Czytaj książkę: «Bragelonnen varakreivi eli Muskettisoturien viimeiset urotyöt II», strona 65

249.
Aramis selittää aseman

"Sanottavani tulee sinulla varmaankin yllätyksenä, Portos-veikkonen, mutta samalla se valaisee sinulle paljon."

"Mielelläni koen yllätyksiä", lausui Portos hyväntahtoisesti; "älä siis lainkaan säästele turhia. Olen kovaluontoinen; älä yhtään pelkää, vaan puhu mutkattomasti."

"Se on vaikeata, Portos, se on… vaikeata, sillä minun täytyy totisesti toistamiseen huomauttaa sinulle, että ilmoitukseni muodostuu merkilliseksi, eriskummaiseksi."

"Hoo, sinä puhut niin hyvin, rakas ystävä, että kuuntelisin sinua päivät pääksytysten. Annahan tulla vain, – ja maltas, mieleeni juolahti aatos: helpoittaakseni hommaa, auttaakseni sinua noiden tavattomien seikkojen ilmaisemisessa minä käynkin kyselemään."

"Se on hyvä."

"Minkätähden ryhdymme taistelemaan, rakas Aramis?"

"Jos esität minulle paljonkin tuollaisia kysymyksiä, – jos tuolla tavoin tahdot tehtävääni huojentaa, niin et lainkaan kevennä pulaani kuulustelullasi, Portos. Sinähän käyt suoraa päätä asian ytimeen, vaatien gordionilaisen solmun katkaisemiseen. Mutta tosiaan pitääkin tunnustus aloittaa urhoollisesti, veikkonen, sinunlaisellesi hyvälle, jalomieliselle ja uskolliselle miehelle; siihen olen velvollinen sekä sinun tähtesi että itseni vuoksi. Olen pettänyt sinua, arvoisa ystäväni."

"Sinä pettänyt minua?"

"Niin, hyvä Jumala!"

"Tapahtuiko se minun hyväkseni, Aramis?"

"Niin luulin, Portos, uskoin vilpittömästi."

"Niin ollen", sanoi Bracieuxin kelpo herra, "sinä olet tehnyt minulle palveluksen, ja kiitän sinua siitä, – sillä jos sinä et olisi minua pettänyt, olisin minä saattanut pettää itseäni. Missä kohden muuten olet minua pettänyt? Sanohan."

"Minä palvelinkin vallantavoittajaa, jota vastaan Ludvig XIV tällähaavaa kohdistaa kaikki ponnistuksensa."

"Vallantavoittajaa!" kertasi Portos otsaansa hieroen; "se… En oikein käsitä."

"Toista niistä kahdesta kuninkaasta, jotka kiistaavat Ranskan kruunusta."

"Aivan niin!.. Sinä siis palvelit sitä, joka ei ole Ludvig XIV?"

"Osasit suoraa päätä oikeaan sanaan."

"Siitä johtuu…"

"Niin ollen me olemme kapinoitsijoita, ystäväparka."

"Jo nyt otti lempo!.." lausui Portos ylen pettyneenä.

"Oh, mutta ole huoletta, rakas Portos, me kyllä vielä keksimme pelastuskeinon, usko minua."

"Siitä en ole raskaalla mielellä", vastasi parooni; "minuun vain koskee tuo kurja kapinoitsijan nimitys."

"Kah, mitä nyt siihen tulee…"

"Ja niinpä se minulle luvattu herttuan arvo…"

"Vallantavoittaja sen aikoi antaa."

"Se ei ole samaa, Aramis", lausui Portos majesteettisesti.

"Ystäväni, jos kaikki olisi vain minusta riippunut, niin sinusta olisi tullut prinssi."

Portos alkoi alakuloisesti pureskella kynsiään.

"Siinä kohden", hän jatkoi, "sinä olet menetellyt väärin, johtaessasi minut harhaan; minä pidin tuota ylennystä taattuna. Niin, otin sen lukuun varmana palkkiona, tietäen sinut sanassasi pysyväksi mieheksi, hyvä Aramis."

"Portos-parka! Rukoilen sinulta anteeksi."

"Niinpä siis", pitkitti Portos vastaamatta Vannesin piispan pyyntöön, "minä olen pahassa selkkauksessa kuningas Ludvig XIV: n kanssa?"

"Minä järjestän sen vielä, kunnon veikkonen, sovitan kyllä kaikki. Otan koko harhaannuksen omakseni."

