VIIDESTOISTA LUKU
Aurinko nousi seuraavana päivänä kirkkaana ja kauniina, päivänä, jota Klaudia oli niin hartaasti odottanut, joka piti hänelle oleman viimeinen Jerusalemissa. Mutta toivo oli hänen pettänyt, pettänyt näin kauheasti!
Yöllä oli Amatfiah lupauksensa mukaan ollut Marian hautaamisessa, ja aamulla tuli hänen kotiinsa vanha Hanna, tuoden mukanaan kaikellaisia kuolleen pieniä omaisuuksia, niiden joukossa myös sen perkamenttikääryn, joka sisälsi jäljennöksen Mattheuksen evankeliumista. Maria oli toivonut, että Naomi saisi sen muistoksi häneltä ja syvästi liikutettuna otti Naomi vastaan tämän rakkaan lahjan, jonka hän huolellisesti kätki jokaiselta sivulliselta silmältä. Hänen ja sukulaisiensa matkasta ei enään ajateltukaan. Amatfiah perheenensä päätti jäädä Jerusalemiin niin kauaksi kun Theophilo on vankeudessa, eikä mikään pelko omasta hengestänsä saanut heitä muuttamaan päätöstänsä.
Päivä kului monissa ja erilaisissa koetuksissa saada ylimmäisien pappien puolustamaan onnetointa Theophiloa. Myöskin Sadok, hartain, nuhteetoin pappi, rukoili nuoren natsaretilaisen edestä, mutt'ei voittanut muuta, kuin lupauksen, ettei hänen henkeänsä vastaan mitään tehdä ennen kuin häntä on tutkisteltu ja jos hän silloin tunnustaa erhetyksensä ja vannoo siitä luopuvansa, niin kunnioituksesta setäänsä kohtaan säästettäisiin hänen henkensä ja rangaistaisiin maanpaolla. Bethetsobin Mariakin koki kohdaltansa vaikuttaa Isak'iin, joka oli puheenjohtaja itsemuodostuneessa tuomiokunnassa ja siis omasi suuren vaikutusvoiman. Tämä verenjanoinen ja kunniahimoinen raatiherra, jolla ei ollut muuta elämän tarkoitusta kun rikkauksien kokoominen, vallan ja arvon saaminen, ei tahtonut loukata rikasta Mariaa ja antoi sen vuoksi runsaita lupauksia ja vakuutuksia sääliväisyydestänsä Theophiloa kohtaan. Maria uskoi niitä ja kiiruhti ilmoittamaan Klaudialle toivojansa, joka niistä taas sai rohkeutta. Uppoomaisillaan oleva ottaa pelästymisen toivossa mielellään kiinni mihin tahansa, vaikkapa olkikorteenkin.
Ensimäinen tutkistelemuksen päivä oli tullut, ja korkean papillisen arvonsa vuoksi ei voitu Sadok'ia kieltää olemasta siinä läsnä. Myös Javani oli sinne tullut, mutta, näyttääksensä puolueettomalta, ei hän istunut tuomarein joukkoon, muka syystä että oli sukulaisuuden kautta jäävi. Levottomuudella odotettiin Sadok'ia takaisin, ja kun vihdoinkin hänen äänensä kuului porstuassa, kiiruhtivat kaikki häntä vastaan lukeaksensa hänen kasvoistansa tutkistelemuksen päätöstä. Sadok'in vastaukset olivat kiertävät.
"Theophiloa ei laskettu vapaaksi", sanoi hän, "muttei häntä tuomittukaan. Hänelle annettiin määrätty aika muuttaaksensa mielipiteensä, ja nyt on meidän koettaminen taivuttaa häntä siihen tahi hellyttää hänen tuomarejansa. Uskokaa minua, mitä hänen edestään voipi tehdä, se tehdään."
Näissä sanoissa ei ollut paljon toivoa. Kaikki läsnäolijat ymmärsivät, että Sadok niin varovasti kuin mahdollista tahtoi heitä valmistaa tulevaan onnettomuuteen. Myös Klaudia näki rakastettunsa olevan kadotetun, jos hänen pelastumisensa ei riipu muusta kuin valalla uskostaan luopumisesta, jota hän ei koskaan täytä. Hän oli kovasti murheellinen ja surunsa oli sydäntä särkevä, muttei hän eikä Theophilon vanhemmatkaan tahtoneet hinnalla, jota ehdoteltiin, ostaa pojan vapautta, ja surussakin lohdutti heitä hänen luja ja vapaa tunnustuksensa Herrasta.
Javani ei tullut isänsä kanssa kotiin. Hän pelkäsi Klaudian ja muitten nuhteita, ja kun tiesi sukulaisiensa häntä enemmän kuin epäilevän osallisuudesta serkkunsa vangitsemisessa, tunsi hän olevansa, kuten todella olikin, heidän vastenmielisyytensä esineenä. Hän myös toivoi pääsevänsä näkemästä heidän suruansa, ett'ei mielipiteissään rupeisi horjumaan, sillä hänen mielestään, sitä piti hän omatuntonsa asiana, ei natsaretilaista ollut vähintäkään sääliminen, jollei vannomalla luopuisi uskostansa. Hän olisi ollut iloinen, jos Theophilo olisi saatu julkisesti luopumaan tunnustuksestansa, mutta hän näki ettei siinä suhteessa ollut toivoa, sillä tämän nuoren miehen koko olennossa ja käytöksessä tuomioistuimen edessä oli jotain, joka sanoi, hänen ennemmin tahtovan kuolla kuin kieltää Herransa.
