Czytaj książkę: «Julius Caesar»

Näytelmän henkilöt:

JULIUS CAESAR.

OCTAVIUS CAESAR, |

MARCUS ANTONIUS, | triumvireja Caesarin kuoltua.

M. AEMIL. LEPIDUS, |

CICERO, |

PUBLIUS, | senaattoreja.

POPILIUS LENA, |

MARCUS BRUTUS, |

CASSIUS. |

CASCA, |

TREBONIUS, | salaliittolaisia Julius Caesaria vastaan.

LIGARIUS, |

DECIUS BRUTUS, |

METELLUS CIMBER, |

CINNA, |

MARULLUS, | tribuuneja.

FLAVIUS, |

ARTEMIDORUS, sophisti Cnidoosta.

Tietäjä.

CINNA, runoilija.

Toinen runoilija.

LUCILIUS, |

TITINIUS, |

MESSALA, | Bruton ja Cassion ystäviä.

CATO nuori, |

VOLUMNIUS, |

VARRO. |

CLITUS, |

CLAUDIUS, | Bruton palvelijoita.

STRATO, |

LUCIUS, |

DARDANIUS, |

PINDARUS, Cassion palvelija.

CALPURNIA, Caesarin puoliso.

PORTIA, Bruton puoliso.

Senaattoreja, kansalaisia, vartijoita, seuralaisia, y.m.

Tapahtumapaikka: alussa Rooma, sitten Sardes ja Philippi.

ENSIMMÄINEN NÄYTÖS

Ensimmäinen kohtaus

Rooma. Katu

(Flavius, Marullus ja joukko porvareita tulee.)

FLAVIUS

 
Pois, kotihinne, laiskat juhdat! Pois!
Pyhäkö nyt on? Ettekö te tiedä.
Ett' ilman ammattinsa merkkiä
Käs'työläiset ei ulkon' arkipäivin
Saa liikkua? Mik' elinkeino sulla?
 

1 PORVARI

 
Ma, hyvä herra, olen salvumies.
 

MARULLUS

 
Miss' etunahkasi ja kulmapuusi?
Miks sulla pyhävaattehet on ylläs? —
Te, ystävä, mit' ammattia te?
 

2 PORVARI

 
Totta puhuen, herra hyvä, hienoon taitotekoon verrattuna on minun työni, niin sanoakseni, vaan paikkurin työtä.
 

MARULLUS

 
Mit' olet ammattia? Suoraan vastaa.
 

2 PORVARI

 
Semmoista ammattia, jota, toivoakseni, saatan hyvällä omallatunnolla tehdä; sillä minä, totta puhuen, korjaan huonoa saattoa.
 

MARULLUS

 
Ammattis, konna? Vastaa, kurja konna!
 

2 PORVARI

 
Älkää, hyvä herra, älkää, herran tähden, minun tähteni revetkö!
Kuitenkin, jos repeäisitte, niin kyllä minä teitä korjata saatan.
 

MARULLUS

 
Mitä sillä tarkoitat? Korjatako minua, sinä röyhkeä lurjus?
 

2 PORVARI

 
Niin, herra, paikata teitä.
 

FLAVIUS

 
Olet siis kengänpaikkuri, niinkö?
 

2 PORVARI

 
Niin, herra, naskali yksin se minua elättää. Minä en kamasaksain asioihin ryhdy, enkä saksattarien liioin, muulla kuin naskalillani. Niin, toden totta, minä olen vanhain kenkien haavalääkäri; kun ne hengenvaarassa ovat, autan minä niitä. Ei ole sitä sievää lehmännahkan polkijata, joka ei olisi liikkunut kätteni töillä.
 

FLAVIUS

 
Mut miks et ole verstaassas, vaan täällä
Katuja laahaat tämän joukon kanssa?
 

2 PORVARI

 
Niin, herra hyvä, nähkääs, kuluttaakseni heidän kenkiänsä ja saadakseni näin enemmän työtä itselleni. Mutta, totta puhuen, pidämme nyt joutopäivää, nähdäksemme Caesaria ja iloitaksemme hänen voittoretkestänsä.
 

MARULLUS

 
Iloita? Miks? Hän mitä meille voitti?
Mit' alamaisia hän Roomaan tuopi,
Koristeiks vaunun pyöriin kahlittuina?
Te kivet, pölkyt, tunnottomat kurjat!
Pii-sydämet te, julmat Rooman miehet!
Pompejon tunsitten. Kuink' useasti
Muureille kapusitte, ikkunoihin,
Torneihin, jopa savutorvihinkin,
Kakarat helmoissa, ja päivän pitkän
Niin kiltist' odotitte nähdäksenne
Pompejon suuren käyvän Rooman halki.
Kun hänen vaunuistaan vaan haameen näitte,
Yleinen eikö soinut riemuhuuto,
Niin että Tiber laidoiltansa säikkyi,
Kun kirkunanne kajahtavan kuuli
Kaaloisiin rantoihinsa?
Ja nytkö teillä juhlapuku yllä?
Ja nytkö vietätten te joutopäivää?
Nyt senkö tietä kukitatte, joka
Pompejon verta voittoriemuin sotkee?
Pois!
Kotiinne pois, rukoilkaa polvillanne,
Ett' torjuis meiltä jumalat sen turman,
Jok' ompi moisen kiittämättömyyden
Ehdoton palkka!
 

FLAVIUS

 
                Menkää, kansalaiset,
Kokoilkaa rikoksenne sovinnoksi
Kaikk' ammattinne köyhät, käykää sitten
Luo Tiberin, sen juottiin kyyneleenne
Vuodattakaatte, siks ett' alin virta
Ylintä äyrään reunaa suutelee.
 

(Porvarit lähtevät.)

 
Kas, kuinka taipuu melto mieli! Pois he
Nyt hiipivät, syyn salpa kielillänsä.
Käy sinä Capitoliin tuota tietä,
Min' astun tätä. Paljaiks riisu patsaat,
Jos peitetyt ne juhlakoristeill' on.
 

MARULLUS

 
Tuo käykö päinsä?
Nyt, tiedäthän, on Lupercali-juhla.
 

FLAVIUS

 
Viis siitä! Patsait' älä peittää salli
Caesarin voittomerkeillä. Nyt lähden
Ja kaduilt' ajan roistokansan pois;
Tee samoin sinä, missä parven huomaat.
Siivistä Caesarin nuo höyhenekset
Kun pois vaan noukitaan, hält' estyy lento.
Hän muuten yli silmänkannon kiitää
Ja saattaa orjanpelkoon meidät kaikki.
 

(Lähtevät.)

 
Toinen kohtaus.
Rooma. Julkinen paikka.
 

(Juhlasaatossa ja soitannolla tulevat Caesar, Antonius, kilpajuoksuun varustettuna, Calpurnia, Portia, Decius, Cicero, Brutus, Cassius ja Casca; heidän jäljissänsä suuri ihmisjoukko, muun muassa eräs tietäjä.)

CAESAR

 
Calpurnia!
 

CASCA

 
           Caesar puhuu! vait!
 

(Soitanto lakkaa.)

CAESAR

 
                               Calpurnia!
 

CALPURNIA

 
Täss' olen, puolisoni.
 

CAESAR

 
Asetu suoraan Antonion tielle,
Kun kilpaan ryntää hän. – Antonius!
 

ANTONIUS

 
Ylevä Caesar, mitä?
 

CAESAR

 
Äl' unhota, Antonius, vauhdissas
Calpurniaa koskettaa; näet, luullaan että,
Pyhässä kilvassa kun mahoon koskee,
Hän kirouksestaan pääsee.
 

ANTONIUS

 
                          Kyllä muistan.
Kun Caesar sanoo: "tee se", on se tehty.
 

CAESAR

 
Siis toimeen! Menot kaikki muistakaatte.
 

(Soitantoa.)

TIETÄJÄ

 
Caesar!
 

CAESAR

 
Ken siellä huutaa?
 

CASCA

 
Vait, kaikki vaiti! Hiljaa vielä kerran!
 

(Soitanto lakkaa.)

CAESAR

 
Ken siellä tungoksessa mua huutaa?
Lävitse soiton räikkä ääni kaikuu
Ja huutaa: "Caesar!" Puhu! Caesar kuulee.
 

TIETÄJÄ

 
Viidettätoista Mars-kuun päivää varo!
 

CAESAR

 
Ken on hän?
 

BRUTUS

 
            Tietäjä; hän pyytää ettäs
Viidettätoista Mars-kuun päivää varot.
 

CAESAR

 
Hän tuokaa tänne: tahdon nähdä kasvot.
 

CASCA

 
Mies, esiin sieltä! Caesarihin katso!
 

CAESAR

 
No, mitä sanot nyt? Se kerro vielä.
 

TIETÄJÄ

 
Viidettätoista Mars-kuun päivää varo!
 

CAESAR

 
Uneksija! Pois tiekseen! – Tulkaa nyt.
 

(Torvimarssi. Kaikki lähtevät, paitsi Brutus ja Cassius.)

CASSIUS

 
No, etkö tule kilpaa katsomaan?
 

BRUTUS

 
Minäkö? En.
 

CASSIUS

 
            Ma pyydän, tule pois.
 

BRUTUS

 
Ei mulle sovi leikit: mull' ei ole
Tuot' Antonion hilpeätä mieltä.
Mut huvias en estää tahdo, Cassius;
Sun jätän nyt.
 

CASSIUS

 
Jo aikoj' olen tarkannut sua, Brutus:
Ma silmissäs en näe sit' ystävyyttä
Ja suoruutta, jot' ennen niissä näin.
Sa liian kylmäks olet, vieraaks tullut
Rakastavalle ystävälles.
 

BRUTUS

 
                         Cassius,
Sin' älä pety. Muotoni jos peitän,
Niin katseheni sekasorron käännän
Vaan omaan itseeni. Mua jonkun aikaa
Riitaiset intohimot vaivanneet on,
Aatokset, jotka mulle yksin sopii;
Ne ehkä käytökseeni varjon luovat.
Mut tuota älkööt surko ystäväni,
 

(Joit' olet sinä Cassius yks), ja älkööt

 
Sanoko kylmyyttäni muuks, kuin että,
Sielussaan sotaa käyden, Brutus parka
Unohtaa muille ystävyyttä näyttää.
 

CASSIUS

 
Siis ymmärsin sun, Brutus, aivan väärin,
Poveeni tuohon sen vuoks peitin monta
Suur'arvoist' aatetta ja oivaa tuumaa.
Sano, Brutus hyvä, voitko nähdä kasvos?
 

BRUTUS

 
En, Cassius; itseään ei näe silmä,
Jos muist' ei esineistä heijastu se.
 

CASSIUS

 
Niin kyllä!
Ja paljon surkutellaan sitä, Brutus,
Ett'ei sull' ole kuvastinta, joka
Salatun arvos silmiis tois, niin että
Näkisit kuvajaises. Tiedän kuinka
Monikin kelpo Rooman mies, – pait Caesar,
Tuo jumala, – puhuissaan Brutosta
Ja huokaillessaan ajan ikeen alla,
Sois että Brutoll' olis heidän silmät.
 

BRUTUS

 
Mua mihin vaaraan vietteletkään, Cassius,
Kun tahdot saada minun etsimään
Sit' itsestäni, mit' ei minuss' ole?
 

CASSIUS

 
Siis, Brutus hyvä, kuule mitä lausun:
Ja koska tiedät, että parhain itses
Kuvastimessa näet, niin minä, peilis,
Sinulle kainost' ilmaisen sen puolen
Sinusta, jot'et itse vielä tunne.
Mua, Brutus, älä epäile. Jos oisin
Ma ilmi narri, taikka tapa mulla
Tarita julkivalall' ystävyyttä
Kaikille vastatulleille; jos tiedät
Ett' ihmist' imartelen, syleilen
Ja sitten häntä parjaan; tai jos tiedät
Ett' ilmi-tunnustuksen juomingeissa
Teen koko seuralle, mua silloin varo.
 

(Torventoitauksia ja ilohuutoa kuuluu.)

BRUTUS

 
Mik' ilo tuo? Mä pelkään että kansa
Kuninkaaks valikoipi Caesarin.
 

CASSIUS

 
Vai pelkäät sitä? Siis mun täytyy luulla,
Ett'et sa sitä sois.
 

