. Eikä tässä voi olla mitään petoskauppaa, sillä arpajaiset ovat valtion, sanoi veljeni.
12: sta kohtaus
Edelliset. Juho (tulee sisään, ottaa Suom.
Virallisen Lehden pöydältä ja lukee seisoallaan).
KRISTIINA (jatkaen yhtä menoa). Hanna, tuleppas tänne. Sinä annoit ensiksi tänään jotakin mulle – nimittäin kahvia. Sinä olet nähnyt unta minusta, miten minä olin antanut sulle puolet leivästäni – se sopii ihmeellisesti yhteen, se on todellakin taivaan viittaus. Minä annan sinulle puolet omastani – se maksaa 39 markkaa 12 penniä – sinä siis annat mulle – äläppäs nyt (laskien) 19 markkaa 62 penniä (ottaa kaappilaatikosta numeronsa esille). Tässä on numero – se on kahdessa osassa – katsoppas, sekin sopii uneen!
HANNA (nousee seisomaan, eväten). Ei, ei, se on mulle liian suuri raha.
KRISTIINA (on noussut seisoalle, innostuneena). Hanna, ajattele unennäköäs, älä salpaa onnelta ovea, kun se kolkuttaa.
HANNA. En kyllä, mutta – Juho!
JUHO. Hm!
HANNA. Mitä arvelet?
JUHO. Katson sanomalehdestä olisiko mulle paikkoja tarjona.
HANNA. Mitä arvelet – kysyn mä – arpanumerosta?
JUHO. Hm, hm!
KRISTIINA (innostuksella). Juho, ota onni hännästä kiinni, se ei tule joka päivä näkyville.
JUHO. No, ota se, Hanna!
HANNA. Mutta 19 markkaa —
KRISTIINA. Ja 62 penniä.
HANNA. On liian tuntuva Hannan kukkarolle!
KRISTIINA. Mutta ajattele voittoa.
HANNA. Se on epätietoista.
KRISTIINA. Mutta ajattele untasi.
HANNA. Minä ajattelen kahden kuukauden palkkaa, jonka tuo numero multa viepi.
JUHO. No, mutta minä sen otan. Paljoko tulee? (vetää esille kukkaronsa). En ole tuommoisia vielä koskaan koettanut. Olkoon menneeksi kerta. (Antaa Kristiinalle rahaa.) Tuoss'on, onko oikein?
KRISTIINA. Äläppäs hätäile – puolet 19: sta markasta 62 pennistä on (laskee) 9 markkaa 81 penniä.
JUHO. Siinä on! Maksa sinä toiset puolet, Hanna?
HANNA. Arveletko?
JUHO. Saadaanhan kerta koettaa.
HANNA. Minä noudan rahat.
(Poistuu).
KRISTIINA. Saatpa nähdä, Juho, me me voitamme aivan vissisti!
JUHO. Hm! Se olisi kyllä hupaista. Mutta jos Kristiina sen niin vissisti tietäisi, niin Kristiina ei olisi myynyt arpaa.
KRISTIINA (hyvin totisesti). Uni niin käski, Juho, uni käski! Jos en olisi totellut, ei myöskään olisi onnistunut. Se pitää tietää. Onnen kanssa ei ole leikitseminen, täytyy noudattaa sen tahtoa; muuten se meidät jättää.
13: sta kohtaus
Edelliset. Alfons.
ALFONS. Herra tahtoo häntä puhutella, Juho!
JUHO. Vai niin!
(Poistuu).
ALFONS (lämmitellen takan edessä, ivaten). Saa hän nähdä, tallirenki, mitä herralla on hänelle sanomista.
KRISTIINA. Kuinka niin?
ALFONS. Hm! Herran kanssa ei ole Juhon juuri hyvä puhua.
KRISTIINA. Miksi niin sitte?
ALFONS. Valakka on taittanut jalkansa – se varmaankin jää Juhon syyksi.