Maria tiedusteli tarkasti Sadok'ilta, mitä puoluetta Isak kannatti ja jos hän oli pitänyt lupauksensa puolustaa Theophiloa. Sadok'in vastaukset eivät häntä tyydyttäneet, ja kun raatiherra kävi hänen luonansa seuraavana päivänä, nuhteli hän häntä tulisesti, ett'ei ollut käyttäinnyt jyrkemmästi ja päättäväisemmästi. Hän sanoi hänelle suoraan, päättäneensä tehdä mitä voi Theophilon eduksi, ja jos ei Isak lupaisi hankkia tälle nuorelle miehelle vapautta, jonka hän tiesi hänen kyllä voivan, niin olisi tästä hetkestä kaikki tuttavuus heidän kesken tykkönään loppunut. Kauniin lesken vakava puhe pelästytti Isak'in; hän tiesi hänen täyttävän uhkauksensa, jos ei hän täyttäisi hänen toivoansa. Hän mietti kuinka suuri tappio hänelle siitä olisi. Huomattuaan sen suuruuden, vannoi hän juhlallisesti olevansa nauttimatta mitään lepoa ennen kun Theophilo on vapaa.
Marian luota meni Isak suoraan Javanin tykö ja kertoi hänelle missä pulassa oli. Hän luuli varmaan ystävänsä kohta auttavan häntä, kun olisi hänelle itsellensä sekä aikeillensa hyötyä. Ja sitä ei hän epäillytkään. Hän oli arvostellut Javania itsensä mukaan, ja sen vuoksi oli hän erehtynyt. Javani oli innokas farisealainen ja hurja yltiö, mutta aina häntä johti mielipiteet, joita hän nimitti uskonnollisiksi. Oma etu sai olla syrjässä; painavin hänelle oli, kuten hän luuli, Jumalan kunnian ylentäminen. Hän sanoi ja vakuutti Isakille, puolustavansa Theophiloa, jos tämä palaantuu erhetyksestänsä, mutt'ei muuton; ainoa keino olisi koettaa saada hänen luopumaan uskostansa.
Tämä oli kuolinisku Isak'in toivoille, mutta kaikki hänen rukouksensa ja koetuksensa taivuttaa Javania olivat turhat. Hän koetti sitte paremmin vaikuttaa toisiin tuomareihin saadaksensa tuomioa langettaessa enimmistön puolellensa. Muutamat ainoastaan sai hän taipumaan, mutta enimmät olivat kiukkuiset natsaretilaisia vastaan, ettei heillä ollut halua Isakin tähden luopua julmasta päätöksestään.
Päivät kuluivat pian. Oli jo sen päivän aattoilta, jona Theophilon kohtalo piti ratkaistaman. Sadok oli usein ollut veljensäpojan luona koettamassa luovuttaa häntä uskostansa, mutta turhaan. Amatfiah ja Juditha olivat jo kauan sitte lakanneet toivomasta apua keltään ihmiseltä, sillä he tunsivat poikansa lujan päätöksen pysyä Herrassansa, mutta sydämessään uskoivat he avun tulevan samalta Herralta, ainakin avun heille raskaan kuorman kantamisessa kun se päällensä lankee. Klaudiaa sitä vastaan heittelivät taistelevat tunteet sinne ja tänne, ja hänen uskonsa ja lohdutuksensa oli monesti lankeamaisillaan. Hän ei uskaltanut ilmoittaa ajatuksiansa Naomille, hän tiesi jo edeltäpäin kuinka ne olisivat ja tulisivat tuomituiksi, mutta sydämensä aukasi hän Salomelle ja esitti kirjeen lähettämistä Theophilolle Sadokin kautta.
