Jumalan kiitos, pöytä on katettu: Huvinäytelmä yhdessä näytöksessä

KATRI. Miten voit pyytää jotakin niin narrimaista vaimoltasi?

SALOKANGAS. Se ei kuulu tähän! Pyyntöni on ainoastaan osoitus kuuliaisuudestasi, muuta ei. Samasta syystä ripustutti Gessler hattunsa Sveitsiläisille tervehdittäväksi, myöskin näiden kuuliaisuutta koetellakseen.

KATRI. Oikein, ja kun hattutarina oli yhtä hupsua, kuin häpeämätöintäkin, niin tarttuivat Sveitsiläiset kiduttajaansa vastaan aseisiin?

EMMA. Jaha, ja me alistumme yhtä vähän, kuin Sveitsiläiset!

KATRI. Mekin voimme nousta herrojamme vastaan kapinaan!

EMMA. Olemme vaimoja, vaan emme suinkaan orjattaria!

KATRI. Turkkilaisilla tahi Mormoonilaisilla olkoot vaimot orjattaria, mutta me elämme vapaassa ja kristillisessä yhteiskunnassa.

EMMA. Miehet näkyvät meilläkin tahtovan panna toimeen turkkilaisia tapoja ja käytäntöjä.

KATRI (Sukkelampaan ja pikaisemmin). Mutta me tulemme tietämään, miten puolustaa oikeuttamme.

EMMA. Sokea totteleminen on orjan avuja!

KATRI. Punnitsemme ensin, onko käsky kohtuullinen, ennenkuin sitä noudatamme!

EMMA, Ja kohtuuttomia käskyjä emme kuunaan tottele.

EMMA, KATRI. Ei, emme kuunaan! emme kuunaan!

(Rouvat seisovat oikealla, hiljaa puhellen, herrat vasemmalla. Loma-aika).

SALOKANGAS (Hiljaa Alfredille). No nyt ovat asiat oikealla tolallaan!

Olemme ärsyttäneet koko vaimon puolisen ihmiskunnan päällemme.

ALFRED (Hiljaa). Mitä meidän on tekeminen.

SALOKANGAS (Hiljaa). Tee mitä tahdot … minulta olet aamiaiseni tärvellyt ja ellen saa syödä aamiaista asianmukaisessa sielunrauhassa, ei päivällinen minulle maista.

ALFRED. Emme kumminkaan voine peräytyäkään?

SALOKANGAS. Noh, niin, miksipä häntä taistelikaan paavin parrasta… Olen suuttunut jonkinjoutavasta, mutta nyt palajaa hyvä tuuleni takaisin… Naisilla ei ole asian kohdalla niin aivan väärinkään, sillä lopultaan on yhtä itsepintaista heltiämätöin vaatiminen, kuin heltiämätöin kieltäminenkin.

(Puhuu hiljaa Alfredin kanssa).

EMMA (Hiljaa Katrille). Olisin vaan aavistanut, että asia saisi moisen käänteen, olisin sen paikalla pannut pilaksi ja tehnyt hänelle mieliksi … mutta nyt se ei käy laatuun.

KATRI. Ei, ei mitenkään, jäisit silloin ijäksi kaikeksi hänen tiranniuutensa alaiseksi.

EMMA. Hänen on näkeminen, että minulla on luja ja muuttumatoin tahto.

KATRI. Se on oikein… Emme hiuskarvaakaan saa peräytyä! Ukkoni saa kauvan minua pyytää, ennenkuin taas lepyn.

EMMA. Tehän autatte minua, äitiseni?

KATRI. Luota minuun, lapseni.

(Puhelevat keskenään, salavihkaa katsoen miehiinsä).

SALOKANGAS (Hiljaa Alfredille). Viisaampi peräytyy.