"Älä sellaista…"

"Ei, ei, Portos, minä vannotan sinua, anna vain minun toimia. Ei mitään väärää jalomielisyyttä, ei sopimatonta kiintymystä! Sinä et tiennyt mitään suunnitelmistani. Sinä et ole omintakeisesti tehnyt mitään koko hankkeessa. Toisin on minun laitani. Minä olen salavehkeen ainoa kehittäjä. Tarvitsin eriämätöntä kumppaniani; kutsuin sinua, ja sinä tulit luokseni muistaen muinaista ohjelauselmaamme: 'Kaikki yhden ja yksi kaikkien puolesta.' Minun rikoksenani on se, että olen ollut itsekäs, rakas Portos."

"Siinäpä sanot hyvin", lausui Portos, "ja kun olet toiminut yksinomaan etuasi ajatellen, en mitenkään voi pahoitella sinulle: itseäänhän ihminen luonnollisesti hoivailee!"

Ja tämän ylevän huomautuksen vahvikkeeksi parooni sydämellisesti likisti ystävänsä kättä.

Toverinsa yksinkertaisen sielunsuuruuden rinnalla Aramis tunsi itsensä pieneksi. Toistamiseen hän näki pakolliseksi kumartaa todelliselle sydämen ylemmyydelle, joka oli paljon mahtavampi ominaisuus kuin älyn loistavuus. Hän vastasi ystävän jalomieliseen kättelyyn mykällä ja tarmokkaalla puristuksella.

"No, nyt olemme siis päässeet täyteen selvyyteen keskenämme", aloitti Portos jälleen. "Tunnen myös asemamme Ludvig-kuninkaaseen nähden. Mutta luulenpa, veikkoseni, että nyt on aika selittää minulle vielä se valtiollinen juoni, jonka pauloihin olemme sotkeutuneet, sillä huomaanhan, että joku erityinen juoni on punottu meidän varallemme."

"D'Artagnan on tulossa, ja hän kyllä antaa sinulle siitä seikkaperäisen selostuksen, hyvä Portos; anna anteeksi, että minä olen nyt murheen murtama, tuskan ahdistuksessa, ja tarvitsen kaiken malttini, kaiken harkintakykyni, saadakseni sinut suoriutumaan huolestuttavasta pulasta, johon olen sinut varomattomuudessani jouduttanut. Mutta tästälähtein asema kyllä selviää; kuningas Ludvig XIV: n ainoana vihollisena olen minä, minä yksin, – olen väkipakolla pitänyt sinua vankina, siten olet ollut matkassani, mutta tänään annan sinulle vapautesi, ja sinä riennät takaisin hallitsijasi luokse. Näethän, Portos, että siinä ei ole enää minkäänlaista vastusta."

"Niinkö luulet?" äännähti Portos.

"Olen siitä varsin varma."

"Mutta minkätähden siis" – näin haastoi Portoksen terve järkevyys – "jos olemme näin helpossa asemassa, minkätähden laitamme käyttökuntoon kanuunat, musketit ja kaikkinaiset sotaiset kojeet, hyvä ystävä? Yksinkertaisemmalta tuntuu minusta sanoa kapteeni d'Artagnanille: 'Rakas ystävä, me olemme erehtyneet, mutta hairahdus on korjattavissa; avaahan meille pääsy, me lähdemme pois, hyvästi vain!'"

"Kah! Siinäpä se!" tokaisi toinen päätänsä pudistaen.

"Mikä siinä on? Etkö hyväksy tätä suunnitelmaa?"

"Siinä on muuan hankaluus: d'Artagnan voi tulla sellaisin määräyksin, että meidän on pakko puolustautua."

"Älä nyt hulluja! Mekö puolustautuisimme d'Artagnania vastaan?

Hassutusta! Kelpo d'Artagnania…"

Aramis pudisti päätänsä toistamiseen. "Portos", hän sanoi, "kun olen käskenyt virittää sytyttimet ja tähdätä kanuunat, – kun olen määrännyt hätähälytyksen ja kutsuttanut kaikki paikoillensa varustuksissa, näissä niin kunnollisesti lujittamissamme Belle-Islen varustuksissa, – niin se ei ole tapahtunut tyhjän takia."

"Mitä tehdä?"

"Jos sen tietäisin, ystävä, niin olisin sen sanonut."