Salome suostui mielellään esitykseen ja kehoitti Klaudiaa kaikin tavoin vaikuttamaan Theophiloon ja saattamaan hänen päätöksestänsä luopumaan. Nämä kehoitukset sisälsivät samaa kuin hänen omatkin ajatuksensa ja hän kuunteli mielellään äidillisen ystävän neuvoja. Tunteiltansa soaistuna lainasi hän itsensä välikappaleeksi valheen isälle ja sen sijaan, että vahvistaisi Theophiloa päätöksessään, käytti hän kaikkia kehoittavia sanoja mitä löysi vietelläksensä häntä lankeamaan ja uskoansa kieltämään. Kauan istui hän ja kirjoitti, ja vihdoinkin oli kirje valmisna. Hän oli tyytyväinen siihen, sen oli hän kirjoittanut sydämestänsä, mutta kun hän jätti sen Sadok'ille, nuhteli omatuntonsa häntä siitä. Hän oli kahden vaiheella ja kun hän siinä seisoi hämmästyksissä sekä päättämättömänä, lähti Sadok äkkiä, ja nyt oli epiminen myöhäistä. Mutta sitte tuli hän tuskaan ja epäilykseen; hänen silmänsä avautuivat ja hän näki, että oli enemmän kuunnellut oman pahan sydämensä viittauksia kuin Jumalan ääntä sanassa ja omatunnossa. Hän kiiruhti hakemaan Naomia, ainoa joka voi häntä ymmärtää ja lohduttaa. Hänen löysi hän Judithan luona polvillansa tämän kanssa rukoilemassa Herraa Theophilon avuksi. O, tämän rukouksen loppusanat polttivat kuin tuliset kekäleet Klaudia-raukan sydäntä! Juuri kun astui huoneesen kuuli hän Naomin sanovan:
"Herra, me rukoilemme sinua olemaan lähellä rakasta, kärsivää veljeämme ja vahvistamaan häntä kaikkia kiusauksia vastaan, jotka häntä tässä koetuksessa kohtaavat. Älköön kuoleman pelko, tahi mitkään ajatukset maallisista siteistä muuttako hänen pyhää päätöstänsä eli horjahduttako hänen uskoansa sinuun, Herra Jesus. Sinä olet vetänyt hänen luoksesi; tukea häntä oikealla kädelläsi ettei hän kompastuisi ja lankeaisi; kiittäköön hän Sinua ja tunnustakoon olevansa Sinun elämässä ja kuolemassa, että me, jos hyväksi näet ottaa hänen luotamme täältä alhaalta, näkisimme hänen pyhän istuimesi edessä sellaisena, joka on tunnustanut Sinun ihmisille ja jonka sinä tunnustat Isällesi taivaassa."
"Amen, amen", sanoi Juditha palavasti ja kyyneleet juoksivat pitkin poskiansa.
Klaudia seisoi kalpeana ja liikkumattomana siksi kun Naomi ja Juditha nousivat ylös. Silloin juoksi hän ja heittäytyi Judithan syliin, ja huudahti:
"O, äiti, äiti, minä olen kieltänyt ja hyljännyt Vapahtajani. Minusta on tullut kavaltaja häntä vastaan ja hän ei tahdo enää kauemmin minua auttaa!"
"Lapseni", sanoi Juditha, "suru on pimittänyt ymmärryksesi. Kuinka saatatkaan puhua noin hirveitä sanoja? Kuinka olisit hyljännyt Herran, jota aina ennen mielelläsi palvelit?"
"Rauhoitu rakkahin Klaudia", sanoi Naomi ja lähestyi onnetointa tyttöä, joka väristen vetäysi takaisin ikäänkuin olisi sitä hyväntahtoisuutta ansaitsematoin, jota hänelle osoitettiin. "Sinä olet jonkun äkkinäisen mielenliikutuksen uhri. Miksi aamulla jätin sinun, enkä vienyt sinua takaisin Judithalle!"
"Niin, miksi jätit minut?" huudahti Klaudia; "ehken olisi tehnytkään tätä rikosta. Antakaat puhuakseni kaikki, sillä sydämeni ilman tunnustuksetta halkeaa. Olen kirjoittanut Theophilolle ja rukoillut häntä minun tähteni kieltämään Vapahtajan ja minun tähteni kääntymään takaisin isäinsä uskoon; sanoin hänen tulevan murhaajakseni, jos hän huomenna puhuisi sanoja, mitkä vahvistaisivat hänen kuolema-tuomionsa. Älköön hän kuulko hullumaista puhettani. Hän on pyhä antaaksensa saastuttaa itsensä sellaisella katalamaisuudella, mutta hän halveksii ja kammoaa minua ja Herra Jesus hylkää minun, hylkää sellaisen, joka on koettanut yhtä Hänen palvelijaansa vietellä lankeemukseen."
Juditha ja Naomi hämmästyivät kuullessaan Klaudian tunnustuksen. Vaikk'eivät pelänneet hänen kirjeensä saavan Theophiloa päätöksessään horjumaan, niin tiesivät kumminkin ettei mikään olisi hänelle kuolemassa niin katkeraa kuin tieto Klaudian häilyväisyydestä ja epävakaisuudesta uskossansa. Näkivät kyllä Klaudian todellisesti katuvan, mutta millä keinoin siitä ilmoittaisivat Theophilolle? Kun olivat saaneet epäilevän Klaudian rauhoittumaan, oli heillä ainoana ajatuksena saada puhua Theophilon kanssa tahi jotenkin hänelle kirjeen lähetettyä. Sadokilla oli lupa käydä veljensä pojan luona kehoittamassa häntä pelastamaan henkensä. Ketään muita ei laskettu sisälle, ja Sadok oli jo mennyt pois. Ainoa, joka voi tehdä palveluksen, oli Javani, mutta oliko varmaa, että hän tahtoisi tässä tapauksessa täyttää heidän toivonsa? Naomi päätti kuitenkin koettaa hankkia luvan saadaksensa käydä seuraavana päivänä, ennen tutkintojen alkamista, oikeudessa Theophilon luona.