BRUTUS

 
En soiskaan, Cassius;
Rakastan häntä paljon kuitenkin. —
Vaan miks mua täällä viivytät niin kauan?
Mit' aiot mulle ilmoittaa? Jos koskee
Se yhteishyvää, toisen silmän eteen
Aseta kunnia ja toisen surma,
Ma tyynnä katson kumpaakin. Niin totta
Kuin jumal' auttakoon, ma kunniaa
Rakastan enemmän kuin vaaraa pelkään.
 

CASSIUS

 
Sen kunnon sinussa ma tunnen, Brutus,
Niin totta kuin ma ulkomuotos tunnen.
No niin, nyt onkin kunniasta puhe. —
En tietää voi mit' arvelette sinä
Ja muut täst' elämästä, mutta minust'
Olematonna paremp' ois kuin elää
Ja kaltaistani peljätä. Kuin Caesar
Vapaana minä synnyin, samoin sinä;
Sam' oli meillä ravinto kuin hällä,
Ja kestämme kuin hänkin talven kylmät.
Kerranpa – oli kolkko, raju ilma,
Ärjyillen Tiber rantojansa pieksi —
Huus mulle Caesar: "tuohon raivoon virtaan
Hypätä kanssan' uskallatko, Cassius,
Ja niemeen tuonne uida?" Virtaan oiti
Ma, vaatteet yllä, syöksin, pyytäin häntä
Mua seuraamaan; ja sen hän, totta, teki.
Rajuna tyrsky kuohui, suonin vahvoin
Sysimme sitä, työntäen sen syrjään
Tai rinnoill' uljailla sen salvaten.
Mut ennen kuin me määrän saavutimme,
Huus Caesar: "Cassius, auta, minä hukun!"
Kuin suuri kanta-isämme Aeneas
Harteillaan kantoi Trojan liekeistä
Anchises-ukon, Caesarin ma samoin
Tiberin laineist' uupuneena kannoin.
Ja se mies on nyt jumala, ja Cassius
Saa, kurja raukka, selkä köyryss' olla,
Kun Caesar penseästi päätään nyökkää.
Espanjass' oli horkka hällä; silloin
Kun kohtas tauti, värisi hän, näin sen;
Värisi tottakin se jumala!
Huulilta pelkureilta katos puna,
Ja silmä tuo, jonk' uhkaa mailma säikkyy,
Kadotti loistonsa; ja voi! hän voihki;
Tuo ääni, joka käskee roomalaisten
Puheitaan kuulla ja ne kirjaan panna,
Kuin sairas impi huusi: "juomist' anna,
Titinius!" Taivaan vallat! Ihme että
Mies, luonnoltaan niin heikko, kaiken suuren
Edelle pääsee näin ja voitonpalmun
Saa yksinään.
 

(Ilohuutoja ja torventoitauksia kuuluu.)

BRUTUS

 
Taas yleist' ihastusta!
Nuo riemuhuudot tarkoittavat, luulen,
Uutt' arvon kertymistä Caesarille.
 

CASSIUS

 
Tän ahtaan mailman ylitse hän astuu
Kuin jätti, ja me kääpiöt me käymme
Kolossin jalkain väliss' urkkien
Ja tirkistellen inhaa hautapaikkaa.
On ihmisellä onnens' ohjat joskus.
Syy, rakas Brutus, kurjaan pienuuteemme
On itsessämme eikä tähdissämme.
Brutus ja Caesar! Mit' on siis se Caesar?
Miks on se nimi kuulumpi kuin sun?
Ne piirrä rinnan: sun on yhtä kaunis;
Niit' äännä: yhtä soipa sun; ne vaakaa,
Ja sun on yhtä raskas; loihdi niillä,
Ja Brutus nostaa henkiä kuin Caesar.
No, kaikkien jumalien nimessä!
Hän mitä syö, tuo Caesar, kun hän kasvaa
Noin suureksi? Häväisty olet, aika!
Sun jalot sukuveres kuivui, Rooma!
Isonko tulvan jälkeen aikakautta,
Jonk' yksi mies vaan olis kuuluks tehnyt?
Ken väittänyt on Roomast' ennen koskaan,
Ett' yks mies vaan sen laajaan piiriin mahtuu?
Se totta Rooma on, ja kyllin ruumaa,
Jos siinä vaan on ainoakin mies.
Oi, kuulimmehan kuinka isät lausui:
Tääll' oli muinoin Brutus, joka ennen
Suvainnut Roomass' olis pirun hovin
Kuin kuninkaan.
 

BRUTUS

 
En lainkaan epäile ma ystävyyttäs,
Ja arvaan mihin työntää mua tahdot;
Mietteeni siitä sekä ajastamme
Ma lausun vasta; tällä haavaa soisin —
Sydämest' anon sitä – vapaaks päästä
Kehoituksistas. Lausunut mit' olet,
Ma sitä tuumin; lausua mit' aiot,
Ma tyynnä kuulen, kun vaan aikaan sopii
Niin suurist' asioista neuvotella.
Siks, jalo ystäväni, harki tuota:
Maamoukka tahtois Brutus ennen olla,
Kuin Rooman pojaks itseänsä kiittää
Oloissa näissä vaikeissa, joilla
Rasittaa meitä tämä aika uhkaa.
 

CASSIUS

 
Iloitsen että heikot sanani
Saa Brutost' irti senkin verran tulta.
 

BRUTUS

 
Jo loppui ilve; Caesar palajaa.
 

CASSIUS

 
Kun ohi käyvät, tartu Cascan hihaan;
Tylyllä tavallaan hän sulle kertoo
Mit' ompi tähdellistä tapahtunna.
 

(Caesar seuralaisineen palajaa.)

BRUTUS

 
Sen kyllä teen. – Mut, huomaitsetko, Cassius,
Caesarin otsaa punaa vihan hehka,
Ja seura on, kuin nuhteit' olis saanut.
Calpurnian poski kalvas on, ja silmät
Niin punaiset ja tuimat Cicerolla,
Kuin Capitolin neuvostossa joskus,
Kun senaattorit häntä vastaan väittää.
 

CASSIUS

 
Asian laidan kyllä Casca kertoo.
 

CAESAR

 
Antonius!
 

ANTONIUS

 
Caesar!
 

CAESAR

 
Ma seurahani lihavia tahdon,
Sileäpäitä, jotka yönsä nukkuu.
Nälkäinen, ontto Cassion on katse:
Hän liiaks miettii: moiset ovat vaaraks.
 

ANTONIUS

 
Hänest' ei vaaraa, älkää peljätkö:
Sävyisä hän on, jalo roomalainen.
 

CAESAR

 
Lihavamp' olla sais! Vaan hänt' en pelkää.
Mut jos mun nimelleni pelko sopis,
En tiedä ketä niin ma karttaisin
Kuin tuota laihaa Cassiota. Hän lukee
Ja huomaa paljon; ihmisien toimet
Hän halki katsoo; leikist' ei hän huoli,
Kuin sä, Antonius; soitannost' ei piittaa;
Hymyilee harvoin, silloinkin on niinkuin
Hän soimais itseään ja mieltään ilkkuis
Siit' että nauruun heltyä se saattaa.
Semmoiset henget ei saa koskaan rauhaa,
Niin kauan kuin heit' etevämp' on ykskin.
Ja sen vuoks ovat he niin vaaralliset.
Ma sanon, mik' on peljättävää, enkä
Mit' itse pelkään; Caesar olen aina!
Käy oikealle, korva tää on kuuro,
Ja suoraan hänest' ajatukses lausu.
 

(Caesar seuralaisineen lähtee. Casca jääpi.)

CASCA

 
Takista mua ny'it: mitä tahdot?
 

BRUTUS

 
Niin, Casca, kerro mit' on tapahtunna,
Kosk' on niin synkkä muodoltansa Caesar.
 

CASCA

 
Kuin? Etkö muass' ollut? Etkö? Mitä?
 

BRUTUS

 
En kysyis silloin mit' on tapahtunna.
 

CASCA

 
No niin, hänelle tarjottiin kruunu; ja kun se hänelle tarjottiin, työnsi hän sen luotaan kätensä selkäpuolella, näin; ja silloin kansa nosti riemuhuudon.
 

BRUTUS

 
Mik' oli syynä toiseen riekkunaan?
 

CASCA

 
He, sama asia.
 

CASSIUS

 
Meluttiin kolmasti; mit' oli kolmas?
 

CASCA

 
He, aina sama asia.
 

BRUTUS

 
Kolmasti tarjottiinko kruunu hälle?
 

CASCA

 
No, kuinkas muuten; ja kolmasti hän sen luotaan työnsi, mutta joka kerta aina hiljemmin; ja joka työntämiseltä kunnon naapurini kajahuttivat riemuhuudon.
 

CASSIUS

 
Ken hälle tarjos kruunun?
 

CASCA

 
He, Antonius.
 

BRUTUS

 
Miten se kävi? Kerro, hyvä Casca.
 

CASCA

 
Yhtä hyvin voisin mennä hirteen kuin kertoa miten se kävi; pelkkää hullutusta kaikki, en pannut sitä merkille. Marcus Antonius, sen näin, tarjosi hänelle kruunun; – ei se oikeastaan kruunukaan ollut, se oli tuollainen virve vaan; – ja, niinkuin sanoin, työnsi hän sen luotaan kerran; mutta, kaikesta huolimatta, olisi hän, luullakseni, mielellään ottanut sen. Sitten hän sen tarjosi hänelle toistamiseen; sitten hän sen toistamiseen luotaan työnsi; mutta, luullakseni, hän sangen vastenmielisesti siitä sormensa hellitti. Ja sitten hän sen tarjosi kolmannesti; hän sen kolmannesti työnsi luotaan; ja aina kun hän sen hylkäsi, kiljui roistoväki ja paukutti yhteen karkeita käsiänsä ja nakkasi hikisiä yömyssyjänsä ilmaan ja purki semmoisen määrän haisevata henkeä, kun Caesar kruunun hylkäsi, että se oli Caesarin tukehuttaa; hän, näet, pyörtyi ja kaatui maahan. Ja mitä minuun tulee, en uskaltanut nauraa; pelkäsin, näet sen, suutani avata ja hengittää itseeni tuota pahaa ilmaa.
 

CASSIUS

 
Vait! minä pyydän. Mitä? Caesar pyörtyi?
 

CASCA

 
Niin, kaatui torille, valutti vaahtoa suustaan ja oli äänetön.
 

BRUTUS

 
Se luultavaa on: häll' on kaatuvainen.
 

CASSIUS

 
Ei, Caesarilla ei; vaan sulla, mulla
Ja kelpo Cascalla on kaatuvainen.
 

CASCA

 
En tiedä mitä sillä tarkoitat; mutta Caesar kaatui, se on varma. Jos ei roskakansa hänelle käsiään taputtanut tai viheltänyt hänelle aina sitä myöden miten hän heitä miellytti tai ei, niinkuin näyttelijöille teatterissa tekevät, niin en ole minä kunniallinen mies.
 

BRUTUS

 
Mitä hän sanoi, kun hän siitä tointui?
 

CASCA

 
Niin, nähkääs, ennen kaatumistaan, kun hän huomasi roskaväen ihastuvan siitä, että hän kruunun hylkäsi, niin riisti hän auki nuttunsa ja tarjosi heille kurkkunsa poikki leikattavaksi. – Jos minä en olisi miestä sanasta ottanut, jos vaan olisin ammattimies ollut, niin menisin vaikka elävään helvettiin noiden konnain kanssa. – Ja sitten hän kaatui. Kun hän siitä tointui, sanoi hän toivovansa, että kunnioitettava seura lukisi sen hänen tautinsa syyksi, jos hän muka oli tehnyt tai sanonut jotakin sopimatonta. Kolme tai neljä luuskaa, jotka vieressäni seisoivat, huusivat: "voi, hyvä ihminen!" – ja antoivat hänelle anteeksi sydämensä pohjasta. Vaan se ei paljoa maksa; vaikka Caesar olisi heidän äitinsä kuoliaaksi pistänyt, eivät he olisi toisin tehneet.
 

BRUTUS

 
Ja sittenkö noin synkkänä hän läksi?
 

CASCA

 
Niin.
 

CASSIUS

 
Sanoiko Cicero mitään?
 

CASCA

 
Kyllä; hän puhui kreikankieltä.
 