"Mutta onhan toki yksinkertaisempikin keino kuin puolustautua: aluksella vain matkalle Ranskaan, missä…"

"Rakas ystävä", keskeytti Aramis hieman murheellisesti hymyillen, "älkäämme tuumitelko niinkuin lapsilla aatokset kulkevat; olkaamme miehiä päätelmissämme ja toimeen tarttumisessa. Hei, satamasta huudetaan, joku saapuu maihin. Tarkkaavaisuutta nyt, Portos, vakavaa tarkkaavaisuutta!"

"Varmastikin siellä tulee d'Artagnan", virkkoi parooni ukkosenjyrähdyksenä, lähestyessään rintavarustusta.

"Niin, minä kylläkin", vastasi muskettisoturien kapteeni keveästi hypäten aallonmurtajan askelmille, ja hän nousi joutuisasti pikku puistokäytävää kohti, missä ystävät häntä odottivat. Hänen ehdittyään liikkeelle Portos ja Aramis eroittivat hämyssä upseerin, joka saatteli d'Artagnania ihan kintereillä.

Kapteeni pysähtyi laituriportaiden puolitiessä. Hänen kumppaninsa teki samaten.

"Käskekää väkenne peräytyä", huusi d'Artagnan Portokselle ja Aramikselle; "vetäytykööt äänenkantaman ulkopuolelle."

Portos antoi siitä käskyn, jota heti toteltiin. Silloin d'Artagnan kääntyi saattajansa puoleen ja lausui:

"Monsieur, täällä me emme enää ole kuninkaan laivaston piirissä, missä te saamienne ohjeitten perusteella vastikään puhuitte minulle niin röyhkeästi."

"Monsieur", vastasi upseeri, "minä en suinkaan tahtonut esiintyä röyhkeänä; noudatin vain mutkattomasti, mitä minulle oli määrätty. Olen saanut toimekseni seurata teitä, ja siten olen saattolaisenanne. Tehtäväkseni on samoin annettu estää teitä puhuttelemasta ketään syrjässä, ja sentähden sekaannun kuulijaksi."

D'Artagnan vapisi kiukusta, ja tätä keskustelua tarkanneet pakolaiset värähtivät niinikään, mutta levottomuudesta ja huolestuksesta. Kapteeni astahti lähemmäksi upseeria, pureskellen viiksiänsä niin kiivaasti kuin hänellä oli tapana katkeroitumisensa ollessa laukeamaisillaan kamalaksi purkaukseksi.

"Monsieur", hän haastoi matalammalla äänellä, joka siten kävi vain painokkaammaksi, ollessaan ilmaisevinaan syvää tyyneyttä, vaikka siinä tuntuikin myrskyn värinää, "lähettäessäni tänne ruuhen te tahdoitte tietää, mitä minä kirjoitin Belle-Islen puolustajille. Te näytitte minulle määräyksen, minä puolestani silloin heti luovutin kirjelappuni teidän tarkastettavaksenne. Kun lähettinäni ollut laivuri tuli takaisin ja toi minulle noiden kahden herrasmiehen vastauksen, te saitte kuulla hänen selostuksensa alusta loppuun. Tuo kaikki oli saamienne ohjeitten mukaista; se on ollut niiden täydellistä ja täsmällistä noudattamista, eikö niin?"

"Kyllä, monsieur", sopersi upseeri; "niin tietenkin, monsieur… mutta…"

"Monsieur", pitkitti d'Artagnan kuumeten, "kun ilmoitin aikovani lähteä laivastani Belle-Islelle, te vaaditte pääsyä mukaani; minä en epäröinyt, otin teidät tänne. Nythän siis olette saarella, vai mitä?"

"Niin, monsieur; mutta…"

"Mutta nyt ei ole enää kysymys herra Colbertista, joka on antanut teille ohjeenne, tai kenestäkään muusta, jonka määräyksiä noudatellette; tässä on tullut kysymykseen mies, joka häiritsee herra d'Artagnania, ollessaan yksin hänen seurassaan portailla, jotka päättyvät kolmenkymmenen jalan syvyiseen veteen. Se on paha asema sille miehelle, paha asema, monsieur, – sanon sen varoitukseksi!"