Kun tästä puhuivat, tuli Amatfiah sisälle. Hän oli ollut poissa useampia tunteja hakemassa apua pojallensa muutamien rikasten ja mahtavien ystäviensä luona. Niin oli hän tehnyt joka päivä, ja kun hän lähti syttyi toivo Judithan rinnassa, mutta kun hän palasi sammui se taas, sillä hänen miehellänsä ei ollut mitään iloisia uutisia kerrottavana. Myöskin nyt näytti hän alakuloiselta ja väsyneeltä, mutta hän koetti olla tyynen ja lohduttavaisen näköinen, kun hän näki vaimonsa silmäykset, ja hellällä sydämellisyydellä vastasi hän hänen kysymyksiinsä.
"Minua on paljonkin lohduttanut ystäviemme syvällinen osanotto murheesemme, ja moni on luvannut voimainsa mukaan auttaa meitä. Emme kuitenkaan saa aivan paljon toivoa näihin lupauksiin. Tuomareina istuu kireitä, hurjapäisiä miehiä, jotka eivät anna sydämessään sijaa sääliväisyydelle; ainoa puolellamme olija on Isak. Marian tähden tekee hän mitä voi, mutta Javani on kuuro hänen rukouksillensa ja toisillakaan tuomareilla ei ole erinomaista halua kuunnella hänen sanojansa. Älkäämme sentään varsin epäilkö; muistakaamme Herran olevan läsnä ja kun kaikki ihmisellinen apu on ohitse, on Hän mahtava tekemään ihmeitä. Turvatkaamme siihen, että mitä hän tekee, on hyvin tehty, vaikkapa tuntuisikin raskaalta ja kärsimättömältä lihalle ja verelle."
"Ah, ystäväni, sanasi lohduttavat minua surussa", sanoi Juditha hellästi. "Niin Herra on auttava ja saattava kaikki minun epäillykseni ja pelkoni häpeään."
"Ah, nämä sanat minua vieläkin enempi masentavat ja nöyryyttävät!" huudahti Klaudia. "Puhu, Juditha Amatfiahlle minun syntini ja katumukseni ja pyydä hänen suomaan minulle anteeksi niinkuin tekin olette tehneet."
Klaudian onnetoin historia oli tuotapikaa kerrottu Amatfiahlle joka hellällä ja ystävällisellä puheella rohkaisi häntä. Hän kehoitti Naomia koettamaan tavata Theophiloa, että saisi hänestä poistumaan Klaudian kirjeen vaikuttaman surullisen tunteen. Naomi kiiruhti myös kohta hakemaan Javania, jonka hän tapasikin tulemassa Sadokin kanssa etuhuoneesen. Hän kuunteli Naomin pyyntöä synkällä ja epäilevällä katsannolla ja kysyi syytä, minkätähden hän tahtoisi tavata vankia.
"Viedäkseni hänelle viimeisen tervehdyksen onnettomalta Klaudialta ja antaakseni hänelle vanhempainsa siunauksen", vastasi Naomi. He tahtoisivat niin mielellään antaa hänen tietää ajatuksensa ja tunteensa, ennenkuin hän asetetaan viimeisen kerran tuomioistuimen eteen".
"Hän tuntee ne jo", vastasi Javani tulisesti.
"Olkoonpa niinkin", lisäsi Naomi, "mutta sinä tiedät hyvin mikä lohdutus olisi hänelle vielä kerran saada tervehdys rakkailtansa. O, veljeni, älä kiellä pyyntöäni! Suo Theophilolle tämä ilo, joka sinulle ei maksa mitään. Jos voisin toivoa, että helpommin myöntyisit, niin polvillani rukoilisin sinulta tätä suosioa".
"Hyvä", vastasi Javani, "jos tahdot vannoa minulle, ettet aio auttaa häntä pakenemaan, niin annan sinun tavata hänen".
"Minun käymiselläni hänen luonansa ei ole muuta tarkoitusta kun viedä hänelle terveisiä Klaudialta ja hänen vanhemmiltansa; sen vannon minä elävän Jumalan kautta."
"Mene sitte ja laita itsesi reilaan. Vielä tällä hetkellä täytyy meidän lähteä, sillä jos viivymme kauemmin, suljetaan vankila ja avataan vasta vähää ennen päivän nousua."
Javani poikistui ja Naomikin aikoi kiiruhtaa huoneesensa, mutta isänsä kutsui häntä takaisin.
"Kas tässä lapseni", sanoi hän, "ota tämä kirje ja vie takaisin Klaudialle. Sano hänelle, että Theophilo aikoi vastata siihen, jos hän olisi voinut. Hän pyysi minun vakuuttamaan hänelle sydämellisestä rakkaudestansa; hän tahtoi vielä kuolevanakin siunata häntä ja unhoittaa sen karvauden, minkä kirje oli hänessä vaikuttanut. Koskaan en ole nähnyt niin lujaa päättäväisyyttä ja vahvaa uskonrohkeutta; mutta kohta saat itse kohdata hänen ja omasta suustansa kuulla, mitä hänellä on enempi Klaudialle sanottavaa."