CASSIUS

 
Missä tarkoituksessa?
 

CASCA

 
Niin, jospa minä sen voisin sanoa, niin en enää koskaan kehtaisi silmiisi katsoa. Mutta ne, jotka häntä ymmärsivät, hymyilivät toisillensa ja pudistivat päätään. Mitä minuun tulee, oli se mulle kreikankieltä. Saattaisin teille kertoa vielä muita uutisia: Marullon ja Flavion on suu tukittu, kun riistivät pois virveet Caesarin kuvapatsailta. Hyvästi nyt! Oli siellä vielä muutakin hullutusta, jos sitä vaan jaksaisin muistaa.
 

CASSIUS

 
Tuletko luokseni illalliselle, Casca?
 

CASCA

 
En, olen luvannut muualle mennä.
 

CASSIUS

 
Tuletko huomenna päivälliselle luokseni?
 

CASCA

 
Tulen, jos elän ja sanassasi pysyt ja ruokasi kelpaa syötäväksi.
 

CASSIUS

 
Hyvä, odotan sua siis.
 

CASCA

 
Tee se. Hyvästi jääkää kumpikin.
 

(Lähtee.)

BRUTUS

 
Voi, mikä jörö hänestä on tullut!
Hän koulupoikan' oli tulta täynnä.
 

CASSIUS

 
Niin on hän vieläkin, kun joku jalo
Ja uljas yritys on hankkehessa,
Vaikk' innottomaks teeskelee hän. Höystett'
On vaan tuo raakuus hänen älyllensä,
Se mielihalua vaan kiihoittaapi
Sulattamahan hänen lauseitaan.
 

BRUTUS

 
Niin onkin. Nyt sun jätän täksi kertaa.
Huomenna jos mua puhutella tahdot,
Käyn luonasi, tai, jos sua haluttaa
Mun kotihini tulla, niin sua varron.
 

CASSIUS

 
Sen teen. – Siks ajattele maailmaa. —
 

(Brutus lähtee.)

 
Niin, jalo olet, Brutus; mutta huomaan
Ett' oiva luontos vieraantua saattaa
Pois tarkoituksestaan. On senvuoks tarpeen
Ett' etsii jalo henki vertaistansa.
Niin luja ken, jot' ei vois vietellä?
Mua Caesar kammoo, Brutoa hän lempii;
Jos hän ois Cassius nyt, ja minä Brutus,
Mun mielt' ei hän muuttaa vois. Tän' yönä
Sisähän Bruton ikkunasta viskaan
Ma kirjeit', eri käsi-alaa kaikki,
Kuin eri kansalaisilt' ois ne tulleet,
Jotk' osoittavat kuinka suuri Roomall'
On luulo hänen nimestään, ja joiss' on
Caesarin vallanhimoon hieno viittaus.
Ja sitten, Caesar, varo sitten vaan:
Sun survomme, tai meidät survotaan.
 

(Lähtee.)

 
Kolmas kohtaus.
Katu.
 

(Ukkosta ja leimausta. Casca, paljastettu miekka kädessä,

ja Cicero tulevat eri haaroilta.)

CICERO

 
Hyv' iltaa. Caesarinko kotiin saatoit?
Miks huohotat ja tuijottelet noin?
 

CASCA

 
Sua eikö hirvitä, kun vankka maakin
Kuin heikko ruoko horjuu? Cicero!
Säit' olen nähnyt, joissa pahkatammen
Toraiset tuulet silponeet on; nähnyt
Kuink' ylväs meri paisuu, vaahtoo
Halusta nousta uhkaavihin pilviin.
Mut tätä ennen, ennen tätä yötä
En ole liekkisateen halki käynyt.
Sisäinen joko sota taivahass' on
Tai mailma, ynseänä jumalille,
Heit' yllyttännä turmaa tuomaan meille.
 

CICERO

 
No, näitkö vielä muuta ihmeellistä?
 

CASCA

Näin: orja (miehen tunnet) ilmaan nosti

 
Vasenta kättään: liekiten se leimus,
Kuin kymmenittäin soihtuja, ja sentään
Tulelle tunnotonna ehjäks jäi.
 

Lisäks, (siit' asti miekkani on maalla,)

 
Näin Capitolin luona jalopeuran,
Mua mulkoili se, ärjyin ohi kulki,
Vaan vahingoittamatta. Ryhmäss' aivan
Siin' oli satakunta jylhää naista,
Pelosta muuttunutta, jotka vannoi
Nähneensä tuli-ihmisiä aivan
Katuja pitkin liikkuvan. Yön lintu
Torilla eilen keskipäivän' istui
Huhuillen, huutaen. Kun nämä ihmeet
Näin yhteen sattuvat, on turhaa väittää:
"Se ja se syyn' on: kaikk' on luonnollista."
Min' uskon, että turmaa ennustaa ne
Juur niille maille, missä ilmestyvät.
 

CICERO

 
Niin, kumma kyll' on aika; oinaan tapaans'
Selittää ihminen tok' esineitä
Päin vastoin esineiden omaa mieltä.
Huomenna Capitoliin käykö Caesar?
 

CASCA

 
Käy: Antonion hän käski laittaa sanan
Sinulle, että huomenn' on hän siellä.
 

CICERO

 
Hyv' yötä, Casca, siis! Täss' ilmain melskees'
Ei ole hauska olla.
 

CASCA

 
                    Hyvästi!
 

(Cicero lähtee)

(Cassius tulee.)

CASSIUS

 
Ken siellä?
 

CASCA

 
            Rooman mies.
 

CASSIUS

 
                         Haa! Cascan ääni.
 

CASCA

 
On tarkka korvas. Cassius, mikä yö!
 

CASSIUS

 
Yö sangen hauska kunnon ihmisille.
 

CASCA

 
Ken taivast' on näin uhkaavana nähnyt?
 

CASSIUS

 
Se, jok' on maan näin syyllisenä nähnyt.
Katuja pitkin minä olen käynyt,
Yön hirmuloille itsen' alttiiks pannen.
Näin vyöttämättä, kuin mun näet, Casca,
Poveni ukon vaajalle ma riisuin!
Kun käärmeilevä sinileimaus näytti
Avaavan taivaan rinnan, asetuin ma
Sen tielle ja sen nuolen pilkaks aivan.
 

CASCA

 
Mut noin miks taivasta sa kiusasit?
Vavista tulee ihmisen ja peljätä,
Kun suuret jumalat noin jylhät airuut
Lähettää varoituksen merkiks meille.
 

CASSIUS

 
Sin' olet tylsä, Casca; hengen hehku,
Tuo roomalainen ele, sulta puuttuu,
Tai sit' et käytä. Kalvas olet, pelkäät,
Ja tuijottelet, ihmetyksiin vaivut,
Kun näät näin oudon kiihkeänä taivaan.
Vaan tosisyytä mietipäs, mit' ovat
Nuo tulet, harhaavat nuo haamut kaikki,
Miks poikkee pedot, linnut luonnostaan,
Miks ennustaapi vanhus, laps ja narri;
Nuo kaikki miksi tavastaan ne muuttuu,
Päämäärästään ja alku-olennostaan
Noin luonnottomiks, – mieti vaan, niin huomaa!
Ett' on tuon hengen heihin taivas pannut
Varoitukseks ja pelvoks heitä käyttäin,
Kun luonnoton on jokin olokanta.
Nimittää sulle miehen voisin, Casca,
Kuin tämä yö niin jylhän, miehen, joka
Tult' iskee, pauhaa, hautoj' aukoo, karjuu
Kuin Capitolin jalopeura; miehen,
Ei ruumiilt' etevämmän meitä kumpaa,
Mut kauhistavaan määrään paisuneen
Ja hirmuisen kuin nämä kummat ilmeet.
 

CASCA

 
Tarkoitat Caesaria? Niinkö, Cassius?
 

CASSIUS

 
Niin, ketä hyvänänsä: roomalaisill'
On suonet niinkuin isillään ja raajat;
Mut kuollut on, voi meitä! isäin henki,
Ja äitiemme mieli meitä johtaa;
Ikeemme sietämys on akkamaista.
 

CASCA

 
Senaatti huomenn' aikoo, niin maar kuuluu.
Julistaa kuninkaaks Caesarin;
Merillä, mailla, kaikkialla saa hän,
Pait Italiassa, kruunuansa käyttää.
 

CASSIUS

 
Ma tiedän miss' on silloin puukon paikka:
Cassion päästää orjuudesta Cassius.
Jumalat, näin te heikon vahvaks teette!
Jumalat, näin tyrannit kukistatte!
Ei kivilinnat, takovaski-tornit,
Ei tunkat tyrmät, vahvat rautakahleet
Voi hengen valtaa estää; elämällä,
Kun tähän mailman ikeesen se suuttuu,
On aina voima päästä valloillensa.
Kun tiedän sen, niin tietköön kaikki mailma,
Ett' itse, milloin tahdon, pois voin heittää
Sen sorron, jota kärsin.
 

(Ukkosen jylinätä kestää.)

CASCA

 
                         Samoin minä.
Omassa kädessänsä joka orjall'
On voima murtaa rikki kahlehensa.
 

CASSIUS

 
Miks Caesar siis on tyranni? Mies-parka!
Ei hukka ois hän, jos ei Rooman miestä
Hän lampaaks huomais, eikä jalopeura,
Jos peuroj' eivät olis roomalaiset.
Ken äkist' aikoo suuren liekin saada,
Hän heikost' oljest' alkaa. Mitä roskaa
Ja romua on Rooma, että sitä
Voi halvaks viriks käyttää, joka loiston
Lois tuohon Caesar-riepuun. Mutta voi!
Mihinkä minut saatoit? Kenties puhun
Nyt nöyrän orjan kuullen; silloin varmaan
Tilille käydä saan. Vaan, mull' on miekka,
Ja vaarat ne on joutavia mulle.
 

CASCA

 
Nyt puhut Cascalle: se miesi suotta
Ei suutaan soita. Tuossa käteni!
Käy toimeen vaan ja näistä tuskist' auta,
Niin tämä mies se rohkeimmankin rinnall'
Esillen astuu.
 

CASSIUS

 
               Kauppa siis on tehty.
Nyt tiedäs, Casca: taivuttanut olen
Jo jotkut Rooman jalomielisimmät
Mun kanssan' uskallettuun yritykseen,
Joss' ompi maine tarjona ja vaara.
Pompejon pylvästössä nyt he varmaan
Mua vartovat; näät, tässä hirmu-yössä
Ei kadull' ykskään ihmissielu liiku;
Ja luonnonkin on katsanto ja muoto
Sen työn näköinen, jota toimitamme,
Verinen, tulinen ja julman julma.
 

CASCA

 
Vait hetki! Tänne joku kiireell' astuu.
 

CASSIUS

 
Niin, Cinna; hänen tunnen käynnistään.
Hän ystäv' on.
 

(Cinna tulee.)

 
               No, Cinna, minne kiire?
 

CINNA

 
Sua etsin. Kuka tuo? Metellus Cimber?
 

CASSIUS

 
Ei, se on Casca, yrityksessämme
Yks osakas. Mua varrotaanko, Cinna?
 

CINNA

 
No, sepä hauskaa! Mikä julma yö!
On pari kolme meistä nähnyt kummaa.
 

CASSIUS

 
Mua varrotaanko? sano.
 

CINNA

 
                       Varrotaan.
Oi, Cassius, jos jalon Bruton voisit
Vaan voittaa puolellemme!
 

CASSIUS

 
                          Huolett' ollos!
Tuoss' ota, Cinna, kirje tuo, se kätke
Praetorin istuimeen, niin että Brutus
Sen yksin löytää; hänen ikkunastaan
Sisähän viskaa tuo; tuo vanhan Bruton
Kuvahan kiinnitä; ja riennä sitten
Pompejon pylvästöön, niin meidät kohtaat.
Siell' onko Decius Brutus ja Trebonius?
 

CINNA

 
On kaikki, pait Metellus Cimber, joka
On mennyt sua etsimään. Nyt riennän
Ja käytän nämä kirjeet niin kuin käskit.
 

CASSIUS

 
Pompejon pylvästöhön tule sitten.
 

(Cinna lähtee.)

 
Nyt, Casca, ennen päivää tavattav' on
Kodissaan Brutus. Kolme osaa miehest'
On meidän jo; ja ensi hyökkäyksessä
Hän kokonansa meille antautuu.
 