"Mutta jos häiritsenkin teitä, monsieur", virkkoi upseeri arastellen ja melkein pelokkaasti, "niin palvelusvelvollisuutenihan…"

"Monsieur, teille tai teidän lähettäjillenne on sattunut se huono onni, että minä olen tullut loukatuksi. Tehty teko. En voi käydä käsiksi niihin, jotka teillä on mukananne, sillä he ovat minulle tuntemattomia tai liian etäisiä. Mutta te olette käteni ulottuvissa, ja vannon kaiken pyhän nimessä, että jos vielä askeleenkaan seuraatte minua, kun lähden nousemaan noiden herrasmiesten luo… vannon kautta kunniani, että halkaisen miekaniskulla päänne ja paiskaan ruumiinne veteen. Hoo, kävi miten kävi! Olen eläissäni vimmastunut vain kuusi kertaa, monsieur, ja edellisillä viidellä kerralla olen surmannut mieheni."

Upseeri ei hievahtanut; kamala uhkaus sai hänet kalpenemaan, mutta hän vastasi yksinkertaisesti:

"Teette väärin, monsieur, kun asetutte minun toimintaohjettani vastaan."

Portos ja Aramis olivat ääneti ja ahdistuneina kuunnelleet rintasuojan ääressä tätä sananvaihtoa.

"Varo, rakas d'Artagnan!" huudahtivat he nyt.

D'Artagnan viittasi heitä vaikenemaan, kohotti peloittavan tyynesti jalkansa seuraavalle askelmalle ja kääntyi katsomaan miekka kädessä, seurasiko upseeri yhä.

Upseeri teki ristinmerkin ja astui perässä.

Portos ja Aramis, jotka tunsivat d'Artagnaninsa, syöksyivät parahtaen pidättämän iskua, jonka luulivat jo kuulevansa. Mutta siirtäen miekan vasempaan käteensä kapteeni sanoi upseerille liikuttuneella äänellä:

"Te olette urhoollinen mies, monsieur. Varmasti ymmärrätte paremmin, mitä nyt aion teille sanoa, kuin mitä teille äsken haastoin."

"Puhukaa, herra d'Artagnan, puhukaa", vastasi peräytymätön upseeri.

"Nämä herrasmiehet, joita määräyksenne koskevat, ovat minun ystäviäni."

"Tiedän sen, monsieur."

"Te käsitätte, pitääkö minun esiintyä heitä kohtaan niinkuin teidän ohjeissanne on sanottuna."

"Minä käsitän yksityisen pidättymisenne."

"No, sallikaa minun siis puhella heidän kanssaan ilman todistajaa."

"Herra d'Artagnan, jos myönnyn pyyntöönne, niin petän sanani; mutta jollen osoita taipuvaisuutta, pahastutan teitä. Kaiken edellisen jälkeen suostun. Puhukaa ystävienne kanssa, älkääkä halveksiko minua, monsieur, kun pidän teitä niin suuressa arvossa, että yksistään teidän tähtenne menettelen kehnosti."

Heltyneenä muskettisoturi kietaisi käsivartensa nuoren miehen kaulaan ja nousi sitten ystäviensä luo. Viittaansa kietoutuen upseeri istuutui kiviportaille, jonka askelmille pakovesi oli jättänyt kosteita leviä.

"No niin", virkkoi d'Artagnan, "tällainen on asema, – päättäkää siitä itse."

He syleilivät toisiaan kaikki kolme yhtaikaa ja jäivät pitkäksi tuokioksi siihen asentoon niinkuin nuoruuden ihanina päivinä.

"Mitä tämä ankara järjestely merkitseekään?" kysyi sitten Portos.

"Kaiketi jo jonkun verran aavistelet, rakas ystävä", vastasi d'Artagnan.

"En liikoja, vakuutan sinulle, kapteeniveikko, sillä lopultahan en ole tehnyt mitään, – eikä Aramis sen paremmin", kiirehti kelpo parooni lisäämään.

D'Artagnan loi kirkkoruhtinaaseen nuhtelevan silmäyksen, joka tunkeutui tämän kovettuneeseen sydämeen.

"Rakas Portos!" huudahti Vannesin piispa.

"Te näette, mihin toimiin on ryhdytty", lausui d'Artagnan; "Belle-Islen ja mantereen yhteys on täydellisesti ehkäisty, ja kaikki aluksenne on siepattu; mutta jos olisitte jotenkuten yrittäneetkin paeta, niin te ette olisi kyenneet välttämään merellä vaanivia risteilijöitä. Kuningas tahtoo teidät käsiinsä, ja hän ottaa."

Raivokkaasti d'Artagnan tempasi muutamia havenia harmahtavista viiksistään.