Naomi otti kirjeen ja kiiruhti Klaudian luokse. Tämä kuunteli hartaasti Theophilon tervehdystä ja otti vastaan onnettoman kirjeensä, ja heitti sen kauhulla pois.
"O, Naomi", nyyhkytti hän, "anna minulle anteeksi, mutta minä näen hänen halveksivan minua. Sano hänelle, että sydämeni halkeaa ja että hänen kunnioituksensa kadottaminen oli viimeinen kohtaus, joka musersi minun."
"Ei, Klaudia, sitä en sano", sanoi Naomi, "mutta minä sanon hänelle, että sinä kovasti kadut kirjoitustasi ja pyydät Jumalalta anteeksi, minä sanon hänelle, että ennemmin tahtoisit nähdä hänen kärsivän kuoleman kuin kieltävän uskonsa ja että varmuudella toivot näkeväsi hänen taivaassa, jos ette enää kohtaa toisianne maan päällä. Hyvästi nyt hetkeksi. Theophilo kyllä saapi lepoa ja iloa, kun hän kuulee mitä minulla on hänelle sanottavaa. Ole siitä varma."
KUUDESTOISTA LUKU
Theophilo istui yksin suruisena kolkossa vankikomerossaan. Kuolemalla ei ollut voimaa masentamaan häntä, mutta pelko siitä, ettei Klaudia pysyisi lujana uskossaan, täytti hänen sydämensä surulla. Hän surkutteli nyt kahdenkertaisesti onnetointa kohtaloansa, kun niin pian täytyi erotaksensa hänestä ja kenties jättää hänen uhriksi epätoivolle ja epäilykselle. Tässä hädässä ja murheessa oli rukous ainoa turvansa. Hän rukoili Klaudian edestä, että Herra johtaisi häntä viisaudessa ja vahvistaisi totuudessa, vaikkapa se tapahtuisikin suuren surun kautta. Hänen näin rukoillessaan pilkahti tulen valo mustan vankikomeron sisälle ja ovi kääntyi naristen saranoillaan. Suureksi kummaksensa näki hän Naomin astuvaa sisälle.
Ovi työnnettiin kohta hänen perässänsä kiini ja hän astui vangin tykö. Näiden molempain serkkujen tervehdys oli hiljainen ja surullinen, sillä kaikki tunteet, joita tähän asti olivat salassa pidättäneet, valtasivat nyt heidän sanomattomalla voimalla. Mutta myöskin molemmin puolisella ilolla kohtasivat he toisensa, sillä paljon oli Naomilla puhuttavaa ja paljon oli Theophilolla kysyttävää. Kun tervehdyksen perästä vähän tointuivat, ei Theophilo väsynyt kuulemasta kertomusta vanhemmistansa ja Klaudiasta. Syvimmällä liikutuksella kuunteli hän Naomin kertomusta Klaudian katumuksesta ja hätäisestä kirjeestä, ja hänelle tuntui kuin olisi saanut vastauksen rukouksestansa Herralle, kun Naomi vakuutti Klaudian ainoan toivon olevan, että hän pysyisi uskossaan vahvana kuolemaan asti.
"O, jospa kerta saisin nähdä hänen", huudahti hän, "saadakseni sanoa, kuinka sydämestäni annan hänelle anteeksi! Naomi, sano se hänelle; sano hänelle kaikki olevan unhotetun; johdata ja neuvo häntä, ett'ei hän siitä uskosta lankeaisi, joka maailman voittaa!"
"Minä en enää epäile hänen vakavuuttansa", vastasi Naomi. "Se oli ainoastaan sinun elämäsi pelastamisen toivo, joka pimitti hänen sielunsa niin. Nyt ovat silmänsä avatut; nyt hän tuntee paremmaksi kadottaa sinun täällä ja jälleen nähdä taivaassa, kuin omia sinun täällä, mutta turmella sielusi."
"Minulle on iloista kuulla hänestä puhuttavan, mutta sinun täytyy lopettaa, sillä muutoin tulee minulle raskaaksi kuolla. Rukoile kanssani, Naomi, ja auta minua saamaan samaa lepoa ja rohkeutta kuin minulla oli ennen Klaudian kirjettä. Vahva uskosi ja luottamuksesi Herraan on monta kertaa ennenkin minua kehoittanut ja vahvistanut, ja nyt olet tullut kuin Herran lähettiläs tuomaan rauhaa levottomaan sydämeeni. Langetkaamme polvillemme ja rukoilkaamme yhdessä."
Vaikeudella sai Naomi hillityksi liikutuksensa, kun hän totteli käskyä. He rukoilivat palavalla rakkaudella ja ylös noustuaan tunsivat he, että lepo ja rauha oli sydämiinsä palannut. Ainoastaan muutamia sanoja puhuttiin enään, ja kun vankilan ovi suljettiin Naomin jälestä, tiesi hän käyntinsä olleen todellisen lohdutuksen ja ilon Theophilolle.