CASCA

 
Niin, kansan silmiss' arvo häll' on suuri,
Ja mikä meissä näyttäis rikokselta,
Kuin kullantekijä sen maineellaan hän
Hyveeksi kääntävi ja ansioksi.
 

CASSIUS

 
Hänt' oikein kuvaat, hänen arvoansa
Ja hyötyänsä meille. Lähtekäämme,
Jo puoliyö on mennyt; ennen päivää
Hän herätettäv' on ja meidän oma.
 

(Lähtevät.)

TOINEN NÄYTÖS

 
Ensimmäinen kohtaus.
Rooma. Bruton puutarha.
 

(Brutus tulee.)

BRUTUS

 
Hoi, Lucius, hoi! —
Kulusta tähtien en päättää saata
Kuin pitkält' on. – Hoi, Lucius, kuule! —
Jos mull' ois vika nukkua noin hyvin! —
Hoi, Lucius! Heräjä jo! Lucius, hoi!
 

(Lucius tulee.)

LUCIUS

 
Mua kutsuittenko, herra?
 

BRUTUS

 
Vie tuohus lukuhuoneeseni, Lucius,
Ja kun se palaa, anna tieto mulle.
 

LUCIUS

 
Kyll', oiti, hyvä herra.
 

(Lähtee.)

BRUTUS

 
Sen miehen kuolla täytyy. Syyt' ei mulla
Omasta puolest' ole häntä sortaa,
Vaan yhteishyvän vuoks. Hän tahtoo kruunun. —
Ei tiedä, miks tuo miehen luonteen muuttaa.
Heleä päivä kyyn tuo piilost' ilmi,
Ja silloin varull' ole. Kruunun! – niin!
Ja silloin varmaan hälle suomme okaan,
Joll' ehdon tahdon voi hän turmaa tehdä.
Suuruuden väärinkäytöst' on, jos tunto
Eroittuu vallasta; ja Caesarista
En, totta puhuin, juuri tiedä että
Hänessä himo suuremp' ois kuin järki.
Mut kokemus se näyttää, että nöyryys
On nuoren vallanhimon tikapuina:
Päin niitä kapuajan kasvot kääntyy,
Mut korkeimman kun huipun saavuttaa hän,
Hän selän niille kääntää, pilviin tähtää,
Ja halvaks aliportaat katsoo, jotka
Hänt' ylös johti. Niin myös Caesar saattaa —
Ei, estää täytyy tuo! Ja kosk' ei riita
Saa siitä tarpeeks muotoa, mit' on hän,
Niin sano näin: mit' on hän, saavuttaa voi,
Eneten, vaikka minkä ylimäärän.
Siis kyyksi kuoress' ajattele häntä,
Jok' ilmi hautuneena sukuun tulee
Ja pureksii; ja kuoressaan se surmaa.
 

(Lucius palajaa.)

LUCIUS

 
Jo palaa tuohus huoneessanne, herra.
Kun ikkunalta piitä etsin, löysin
Näin sinetöityn kirjeen siinä. Varmaan
Se siin' ei ollut, kun ma maata läksin.
 

BRUTUS

 
Käy maata jälleen, viel' ei ole päivä,
Huomennako se Mars-kuun viidestoist' on?
 

LUCIUS

 
En tiedä, herra.
 

BRUTUS

 
                 Kalenterist' etsi
Ja anna mulle tieto.
 

LUCIUS

 
                     Kyllä, herra.
 

(Lähtee.)

BRUTUS

 
Nuo ilman virvat viuhuvat ne loistaa
Juur siksi että näen lukea.
 

(Avaa kirjeen ja lukee.)

 
"Brutus, sa nukut: herää! Tunne itses!
Pitääkö Rooman – ? – Puhu, isku anna,
Pelasta! Brutus, sinä makaat; herää!" —
Kehoituksia moisia mun tiellen'
On usein viskelty. "Pitääkö Rooman – ?"
Näin ehk on ajatus: Pitääkö Rooman
Pelätä yhtä miestä? Mitä? Rooman?
Es'isänipä Rooman kaduilt' ajoi
Tarqvinion, tuo kun kuninkaaksi pyrki.
"Puhu, isku anna, pelasta!" – Minunko
Puhua pitäisi ja isku antaa?
Oi, Rooma! jos siit' apua on, vannon,
Ett' toivees täyttyy Bruton käden kautta.
 

(Lucius palajaa.)

LUCIUS

 
Mars-kuuta viidestoist' on kulumassa.
 

(Ovea kolkutetaan.)

BRUTUS

 
Vai niin. Ovea kolkutetaan; katso.
 

(Lucius lähtee.)

 
Siit' asti kuin mua Caesaria vastaan
Cassius yllytti, en ole maannut.
Hirmuisen teon ensi aiheest' alkain
Sen täytäntöön on koko väliaika
Kuin hourimista taikka julmaa unta.
Jäsenten kuolevaisten kanssa neuvoiss'
On silloin hengetär, ja ihmissielu,
Kuin pieni valtakunta, tuntee silloin
Kapinan oireita.
 

(Lucius palajaa.)

LUCIUS

 
Veljenne Cassius¹ ovell' on, hän teitä
Haluais nähdä.
 

BRUTUS

 
               Yksinkö hän on?
 

LUCIUS

 
Ei, paljon muita.
 

BRUTUS

 
                  Tunnetko sa heitä?
 

LUCIUS

 
En; hatut heill' on päähän painettuina,
Ja silmät puoliks vaippaan peittyneet,
Ett' tuiki mahdoton on tuta heitä.
 

BRUTUS

 
Tuo heidät sisään.
 

(Lucius lähtee.)

 
                   Ne ovat liittolaiset.
Oi, salaliitto! Häpeätkö näyttää
Sa turmiollist' otsaas yölle, jolloin
On pahuus rohkeimmallaan? Missä sitten
Sa päivin löydät tarpeeks synkän luolan
Koteloks hirmumuodolles? Äl' etsi!
Hymyhyn peitä se ja ystävyyteen;
Jos tuot, näet, luonnollisen muotos ilmi,
Ei ole itse horna kyllin musta
Sua peittämähän epäluulosta.
 

(Cassius, Casca, Decius, Cinna, Metellus Cimber

ja Trebonius tulevat.)

CASSIUS

 
Huomenta, Brutus! Liian rohkeit' ollaan;
Yörauhaas kenties häiritsemme?
 

BRUTUS

 
                               Tunnin
Jo ylhääll' olen ollut, valveill' yön.
Nuo miehet tunnenko, jotk' ovat kanssas?
 

CASSIUS

 
Kyll', ihan kaikki; heiss' ei ole yhtä,
Jok' ei sua kunnioittais; kaikki toivoo
Ett' itsestäsi sull' ois sama luulo,
Mi joka kunnon roomalaisell' on.
Täss' on Trebonius.
 

BRUTUS

 
                    Tervetullut tänne.
 

CASSIUS

 
Ja Decius Brutus.
 

BRUTUS

 
                  Hänkin tervetullut.
 

CASSIUS

 
Ja Casca, Cinna ja Metellus Cimber.
 

BRUTUS

 
Olette kaikki tervetullehet.
No, mitkä valvottavat huolet nyt on
Karanneet yön ja silmienne väliin?
 

CASSIUS

 
Sananen, kuulehan.
 

(Kuiskuttelevat.)

DECIUS

 
                   Tuoss' itä on;
Tuoll' eikö päivä koita?
 

CASCA

 
                         Ei.
 

CINNA

 
                             Suo anteeks,
Koittaapa: harmaat juovat, jotka tuolla
Jakavat pilvet, päivän airuit' ovat.
 

CASCA

 
Petytten kumpikin, se myöntäkää.
Tuolt' alkaa päivä, mihin miekkan' näyttää;
Se hyvän matkan etelämpän' on,
Jos aattelette nuorta vuoden aikaa.
Kuukauden parin päästä pohjemmassa
Sen liekki leimuaa; ja selvä itä
On tuolla, Capitolin yli suoraan.
 

BRUTUS

 
Kätenne mulle, yksi kerrassaan.
 

CASSIUS

 
Ja vala päätöksemme vahvikkeeksi.
 

BRUTUS

 
Ei valaa laisin! Jos ei miehen muoto,
Sielumme tuska, ajan väärinkäytös —
Ne syyt jos heikot on, niin matkaan silloin
Ja inhaan vuoteeseensa joka mies.
Vallitkoon sitten pöyhkä hirmuvalta,
Siks että kaikki arvan jälkeen kaatuu.
Mut jos, mink' uskon, näiss' on kyllin tulta
Pelokkait' innostuttamaan ja uljaaks
Terästämähän naisen hellän mielen,
Miks silloin tarvis muut' on yllytintä
Kuin asiamme, pelastukseen meitä
Kehoittamaan? Miks muuta lupausta
Kuin: vaitelias Rooman mies ei petä,
Kun sanans' antaa? Miksi muuta valaa
Kuin suoran miehen liitto suoran kanssa:
Ett' olla täytyy niin, tai kaikkein kuolla?
Vannokoot papit, pelkurit ja konnat,
Märänneet vanhukset ja kehnot sielut,
Joit' onnistuttaa herjaus; vannokohot
Olennot epäiltävät kurjiin syihin.
Vaan älkää liatko suurta hankettamme
Ja hengen voittamatont' uljautta
Aatoksell' että työmme, asiamme
Kaipaisi valaa; joka veren tippa,
Mi Rooman miehen suoniss' on ja josta
Hän ylpeilee, on äpäryyteen syypää,
Jos osan pienimmänkin vaan hän rikkoo
Sanasta, jonka antanut hän on.
 

CASSIUS

 
Mut Cicero? Hänt' eikö tiedustella?
Hän, minä luulen, innoll' yhtyis meihin.
 

CASCA

 
Hänt' ei saa unhoittaa.
 

CINNA

 
                        Ei millään lailla.
 

METELLUS

 
Hänt' ei saa jättää: maineen meille hankkii
Hän hopeahapsillaan ja ääniä
Niill' ostaa kiittämähän tekojamme.
Niin sanotaan: meit' älyllään hän johtaa,
Ei nuoruutemme hurjuutt' enää nähdä,
Hän peittää kaikki arvoisuudellaan.
 

BRUTUS

 
Hänestä vait! Ei hiiskausta hälle;
Hän, näet, ei koskaan suostu mihinkään,
Mit' aloittavat toiset.
 

CASSIUS

 
                        Jääköön sitten.
 

CASCA

 
Niin tottakin, ei sovi hän.
 

DECIUS

 
                            Mut eikö
Kajota muihin, paitse Caesariin?
 

CASSIUS

 
Sep' oiva aatos! Minust' ei Antonius,
Caesarin ystävä, sais Caesarista
Elohon jäädä. Häijyn juoniniekan
Hänestä saamme; tiedättehän, että,
Jos keinojaan hän käyttää, meidät kaikki
Tuhota saattaa hän. Sit' estääksemme
Yht'aikaa kuolkoot Caesar ja Antonius.
 

BRUTUS

 
Näin liian veriseltä näyttäis työmme:
Pää poikki, sitten raajat murskaks! Vihaa
Se kuoloss' olis, vimmaa kuolon jälkeen.
Antonius hän vaan jäsen Caesarist' on.
Tehkäämme uhri, Cajus, eikä teurasta!
Vihollisemme Caesarin on henki,
Ja ihmishengessä ei ole verta.
Voi, jospa Caesaria silpomatta
Sais hengen Caesarilta! Mut, voi! siitä
Saa Caesar vertaan vuotaa! Ystäväiset,
Hän surman saakoon uljaan, vaan ei häijyn;
Jumalten uhriks hänet leikelkäämme,
Ei silpoen kuin koiran eteen haaskaa.
Sydämemme kuin viekkaat herrat olkoot,
Jotk' orjans' yllyttävät julmaan tekoon
Ja näöks sitten soimaavat; näin työmme
Saa pakon muodon eikä ilkeyden.
Ja kansa kun sen katsoo siks, ei meitä
Sanota murhaajiks, vaan perkaajiksi.
Antonius jääköön rauhaan; muut' ei voi hän
Kuin käsi Caesarin, kun Caesarilta
Pää poikki on.
 