Aramis synkistyi, ja Portos näytti äkäiseltä.

"Minulla oli se aatos, että toimittaisin teidät molemmat tulemaan oman laivani kannelle, pitääkseni teidät luonani ja sitten laskeakseni vapauteen", pitkitti d'Artagnan. "Mutta viimeksi ilmenneiden seikkojen jälkeen en voi mennä sanomaan, vaikka nyt alukseeni palatessani tapaisin ylemmän käskijän, – salaisen määräyksen, joka riistää minulta päällikkyyden ja siirtää sen jollekulle toiselle, ratkaisten meidän kohtalomme ilman mitään avun toivoa."

"Täytyy jäädä Belle-Islelle", sanoi Aramis päättävästi, "ja takaanpa, etten minä niin vain antaudu."

Portos ei virkkanut mitään. D'Artagnan pani merkille ystävänsä vaiteliaisuuden.

"Minun on vielä koetettava tuota upseeria, urhoollista saattajaani, jonka miehuullisesta vastustuksesta olen hyvilläni, sillä se osoittaa rehellistä luonnonlaatua, mikä vihollisessammekin on tuhatkertaisesti parempi ominaisuus kuin raukkamainen taipuisuus. Koettakaamme saada häneltä tietää, mitä hänellä on oikeus tehdä, – mitä hänen ohjesääntönsä sallii ja kieltää."

"Tehkäämme niin", sanoi Aramis.

Kapteeni astui rintasuojan ääreen, kumartui laituriportaille päin ja kutsui upseeria, joka heti kapusi aallonmurtajalle.

"Monsieur", virkkoi hänelle d'Artagnan niiden sydämellisten kohteliaisuuksien jälkeen, jotka olivat luonnollisena tervehtelynä toisensa tuntevien ja toisiaan arvossapitävien aatelismiesten kesken, "jos tahtoisin viedä nämä herrasmiehet täältä, niin mitä te tekisitte?"

"Minä en panisi vastaan, monsieur; mutta kun minulla on nimenomainen määräys ottaa heidät vartioitavikseni, täyttäisin sen tehtäväni."

"Ahaa!" äännähti d'Artagnan.

"Sovittelusta ei ole toiveitakaan!" mutisi Aramis kumeasti.

Portos ei hiiskunut mitään.

"Ottakaa kuitenkin mukaanne Portos", esitti Vannesin piispa; "hän kykenee todistamaan kuninkaalle, että hänellä ei ole mitään todellista osaa tässä jutussa; minä annan siihen ohjaukseni, ja sinäkin, d'Artagnan, voit valaista asiaa."

"Hm!" hymähti kapteeni. "Tahdotko tulla, – lähdetkö matkassani, Portos? Kuningas on suopea."

"Pyydän saada miettiä", vastasi Portos ylevästi.

"Jäät siis tänne?"

"Uuden määräyksen esiintymiseen asti!" huudahti Aramis vilkkaasti.

"Siksi kunnes olemme saaneet aatoksen", lausui d'Artagnan, "ja nyt luulenkin, että odotus ei käy pitkäksi, sillä minulla on jo jotakin mielessäni."

"Sanokaamme siis vain hyvästi", lopetti Aramis; "mutta tosiaankin, Portos, sinun pitäisi lähteä suoraa päätä."

"En!" epäsi tämä lyhyeen.

"Kuten katsot parhaaksi", sanoi Aramis hermostuneessa herkkyydessään hieman loukkaantuneena ystävänsä jurosta sävystä. "Mieltäni rauhoittaa kuitenkin d'Artagnanin lupaama aatos, jonka luulen arvanneeni."

"Katsotaanpa", virkahti kapteeni kallistaen korvansa Aramiksen suulle. Tämä kuiskasi hänelle nopeasti muutamia sanoja, joihin d'Artagnan vastasi:

"Juuri niin."

"Se ei petä!" huudahti Aramis ilostuneena.

"Järjestä siis hommasi ensi sekavuuden aikana, mikä siitä syntyy, Aramis."

"Oh, kyllä hoidan oman osani."

"Tuhatkertainen kiitos nyt teille, monsieur!" sanoi d'Artagnan upseerille. "Te olette saanut kolme ikuista ystävää."

"Niin", vakuutti Aramis.

Ainoastaan Portos pysyi yhä ääneti, mutta hän nyökäytti päätänsä.

