Moonika (heittää kutimensa maahan ja nyyhkyttää). Eeva, – Eeva!
Sally. Rakas Moonika, isku oli kova, mutta tapahtukoon Herran tahto. Nyt emme saa itkeä ja valittaa, meidän täytyy koettaa lohduttaa poikaparkaa voimiemme mukaan. Auta minua Maalin kulta! Pois kaikki nämä koristukset.
Moonika. Mitä sinä teet? Etkö nyt sallisi poikaparalle pienintäkään iloa tänään. Luuletko sinä sen olleen hänen syynsä, että hän sai repposet?
Sally. Etkö ymmärrä, että hän tuntee nöyryytyksensä vielä paljon katkerammin nähdessään, kuinka hartaasti olemme iloinneet ja kuinka sokeasti luottaneet.
Moonika. Sinulla on oikein – aivan, oikein! Täällä täytyy kaiken näyttää jokapäiväiseltä. Ja meidän täytyy näyttää siltä, kun ei koko asia olisi mistään arvosta, ainakaan meille. Kunhan hän nyt vaan tulisi sisään.
Sally. Se minun sydäntäni enin kirveltää, että hän niin pelkää meidän epätoivoamme.
Moonika. Maalin, kurkista ulos ikkunasta! Ja nyt pois tämä romu! Mielelläni löisin kaikki palasiksi. Kas tuolla minun tyynyni ja tuolla sinun (heittää ne sisähuoneesen). Pois kukat ja köynnös-riekulat. Ja tuoli säilyyn. Se saa nyt seista vinnillä. Ja vaaterääsyt sitte. Ulos! Kuinka monet ovat nyt iloiset ja onnelliset! Kuinka monet äidit nyt itkevät ylpeyden kyyneleitä! Voi niitä sähkösanomia, onnentoivotuksia ja ilohuudahduksia! Sally, Sally.
(Syleilevät toisiansa.)
Sally. Moonika, meidän täytyy panna arkivaatteet näiden vaatteiden päälle. Emme jouda enää vaihtamaan.
Maalin. Tuolla hän taas tulee.
Sally. Hän tulee tänne. Kuinka hän nyt näyttää väsyneeltä ja menehtyneeltäkö?
Moonika. Poika – poika – raukkani!
Sally. Minä otan hänet vastaan – minä olen tyynein.
Moonika. Tahtoisinpa nyt nähdä kuka on minun tielläni?
Sally. Mutta olethan ihan pois suunniltasi, rakas sisar.
Moonika. Se on totta! Minä en uskalla. Hän näkisi heti miten on laitani.
Sally. Nyt hän soittaa. Ja sinä itket suureen ääneen. Tule sisään, tule!
Maalin. Minä menen häntä vastaan. Ja jos hän minusta pitää, saa hän lohduttajan.
Sally. Niin mene ja Jumala sinua siunatkoon!
Maalin. Saanko suudella häntä?
Moonika. Häpeähän olisi jos et sitä tekisi.
Maalin. Luuletko?
Moonika. Tuhat kertaa! Tule – me menemme.
(Menevät sisään).
Maalin (Panee kätensä hetkeksi ristiin ja menee sitte pikaisesti aukaisemaan.) Aksel! (Aksel astuu sisään.) Hyvä, rakas, kallis kulta-Akselini! (Suutelee häntä.) Niin en olisi vähä aika sitte sanonut, enkä näin olisi sinua silloin syleillytkään kuin nyt teen. Minä en tietänyt miten sinun laitasi oli. Mutta nyt kun tiedän, mitä olet tahtonut tehdä ja mitä olet tehnyt minun tähteni ja kun näen, että jo olet alkanut taistelosi vääryyttä ja vastoinkäymistä vastaan, niin olet mielestäni mies, Aksel, ja silloin sanon sinulle: "älä sure", sillä nyt tiedän että sinua rakastan.
Aksel. Maalin, sinäkö täällä ja sinäkö noin puhut? Surra? Kun sinä saatat minut seitsemänteen taivaasen! Ei – älä suutele minua, Maalin, – minä tulen hulluksi!
Maalin. Älä häiritse minua, Aksel, en ole vielä koskaan ketään lohduttanut. En ole koskaan ennen ollut onnellinen.
Aksel. Maalin!
Maalin. Ei, ei käsiä, Aksel – silmiäni! Mutta enhän sitte näe sinua. Ole tyytyväinen osaasi, rakkaani! Isä on rikas, hyvin rikas ja kylläpä hän mahtaa näyttää kummalta silloin, kun hän minulta jotakin kieltää. Sinä et tule lainkaan tarvitsemaan tuota apurahaa. Hän auttaa sinua. Sinä tulet olemaan vapaa, riippumaton, ylpeä. Sinä nöyryytät ne, jotka sinua tänään ovat polkeneet. Sinä loistat heidän yläpuolellaan viisaudessa ja hyvyydessä. Sinä olet kohta tietävä enemmän, kuin kaikki ne yhteensä, jotka tänään ovat antaneet sinulle repposet.
Aksel. Repposet? Mitä ajatteletkaan? Tahdoin vaan vähän peloitella tätejä. Enhän tietänyt sinun olevan täällä. (Ottaa valkoisen lakin taskustaan ja panee sen päähänsä.) Minä olen ylioppilas!
