Puiden välissä kierteli loriseva puro antaen tuoreutta niiden juurille ja taitavan arkitehdin rakentamat keinotekoiset pylväsrauniot ja villit kivilouhikot katselivat kuvaistaan järvessä, jonka kalvoon myös rannalla seisovat veistopatsaat heijastuivat. Keskellä puutarhaa kohosi Nymfien luola, joka oli saanut nimensä kolmesta suuresta, värilliseen vahaan valetusta naisen kuvasta, jotka tervehtivät tulijaa kynnyksellä. Nämä naiset irroittelivat vaatteitaan mennäkseen kylpyyn. Levottomina kurkistelivat he ympärilleen peläten tulevansa nähdyiksi ja vaikuttivat aivan eläviltä ihmisiltä. Valo pääsi tähän lymy-paikkaan ainoastaan ohuiden vedenkalvojen kautta, jotka himmensivät sen pehmeäksi, taivaankaaren väreihin särkyväksi hämäräksi. Kaikkialla riippui seinillä niinkuin ainakin pyhitetyissä luolissa seppeleitä, kukkakierteitä ja omistustauluja, jotka ylistivät Thaiksen kauneutta. Siellä näkyi myös kirkkaasti väritettyjä traagillisia ja koomillisia naamioita sekä maalauksia, jotka esittivät kohtauksia näytelmistä, groteskeja olentoja ja tarumaisia ihme-eläimiä. Keskellä kohosi pylväs, joka kannatti pientä norsunluista Erosta, antiikkia, ihmeen ihanaa tekoa. Se oli lahja Nikiaalta. Eräässä seinäkomerossa seisoi mustaan marmoriin veistetty vuohi, jonka agaattisilmät kiiluivat katsojaa vastaan. Kuusi alabasterikaritsaa pyöri sen nisien ympärillä, mutta kohottaen terävän päänsä pystyyn ja kärsimättömästi nostellen halkonaisia kavioitaan sen halu tuntui palavan vuorille. Maa oli verhottu byzantinilaisilla matoilla, keltaisten kathayalaisten kirjailemilla päänalaisilla ja lybialaisilla leijonannahoilla. Kultaiset suitsutusastiat levittivät ilmaan näkymättömän kytönsä tuoksua. Siellä täällä suurissa onyksi-maljakoissa huojui kukoistavia persean oksia. Ja aivan perällä tummassa purppura-hämyssä kiiluivat intialaisen jättiläis-kilpikonnan kultaiset kynnet, ja sen nurin käännetty kuori muodosti näyttelijättären vuoteen. Siellä veden solinan, kukkain ja tuoksujen ympäröimänä lepäili Thais, joka päivä suloisesti pitkällään odotellen illallishetkeä joko keskustellen ystäviensä kanssa tai tuumien yksikseen uusia näyttämö-keinoja tai vuosien nopeaa vierimistä.
Niinpä hän eräänä päivänä lepäili näytäntöjen jälkeen tapansa mukaan Nymfien luolassa. Hän tutki kuvastimesta kauneutensa ensimäisiä lakastuksen merkkejä ja ajatteli kauhulla, että oli tuleva vihdoin sekin aika, jolloin hänellä oli rypyt ja valkeat hiukset. Turhaan koetti hän rauhoittaa mieltään vakuuttamalla itselleen, että ihon nuorentamiseksi ei tarvittu muuta kuin polttaa eräitä ruohoja ja lukea samalla aikaa määrättyjä loihtuja. Joku armoton ääni huusi hänelle: "Sinä vanhenet, Thais, sinä vanhenet!" Ja kylmä kauhun hiki nousi hänen otsalleen. Sitten katsoi hän äärettömän hellästi kuvastimeen uudestaan ja huomasi vielä olevansa kaunis ja rakkauden arvoinen. Hymyillen omalle kuvalleen hän kuiskasi: "Ei ole koko Aleksandriassa ainoatakaan naista, joka voisi kilpailla kanssani vartalon notkeudessa, liikkeiden suloudessa ja käsivarsien upeudessa, ja käsivarret, ah kuvastimeni, ovat juuri ne oikeat lemmenkahleet!"