Hellästi syleiltyään kahta vanhaa ystäväänsä d'Artagnan läksi Belle-Isleltä Colbertin antaman eriämättömän kumppanin kanssa.

Lukuunottamatta sitä selittelyn tapaista, johon kunnon Portos oli tyytynyt, ei siis mitään ollut muuttunut asianomaisten kohtalossa.

"Tulee toki se d'Artagnanin aatos", sanoi Aramis mietteissään.

250.
Kuninkaan ja d'Artagnanin aatokset

Laivaan palatessaan d'Artagnan syvällisesti pohti tuumaa, joka oli hänen päähänsä pälkähtänyt, – ja me tiedämme, että silloin kun d'Artagnan ryhtyi aprikoimaan, hän tavallisesti pääsi selvyyteen. Upseeri oli jälleen vaipunut äänettömyyteen, kunnioittavasti antaen esimiehelleen vapaan tilaisuuden harkita.

Aluksensa kannelle astuessaan olikin muskettisoturien kapteeni jo järjestänyt mielessään kaikki hyökkäys- ja puolustuskeinonsa.

Hän kutsui heti neuvostonsa koolle. Tähän kuului kahdeksan hänen määräystensä alaisina toimivaa upseeria: merivoimien päällikkö, tykistömajuri, sapööri-insinööri, ja tuntemamme upseeri ja neljä luutnanttia. Heidän keräännyttyään peräkajuuttaan d'Artagnan nousi seisomaan, otti hatun päästänsä ja aloitti seuraavasti:

"Hyvät herrat, olen käynyt tiedustusretkellä ja havainnut Belle-Islellä vankan varusväen valmistautuneena puolustukseen, joka saattaa käydä hyvinkin hankalaksi meille. Aionkin sentähden kutsuttaa kaksi sikäläistä johtavaa upseeria keskusteluun kanssamme. Eristettyämme heidät siten joukostaan ja tykeistänsä me olemme heistä paremmalla puolella, kun sitten käytämme hyvää järkeilyä, taivuttaaksemme heidät välttämään taistelua. Oletteko samaa mieltä, hyvät herrat?"

Tykistömajuri nousi.

"Monsieur", hän sanoi kunnioittavasti, mutta lujasti, "mainitsitte paikan valmistautuneen sitkeään puolustukseen. Tietonne mukaan sen väki on siis noussut kapinaan?"

D'Artagnanin mieltä se vastaus ilmeisesti kaiveli, mutta hän ei ollut mies heittämään sikseen niin vähällä, vaan huomautti:

"Muistutuksenne on oikea, monsieur. Mutta onhan teille tunnettua, että Belle-lsle-en-Mer on herra Fouquetin läänitys, ja entiset kuninkaat ovat antaneet Belle-Islen läänitysherroille oikeuden muodostaa oman aseellisen joukkonsa."

Majuri liikahti.

"Älkäähän keskeyttäkö", jatkoi d'Artagnan. "Aioitte sanoa, että se englantilaisia vastaan myönnetty varustautumisen oikeus ei pidä paikkaansa omaa kuningasta vastaan. Mutta herra Fouquethan ei tällähaavaa lienekään pitämässä Belle-Isleä hallussaan, koska toispäivänä vangitsin hänet. Belle-Islen asukkaat ja puolustajat eivät vain tiedä tästä vangitsemisesta, ja sitä on heille turha vakuuttaa, sillä he eivät usko niin ennenkuulumatonta ja tavatonta käännettä. Bretagnelainen palvelee herraansa, ja vain yhtä herraa, – palvelee siihen asti kunnes näkee hänet kuolleeksi. Sentähden he asettuvat kaikkea määräilyä vastaan, mikä ei tapahdu herra Fouquetin nimessä."

Majuri nyökkäsi.

"Siitä syystä", selitteli d'Artagnan, "minä ehdotan kutsuttavaksi tänne kaksi varusväen johtavaa upseeria. He saavat nähdä teidät, hyvät herrat, – kaiken voimamme; heille selviää, mikä kohtalo heitä odottaa, jos pysyvät kapinallisella kannalla. Me takaamme heille kunniasanallamme, että herra Fouquet on vankina ja että kaikkinainen vastustus vain vahingoittaisi häntä. Sanomme heille, että ensimmäisen kanuunanlaukauksen jälkeen ei ole mitään armoa odotettavissa kuninkaalta. Silloin he toivoakseni eivät jää uppiniskaisiksi. He antautuvat ilman kamppailua, ja me saamme mielisuosiolla paikan, jonka valloittaminen voisi käydä meille kalliiksi."