Vankityrmän ulkopuolella odotti häntä isänsä. Tämä oli ottanut mukaansa muutamia aseellisia palvelijoita, sillä tila kaupungissa oli sellainen, ett'ei turvassa saattanut yksin kulkea kaduilla, varsinkaan pimeän tultua. Nojaten isänsä käsivarteen kävi Naomi vankilasta kaupunkiin vievää jyrkkää, kapeaa katua. Kaupunki näytti nyt uneen vaipuneelta. Niin hiljaista ja rauhaista oli kaduilla. Naomi ei saattanut olla surulla ajattelematta kaikkia niitä ihmisiä, jotka makasivat varmaa synnin-unta, sokeita sekä hengelliselle että ajalliselle vaaralle, joka heitä uhkasi. Näistä synkistä ajatuksistaan havauhti hänen äkkiä kamala, tunnettu ääni, joka huusi onnettomuutta kaupungille, ja kuun valossa hän näki Ananianpojan lähestyvän tietä joutuisilla askelilla. Naomi vetäytyi sivulle aikoen vetää isänsä kanssaan pimeän patsaskäytävän varjoon, mutta profeeta oli heidän jo huomannut ja tuli suoraan heitä vastaan.
"Voi sinuas, sinä Aroninpoika!" huudahti hän. "Voi koko huonettasi, ja voi myös sinuas, Sionin kaunis neito! Sinun tähtesi on laskeva, mutta se on nouseva jälleen!"
Hän kääntyi ja oli aikeessa poikistua, kun Sadok otti kiinni hänen ryysyisestä pu'ustansa ja ystävällisesti sanoi:
"Tule kanssani kotiini, Ananianpoika ja anna minun antaa sinulle vaatteita ja ruokaa. Sinä huudat yhtenään onnettomuutta kaupungillemme ja perheillemme, mutta minä tahdon palkita kirouksesi siunauksella, sillä minulle tekee pahaa nähdä kanssaihmistä noin yksinäisenä ja onnettomana. Tule kanssani ja lakkaa peloittelemasta naisia ja lapsia ja riistämästä heidän untansa kamalalla huudollasi."
Profeeta katsoi Sadok'iin ja vivahdus ihmisellistä ymmärrystä loisti hänen muutoin tylsistyneistä kasvoistansa; mutta se haihtui taas samassa ja tavallisella villiydellään huusi hän:
"Älä minua estele; minulla on vielä monta onnettomuuden huutoa huudettavana. Minun täytyy huutaa jokaisen Sionin asujamen korvaan, että, onnettomuus on tulossa. Minä näen keräytyvät pilvet, minä kuulen Jehovan vihan ukkosen jylinänä, ja minun täytyy varoittaa maamiehiäni tulevasta myrskystä. Pelastakaat itsenne – ah, jos olisitte viisaita! Mutta se onkin jo myöhäistä, tuomio tulee täytettäväksi! Minä kuulen sen nyt – huuto idästä, huuto lännestä, huuto kaikista neljästä tuulesta, huutaen: voi, voi Jerusalem!"
Mielipuolen voimalla riisti hän itsensä irti Sadokin kädestä ja kiiti eteenpäin huutaen kamalaa huutoansa. Sadok ja Naomi kiiruhtivat kotiinsa. Heitä väristytti tämä kohtaus, sillä se tuntui heille niin onnettomuutta aavistavalta. Vasta sitte, kun Naomi oli tavannut Klaudian ja vienyt hänelle Theophilon ystävällisen tervehdyksen, haihtui hänestä synkkämielisyys nähdessään rakkaan ystävänsä ilon ja kiitollisuuden.
Seuraavana päivänä aikaseen meni Sadok Javanin ja Isakin kanssa kuulemaan tutkintoa oikeuteen, jolla oli istuntonsa vankilan suuressa salissa, mutta sinne tuloansa hän melkein katui, sillä nähdessään jalon veljensä pojan valtasi hänen sekä sääli että ihmetteleminen. Isak kysyi vangilta, oliko tuomioistuimen ajatusaika saattanut häntä päätöstänsä muuttamaan, oliko hän nyt valmis vannomaan erehtyneensä ja julkisesti tunnustamaan, että Jesus Natsaretista oli petturi, joka oli kärsinyt ansaitun rangaistuksen vääristä ja kapinallisista opeistansa.
Pyhä suuttumus loisti nuoren natsaretilaisen silmistä, mutta ainoastaan silmänräpäyksen ajan. Sen perästä vastasi hän tyynesti ja sellaisella arvollisuudella, että vaikutti verenhimoisiin tuomareihinsakin.
"Suokoon Jumala sinulle ja virkaveljillesi anteeksi ne häväistyksen sanat, jotka olet uskaltanut lausua. Hänen armostansa tunnustan minä, että Jesus Natsaretista on kaikkivaltiaan Jumalan ainoa poika, odotettu Messias ja maailman Pelastaja. Hänen kuolemansa oli Isä, ennenkuin maailman perustus laskettiin, määrännyt sovittamaan koko maailman synnit. Hän tuli oman kansansa luokse, mutta tämä kansa tappoi ja ristiinnaulitsi hänen. Hänelle, joka on kuollut minun edestäni, olen itseni antanut, saadakseni hänen armostansa anteeksi, tullakseni pelastetuksi ja autuaaksi. Pitäisikö kuoleman nyt peloittaman minun hänestä? Ei; Hänen rakkautensa on minua lähellä, ja kalliimpi on minulle tämä rakkaus kuin kaikki mitä maailma voi antaa."