Näitä ajatellessaan huomasi hän äkkiä edessään laihan, tuntemattoman miehen, jolla oli palavat silmät, hoitamaton parta ja rikkaasti kirjailtu puku yllään. Hän pudotti kuvastimensa ja häneltä pääsi kauhun huudahdus.
Paphnutius seisoi liikkumattomana, ja nähdessään, miten kaunis hän oli, rukoili hän sydämessään seuraavan rukouksen:
– Suo, oi Jumalani, että tämän naisen kasvot eivät olisi minulle pahennukseksi, vaan päinvastoin vahvistaisivat palvelijaasi.
Sitten, pakottaen itsensä puhumaan, sanoi hän:
– Thais, asun kaukaisessa maassa ja sinun kauneutesi maine on johdattanut minut luoksesi. Kerrotaan, että sinä olet näyttelijättäristä taitavin ja naisista vastustamattomin. Huhut sinun rikkauksistasi ja rakkauksistasi ovat tarumaisia ja johtavat mieleen vanhan ajan Rhodopiksen, jonka ihmeellisen historian kaikki Niilin laivurit osaavat ulkoa. Sentähden valtasi minut halu oppia sinut tuntemaan ja näen nyt, että todellisuus voittaa maineesi. Olet vielä tuhat vertaa taitavampi ja kauniimpi, kuin mitä on kerrottu. Ja nyt kun näen sinut, täytyy minun sanoa: "Ei kenkään voi lähestyä häntä horjumatta kuin humalainen."
Nämä sanat olivat teeskenneltyjä; mutta munkki pyhän intonsa valtaamana lausui ne vallan todellisella hehkulla. Tällä välin katseli melkein mieltymyksellä tätä omituista olentoa, joka oli häntä ensin niin pahoin pelästyttänyt. Paphnutiuksen karkea ja villi ulkomuoto ja hänen silmiensä synkkä liekehtiminen ihmetyttivät häntä. Ja hän oli utelias tietämään jotakin tällaisen miehen säädystä ja elintavoista, joka niin kokonaan erosi kaikista hänen ennen tuntemistaan henkilöistä. Hän vastasi hempeästi pilaillen:
– Oletpa sinä kerkäs ihailemaan, muukalainen. Varo, ettei katseeni tuli polta sinua luihin asti! Varo vaan, ettet rakastu minuun!
Paphnutius vastasi:
– Minä rakastan sinua, oi Thais! Minä rakastan sinua enemmän kuin elämääni ja itseäni. Sinun tähtesi olen minä jättänyt rakkaan korpeni; sinun tähtesi ovat nämä vaikenemiseen vihityt huulet lausuneet epäpyhiä sanoja; sinun tähtesi olen minä nähnyt sellaista, mitä minun ei olisi pitänyt nähdä, ja kuullut sellaista, jota minua on kielletty kuulemasta; sinun tähtesi on sieluni rauhansa kadottanut ja suljettu sydämeni avautunut ja syössyt esiin ajatuksia, jotka ovat niinkuin elävät vesilähteet, joista kyyhkyset juovat; sinun tähtesi olen kulkenut yötä ja päivää hiekka-aavikoita, joita ainoastaan aaveet ja vampyyrit kansoittavat; sinun tähtesi olen astunut paljaalla jalallani kyykäärmeiden ja skorpionien päälle! Niin, minä rakastan sinua! Minä rakastan sinua, mutta en niinkuin nuo muut miehet, jotka lihallisen himonsa pyyteessä tulevat luoksesi kuin raatelevat sudet tai raivoisat härät. Olet heille rakas niinkuin kauris jalopeuralle. Heidän ruumiillinen rakkautensa kuluttaa sinut sieluun saakka, oi nainen! Mutta minä, minä rakastan sinua hengessä ja totuudessa, minä rakastan sinua Jumalassa ja iankaikkisesta iankaikkiseen; se, mikä täällä rinnassani sykkii sinulle, on oikeaa tulta, on jumalallista rakkautta. Lupaan sinulle parempaa, kuin mitä on hetken hurma tai lyhkäisen yön unelma. Minä lupaan sinulle pyhiä rakkauden aterioita ja taivaallisia hääjuhlia. Se autuus, jonka minä tuon sinulle, ei lopu milloinkaan; se on kuulumaton ja sanoin sanomaton; se on sellainen, että jos tämän maailman onnelliset saisivat nähdä siitä varjonkaan, niin he kuolisivat siihen paikkaan pelkästä hämmästyksestä.