CASSIUS

 
               Mut minä pelkään häntä:
Hän helma-ystävä on Caesarille —
 

BRUTUS

 
Pois moiset mietteet, Cassius! Caesaria
Jos lempii hän, sill' ei hän muita haittaa
Kuin itseään – hän surra voi ja kuolla.
Mut sit' ei hevin tee hän, sillä mieless'
On huvit, irstaus vaan ja kemut hällä.
 

TREBONIUS

 
Ei vaaraa hänestä; hän ei saa kuolla.
Kyll' elää hän ja tätä vielä nauraa.
 

(Kello lyö.)

BRUTUS

 
Vait! lyönnit lukekaa.
 

CASSIUS

 
                       Löi kolme kello.
 

TREBONIUS

 
Siis aika erota.
 

CASSIUS

 
                 Mut epäilenpä,
Meneekö tänään Caesar ulos lainkaan.
Hän viime-aikaan taikaiseks on tullut,
Päinvastoin aivan mitä ennen uskoi
Näöistä, unista ja merkeistä.
Kenties nää ilmeiset ja kummat ihmeet,
Nuo tämän yönkin omituiset kauhut
Ja tietäjien houkutukset häntä
Pidättää tänään Capitolista.
 

DECIUS

 
Ei vaaraa: niin jos on hän päättynytkin,
Ma hänet muutan. Mielellään hän kuulee
Ett' yksisarvisen voi puilla pyytää,²
Hapaalla jalopeuran, peilill' otson,
Kuopalla norsun, maireill' ihmisen.
Mut jos ma sanon: mairetta hän vihaa,
Niin mieltyy hän ja perin maireissaan on.
Mun suokaa toimia:
Min' osaan kyllä miehen mielen kääntää,
Ja Capitoliin minä hänet tuon.
 

CASSIUS

 
Ei, mennään kaikin häntä noutamaan.
 

BRUTUS

 
Siis kahdeksalta viimeistäänkin, niinkö?
 

CINNA

 
Niin, viimeistäänkin; muistakaa se kaikki.
 

METELLUS

 
Ligarius vihaa Caesaria, joka
Pompejon kiitoksista häntä sätti.
Sep' ihme, ettei häntä kenkään muista.
 

BRUTUS

 
Metellus hyvä, lähde hänen luokseen;
Mua lempii hän ja syystäkin; sa hänet
Vaan tänne laita, kyllä häntä höylään.
 

CASSIUS

 
Meit' aamu yllättää; hyvästi, Brutus!
Pois, veikot; muistakaatte sananne,
Ja kelpo roomalaisin' ilmaantukaa.
 

BRUTUS

 
Iloiset, ripsaat olkaa, hyvät herrat,
Ja hankett' älköön katse ilmi tuoko;
Vaan olkoon, niinkuin meidän näyttäjöillä,
Vakainen muotonne ja mieli vilkas.
Niin, hyvää huomenta nyt, hyvät herrat!
 

(Kaikki lähtevät, paitsi Brutus.)

 
Hoi, Lucius! – Uness' aivan? – Yhtä kaikki.
Sa nauti mesikastett' unen armaan;
Ei näköij' eikä houreit' ole sulla,
Joit' aivoon ahkerasti huoli kuvaa.
Siks unes on niin raskas.
 

(Portia tulee.)

PORTIA

 
                          Brutus kulta!
 

BRUTUS

 
No, Portia, mitä nyt? Miks olet noussut?
Ei ole sinun terveellistä panna
Jääkylmän aamun alttiiks hento ruumiis.
 

PORTIA

 
Ei liioin sinun. Vuoteestani hiivit
Tylysti pois; ja eilen, iltaselta
Äkisti nousit, pitkin huonett' astuit
Käs'varret ristissä ja huokailit.
Ja kun ma kysyin, kuinka oli laitas,
Vihaisin katsein tuijottelit minuun.
Sua ahdistin: sa silloin otsaas hieroit,
Ja sangen nurpeana poljit jalkaa;
En helpoittanut: vastaust' en vaan saanut;
Kädelläs vaan teit närkän viittauksen
Merkiksi että lähtisin. Sen teinkin,
Peläten lisääväni tuskaisuuttas,
Jok' ilmankin jo kiihkeältä näytti,
Ja luullen siihen syyks vaan huonon tuulen,
Jok' aika ajoin jokahista vaivaa.
Ei syödä, haastaa, maata se sun anna,
Ja jos se ulkomuotoos vaikuttaisi
Sen verran kuin se vallannut on mieles,
En sua tuntis, Brutus. Miehen' armas,
Oi, kerro mulle tuskiesi syy.
 

BRUTUS

 
En ole oikein terve, siinä kaikki.
 

PORTIA

 
On viisas Brutus: jos ei terve ois hän,
Hän keksis keinon siksi tullakseen.
 

BRUTUS

 
Sen teenkin. – Hyvä Portia, mene maata.
 

PORTIA

 
Sairasko Brutus on? Ja lääkkeekseenkö
Alasti pitkin käy ja aamun kylmää
Sumua henkii? Onko Brutus sairas,
Ja hiipii raittihista vuoteestansa,
Yön inhaa saastaa vastaan urhostellen
Ja houkutellen märkää rutto-ilmaa
Lisäämään tautia? Ei, Brutoni,
Sun sielussas on tuskan kipu, jota
Tilani oikeudella tietää tahdon.
Rukoilen polvillani, kautta muinoin
Kehutun kauneuteni, kautta kaikkein
Sun lemmenvalais, ja tuon valan suuren,
Jok' yhdeks meidät liitti, ettäs kerrot
Minulle, itsellesi, puolisolles,
Miks olet murheinen, ja keiden kanssa
Tän' yönä pidit seuraa; sillä täällä
Kuus, seitsemän on miestä ollut, jotka
Pimeydeltäkin kasvons' salanneet on.
 

BRUTUS

 
Hyvä Portia, älä polvistu.
 

PORTIA

 
                           Ei tarpeen
Se oiskaan, jos sin' oisit hyvä Brutus.
Avioliitossamme, sano, Brutus,
Oliko ehto, ett'en minä osaa
Sais salaisuuksistasi? Tavallaanko
Ja poikkeuksilla vaan min' olen sinun,
Vaan ruokatoveris ja vierellises
Ja joskus puhekumppanis? Asunko
Sun lempes esikaupungissa³ vainen?
Jos siinä kaikki, silloin Portia vaan
On Bruton portto, eikä Bruton vaimo.
 

BRUTUS

 
Sin' olet puhdas vihkivaimoni,
Niin kallis kuin nuo puna-pisaraiset,
Jotk' ahtavat mun sydäntäni synkkää.
 

PORTIA

 
Jos niin on, saisin salaisuutes tietää.
Min' olen vaimo, myönnän sen, mut vaimo,
Jonk' otti jalo Brutus puolisokseen;
Min' olen vaimo, myönnän sen, mut vaimo,
Joll' ompi hyvä maine – Caton tytär!
Mun muiden naisten kaltaiseksko luulet,
Kun moinen mull' on mies ja isä moinen?
Minulle tuumas kerro; vaiti olen.
Lujuudestani oivan annoin näytteen,
Kun ehdoll' iskin reiteen tuohon haavan.
Sen tyynnä kestää voin, ja miehenikö
salaisuutta siis?
 

BRUTUS

 
                  Oi, suokoon taivas
Mun ansainneeksi moisen jalon vaimon! —
 

(Kolkutusta ulkoa.)

 
Vait! joku kolkuttaa! Pois, Portia, hetkeks;
Ja viipymättä poves osan saapi
Mun sydämeni salaisuuksista.
Selitän tehtäväni kaikki sulle
Ja synkän otsanikin piirteet kaikki.
 

Pois, joutuun! – (Portialle.)

(Lucius ja Ligarius tulevat.)

 
Lucius, ken se kolkuttaa?
 

LUCIUS

 
Mies sairas, joll' on puhumista teille.
 

BRUTUS

 
Ligarius, jota mainitsi Metellus! —
Käy syrjään, poika. – No, Ligarius, mitä?
 

LIGARIUS

 
Suo heikon äänen tehdä hyvä huomen;
 

BRUTUS

 
Voi, mihin aikaan, uljas Cajus, liinaan
Sa kääriyt! Oi, ett'et olis sairas!
 

LIGARIUS

 
En ole sairas, jos vaan Brutoll' ompi
Käsillä teko kunniallinen.
 

BRUTUS

 
Käsillä teko moinen mull' on, Cajus,
Jos sull' on terve korva sitä kuulla.
 

LIGARIUS

 
No, kautta kaikkein Rooman jumalitten!
Pois tautini nyt riisun. Rooman sielu!
Sa kunnon esi-isäin uljas poika!
Lumojan lailla henkeni sa kuolleist'
Esihin loihdit. Käske vaan mun juosta,
Niin mahdottomiakin vastaan ryntään,
Ja voitan ne. Mik' ompi tehtävä?
 

BRUTUS

 
Tekonen, joka sairaan terveeks saapi.
 

LIGARIUS

 
Mut tervett' eikö sairahaksi myös?
 

BRUTUS

 
Sitäkin myös. Mit' on se, rakas Cajus,
Sen kerron tiellä hänen luokseen, jota
Asia koskee.
 

LIGARIUS

 
             Siis vaan liikkehelle;
Sua seuraan, sydämessä uusi into,
Mihinkä, sit' en tiedä. Kyllin mulle
Ett' ohjaajan' on Brutus.
 

BRUTUS

 
                          Seuraa sitten.
 

(Lähtevät.)

 
Toinen kohtaus.
Huone Caesarin hovilinnassa.
 

(Ukkosta ja leimausta. Caesar, yönuttu yllä.)

CAESAR

 
Tän' yön' ei taivas eikä maa saa rauhaa;
Calpurnia kolmast' unissansa huusi:
"Avuksi! Caesar murhataan!" – Ken siellä?
 

(Palvelija tulee.)

PALVELIJA

 
Mun herrani!
 

CAESAR

 
Sa käske pappein oiti uhrata,
Ja tieto tuo, kuink' onnistuupi taika.
 

PALVELIJA

 
Ma teen sen, herra.
 

(Lähtee.)

(Calpurnia tulee.)

CALPURNIA

 
Mit'aiot, Caesar? Lähdetkö sä ulos?
Et huoneestas saa tänään liikahtaa.
 

CAESAR

 
Caesarin täytyy mennä. Vaara ain' on
Mua seljän takan' uhannut; kun näkee
Se kasvot Caesarin, se raukee tyhjään.
 

CALPURNIA

 
En enteit' ole uskonut ma koskaan,
Nyt niitä pelkään. Miesi tuolla kertoo,
Pait mit' on itse huomattu ja kuultu,
Kauheita vallan, joit' on nähnyt vahti.
Kadulla poikinut on jalopeura,
Kuolleensa haudat maalle haukotelleet;
Palavat miehet pilviss' otelleet on
Riveissä, joukoissa, kuin sodass' aivan,
Niin että Capitoliin pärskyi verta.
Ilmassa miekan kalsketta on kuultu,
Hevon hirnuntaa ja kuolon korahdusta;
Ja kaduill' aaveet parkuin vaikeroivat.
Oi, Caesar! tämä kaikk' on tavatonta,
Mua säikyttää se.
 

CAESAR

 
                  Voiko sitä välttää,
Mit' isot jumalat on määräks panneet?
Ei, Caesar lähtee; merkit nuo ne koskee
Niin hyvin mailmaa kuin Caesaria.
 

CALPURNIA

 
Komeettoja ei näy, kun loiset kuolee,
Mut ruhtinasten surmaks taivaat hehkuu.
 

CAESAR

 
Monesti eläissänsä arka kuolee,
Mies uljas maistaa kalmaa kerran vaan.
Kaikista kummista, mit' olen kuullut,
On suurin kumma ihmisien pelko,
Vaikk' älyävät kuolon täytymykseks,
Mi tulee, kun se tullaksensa on.
 

(Palvelija palajaa.)

 
No, mitä ennustajat tietävät?
 

PALVELIJA

 
Sanovat: älkää tänään ulos menkö;
Kun uhrist' otettihin totkut maalle,
Sydäntä laisin elukast' ei löytty.
 

CAESAR

 
Sen jumalat tek' ivaks pelkureille.
Elukka ilman sydänt' olis Caesar,
Pelosta jos hän tänään kotiin jäisi.
Ei, Caesar lähtee; turma kyllä tietää
Ett' turmaa turmiollisemp' on Caesar.
Kaks leijonaa yks'aikaist' olemme,
Ja minä vanhempi ja hirmuisempi.
Niin, Caesar lähtee.
 