"Onko tämä viimeinen sanasi, Theophilo?" kysyi Javani ja katsantonsa osoitti levottomuutta. "Oletko päättänyt kadottaa sekä ruumiisi että sielusi ja tulla iankaikkisesti ulossuljetuksi Israelin perinnöstä?"
"O, Javani", vastasi vanki, "sinulle tahdon vastata: oletko vieläkin niin paatunut totuutta vastaan ja päättänyt ylönkatsoa Herran pelastavan armon? Hukkuva, joka on saanut kiinni väkevästä, pelastavasta kädestä, ei päästä sitä kevytmielisesti, ja minä olen löytänyt kaikkivoivan käden, joka varjelee minun iankaikkisesta kuolemasta. Pitäisikö minun nyt päästämän sen ja putoomani takaisin syvyyteen, josta olen ylösnostettu? Ei, Javani. Taivas on minun edessäni ja minä en tahdo katsoa taakseni. Viimeinen askel maksaa lihaa ja verta, mutta Herra on auttava minua. Sydämestä suon minä teille kaikille anteeksi ja hyvästijättöni teille on rukous, että myös te, kuoleman kutsuessa, saisitte armon kohdata luottamuksella sitä, joka johtaa ja antaa minulle voimaa ja voiton."
Hälinä nousi tuomioistuimen jäsenten joukossa ja muutamien äänien kuultiin lausuvan sääliä ja ihmettelemistä nuoresta, innokkaasta vangista. Sadok puolusti hartaasti hänen vapaaksi päästämistänsä, samoin myös teki Isak, mutta he eivät voineet vaikuttaa mitään enimmistöön tuomareissa, ja myöskin vangin oma vilkas esittely langetti tuomion, kun siitä näkivät, mikä vaarallinen natsaretilainen heillä oli käsissänsä. Samassa kun tuomarit kiivaasti väittelivät keskenänsä ja Theophilo seisoi tyynenä ja kuunteli, lyötiin ovet kerrassaan auki ja aseella varustetun joukon palvelijoita ja ystäviä ensimäisenä hyökkäsi Amatfiah huoneesen, juoksi poikansa luokse, pusersi hänet syliinsä huutaen:
"Minä tahdon pelastaa sinun tahi kuolla, poikani!"
Meteli ja hämmenki tuli suureksi. Sitä kokivat enentää kaiken voimin myös Sadok ja Isak toivossa, että vanki huomaamatta saataisiin vietää pois ja näyttipä jo se kerran onnistuvankin, mutta kerrassaan muuttui kaikki.
Ennenkuin Javani tänä aamuna lähti kotoa oli Rubeni, Marian petollinen palvelija, joka kerran ennen oli vakoomisestaan saanut runsaan palkan, hänelle salaisesti kertonut Amatfiahn aikomuksen väkivallalla pelastaa poikansa. Javani oli senvuoksi ryhtynyt tarpeellisiin varokeinoihin päällekarkausta vastaan ja antanut ympäri vankihuonetta asettaa vahvan aseellisen vartiajoukon; ja annettuansa merkin Rubenille, kiiruhti tämä kutsumaan sitä. Amatfiahn luuli jo melkein olevansa voitolla kun hän äkkiä näki tulleensa joukkoneen piiritetyksi lukuisemmalta viholliselta. Epäilemättä olisi Amatfiah paikalla tapettu tahi ainakin vangittu, jos ei pelko Sadokista olisi lannistanut raatiherrojen kiukkua. Mutta ne vihasta hehkuvat silmäykset, jotka seurasivat häntä, kun Sadok hänen talutti huoneesta, selvästi osoittivat, että he jo olivat hänen kuolemansa vannoneet. Theophilo vietiin takaisin vankiuteen. Vartijoita asetettiin ympäri joka paikkaan varaksi, ettei uudestaan keskeytettäisi tuomioistuimen keskusteluja. Isakin kehoituksesta, joka nyt teeskennyllä innolla tahtoi haihduttaa päällensä langenneen epäluulon, että hän olisi ollut osallinen päällekarkauksessa, kutsuttiin kaikki toiset natsaretilaiset, kaikkiansa kahdeksan, tutkittavaksi ja tuomittavaksi. Kaikki olivat lujasti päättäneet pysyä vahvana tunnustuksessansa Herraan Jesukseen, ja kun ei mikään voinut heitä siitä luovuttaa, tuomittiin kaikki vankihuoneessa mestattaviksi. Theophilollekin langetettiin sama tuomio, joka piti täytettämän seuraavana aamuna päivän hämärtäessä. Javanin vaatimuksesta lisättiin, että heidän ruumiinsa ensin ripustettaisiin vankilan muurille ja sitte vietäisiin Hinnomin laaksoon, sekä siellä heitettäisiin niihin yhtämittaa palaviin valkeisiin, joilla poltettiin kaikki kaupungista tuleva lika ja tunkio.