Thais naurahti vallattomasti.
– Ystäväni, sanoi hän, näytä minulle siis tuo merkillinen rakkaus. Joudu! Liian pitkät puheet olisivat loukkaus minun kauneudelleni, Älkäämme kadottako hetkeäkään. Palan kärsimättömyydestä oppia tuntemaan tuon autuuden, josta minulle kerrot; mutta totta puhuen pelkään, etten koskaan tule tuntemaan sitä ja että kaikki, mitä minulle lupaat, oli pelkkää sanahelinää. On helpompi luvata suurta onnea kuin antaa sitä. Jokainen on jollakin alalla etevä. Ja minä luulen, että sinun vahva puolesi on puhetaito. Puhut tuntemattomasta rakkaudesta. Näin pitkä-aikaisen lemmenleikin jälkeen olisi hyvin ihmeellistä, jos rakkaus vielä todellakin kätkisi joitakin salaisuuksia. Näissä asioissa ovat rakastavaiset viisaammat kuin salatieteilijät.
– Thais, älä laske leikkiä. Minä annan sinulle ennen tuntemattoman rakkauden.
– Ystävä, tulet myöhään. Minä tunnen jo kaikki rakkaudet.
– Rakkaus, jonka minä tuon sinulle, on täynnä kunniaa, jota vastoin ne rakkaudet, jotka sinä tunnet, tuottavat ainoastaan häpeää.
Thais katsoi häneen synkällä silmäyksellä; kova ryppy uurtui hänen pieneen otsaansa.
– Olet hyvin rohkea, muukalainen, uskaltaessasi solvaista emäntääsi. Katso minua ja sano minulle, olenko minä sen näköinen, että minua häpeä painaa. Ei! en tunne mitään häpeän tunnetta, eivätkä ketkään niistä muistakaan, jotka elävät kuten minä, tunne häpeää, vaikkakin he ovat vähemmän kauniita ja vähemmän rikkaita kuin minä. Olen kylvänyt nautintoa kaikkialle, mistä olen kulkenut, ja olen sen vuoksi kuuluisa kautta koko maailman. Minun valtani on suurempi kuin suurinten valtaherrojen. Olen nähnyt heidän jalkojeni juureen lankeavan. Katso minua, katso näitä pieniä jalkoja: tuhannet ihmiset olisivat valmiit antamaan verensä saadakseen suudella niitä. En ole kovin korkea enkä ota paljon tilaa maan pinnalla. Niiden silmissä, jotka Serapeumin huipulta näkevät minun kulkevan kadulla, olen pieni kuin riisinjyvä; mutta tämä riisinjyvä on tuottanut ihmisille niin paljon surua, epätoivoa, vihaa ja rikoksia, että koko Tartaros voisi täyttyä niistä. Miten mieletön olet puhuessasi minulle häpeästä, kun kaikki ympärilläni kuuluttaa minun kunniaani!
– Se, mikä on kunnia ihmisten silmissä, on Jumalalle kauhistus. Oi vaimo, olemme eläneet niin erilaisissa seuduissa, että ei ole laisinkaan ihmeellistä, että meidän puheemme ja käsityskantamme ovat niin erilaisia. Kuitenkin on taivas todistajani, että tahdon päästä yksimielisyyteen kanssasi ja että en aio jättää sinua, ennenkun tunteemme ovat samat. Ah, kuka antaisi minun puheilleni sellaisen polton, että sinä sulaisit niinkuin vaha minun henkäyksestäni, oi nainen, ja että minun tahtoni sormet voisivat mielin määrin sinua muovaella! Mikä olisi se hyve, jonka voima luovuttaisi sinut minulle, ah sinä sieluista kallein, jotta se henki, joka minua elähyttää, voisi luoda sinut toisen kerran ja antaa sinulle uuden kauneuden, niin että sinun täytyisi huudahtaa ilosta itkien: "Vasta tänään olen minä syntynyt!" Kuka puhkaisisi nyt minun sydämestäni Siloen lähteen, jossa sinä voisit kylpeä ja löytää takaisin alkuperäisen puhtautesi! Kuka muuttaisi minut Jordaniksi, jonka aallot käyden ylitsesi antaisivat sinulle iankaikkisen elämän!