GRÖNLUND (hyvin kovaa). Ei, se ei ole Juhon syy – sitä ei herra ymmärrä – sen tiedämme me paremmin.
ALFONS. No niin – mitä se minuun koskee.
GRÖNLUND. Ken tiesi! Siellä ylhäällä herran tykönä jaaritellaan kaikellaista, joka on meidän vahingoksi täällä alhaalla, mutta päällekantajat ja juorunkuljettajat ovat kurjinta moskaa, mitä Jumala on luonut – kai!
ALFONS (kiivaasti). Tarkoittaako tuo minua?
GRÖNLUND. Se koira älähtää, johon kalikka kolahtaa.
(Tampuurin kello soi).
KRISTIINA. Tampurissa soitetaan. Mutta missä on Hanna? Grönlund, avatkaa te kerta.
GRÖNLUND (nousee). Juho on kelpo poika. Minä en ole vielä nähnyt parempaa hevoshoitajaa, ja se, joka häntä vainoo, tekee pahan työn myöskin herralle, kun saattaa epäluulon alaiseksi uskollisen palvelijan. Käsittäköön sen kamaripikäntti miten tahansa.
(Poistuu oikealle).
ALFONS. Jok'ainoassa sanassa haisevat nämä ihmiset tallilta.
(Ottaa "Nya Pressen'in", asettuu perälle ja lukee).
KRISTIINA. No, no. Kaikkien sieramet eivät ole yhtäläiset. Monet ihmiset pitävät tallinhajusta enemmän kuin pomaatan.
ALFONS. Parempi Kristiinan pysyä toimissaan kuin sekaantua muiden resonemankiin.
14: sta kohtaus
Edelliset. Hanna.
HANNA (antaa Kristiinalle rahaa). Tässä on rahat.
(Menee linnuilleen).
KRISTIINA. Hyvä, hyvä, Hannaseni – arpa on Juholle! (Alfonsille.) Huudatteko te vaiti-oloa mulle kyökissä? Täällä minulla on puheen valta, enkä anna kenenkään sulkea suutani! Tietäkää se, kamarirenki!
ALFONS (nostelee ylenkatseellisesti olkapäitään).
15: sta kohtaus
Edelliset. Grönlund. Antti (oikealta).
ANTTI (kantaen lihamöhkälettä). Prrr, prrr, (puhaltaa käsiinsä). Täss' on lihamöhkäle, Kristiina, jonka eilen tilasitte lahtarilta ja joka piti minun tuoda. Hyi, kuinka nyt on kylmä. Käteni on ihan kontassa – niinkuin tuo härän käpälä.
GRÖNLUND (istautuu paikalleen ja rupee lukemaan kirjastaan).
KRISTIINA. Voi, voi, Antti-parka! Lämmittele nyt.
(Tarkastelee lihaa.)
ANTTI (asettuu takan eteen, panee kädet selkänsä taa ja seisoo yhtä ylpeänä kuin Alfons).
16: sta kohtaus
Edelliset. Rosamunda.
ROSAMUNDA. Armollinen fröökynä kutsuu Hannaa sisään.
HANNA (menee).
ROSAMUNDA (tarkkaa Alfons'ia triumfeeraavalla katseella, menee sitten hiljaa Grönlundin luo).
KRISTIINA. Tämä ei juuri ole lihavaa lihaa.
ANTTI. Hoo-oh! Ja kuitenkin sanoi lahtari, ett'ei hän muka koskaan ollut teurastanut niin lihavata lehmää.
KRISTIINA. Punnitsivatkohan oikein?
ANTTI. Kolmetoista naulaa seitsemän luotia pitäisi oleman. Voihan
Kristiina punnita uudestaan.
KRISTIINA (ottaa puntarin seinältä ja rupee punnitsemaan).
ROSAMUNDA. Mitä kuski lukee niin ahkerasti? Onko se intressanttia?
