Основной контент книги Peloponneesolais-sota
Tekst

Objętość 740 stron

0+

Peloponneesolais-sota

85,60 zł

O książce

Puolueettoman historiankirjoituksen isän mullistava teosThukydides teki muistiinpanoja koko Ateenan ja Spartan välisen pitkän peloponnesolaissodan (431–404 eaa) ajan ja kirjoitti kattavan teoksensa loppuun sodan päätyttyä. Teoksessaan hän taustoittaa sodan tapahtumia varhaisemmalla historialla, maantieteellä ja myös politiikalla, ja toisin kuin muut aikansa historioitsijat, hän ei viittaa esimerkiksi jumaliin ja mytologiaan, vaan esittää historian olevan seurausta ihmisen valinnoista ja toimista. Thukydides käyttää kerronnan apuna omia ja silminnäkijöiden havaintoja ja mainitsee pyrkineensä ottamaan asioista mahdollisimman tarkkaan selvää itse, sen sijaan että olisi luottanut toisen käden tietoon. Hänen tavoitteenaan oli kirjoittaa aikaa kestävä historiateos, josta voisi olla tulevaisuudessakin hyötyä tilanteissa, joilla on tapana toistua. Siksi tämä lähes 2 500 vuotta vanha teos on pysynyt ajankohtaisena läpi vuosituhansien.Emil Hårdhin suomennos vuodelta 1912 on teoksen ensimmäinen suomennos.-

Zaloguj się, aby ocenić książkę i zostawić recenzję
Książka Thukydides «Peloponneesolais-sota» — czytaj fragment książki za darmo online. Zostaw komentarze i recenzje, głosuj na ulubione.
Ograniczenie wiekowe:
0+
Data wydania na Litres:
14 listopada 2024
Objętość:
740 str.
ISBN:
9788728480236
Tłumacz:
Wydawca:
Właściciel praw:
Bookwire
Audio
Średnia ocena 4 na podstawie 115 ocen
Tekst, format audio dostępny
Średnia ocena 4,8 na podstawie 296 ocen
Tekst
Średnia ocena 4,9 na podstawie 541 ocen
Tekst, format audio dostępny
Średnia ocena 4,7 na podstawie 777 ocen
Tekst, format audio dostępny
Średnia ocena 4,3 na podstawie 363 ocen
Tekst, format audio dostępny
Średnia ocena 4,7 na podstawie 507 ocen
Audio
Średnia ocena 4,5 na podstawie 272 ocen
Tekst
Średnia ocena 0 na podstawie 0 ocen
Tekst
Średnia ocena 0 na podstawie 0 ocen
Tekst
Średnia ocena 0 na podstawie 0 ocen
Tekst
Średnia ocena 0 na podstawie 0 ocen
Tekst
Średnia ocena 0 na podstawie 0 ocen
Tekst
Średnia ocena 0 na podstawie 0 ocen
Tekst
Średnia ocena 0 na podstawie 0 ocen
Tekst
Średnia ocena 0 na podstawie 0 ocen
Tekst
Średnia ocena 0 na podstawie 0 ocen