ALFRED. Tahdon mielelläni, mutta kunnia…

SALOKANGAS. Mitä joutavia. Löysää puhetta!.. Peräytyminen rasittaa, mukamas, ja sitä kutsutaan kunniantunnoksi… Kas niin. Lopeta nyt jupakka jollakin onnistuneella keikauksella.

ALFRED. Niin, teillä on oikein … mutta mitenkä? Odottakaas … niin kyllä kaikki vielä kääntyy hyväksi.

(Menee oikeanpuoleisesta ovesta sisään.)

SALOKANGAS (Korkealla äänellä ja iloisesti). Kuulkaa rakkaat ystäväni, käytte minua voimallisemmiksi, kun tuumanne yhdistätte. Tahdon nyt koota voimia, voidakseni jatkaa taistelua. (Istuutuu pöytään). Jumalan kiitos, pöytä on katettu… Alkakaamme nyt siis. (Syö).

EMMA. Äiti kulta, emmekö mekin…?

KATRI. Sinulla on oikein, lapseni, nämä tyhmät seikkailut eivät saa tärvellä hyvää aamiaistamme.

(Istuutuvat pöytään).

ALFRED (Oikealta, käsivarrellaan kaksi saarlia). Rakas vaimoni, tehkäämme sovinto. Sovittaakseni itsepintaisuuteni, lahjoitan sinulle yhden näistä saarleista. (Pitäen kumpaisessakin kädessään yhtä saarlia). Valitse!

EMMA (Hämillään). Alfred, minä en tiedä.

ALFRED. Valitse!

EMMA. Mutta nyt…

ALFRED. Valitse, valitse vaan! (Emma ehdottomasti osoittaa yhtä saarlia, mutta vetää kätensä joutuin takaisin). Tämänkö? (Emma nyykäyttää päätään Alfredin pannessa saarlia hänen hartioilleen. Toisen saarlin asettaa hän pöydälle). Miten se sopii sinulle hyvästi!

(Loittonee Emmasta pari askeletta).

EMMA (Hetkisen kahdella päällä, minkä jälkeen hän kiiruhtaa Alfredin luo.) Jumalan kiitos … (kuiskaa hänen korvaansa) pöytä on katettu!

(Peittää punastuen kasvonsa hänen rintaansa vasten).

HEIKKI (Tulee peräovesta kantaen ruoka-astiaa, jonka hän asettaa pöydälle oven viereen, johon jää seisomaan, servietti käsivarrella).

SALOKANGAS. Hyvin, hyvin, niin sen pitää käymän lapseni!

ALFRED (Syleillen Emmaa). Rauha on rakennettu?

EMMA. Ainaisiksi ajoiksi!

SALOKANGAS. Aivan niin, ja sille asialle kilistämme!

(Liisa tulee peräovesta, kantaen hedelmäkoria, jonka asettaa pöydälle oven viereen, johon jää seisomaan, selkä käännettynä Heikkiä vastaan. Alfred vie Emman pöytään ja täyttää lasit).

KATRI (On sillä välin katsellut saarlia pöydällä; taputtelee Salokangasta olkapäälle.) Ukkoseni!

SALOKANGAS. Mikä nyt?

KATRI. Näetkö?

SALOKANGAS. Mitä?

KATRI. Katsos, tässä on vieläkin yksi saarli.

SALOKANGAS. Vai niin.

KATRI. Etkö sinäkin tahdo sopia minun kanssani?

SALOKANGAS. Saarlin turvin?.. Ei kiitoksia, se on liijan kallista.

KATRI. Mutta ajatteles…

SALOKANGAS. Toivon sen voivan tapahtua huokeammalla, kuin semmoisella hinnalla. Että naimisissa oleva mies voi tehdä semmoisen uhrauksen lepyttääkseen nuorta rouvaansa, on kuten ollakin pitää … mutta jos Alfredista tulee yhtä vanha kuin minusta ja Emmasta yhtä vanha kuin sinusta, niin kyllä hän sitä ei silloin tee.