Upseeri, joka oli saattanut d'Artagnania Belle-Islellä, aikoi lausua jotakin, mutta d'Artagnan pidätti hänet:

"Niin, minä arvaan teidän ajatuksenne, monsieur; tiedän kuninkaan määräyksen ehkäisevän kaikkea salaista yhteyttä Belle-Islen puolustajain kanssa, ja sentähdenhän esitänkin, että puhuttelen asianomaisia ainoastaan koko esikuntani ollessa saapuvilla."

Ja d'Artagnan teki upseereilleen päällänsä liikkeen, jonka piti ilmaista, mikä arvo tällä alentuvaisuudella oli.

Upseerit katselivat toisiansa ikäänkuin lukeakseen mielipiteensä toverien silmistä, ilmeisesti aikoen vakuuttautua yksimielisestä kannasta ja noudattaa d'Artagnanin esitystä. Muskettisoturien kapteeni näkikin jo hyvillään, että päätökseksi oli muodostumassa purren lähettäminen kumppanusten noutamiseen. Mutta silloin kuninkaan upseeri veti povestaan sinetöidyn määräyksen ja ojensi sen d'Artagnanille.

Päällekirjoituksena oli N: o 1.

"Mitä nyt vielä?" jupisi kapteeni ihmeissään.

"Lukekaa, monsieur", vastasi upseeri kohteliaasti, mutta hänen sävyssään tuntui alakuloisuuttakin.

Pahaa aavistellen d'Artagnan avasi laskokset ja luki seuraavat sanat:

'Kielto herra d'Artagnanille pitämästä minkäänlaista neuvottelua tai yrittämästä mitään sovittelua ennen kuin Belle-Isle on antautunut ja vangit saaneet kapinoitsijain kuoleman.

Ludvig.' D'Artagnan hillitsi kärsimättömän liikkeen, joka kiersi hänen veressään, ja sanoi tyynesti hymyillen:

"Hyvä on, monsieur, kuninkaan ohjeita noudatetaan."

Isku oli suoranainen, se oli kova, tuhoisa. Raivostuksissaan siitä, että kuninkaan aatos siten ehätti ehkäisemään hänen aikeensa purren lähettämiseksi ystävien pakoa varten, d'Artagnan ei kuitenkaan joutunut epätoivoon: kehittäen omaa aatostansa, jonka hän oli tuonut mukanaan Belle-Isleltä, gascognelainen vielä johteli siitä pelastushankkeen tärkeintä osaa.

"Hyvät herrat", hän virkkoi äkkiä, "koska kuningas on antanut salaisia määräyksiä toiselle, niin se merkitsee, että minulla ei enää ole hänen luottamustaan, ja siihen olisinkin todella arvoton, jos julkeasti säilyttäisin päällikkyyden, joka on niin loukkaavien epäluulojen alainen. Lähden siis heti esittämään eronpyyntöni kuninkaalle. Lausun sen tässä teidän kaikkien kuullen, määräten teidät vielä poikkeamaan kanssani Ranskan rannikolle, jotta mitään hänen majesteettinsa minulle uskomista sotavoimista ei saatettaisi vaaraan. Menkää siis kaikki takaisin paikoillenne ja antakaa paluukäsky; tunnin kuluttua saamme nousuveden. Paikoillenne, hyvät herrat! Otaksun", hän lisäsi nähdessään kaikkien, paitsi valvojaupseerin, tottelevan, "että teillä ei tällä kertaa ole minulle vastamääräystä?"

Ja d'Artagnan tunsi melkein täyttä voitonriemua, virkkaessaan nämä sanat. Tämä suunnitelma tiesi hänen ystäviensä pelastusta. Saarron keskeytyessä he voisivat piammiten astua johonkin saapuvaan veneeseen ja purjehtia hätyyttämättöminä Englantiin tai Espanjaan. Heidän paetessaan d'Artagnan saapuisi kuninkaan luo ja perustelisi paluutansa suuttumuksella, jota Colbertin epäluulot olivat hänen toimintaansa heikontaessaan herättäneet; hänet lähetettäisiin takaisin täysin valtuuksin, ja hän valloittaisi Belle-Islen, – anastaisi häkin, sitten kun linnut olivat sieltä pyrähtäneet lentoon.