Maalin (hurjana ilosta). Kuinka hauskaa!
(Taputtaa käsiänsä, tädit kiiruhtavat sisään, huudahtavat
ilosta ja tanssivat ympäri Akselin kanssa.)
Allen (Astuu sisään puettuna frakkiin ja kukkavihko kädessä.) Nyt käytän minä tilaisuutta hyväkseni. Nyt on ilo korkeimmillaan.
(Kun hän lähestyy Sallyä, huutaa Moonika).
Moonika. Seisokaa edessä herra apulaisopettaja! Seisokaa edessä!
Allen (suuttuneena). Parempi olisi jos voisin hiukankin käsittää.
(Seuraavan keskustelun aikana seisoo Allen molempien nuorien takana ja peittelee tätejä, sillä aikaa kuin he tulisella kiireellä järjestävät pöytää ja lahjoja ja heittävät pois arkipukunsa.)
Aksel. Maalin, ethän ota sanaasi takaisin?
Maalin. Katso minua silmiin ja sano mitä luulet?
Aksel. Eikö se ollut vaan sääliä?
Maalin. Sinä olet sulhaseni!
Aksel. Tyydytkö minuun sinä, joka olet niin rikas ja kaunis?
Maalin. Aiotko purkaa kihlauksesi kanssani?
Aksel. Mitä sanoo isäsi?
Maalin. Sanoo mitä uskaltaa. —
Aksel. Voinko kaikkeen tähän luottaa: Uskallanko?
Maalin. Sinun täytyy.
Aksel. Se on oleva kuolemani.
Maalin. Silloin seuraan minä sinua.
Aksel. Minä olen rakastanut sinua viisitoistavuotiaasta.
Maalin. Minä olen sinua rakastava viimeiseen asti.
Aksel. Omani olet!
Maalin. Niin olen!
Aksel. Vielä kerran.
Maalin. Olen – olen – olen – kuuletko?
Aksel. Aina!
Maalin. Kauemmin – paljon kauemmin.
Allen. Aamen!
Aksel. Mitä Herran nimessä tuo apulaisopettaja tekee tuolla takanamme kukkavihko kädessä? Ei, mutta katsoppas!
(Moonika ja Sally seisovat juhlavaatteissa pöydän luona.
Kaikki on taas jotenkin järjestyksessä.)
Moonika. Nyt astumme pöytään. Ylpeyteni, iloni, – paha poikani, joka voi meitä niin peloittaa! Istukaa herra apulaisopettaja tänne Sallyn viereen. Olet sinä sentään aika juuveli, pikku – Akselini. Sellainen veitikka. Maalin, istu sinä hänen viereensä. Ja juokaa nyt kahvia!
Patroonan ääni (valittaen). Täällä alkaa tulla sietämättömän kuuma. Ettekö jo kohta ole valmiit?
Moonika. Taivaan taatto, patroona. Mutta odottakaa siunaaman hetki. Herra Allen, katsokaa tänne! Suutele Maalinia, Aksel! Astukaa sisään, herra patroona, astukaa sisään!
Patroona (astuu sisään). Mutta tämäpä nyt oli jotain. Mitä tämä merkitsee?
Moonika. Hyvä patroona Holm, nyt on jo niin moni nähnyt tämän, että heidän täytyy mennä kihloihin.
Aksel. Herra patroona – olkaa vakuutettu —
Maalin. Olehan vaiti, Aksel!
Patroona. Maalin, mitä ajatteletkaan?
Maalin (hänen sylissään). Niin nähkääs, isä, se on nyt sitä; minä olen kosinut Akselia.
Patroona. No – tyttö – no?
Maalin. No? Niin, enkä minä rukkasia saanut, en!
Patroona. Västäräkki! Onko tämä herrasväeltä soveliasta, että näin – hämmästyttämällä – ?
Aksel. Herra patroona, minä hämmästynyt olen. En koskaan olisi uskaltanut —
Patroona. He ovat molemmat niin nuoretkin.
Moonika. Sitä vanhemmaksi he tulevat!
Patroona. Heillä kahdella ei ole yhteensä yhtä paljon ikää kuin meillä jokaisella on yksin.
Moonika. Antakaa heidän elää monta vuotta yhdessä, nuoremmiksi he niistä vaan tulevat.
Aksel. Niin patroona, älkää jättäkö minua yksin elämään. Älkää Maaliniakaan. Minä olen jo kyllin kauan tehnyt työtä yksin, antakaa minun nyt ahkeroida kahden edestä. Se tuntuisi puolta keveämmältä.
Allen. Ei teidän patroona tarvitse hävetä vävynne takia. Aksel on nyt jo tunnettu ja arvoon päässyt poika. Hän on saanut korkeimman arvolauseen joka aineessa ja kirjoituksissa samoin. Kolmekymmentä kaksi ääntä herra patroona, sitä ei ole minun muistaakseni vielä kukaan ennen saanut. Rector magnificus on itse haranguerannut häntä. Examinatores pitävät häntä kukin aineissaan melkein vertaisinaan. Hänen tietojensa arvellaan melkein vastaavan kanditaattitutkintoa. Stipendion hän saa arvelematta. Toverit pitävät hänen kunniakseen tänä iltana juhlan.