Itse raatiherrojen mielestä oli se tarpeetoin julmuus, mutta Janani väitti sitä varsin tarpeelliseksi syystä, että siten estettäisiin kuolemaan tuomittuin sukulaisten ottamasta ruumiita ja hautaamasta niitä tavallisella pakanallisella tavalla. Hän saikin tahtonsa myönnytetyksi ja käski sen perästä viemään kaikki vangit takaisin tyrmiinsä. Heti kun tämä oli tapahtunut nousi Javani ylös ja teki kanteen Isakia vastaan syyttäen häntä kavaltamisesta uskontoansa ja puolueettansa vastaan sekä kertoi sen perästä kaikki mitä Rubeni oli hänelle ilmoittanut. Isak koki puolustaa itseänsä, mutta toiset saivat hänen pian vaikenemaan, ja raivoisena tappiostansa lähti hän pikaa huoneesta ja kiiruhti kotiinsa. Täällä istui hän huoneesensa, lukittujen ovien taakse ja kirjoitti kirjeen, jonka antoi uskollisemmalle palvelijallensa käskyllä viedä se Bethetsobin Marialle. Sen perästä varusti hän itsensä aseilla ja lähti niiden palvelijain seurassa, jotka eivät tahtoneet jättää herraansa, temppeliin, joka vielä oli selootien ja idumealaisten vallassa, ja pyysi puhua Giskalan Johanin kanssa. Hänen pyyntöönsä myönnyttiin kohta ja kun hän pyysi päästä heidän ystävyyteensä ja liittolaisekseen, otettiin tarjous ilolla vastaan, sillä hän oli tunnettu mahtavana miehenä, ja hänen eroamisensa kansanpuolueesta, kuten sitä kutsuttiin, katsottiin olevan suuresta painosta ja merkityksestä, varsinkin kun hän oli sangen rikas.
Kohta kun Javani ja hänen virkaveljensä saivat tiedon Isakin menosta selootien puolelle julistettiin hän petturiksi ja hänen tavaransa otettiin takavarikkoon; arvollisin osa siitä tosin oli jo viety varmaan talletuspaikkaan. Kirjeessään Marialle rukoili hän lämpimästi häntä seuraamaan kanssaan temppeliin ja siellä tulemaan hänen avioksensa, Marian tähden hän kun oli joutunut tällaisiin seikkailuihin. Hän kirjoitti, että, jos Maria suostuisi tähän tuumaan, ei hän epäilisi laisinkaan mahdottomaksi päästä pakenemaan Jerusalemista etsimään muualla turvallisempaa asuinpaikkaa.
Maria ei kuunnellut tällaista pyyntöä, kun hänen rakkautensa Isak'iin ei ollut koskaankaan ollut erinomaisen palava. Hän vastasi siis kieltävästi selittäen pysyvänsä päätöksessään, ettei milloinkaan suvaitse häntä silmäinsä edessä, kun hän ei täyttänyt lupaustansa hankkia Theophilolle vapaus. Maria tunsi mielensä keveämmäksi, kun tiesi Isak'in olevan selootien joukossa eikä siis enää palaavan edelliseen puolueesen. Mutta niin ei ollut Javanin laita. Hän ymmärsi raatiherran ilmoittavan Giskalan Johanille hänen tuumansa Simonin kanssa selooteja vastaan. Hän päätti sen vuoksi niin pian kuin mahdollista kutsua Simonin kaupunkiin, mutta ennen tämän tuloa tahtoi hän nähdä setänsä lähtevän Jerusalemista, jonka henkeä Simonin valta vielä enemmän uhkaisisi. Hän tahtoi säästää perheeltänsä surun näkemästä Amatfiahn vietävän tähän julmaan kuolemaan. Mitkä vastakkaisuudet ja mikä kummallinen sekoitus hyvästä ja pahasta oli Javanin luonteessa!
Sadok onnettoman veljensä kanssa oli palannut kotio kun koetus pelastaa vankia oli huonosti onnistunut. Vankihuoneen ulkopuolelle oli kokoontunut suuri ihmispaljous, kun melua ja meteliä kuului sen sisältä. Pian oli huhu kansalle ilmoittanut melun ja metelin syntyneen siitä, että äkkinäisellä päälle karkauksella oli tahdottu pelastaa eräs syytetty henkilö. Se saattoi kansan vihaan ja raivoon. Natsaretilaisia kansa yleisesti halveksi ja työ sellainen, kun mainittu, pidettiin enemmin kuin mikään muu ansaitsevan rangaistuksen. Ainoastaan Sadokin arvollisuus ja häntä kunnioittaminen pidätti joukon käymästä käsin kiini, mutta aina Sadok'in huoneelle seurasivat he onnetointa Amatfiahta parjaamalla ja ivalla ja vielä sittenkin, kun eivät häntä enään nähneet, seisoivat portilla ja melusivat.