Mutta tätä suunnitelmaa vastaan upseeri asetti toisen kuninkaallisen määräyksen, joka kuului:

'Jos herra d'Artagnan ilmaisee haluavansa jättää eronpyynnön, ei häntä ole enää siitä hetkestä alkaen pidettävä retken päällikkönä, eikä kukaan hänen johtoonsa asetettu upseeri saa tunnustaa hänen määräysvaltaansa. Siten menetettyään päällikkyytensä Belle-Isleä vastaan lähetetyssä armeijassa on herra d'Artagnanin heti lähdettävä Ranskaan sen upseerin saattamana, joka on jättänyt hänelle tämän tiedonannon ja katsoo hänet vangikseen, ollen hänestä vastuussa.'

D'Artagnan, tuo uljas ja huoleton mies, kalpeni. Kaikki oli laskettu niin syvämielisesti, että se ensi kerran kolmeenkymmeneen vuoteen muistutti suuren kardinaalin terävästä kaukonäköisyydestä ja taipumattomasta johdonmukaisuudesta.

Hän nojasi päätänsä käteen, haaveillen, tuskin hengittäen.

– Jos pistän tämän määräyksen taskuuni, – ajatteli hän, – niin kuka sen tietää tai minua siitä estää? Ennen kuin siitä ehditään ilmoittaa kuninkaalle, olen pelastanut nuo miesparat. Rohkeutta vain! Minun pääni ei ole niitä, joita pyöveli tottelemattomuuden tähden pudottaa. Enpä siis tottelekaan!

Mutta samassa kun hän oli panemaisillaan täytäntöön tämän päätöksensä, hän näki upseerien ympärillään lukevan samanlaisia määräyksiä; niitä oli tuo Colbertin ajattelun hellittämätön välittäjä heille jaellut.

Tottelemattomuuden tapaus oli edellytetty kuten muukin.

"Monsieur", tuli upseeri hänelle lausumaan, "odotan, että suvaitsette lähteä."

"Olen valmis, monsieur", vastasi kapteeni hammasta purren.

Upseeri komensi heti laskettavaksi vesille veneen d'Artagnania varten.

Tämän nähdessään oli muskettisoturi vähällä menettää järkensä.

"Millä tavalla", änkytti hän, "täällä sitten johdellaan eri osastoja?"

"Teidän lähdettyänne, monsieur", vastasi merivoimien vanhin upseeri, "kuningas uskoo laivaston minun huostaani."

"Silloin, monsieur", huomautti Colbertin mies uudelle ylipäällikölle, "tämä viimeinen minulle jätetty määräys kuuluu teille. Saammeko nähdä valtuutenne?"

"Tässä", vastasi merisoturi, esittäen kuninkaan nimikirjoituksen.

"Tästä saatte toimintaohjeenne", sanoi upseeri, antaen hänelle kotelon.

Sitten hän kääntyi jälleen d'Artagnaniin.

"No, monsieur", hän virkkoi värähtävällä äänellä, sillä niin suurta epätoivoa hän näki tuon rautaisen miehen ilmeessä, "olkaa niin ystävällinen, että lähdette."

"Heti", äännähti d'Artagnan heikosti, voitettuna, vääjäämättömän pakon musertamana.

Ja hän luisui pieneen purteen, joka suunnattiin mannerta kohti myötäisessä tuulessa ja nousuveden auttelemana. Kuninkaan vartijat olivat tulleet veneeseen hänen mukanaan.

Kuitenkin muskettisoturi yritti vielä toivoa ehtivänsä ajoissa Nantesiin ja kykenevänsä niin kaunopuheisesti ajamaan ystäviensä asiaa, että kuningas taipuisi.

Alus kiiti kuin pääskynen. Piankin d'Artagnan näki hämärästi rannikon häämöittävän mustana yön valkoisesta usvasta.

"Ah, monsieur", hän virkkoi hiljaa upseerille, jolle ei ollut enää tuntikauteen puhunut, "antaisinpa paljon, jos tuntisin uuden päällikön toimintaohjeet! Ne ovat kaiketikin aivan rauhallista laatua? Ja…"

Hän ei ehtinyt lopettaa lausettaan. Kaukainen kanuunanlaukaus kiiri vedenpintaa pitkin, sitten toinen ja pari kolme voimakkaampaa pamausta.

"Belle-Islen pommitus on alkanut", sanoi upseeri.

Samassa vene saapui rannikolle.