Thaiksen viha oli jo lauhtunut.
Tämä mies, ajatteli hän, puhuu iankaikkisesta elämästä ja kaikki, mitä hän sanoo, on nähtävästi kirjoitettu johonkin talismaaniin. Ei ole epäilemistäkään, ettei hän olisi tietäjä, ja hänellä on varmaan salaiset keinonsa vanhuutta ja kuolemaa vastaan.
Ja hän päätti antautua hänelle. Sentähden hän teeskennellen pelkoa etääntyi hänestä muutamia askeleita kauemmas aina luolan perälle saakka. Hän istuutui vuoteen reunalle, kokosi tunikkansa taitaviin poimuihin rinnan yli ja sitten, liikkumattomana, äänettömänä, silmät alas luotuina, hän odotti. Hänen pitkät silmäripsensä loivat pehmeän varjostuksen hänen poskilleen. Koko hänen asentonsa ilmaisi ujoutta; hän keinutteli hiljaa paljaita jalkojaan niinkuin lapsi, joka istuu ja uneksii virran partaalla.
Mutta Paphnutius vain katsoi häneen eikä liikahtanut. Hänen vapisevat polvensa eivät enää tahtoneet kantaa häntä, hänen kielensä oli äkkiä kuivunut kitalakeen ja hirvittävä myrsky myllersi hänen päässään. Äkkiä hänen katseensa hämärtyi ja peittyi sakeaan sumupilveen. Hän päätti siitä, että Jesuksen käsi oli laskeutunut hänen silmilleen kätkeäkseen häneltä tämän naisen. Saaden tästä avustuksesta varmuutensa takaisin hän rohkaistuna ja sisällisesti vahvistettuna sanoi vanhan erakon veroisella vakavuudella:
– Jos antaudut minulle, niin luuletko olevasi piilossa Jumalalta?
Thais pudisti päätään.
– Jumala! Kuka käskee hänen aina pitämään silmällä Nymfien luolaa? Kääntyköön pois, jos loukkaamme häntä! Mutta miksi loukkaisimme häntä? Koska hän kerran on meidät luonut, ei hän voi olla suuttunut eikä hämmästynyt nähdessään meidät sellaisina, joiksi hän meidät on tehnyt ja toimimassa sen luonnon mukaan, jonka hän meille on antanut. Puhutaan liian paljon hänen puolestaan ja omistetaan hänelle usein ajatuksia, joita hän koskaan ei ole ajatellut. Sinä itsekin, muukalainen, tunnetko varmasti hänen oikean olemuksensa? Kuka olet sinä puhuaksesi hänen nimessään?
Tähän kysymykseen munkki avaten lainapukunsa ja näyttäen karvakaapunsa vastasi ja sanoi:
– Olen Paphnutius, Antinoen apotti, ja tulen pyhästä erämaasta. Sama käsi, joka johdatti Abrahamin pois Kaldeasta ja Lothin Sodomasta, on minutkin maailmasta vieroittanut. En enää ollut olemassa ihmisille. Mutta sinun kuvasi ilmestyi minulle minun hiekka-aavikkoni Jerusalemissa ja niin sain tietää, että olit täynnä turmelusta ja että kuolema oli sinussa. Ja nyt seison tässä edessäsi, nainen, niinkuin hautakummun edessä ja huudan sinulle: "Thais, nouse!"