CALPURNIA

 
                     Puolisoni armas,
Tuo itse-uskallukses vie sult' älyn.
Oi, tänään älä lähde; sano syyksi,
Miks kotiin jäät, mun pelkon', eikä sun.
Senaattiin Antonion lähetämme
Sanalla, ett'et tänään jaksa hyvin;
Oi, myönny siihen, polvillani pyydän!
 

CAESAR

 
No, sanan vieköön hän, ett'en voi hyvin.
Ja oikkus vuoksi kotihin ma jään.
 

(Decius tulee.)

 
Kah, Decius Brutus! Hän sen saattaa tehdä.
 

DECIUS

 
Oi, terve, Caesar! Huoment', oiva Caesar!
Senaattiin tulen sua noutamaan.
 

CAESAR

 
Ja sangen sopivahan aikaan tulit
Senaattoreille viemään terveiseni
Ja sanan, ett'en tänään tulla tahdo;
En voi, on väärin, väärint', ett'en tohdi;
En tahdo tulla, – sano niin.
 

CALPURNIA

 
                              Niin, sano,
Ett' on hän sairas.
 

CAESAR

 
                    Valheit' ei luo Caesar.
Maat, kansat valloitin, ja pelkäisinkö
Nyt harmaapäille totuutt' ilmoittaa?
Ei; sano, ett'ei Caesar tahdo tulla.
 

DECIUS

 
Syyn suo mun tietää, suuri Caesar; muuten
Minua nauravat, kun tuota kerron.
 

CAESAR

 
Syy on mun tahtoni: en tahdo tulla;
Senaatin muut' ei ole tarvis tietää.
Mut mitä sinuun tulee, niin ma sulle,
Syyst' että sua rakastan, sen sanon:
Calpurnia, tuo mun vaimon', ei mua päästä.
Kuvani yöllä unissaan hän näki,
Sadasta aukosta, kuin suihkurista,
Siit' ihka verta vuos, ja roomalaiset
Iloiten, naurain tuli pesemähän
Kätensä siinä. Tämän selittää hän
Pahaksi merkiksi ja turman enteeks,
Ja pyytää polvillaan mun kotiin jäämään.
 

DECIUS

 
Tuo unen selitys on aivan väärä.
Se oli kaunis, onnellinen näky.
Kun kuvas monest' aukost' uhkui verta,
Joss' ilotellen roomalaiset kylpi,
Se tietää että suuri Rooma sinust'
Uutt' imee elinverta, josta kilvan
Jaloimmat miehet pyytää juomun saada
Tai pilkun pyhänjäännöksenä muistoks.
Se on Calpurnian unen merkitys.
 

CAESAR

 
Ja tuolla lailla selitit sen oikein.
 

DECIUS

 
Niin, jahka kuulet mitä vielä kerron:
Senaatti, tiedäs, päättänyt on tänään
Suurelle Caesarille kruunun antaa.
Jos nyt sa sanot, ett'et tahdo tulla,
He voivat mieltä muuttaa. Lisäks syntyis
Siit' ivajuttuja, jos joku sanois:
"Lykätään istunto siks kunnes muuttuu
Caesarin vaimon unet paremmiksi."
Jos Caesar piilee, kuiskaillaanpa varmaan:
"Kas, Caesar pelkää!"
Suo anteeks, Caesar: hellä, hellä rakkaus
Näin lausumaan mua vaatii käytöksestäs,
Ja rakkauteni voittaa kylmän järjen.
 

CAESAR

 
Calpurnia, tuhmalta nyt näyttää pelko.
Häpeän oikein että myöden annoin. —
Toogani tänne! Lähteä ma tahdon.
 

(Publius, Brutus, Ligarius, Metellus, Casca,

Trebonius ja Cinna tulevat.)

 
Kas, tuossa Publius noutamaan mua tulee.
 

PUBLIUS

 
Huomenta, Caesar!
 

CAESAR

 
                  Tervetullut, Publius!
Kuin? Brutus, sinäkin näin varhain nousnut?
Huomenta, Casca! – Cajus Ligarius,
Noin milloinkaan ei vihannut sua Caesar,
Kuin horkka tuo, jok' on sun laihaks tehnyt,
Mit' on nyt kello?
 

BRUTUS

 
                   Lyönyt kahdeksan.
 

CAESAR

 
Kiitokset kohteliaasta vaivastanne!
 

(Antonius tulee.)

 
Antonius, kah, jok' yöhön myöhään mässää,
Jo valveill' on! – Antonius, huomenta!
 

ANTONIUS

 
Huomenta, jalo Caesar!
 

CAESAR

 
                       Käsky viekää
Sisähän tuonne, että ovat valmiit.
On väärin itseään näin vartouttaa. —
Oh, Cinna! – Oh, Metellus! – Kah, Trebonius!
Ma tahdon hetken kanssas pakinoida;
Sa muista tänään käydä luonani;
Lähellän' ole, että sua muistan.
 

TREBONIUS

Kyll' olen, Caesar, – (syrjään) ja niin lähell', että

 
Etemmäks parhaat ystäväs mun soisi.
 

CAESAR

 
Nyt lasi viiniä, ja sitten matkaan
Yhdessä niinkuin ystäväin on tapa.
 

BRUTUS

 
Ei ole kaikki tavat yhtä, Caesar:
Sydäntä Bruton kirveltää se aatos!
 

(Lähtevät.)

 
Kolmas kohtaus.
Katu Capitolin lähellä.
 

(Artemidorus tulee, lukien erästä paperia.)

ARTEMIDORUS

 
"Caesar, varo Brutoa; Cassiota karta; älä Cascaa lähesty; pidä Cinnaa silmällä; tarkkaa tarkoin Metellus Cimberiä; Decius Brutus ei sua rakasta; Cajus Ligariota olet loukannut. Kaikissa näissä miehissä on vaan yksi mieli, ja se on Caesaria vastaan kääntynyt. Jos et ole kuolematon, niin katso eteesi. Huolettomuus raivaa kapinalle tietä. Suuret jumalat sua varjelkoot!
 
 
                               Ystäväsi
                             Artemidorus."
 
 
Täss' seison, kunnes Caesar ohi kulkee,
Ja anojana annan tämän hälle.
Sydäntä kirveltää ett'ei saa kunto
Vapaana kateuden hampaist' olla.
Jos luet, Caesar, tän, jäät elohon,
Tai petos onnen kanssa juoniss' on.
 

(Menevät.)

 
Neljäs kohtaus.
Toinen paikka samaa katua, Bruton asunnon edustalla.
 

(Portia ja Lucius tulevat.)

PORTIA

 
Senaatin kartanohon juokse oiti!
Äl' aikaa tuhlaa vastimiin, vaan riennä!
Mitä odotat?
 

LUCIUS

 
             Mik' asianne, rouva?
 

PORTIA

 
Jos oisit siellä jo ja jälleen täällä,
Ennenkuin sanoa sen sulle taidan. —
Oi, lujuus, apu vahva mulle suo!
Luo sydämen ja kielen väliin vuori!
On mieli miehen, mutta voima vaimon;
Voi, kuink' on työläs naisen vaiti olla! —
No, miks et lähde?
 

LUCIUS

 
                   Mitä tehdä, rouva?
Capitoliinko juosta, eikä muuta?
Ja sieltä jälleen tänne, eikä muuta?
 

PORTIA

 
Niin, tieto hanki, miltä herras näyttää.
Hän sairahana läksi. Tarkkaa, mitä
Tekeepi Caesar, ketkä hakijat
Hänt' ympäröivät. Vaiti! mikä melu?
 

LUCIUS

 
En mitään kuule.
 

PORTIA

 
                 Kuultelehan tarkkaan.
Sekavan niinkuin taiston hälyn kuulin,
Ja tuuli Capitolista sen toi.
 

LUCIUS

 
En, rouva, toden totta, mitään kuule.
 

(Tietäjä tulee.)

 
Mies, tule tänne! Mistä matka?
 

TIETÄJÄ

 
Kotoa, rouva hyvä.
 

PORTIA

 
                   Mit' on kello?
 

TIETÄJÄ

 
Yhdeksän seutuvilla.
 

PORTIA

 
                     Onko Caesar
Capitoliin jo lähtenyt?
 

TIETÄJÄ

 
                        Ei vielä;
Juur etsin paikkaa, josta näkisin mä,
Kun Capitoliin käy hän.
 

PORTIA

 
                        Pyyntö sulla
Onko Caesarille, eikö niin?
 

TIETÄJÄ

 
                            On, rouva.
Jos suvaitsisi Caesar Caesarille
Niin hyvä olla että mua kuulis,
Niin pyydän että itseään hän muistais.
 

PORTIA

 
Pahaako tiedät hankittavan hälle?
 

TIETÄJÄ

 
En varmaan tiedä, mutta paljon pelkään.
Hyvästi! Katu täss' on ahdas: joukko,
Mi Caesaria kantapäillä seuraa, —
Anojat, praetorit ja senaattorit —
Rutistaa kuoliaaks voi heikon miehen.
Vapaampaan paikkaan käyn, ja siellä puhun
Suurelle Caesarille, kun hän saapuu.
 

(Lähtee.)

PORTIA

 
Mun täytyy sisään mennä. – Vaimon sydän,
Voi! kuink' on heikko kappale! – Oi, Brutus!
Sua hankkeessasi taivaat auttakoot! —
Haa! poik' on kuullut! – Brutolla on pyyntö,
Jonk' epää Caesar. – Pahoin voin ma! – Lucius,
Oi, riennä, herraas tervehdi, ja sano,
Ett' olen iloinen, ja palaa tänne
Ja kerro mitä sanoopi hän sulle.
 

(Lähtevät.)

KOLMAS NÄYTÖS

Ensimmäinen kohtaus

Rooma. Capitoli. Senaatin istunto

(Väkijoukko Capitoliin johtavalla kadulla; niiden joukossa Artemidorus ja tietäjä. Caesar, Brutus, Cassius, Casca, Decius, Metellus, Trebonius, Cinna, Antonius, Lepidus, Popilius, Publius, y.m. tulee.)

CAESAR

 
No, Mars-kuun viidestoist' on tullut.
 

TIETÄJÄ

 
On, Caesar, mut ei vielä mennyt.
 

ARTEMIDORUS

 
O, terve, Caesar! Lue tämä lippu.
 

DECIUS

 
Trebonius anoo että joutuessas
Lukisit tämän alamaisen pyynnön.
 

ARTEMIDORUS

 
Mun ensin, Caesar! Caesaria minun
Likemmin koskee; lue, suuri Caesar!
 

CAESAR

 
Mik' itseämme koskee, jääköön viimeks.
 

ARTEMIDORUS

 
Äl' aikaele, Caesar; lue se oiti!
 

CAESAR

 
Mit'? onko miesi hullu?
 

DECIUS

 
                        Tieltä, lurjus!
 

CASSIUS

 
Vai kadull' armokirjaas tyrkytät!
Käy Capitoliin!
 

(Caesar menee Capitoliin, muut seuraavat häntä

Kaikki senaattorit nousevat.)

POPILIUS

 
Menestyköhön tänään hankkehenne!
 

CASSIUS

 
Popilius, mikä hanke?
 

POPILIUS

 
                      Hyvästi!
 

(Lähestyy Caesaria.)

BRUTUS

 
Mitä se Popilius Lena sanoi?
 

CASSIUS

 
Hän toivoi menestystä hankkeellemme.
On ilmi tullut juonemme, ma pelkään.
 

BRUTUS

 
Hän Caesaria luotuu. Tarkkaa häntä!
 

CASSIUS

 
Pian joudu, Casca! Estymistä pelkään. —
Kuin käypi, Brutus? Jos se ilmi tulee,
Ei lähde täältä Cassius eikä Caesar,
Sill' itseni ma tapan.
 

BRUTUS

 
                       Malta, Cassius;
Ei haastele Popilius hankkeistamme:
Hän, näetkös, naurahtaa, ja tyyn' on Caesar.
 

CASSIUS

 
Trebonius tietää aikansa; kas, Brutus,
Hän korjaa Antonion tieltä pois.
 

