Oikeudentuoja
Teksttekst

Objętość 310 stron

0+

Oikeudentuoja

Część serii «Sara Vallén»
42,64 zł

O książce

Murha siirtolapuutarhassa paljastaa ihmismielen pahuuden.Syksy ruotsalaisessa Lundin yliopistokaupungissa. Siirtolapuutarhassa omenapuut notkuvat hedelmistä ja kukkapenkeissä loistavat asterit ja kehäkukat. Rauha rikkoontuu, kun yhdestä puutarhan mökeistä löytyy karmealla tavalla murhattu mies. Uhri vaikuttaa olleen kaikkien rakastama: sitoutunut sosiaalityöntekijä ja oikea mallikansalainen. Komisario Sara Vallén kuitenkin epäilee, että miehellä on ollut pimeäkin puoli – onhan joku halunnut tämän hengiltä. Mitä syvemmälle Sara ja hänen kollegansa penkovat vainajan menneisyyttä, sitä synkempiä salaisuuksia nousee päivänvaloon. Samaan aikaan Sara taistelee omien ongelmiensa kanssa, ja oikeusprosessi väkivaltaista ex-kumppania vastaan repii auki vanhat haavat.Oikeudentuoja on Sara Vallénista kertovan rikossarjan toinen osa, mutta sen voi lukea myös itsenäisenä teoksena. Koukuttava teos on ollut Ruotsin Storytel Awards -ehdokkaana. Sahlströmin dekkareita on kuvattu uskottaviksi ja asiasisällöltään paikkansapitäviksi rikosromaaneiksi.-

Druga książka w serii "Sara Vallén"
Wszystkie książki z serii

Zostaw recenzję

Zaloguj się, aby ocenić książkę i zostawić recenzję
Książka Cecilia Sahlström «Oikeudentuoja» — czytaj fragment książki za darmo online. Zostaw komentarze i recenzje, głosuj na ulubione.
Ograniczenie wiekowe:
0+
Objętość:
310 str.
ISBN:
9788728014004
Tłumacz:
Wydawca:
Właściciel praw:
Bookwire