Kuullessaan nimet "Paphnutius, munkki, apotti" Thais oli kalvennut kauhusta. Ja hiukset hajallaan, kädet ristissä, itkien ja huokaillen hän nyt ryömi pyhimyksen jaloissa:
– Älä tee minulle pahaa! Miksi olet tullut? Mitä tahdot minulta? Älä tee minulle pahaa? Minä tiedän, että aavikon pyhät inhoavat naisia, jotka kuten minä ovat luodut miellyttämään. Pelkään, että vihaat minua ja tahdot minua vahingoittaa. Mene, en epäile valtaasi. Mutta tiedä, Paphnutius, ettei minua saa halveksia eikä vihata. En ole koskaan, kuten niin monet niistä miehistä, joiden kanssa seurustelen, pilkannut tahallista köyhyyttäsi. Sinä vuorostasi, älä lue rikokseksi minun rikkauttani! Olen kaunis ja taitava näyttelemään. En ole valinnut ammattiani enemmän kuin luonnettanikaan. Olen luotu niitä asioita varten, joita teen. Olen syntynyt hurmaamaan miehiä. Ja sinä itsekin sanoit äsken, että rakastat minua. Älä käytä tietoasi minua vastaan. Älä lausu loihtusanoja, jotka vahingoittavat kauneuttani tai muuttavat minut suolapatsaaksi. Älä pelota minua enää, olen jo liian kauhuissani muutenkin! Älä tuomitse minua kuolemaan! Minä niin pelkään kuolemaa.
Paphnutius viittasi häntä nousemaan.
– Rauhoitu, lapsi. En ole vetävä ylitsesi häpeää enkä halveksuntaa. Tulen luoksesi Hänen puolestaan, joka istuessaan kaivon reunalla joi samarialaisen vaimon ojentamasta ruukusta ja joka aterioidessaan Simonin huoneessa vastaanotti Maria Magdalenan hyvänhajuiset voiteet. En ole synnitön voidakseni heittää ensimäisen kiven. Olen usein väärinkäyttänyt niitä armolahjoja, joita Jumala on ylleni vuodattanut. Ei viha vaan sääli on tarttunut käteeni johdattaakseen minut sinun luoksesi. Olen valehtelematta voinut tervehtiä sinua rakkauden sanoilla, sillä minun sydämeni poltto ajaa minut sinun luoksesi. Palan hyväntekeväisyyden tulta ja jos nuo sinun liikakarkeisiin näytelmiin tottuneet silmäsi kykenisivät näkemään asioiden salatun olemuksen, esiintyisin minä sinulle oksana siitä palavasta pensaasta, jonka Herra muinoin näytti vuorella Mosekselle saadakseen hänet ymmärtämään todellista rakkautta, sitä, joka liekitsee meidät, mutta ei kuluta, ja joka jättämättä jälkeensä mitään hiiltä tai turhaa tuhkaa puhdistaa ja balsamoi iankaikkisuutta varten kaiken, mihin se koskee.
– Munkki, minä uskon sinua, enkä enää pelkää puoleltasi salajuonia enkä noituutta. Olen usein kuullut puhuttavan Thebaiksen erakoista. Antoniuksen ja Paavalin elämästä on minulle kerrottu ihmeellisiä asioita. Sinun nimesi ei ollut minulle tuntematon ja minulle on sanottu, että jo nuorena olit hyveissä vanhimpain anakoreettien vertainen. Heti kun näin sinut tietämättä kuka olit, tunsin ettet ollut mikään tavallinen ihminen. Sano minulle, voitko tehdä hyväkseni sen, mitä eivät ole voineet Isiksen eivätkä Hermeen eivätkä jumalaisen Junon papit, eivät Kaldean viisaat eivätkä babylonialaiset tietäjät? Munkki, jos minua rakastat, voitko estää minut kuolemasta?
– Nainen, tiedä siis, joka tahtoo elää, hän elää. Pakene noita kauhistavaisia nautintoja, joissa on iankaikkinen kadotuksesi. Riistäydy irti pahoista hengistä, jotka kärventäisivät kamalasti tuon ruumiin, jonka Jumala loi sylestään ja elävöitti omalla hengellään. Väsymyksen raukaisema, tule virkistymään yksinäisyyden siunatuille lähteille, tule juomaan erämaan kätketyistä kaivoista, jotka pursuavat taivaaseen asti! Levoton sielu, tule ja omista vihdoin, mitä olet toivonut! Riemua kaipaava rinta, tule nauttimaan oikeista riemuista, jotka ovat köyhyys, kieltäymys, itsensä unhoitus ja antautuminen Jumalan armohelmaan. Kristuksen vihollinen ja huomenna hänen rakas morsiamensa, tule hänen luokseen! Tule, sinä joka etsit, ja sinä olet sanova: "Olen löytänyt rakkauden."