(Antonius ja Trebonius lähtevät. Caesar ja senaattorit

istuutuvat.)

DECIUS

 
Miss' on Metellus Cimber? Caesarille
Hän armokirjans' oiti antakoon.
 

BRUTUS

 
Hän valmis on; käy luo ja auta häntä.
 

CINNA

 
Sun, Casca, tulee ensin kättäs nostaa.
 

CAESAR

 
Kaikk' onko valmiit? – Mitä puutteit' auttaa
Tuleepi Caesarin ja neuvoskunnan?
 

METELLUS

 
Ylevä, mahtava ja suuri Caesar,
Metellus istuimesi juureen laskee
Sydämen nöyrän —
 

CAESAR

 
                   Se ei kelpaa, Cimber!
Tuo liehakoiminen ja kurja nöyryys
Voi halvan rahvaan verta kuohuun nostaa
Ja lapsen leikiks tehdä valmiin säännön
Ja sanan vankan. Älä ole hupsu
Ja verta Caesarin niin herkäks usko,
Ett' tosiluonnostaan sen pehmittäisi
Se, josta heltyy narrit: lipokieli
Ja hännänlierutus ja köyryselkä!
Lain kautta veljes maanpakoon on syösty;
Jos hänen puolestaan sa pokkuroitset
Ja liehakoit ja kerjäät, niin sun potkaan
Kuin koiran ulos. Caesar ei tee väärin,
Se tiedä, eikä lepy ilman syytä.
 

METELLUS

 
Tääll' eikö arvokkaampaa kieltä, joka
Caesarin korviss' ihanammin kaikuis,
Palauttain pakolaisen veljeni?
 

BRUTUS

 
En liehakoi, mut kättäs suutelen,
Ja pyydän, Caesar, että Publius Cimber
Sais luvan viipymättä palata.
 

CAESAR

 
Kuin? Brutus?
 

CASSIUS

 
              Armoa, Caesar! Armoa!
Näin maahan jalkais juureen Cassius lankee
Ja armoitusta Cimberille kerjää.
 

CAESAR

 
Ma heltyisin, jos oisin teidän-moinen;
Rukous mua taivuttais, jos itse
Rukouksiin taipuisin; mut vankka olen
Kuin pohjantähti, jota kiinteämpää
Ja lujempaa ei taivaall' ole toista.
Tuhannet säihkyt ilman kannen kirjaa,
Jokainen tult' on ja ne loistaa kaikki,
Mut paikkansa vaan pitää yksi niistä.
Niin mailmakin, se ihmisiä täynn' on,
He lihaa, verta ovat, aistit heill' on;
Mut tiedän heissä yhden vaan, jok' aina
Vakaana, järkähtämätönnä seisoo.
Ja tuo ett' olen minä, siitä näytän
Es'merkin nyt, kun lujasti ma vaadin
Maanpakoon Cimberin, ja vaateessani
Lujana pysyn myös.
 

CINNA

 
                   Oi, Caesar —
 

CAESAR

 
                                  Pois!
Olympiako siirtää tahdot?
 

DECIUS

 
                          Suuri Caesar, —
 

CAESAR

 
Haa! Eikö turhaan polvistunut Brutus?
 

CASCA

 
Siis, puhukaa te, kädet, puolestani.
 

(Casca lyö tikarinsa Caesarin niskaan. Caesar tarttuu hänen käsivarteensa. Silloin häneen iskevät tikarinsa muut liittolaiset ja viimeiseksi Marcus Brutus.)

CAESAR

 
Sinäkin, Brutus? – Kaadu sitten, Caesar!
 

(Kuolee. Senaattorit ja kansa peräytyvät säikäyksestä.)

CINNA

 
Pelastus! Vapaus! Tyrannius on kuollut!
Kaduilla joutuun huutakaa se julki.
 

CASSIUS

 
Ja toiset puhe-istuimille huutain:
"Pelastus, vapaus ja vapahdus!"
 

BRUTUS

 
Senaattorit ja kansa! Älkää juosko!
Ei vaaraa; seis! Sai koston vallanhimo.
 

CASCA

 
Puhe-istuimelle, Brutus!
 

DECIUS

 
                         Niin, ja Cassius!
 

BRUTUS

 
Mut miss' on Publius?
 

CINNA

 
                      Täällä, sekapäissään
Kapinast' aivan.
 

METELLUS

 
                 Seiskaa tiheässä,
Caesarin ystävät ne kenties muuten —
 

BRUTUS

 
Vait! nytkö seistä! – Malta mieltäs, Publius!
Ei pahaa sulle suoda eikä kelleen,
Ken roomalainen on. Se heille kerro.
 

CASSIUS

 
Ja lähde, Publius, täältä, ett'ei kansa,
Kun meihin karkaa, vanhuuttasi loukkais.
 

BRUTUS

 
Niin, tee se; tästä työst' ei vastaa muut
Kuin me, sen tekijät.
 

(Trebonius palajaa.)

CASSIUS

 
                      Miss' on Antonius?
 

TREBONIUS

 
Juoks' säikkyin kotiin. Miehet, vaimot, lapset
Tuijottain juoksevat ja huutavat,
Kuin päivä olis viimeinen.
 

BRUTUS

 
                           Nyt tahtos
Tee, sallimus! Ett' täytyy meidän kuolla,
Se tietty on; mut saada viivytystä
Ja aikaa voittaa, siinä kaikki.
 

CASSIUS

 
                                Leikkaa
Kakskymment' elinvuotta pois, niin leikkaat
Pois yhtä monen vuoden kuolonpelvon.
 

BRUTUS

 
Jos niin on, kuolo voitto on, ja me siis
Caesarin ystävät, kun kuolonpelvon
Hält' ehkäisimme. – Maahan, roomalaiset!
Veressä Caesarin nyt kyynärpäihin
Peskäämme kädet! Miekat voidelkaamme!
Torille sitten, ruskeit' aseitamme
Pään yli heilutellen, kaikki huutain:
"Pelastus, vapaus, rauha!"
 

CASSIUS

 
                            Maahan! Kylpyyn!
Viel' aikain pitkäin päästä näytellähän
Uusissa kansoissa ja uusin kielin
Tää jalo näytelmä!
 

BRUTUS

 
                   Viel' usein huviks
Saa vertaan vuotaa Caesar, joka tuossa
Pompejon patsaan juuressa nyt makaa
Kuin tomu halpana!
 

CASSIUS

 
                   Yht' usein kuin
Se tapahtuu, yht' usein meistä kuuluu:
"Nuo miehet vapauden maalleen hankki."
 

DECIUS

 
Nyt matkaan!
 

CASSIUS

 
             Matkaan kaikki; Brutus eellä;
Jälessä kaunisteena Rooman parhaat
Ja rohkeimmat henget.
 

(Palvelija tulee.)

BRUTUS

 
                      Vait! Ken saapuu?
Yks Antonion ystäviä.
 

PALVELIJA

 
                      Brutus,
Näin herrani mun polvistua käski,
Näin tomuun langeta mun käsk' Antonius,
Ja maasta haastaa näin: Brutus on viisas,
Jalo, urhoollinen, suora. Caesar oli
Suur', uljas, kuninkaallinen ja armias.
Sano: Brutus multa lemmen saa ja arvon;
Sano: pelvon Caesar, arvon sai ja lemmen.
Jos Brutus sallii Antonion luokseen
Turvissa tulla, selvitystä saamaan
Miks surman Caesar sai, niin Antoniolle
Ei kuolleena niin rakas ole Caesar
Kuin Brutus elävänä; ei, hän seuraa
Uskollisesti onnessa ja työssä
Tän horjuvaisen vallan vaarain kautta
Jaloa Brutoa. Näin sanoi herrani.
 

BRUTUS

 
On uljas, viisas roomalainen herras;
Pahemmaks hänt' en koskaan luullut. Sano,
Jos tänne tahtoo tulla hän, saa täyden
Hän selvikkeen; ja, kunniani kautta,
Palata vaaratta.
 

PALVELIJA

 
                 Hänt' oiti noudan.
 

(Lähtee.)

BRUTUS

 
Saas nähdä, hänest' ystävän me saamme.
 

CASSIUS

 
Hyv' olis tuo. Mut mielessäni häntä
Ma kammon suuresti, ja totehen
Mun pahat aavistuksen' aina käyvät.
 

(Antonius tulee.)

BRUTUS

 
Tuoss' on hän jo. – Antonius, tervetullut!
 

ANTONIUS

 
Oi, suuri Caesar! Noinko halpa vuotees?
Noin pieneen tilaan kutistuiko kaikki
Sun voittos, saaliis, mainees, loistos? – Hyvästi! —
En tunne, jalot herrat, aikeitanne,
Ken vielä iskun saa ja päästään pääsee.
Minäkö? Mik' on hetki sopivampi
Kuin kuolinhetki Caesarin? Mik' ase
On puolikskaan niin kallis kuin nuo miekat,
Joit' uljain veri mailmassa kultaa?
Jos vihaatten mua, pyydän, tehkää työnne,
Kätenne verestä kun vielä suitsee.
Vaikk' eläisin ma tuhat vuott', en oisi
Näin valmis kuolemaan; näin mieleistäni
Ei paikkaa, kuolintapaa ois, kuin tässä
Caesarin kanssa kuolla, teidän kautta,
Te ajan valitut ja suuret henget.
 

BRUTUS

 
Antonius, älä meiltä surmaas kerjää.
Verisiks, julmiks meidät kyllä luulis,
Niinkuin sen kätemme ja työmme tuossa
Jo osoittaa; mut kätemme sa näet vaan
Ja tämän verityön, jonk' on ne tehneet.
Sydäntä sin' et näe; siin' asuu sääli.
Niin, sääli Rooman kurjan kurjaa tilaa —
Kuin tuli tuleen, sammuu sääli sääliin —
Tuon teki Caesarille. – Sua kohtaan.
Miekkamme kärjet tylsät on, Antonius.
Kätemme, vaikk' on inhan työn ne tehneet,
Ja sydämemme, hellät niinkuin veljen,
Sun luottamuksella ja kunnioittain
Ja kaikell' ystävyydell' ottaa vastaan.
 

CASSIUS

 
Sun mieltäs kysytään, jos kenenkään,
Kun määrättävät ovat uudet arvot.
 

BRUTUS

 
Mut malta, kunnes rauhoitamme kansan,
Jonk' aivan järjiltään on pelko vienyt.
Syyn sitten selvitämme, miksi minä,
Jok' iskeissäni Caesaria lemmin,
Tuon teon tein.
 

ANTONIUS

 
                Sun viisautees ma luotan.
Veriset kätenne nyt tuokaa kaikki
Sun kättäs, Marcus Brutus, puistan ensin;
Sun kätees sitten, Cajus Cassius, tartun;
Ja, Decius Brutus, sun; ja sun, Metellus;
Sun, Cinna; uljas Casca, sun; ja viimeks —
En viimeks ystävänä – sun, Trebonius.
Ah, jalot herrat! Mitä sanoisinkaan
Nimeni teist' on nyt niin halpa, että
Kahdesta häijyst' olen jompikumpi:
Joko imartelija tai pelkuri.
Oi, Caesar, totta on, sua rakastin!
Jos alas meihin henkesi nyt katsoo,
Sua eikö koske tuimemmin kuin kuolo,
Kun näet, ett' Antoniosi rauhaa hieroo
Ja vainolaises verikättä puistaa,
Mies suurin, ruumis vieressä? Jos mulla
Niin monta silmää ois kuin haavaa sulla,
Joist' itku purskuis niinkuin veri noista,
Paremmin sopis tuo, kuin ystävänä
Sun vihamiestes kanssa kättä lyödä.
Oi, anteeks, Julius! – Tässä, jalo hirvi,
Sa kierrettiin; sä tässä kaaduit; tässä
Ajajas seisoi, murhan merkki yllä,
Verelläs purppuroittuna. Oi, mailma!
Sin' olit tämän ruunuhirven puisto;
Hän, toden totta, mailma, oli ruunus. —
Kuin hirvi, monen prinssin kaatamana,
Nyt tuossa makaat!
 

CASSIUS

 
Antonius!
 

ANTONIUS

 
          Oi, anteeks, Cajus Cassius,
Sen sanoo vihamieskin Caesarista;
Siis kylmää kohtuutt' on se ystävältä.
 