GRÖNLUND (ojentaa hälle kirjan).
ANTTI. Oletteko kuulleet, että tän' yönä on tehty murtovarkaus.
KAIKKI. Missä? —
KRISTIINA (katsoen punnitessaan ylös – ja sitte lopettaen sen toimen).
Äläs kerro vielä, – minä punnitsen ensiksi. – Missä?
ANTTI. Räätäli Rintalalla, tässä ihan lähellä. Kolme takkia, yhdet housut, kaksi liiviä ja karvalakin olivat varkaat vieneet.
GRÖNLUND. Soo, soo – eikö ketään epäillä?
ANTTI. Ainahan poliisi epäilee, mutta varkaita ei se sillä saa kiinni. Saas nähdä, saadaanko niitäkään kiinni, jotka toissayönä varastivat poliisimestarin lehmän! – Taitaa täytyä mennä noutamaan sylillinen puita.
(Poistuu).
KRISTIINA. Poliisimestarin lehmän?! Hirveä aika tämä, kun ei poliisienkaan anneta olla rauhassa!
ROSAMUNDA. Tämmöiset romaanit ovat vanhan muotisia, Grönlund. Ihan uusimmat ovat "Pariser mysterier" taikka "Den evige Juden", jotka on kirjoittanut Eugène Sue (ääntää Eugeene Suue).
GRÖNLUND. Minä osaan ainoastaan huononpuolisesti lukea ruotsia.
ROSAMUNDA. Ah, se on tosi. Minä olen ne lukenut franskaksi, mutta mahdollista kyllä, että ne jo löytyvät ruotsiksikin.
GRÖNLUND. Eikö suomeksi?
ROSAMUNDA (kohoitellen olkapäitään). Ei, ei – ne kirjat ovat ainoastaan parempia ihmisiä varten.
GRÖNLUND. Kai, kai! No vähät niistä sitten. Minä luen minun kirjojani – ja olkoot ne vanhan muotisia, niin kuitenkin ovat ne hyviä. Pahanilkiset saavat aina palkkansa, panettelijat ja pahansuovat naiset tulevat rangaistuiksi. – Elämässä käy useimmin päinvastoin.
ROSAMUNDA. Ehkä kuski on oikeassa. (Alfonsille): Saanko minä lisälehden?
ALFONS (antaa lisälehden).
ROSAMUNDA (istautuu Hannan paikalle, on lukevinaan ja urkkii samalla mitä sanotaan ja tehdään).
17: sta kohtaus
Edelliset. Juho.
JUHO (haltioissaan). No, pikäntti, teidän on onnistunut. Riemuitkaa nyt.
ALFONS. Mitä sillä tarkoitatte?
KRISTIINA. Mikä nyt on?
JUHO. Ei juuri mitään – olen saanut eroni!
GRÖNLUND (suutuksissaan). Kai, kai!
KRISTIINA (suutuksissaan). Mitä? Eron?
JUHO. Ah – tiedän mistä se tulee! Älköön se painako omaatuntoanne, pikäntti, että olette vieneet leivän rehelliseltä mieheltä!
ALFONS. Minä? Mitä minä siihen voin?
JUHO. Älkää olko olevinanne. Minun pitää talosta pois – jotta saisitte menetellä Hannan kanssa mielenne mukaan.
KRISTIINA (vihoissaan). Hyi, hyi!
GRÖNLUND (vihoissaan). Kai, kai!
ROSAMUNDA (katsoen lehden yltä). Niin – niin kai on – siitä voin panna vetoa.
JUHO. Koska te sen vakuutatte, on se varmaan totta.
KRISTIINA. Kuinka inhoittavaa!
GRÖNLUND. Mutta minkä vuoksi sitten? Mitä syitä herralla oli?
JUHO. Valkko on muka taittanut jalkansa minun kauttani.
GRÖNLUND. Mutta minähän voin todistaa —