Mutta Thais näytti ajattelevan kaukaisia asioita:
– Munkki, kysyi hän, jos luovun iloistani ja teen katumuksen, onko varma, että olen tuleva taivaaseen vahingoittumattomin ruumiin, täydessä kukoistuksessani?
– Thais, tuon sinulle iankaikkisen elämän. Usko minua, sillä se mitä julistan on totuus.
– Ja kuka takaa minulle, että se on totuus?
– David ja profeetat, Sana ja ne ihmeet, joita olet näkevä.
– Munkki, tahtoisin uskoa sinua. Sillä tunnustan sinulle, että en ole löytänyt onnea tästä maailmasta. Osani on ollut kauniimpi kuin kuningattaren ja kuitenkin on elämä tuonut minulle paljon surua ja katkeruutta ja nyt olen jo niin sanomattoman väsynyt. Kaikki naiset kadehtivat kohtaloani ja kuitenkin minä välistä kadehdin erästä hampaatonta, vanhaa akkaa, joka minun lapsena ollessani möi hunaja-kakkuja eräällä kaupungin portilla. Usein olenkin miettinyt, että ainoastaan köyhät mahtavat olla hyviä, onnellisia, siunatuita, ja että mahtaa olla hyvin suloista elää halpana ja mitättömänä. Munkki, sinä olet liikuttanut minun sieluni syvyydet ja nostanut pinnalle sen, mikä uinui pohjalla. Voi, ketä uskoa? Ja mitä meistä tulee? Ja mitä on elämä?
Hänen näin puhuessaan Paphnutiuksen hahmo muuttui kokonaan ja taivaallinen riemu säteili hänen kasvoiltaan.
– Kuule minua, sanoi hän, en ole tullut yksin sinun asuntoosi. Toinen seurasi mukana, se Toinen, joka seisoo tässä nyt rinnallani. Häntä et sinä saata nähdä, koska silmäsi vielä ovat arvottomat häntä katselemaan; mutta pian olet saava nähdä hänet koko hänen ihanuudessaan ja silloin olet sanova: "Hän yksin on suloinen." Äsken jos ei hän olisi laskenut lempeää kättään minun silmilleni, olisin kenties langennut syntiin kanssasi, sillä itsestäni minä en ole muuta kuin heikkoutta ja levottomuutta. Mutta hän pelasti meidät molemmat. Hän on yhtä hyvä kuin hän on mahtava ja hänen nimensä on Vapahtaja. David ja Sibylla ovat ennustaneet hänen maailmaan tuloaan, paimenet ja tietäjät kunnioittaneet häntä jo kehdossa, fariseukset ovat ristiinnaulinneet hänet ja pyhät naiset haudanneet, apostolit ilmoittaneet hänet maailmalle ja marttyyrit todistaneet hänestä kuolemallaan. Ja nyt hän saatuaan tietää, että pelkäät kuolemaa, oi nainen, astuu huoneeseesi pelastaakseen sinut kuolemasta! Eikö totta, oi minun Jesukseni, että tällä hetkellä ilmestyt minulle niinkuin ilmestyit Galilean miehille noina ihmeellisinä päivinä, jolloin tähdet laskeutuen kerallasi alas taivaasta olivat niin lähellä maata, että pyhät, viattomat lapset saattoivat poimia niitä käsiinsä leikkiessään äitiensä sylissä Betlehemin penkereillä? Eikö totta, Jesukseni, että olemme nyt sinun seurassasi ja että näytät minulle kalliin ruumiisi todellisuuden? Eikö totta, että tuossa ovat kasvosi, ja että tuo kyynel, joka vierii poskeltasi on todellinen kyynel? Niin, ikuisen oikeuden enkeli on sen siitä poimiva ja se on oleva Thaiksen sielun lunnas. Eikö totta, sinä olet siinä itse, minun Jesukseni? Minun Jesukseni, sinun pyhät huulesi avautuvat. Voit puhua: puhu, minä kuuntelen. Ja sinä Thais, onnellinen Thais! kuule, mitä Vapahtaja itse sinulle sanoo: hän puhuu enkä minä. Hän sanoo: "Olen kauan etsinyt sinua, oi sinä minun kadonnut karitsani! Vihdoinkin löydän sinut. Älä mene enää luotani. Salli, että otan sinut käsivarsilleni, pikku raukka, ja kannan sinut olallani taivaalliselle laitumelle. Tule, minun Thaikseni, tule minun valittuni, tule itkemään kanssani!"
Ja Paphnutius lankesi polvilleen, silmät hehkuen hurmausta. Silloin Thais näki pyhän miehen kasvoilta elävän Jesuksen heijastuksen.
– Voi, lapsuuteni menneitä päiviä nyyhkytti hän! Oi, sinä lempeä isäni Ahmes ja hyvä pyhä Theodorus, miksi en kuollutkin valkean viittasi alla silloin, kun sinä aamuhämärissä kuljetit kotiin minua, vielä kastevesistä märkää lasia!
Paphnutius syöksyi hänen luokseen huudahtaen:
– Sinä olet kastettu!.. Oi taivaallista Viisautta! Oi Kaitselmusta, oi Jumalan hyvyyttä! Nyt tiedän, mikä se mahti oli, joka minua veti sinua kohti. Nyt tiedän, mikä sinut teki silmilleni niin rakkaaksi ja kauniiksi. Kastevesien voima se oli, joka sai minut jättämään Jumalan varjeluksen, jossa elin, lähteäkseni etsimään sinua maailman myrkytetystä ilmakehästä. Pisarainen siitä vedestä, varmasti on pisarainen siitä vedestä, joka huuhtoi ruumiisi, pirskahtanut minunkin otsalleni. Tule, oi minun sisareni, ja vastaanota veljeltäsi rauhan suudelma!
Ja munkki kosketti huulillaan ilonaisen otsaa.
Sitten hän vaikeni antaen Jumalan yksin haastaa eikä Nymfien luolasta kuulunut muuta kuin Thaiksen nyyhkytykset ja juoksevain purojen solina.
Thais vain itki, pyyhkimättä edes kyyneleitään, kun kaksi mustaa orjatarta astui sisälle kantaen vaatteita, hyvänhajuisia voiteita ja seppeleitä.
– Ei ollut ollenkaan paikallaan nyt itkeä, sanoi hän koettaen hymyillä. Kyyneleet tekevät silmät punaisiksi ja pilaavat ihon, tänä yönä syödään illalliset ystävien kesken ja minä tahdon olla kaunis, sillä siellä tulee olemaan naisia, jotka vakoilevat kasvoiltani väsymystä. Nämä orjat tulevat pukemaan minua. Vetäydy syrjään, isäni, ja anna heidän tehdä tehtävänsä. He ovat taitavia ja tottuneita, mutta kyllä olenkin maksanut heistä paljon. Katsopas tuota, jolla on paksut kultasormukset ja niin valkeanhohtavat hampaat. Hänet olen ryöstänyt prokonsulin puolisolta.
Paphnutius aikoi ensin kaikin voimin vastustaa Thaiksen menoa noille illallisille. Mutta päättäen toimia varovasti, hän kysyi, keitä henkilöitä hän siellä tulisi tapaamaan.
Thais vastasi, että hän tulisi näkemään siellä juhlan isännän, vanhan laivastopäällikön Cottan, Nikiaan ja useita muita väittelynhaluisia filosofeja, runoilija Kallikrateksen, Serapiksen ylimäisen papin ja rikkaita nuorukaisia, jotka enimmästä päästä käyttivät aikansa hevosten taltuttamiseen, sekä vielä lisäksi naisia, joista ei voinut sanoa mitään ja joilla ei ollut muuta hyvettä kuin nuoruus. Silloin saaden äkkiä yliluonnollisen mielijohteen munkki huudahti:
– Mene heidän pariinsa, Thais! Mene! Mutta minä en jätä sinua. Tulen kanssasi tuohon juhlaan ja pysyn koko ajan sanaakaan sanomatta vierelläsi.
Thais purskahti nauruun. Ja molempien mustien orjattarien hyöriessä hänen ympärillään hän huudahti:
– Mitä tulevat he sanomaan nähdessään, että minulla on rakastajana Thebaiksen munkki?