CASSIUS

 
En soimaa, ettäs Caesaria kiität,
Vaan meillä mitä yhteist' on sun kanssas?
Tahdotko ystäviämme sa olla,
Vai tietämmekö käymme ilman sua?
 

ANTONIUS

 
No, kättähän jo löin; mut horjahdin,
Kun Caesariin ma katsoin. Ystäv' olen
Ma teille kaikille ja lemmin teitä
Toivossa että syyn saan tietää, miksi.
Ja missä oli vaarallinen Caesar.
 

BRUTUS

 
Tää hurjaa näytelmätä olis muutta.
Niin täysin painavat on syymme, että,
Vaikk' oisit Caesarinkin oma poika,
Sa tyytyisit.
 

ANTONIUS

 
              En muuta vaadikaan;
Ja pyydän nyt vaan että ruumiin viedä
Torille saan, ja puhe-istuimelta
Saan ystävänä hautapuheen pitää.
 

BRUTUS

 
Sen saat, Antonius.
 

CASSIUS

 
                    Brutus, sana kuule!
 

(Syrjään Brutolle,)

 
Et tiedä mitä teet: oi, älä salli
Antonion pitää hautapuhetta.
Arvaatko minkä kiihkon puheellansa
Hän saattaa nostaa kansassa?
 

BRUTUS

 
                             Suo anteeks:
Käyn itse ensin puhe-istuimelle
Ja Caesarimme surmaan näytän syyt.
Mit' Antonius puhuu, sen – ma sanon
Hän tekee meidän suostumuksella;
Ja että Caesarille suomme kaikki
Tapojen pyhittämät juhlamenot.
Se hyödyttää meit' enemmän kuin haittaa.
 

CASSIUS

 
Kuin käy, en tiedä; tuo ei mieleen mulle.
 

BRUTUS

 
Tuoss', Antonius, Caesarin on ruumis.
Meit' älä hautapuheessasi soimaa,
Vaan kiitä Caesaria miten tahdot
Ja sano, että luvallamme teet sen.
Et muuten hautajaisiin osaa ottaa
Saa laisin. Samalt' istuimelta, johon
Nyt minä astun, puhua sun pitää,
Kun minä olen päättänyt.
 

ANTONIUS

 
                         Niin olkoon;
En muuta minä toivo.
 

BRUTUS

 
Siis ruumis valmiiks laita vaan ja seuraa.
 

(Kaikki lähtevät, paitsi Antonius.)

ANTONIUS

 
Verinen tomu, anteeks suo, ett' olen
Leppyisä, nöyrä noille pyöveleillesi
Jaloimman miehen raunio sa olet,
Mik' aikakausiss' elänyt on koskaan.
Voi kättä, joka kalliin veres kaasi!
Täss' ennustan nyt haavoillasi, jotka
Kuin mykät suut, punaiset huulens' aukoo
Ja puhett', ääntä kieleltäni kerjää:
Kirous tätä sukukuntaa painaa;
Kotoinen raivo, tuimat kansanriidat
Tuskauttaa kaikki Italian maat;
Niin tavaks tulee hävitys ja veri
Ja kauhun näyt niin yleisiks, ett' äiti
Hymyilee vaan, kun hänen lapsukaistaan
Palaiseks neljäks sodan koura silpoo.
Hirmuihin tottuminen surmaa säälin,
Ja Caesarinkin kostonahnas henki,
Sivullaan Ate,⁴ joka hehkuvana
On helvetistä tullut, mailla kulkee
Ja valta-äänellänsä huutaa: "murhaa!"
Ja sodan koirat irroittaa, niin että
Tää konnanteko pilviin asti leyhkää
Raadoista, jotka voihkaa hautaan päästä.
 

(Palvelija tulee.)

 
Octavius Caesaria palvelethan?
 

PALVELIJA

 
Niin palvelen, Antonius.
 

ANTONIUS

 
                         Caesar hänen
Kirjeessä käski tänne Roomaan tulla.
 

PALVELIJA

 
Hän kirjeen saanut on ja matkall' ompi,
Ja suullisesti sanomaan mun käski —
 

(Huomaa ruumiin.)

 
O, Caesar!
 

ANTONIUS

 
Sydämes täys' on; syrjään käy ja itke.
On, huomaan, suru tarttuvaa: mun silmän'
Se kostui, kun sun silmissäs se näki
Nuo murheen helmet. Tuloss' onko herras?
 

PALVELIJA

 
Hän yöt' on viisi peninkulmaa täältä.
 

ANTONIUS

 
Palaja, kerro mit' on tapahtunna.
Suruinen tääll' on, vaarallinen Rooma,
Octaviolle epävarma Rooma.
Pois! joutuun! Kerro hälle se. – Ei, varro!
Sin' et saa mennä, ennen kuin tän ruumiin
Torille vien. Ma siellä tunnustelen
Puheellani, mitenkä kansa noiden
Veristen miesten julmaa työtä katsoo.
Sen mukaan sitten kertoa sa saat
Octaviolle, miten tääll' on laita.
Avuksi tule mulle.
 

(Lähtevät, kantaen Caesarin ruumista.)

 
Toinen kohtaus
Forum.
 

(Brutus ja Cassius tulevat; kansanjoukko seuraa heitä.)

1 KANSALAINEN

 
Tiliä tahdomme; tee tili meille.
 

BRUTUS

 
No, seuratkaa mua, ystävät, ja kuulkaa;
Käy sinä, Cassius, toisen kadun suuhun
Ja ja'a joukot. —
Ken mua kuulla tahtoo, jääköön tänne;
Ken Cassiota, menköön hänen kanssaan.
Ja julki tuodaan valtasyyt, miks surman
Sai Caesar.
 

1 KANSALAINEN

 
            Minä kuulen Brutoa.
 

2 KANSALAINEN

 
Ja minä Cassiota; sitten rinnan Syyt pannaan, mit' on kumpainenkin kuullut.
 

(Cassius lähtee, joukko kansalaisia hänen kanssansa

Brutus astuu puhe-istuimelle.)

3 KANSALAINEN

 
Vait! Brutus nousee puhe-istuimelle.
 

BRUTUS

 
Mua tyvenesti loppuun kuulkaa.
Rooman miehet, kansalaiset ja ystävät! Kuulkaa nyt minun puolustustani, ja kuullaksenne, olkaa hiljaa. Uskokaa minua kunniani tähden, ja uskoaksenne, pitäkää kunniani arvossa. Tuomitkaa minua viisaudessanne, ja teroittakaa aistinne, voidaksenne paremmin tuomita. Jos joku on tässä seurassa, joku Caesarin rakas ystävä, hänelle sanon, että Bruton rakkaus Caesariin ei ollut hänen rakkauttaan vähempi. Jos sitten kysyy tämä ystävä, miksi Brutus Caesaria vastaan nousi, niin vastaan näin: en senvuoksi että Caesaria vähemmän rakastin, vaan senvuoksi että enemmän rakastin Roomaa. Olisitteko mieluummin nähneet Caesarin elossa ja teidän kaikkien orjina kuolevan, Caesarin kuolleena ja teidän kaikkien elävän vapaina miehinä. Kun Caesar mua rakasti, itkin minä häntä; kun hän onnellinen oli, iloitsin siitä; kun hän oli urhokas, kunnioitin häntä, vaan kun hän vallanahnas oli, surmasin hänet. Siis kyyneleitä hänen rakkaudestaan, iloa hänen onnestaan, kunnia hänen urhoudelleen, ja surma hänen vallanhimollensa! Ken tässä niin halpa on, että tahtoisi orjana olla? Onko ken, hän puhukoon; sillä häntä olen loukannut. Ken tässä niin raaka on, ett'ei tahtoisi roomalainen olla? Onko ken, hän puhukoon; sillä häntä olen loukannut. Ken tässä niin katala on, ettei tahtoisi maataan rakastaa? Onko ken, hän puhukoon; sillä häntä olen loukannut. – Jään odottamaan vastausta.
 

KAIKKI

 
Ei kenkään, Brutus, ei kenkään.
 

BRUTUS

 
Siis en ketäkään ole loukannut. Muuta en ole Caesarille tehnyt, kuin mitä te Brutolle tekisitte. Hänen kuolemansa tutkimus on Capitolissa kirjoitettuna; hänen mainettaan ei ole halvennettu, mikäli se kiitettävää oli; eikä hänen rikostansa liioiteltu, josta hän surmansa sai.
 

(Antonius ja muita tulee, tuoden Caesarin ruumista.)

 
Tuossa hänen ruumiinsa tuodaan, Antonion saattamana, joka, vaikk'ei hänen surmaansa osallisena, kuitenkin saa hyödyn hänen kuolemastaan: aseman yhteiskunnassa. Ja ken teistä ei sitä saisi? Jätän tämän paikan, vakuuttaen: että niin kuin Rooman hyväksi parhaan ystäväni surmasin, niin on mulla itsellenikin sama tikari varalla, kun isänmaani katsoo hyväksi vaatia minun kuolemaani.
 

KAIKKI

 
Eläköön Brutus! Eläköön! Eläköön!
 

1 KANSALAINEN

 
Kotihin juhlasaatossa hän viekää!
 

2 KANSALAINEN

 
Es'isän viereen patsas hälle nouskoon!
 

3 KANSALAINEN

 
Hän Caesariksi tulkoon!
 

4 KANSALAINEN

 
Brutossa Caesarin hyvät puolet kruunattakoon!
 

1 KANSALAINEN

 
Kotihin riemuhuudoin hänet viemme.
 

BRUTUS

 
Maanmiehet, —
 

2 KANSALAINEN

 
               Vaiti! hiljaa! Brutus puhuu.
 

1 KANSALAINEN

 
Vait siellä!
 

BRUTUS

 
             Hyvät kansalaiset, yksin
Mun mennä antakaa, ja pyydän, jääkää
Antonion luo ja kunnioitus suokaa
Caesarin ruumiille ja puheelle,
Jonk' Antonius meidän luvallamme
Pitääpi ylistykseks Caesarille.
Rukoilen ett'ei muut kuin minä lähtis,
Ennenkuin Antonius on puhunut.
 

(Lähtee.)

1 KANSALAINEN

 
Seis! jääkää! Antoniota kuulkaamme.
 

2 KANSALAINEN

 
Hän puhe-istuimelle astukoon; Me kuullaan. – Ylös, jalo Antonius!
 

ANTONIUS

 
Olen kiitollinen teille Bruton tähden.
 

4 KANSALAINEN

 
Hän mitä sanoo Brutosta?
 

3 KANSALAINEN

 
                         Hän sanoo,
Ett' on hän Bruton tähden kiitollinen
Kaikille meille.
 

4 KANSALAINEN

 
Parast' olis ett'ei Puhuisi Brutosta hän pahaa täällä.
 

1 KANSALAINEN

 
Tyranni oli Caesar.
 

3 KANSALAINEN

 
Niinpä kyllä; Ja onni että Rooma siitä pääsi.
 

2 KANSALAINEN

 
Vait! hiljaa! kuullaan mit' Antonius puhuu.
 

ANTONIUS

 
Te jalot Rooman miehet —
 

KANSA

 
                           Hiljaa! kuullaan.
 

ANTONIUS

 
Ystävät, Rooman kansalaiset, kuulkaa!
En Caesaria kiitä, mutta hautaan.
Pahatpa työmme usein eloon jäävät,
Mut hyvät haudatahan luumme kanssa.
Niin käyköön Caesarinkin. Jalo Brutus
Hän sanoi vallanahnaaks Caesarin;
Jos oli niin, se oli julma rikos,
Ja julmast' on sen sovittanut Caesar.
Ma Bruton suostumuksella ja muiden —
On Marcus Brutus, nähkääs, kunnon mies,
Niin, kunnon miehiä he kaikk' on, kaikki —
Nyt pidän hautapuheen Caesarille.
Hän ystäv' oli, hyvä, hellä mulle,
Mut Brutus vallanahnaaks sanoo häntä,
Ja Marcus Brutus hän on kunnon mies.
Toi kotiin Roomaan vankeja hän paljon,
Rahastot niiden lunnahilla täyttäin;
Oliko siinä Caesar vallanahnas?
Kun kurjuus vaikeroi, niin itki Caesar;
Kovempi luonnoltaan on vallanahnas:
Mut Brutus vallanahnaaks sanoo häntä,
Ja Marcus Brutus hän on kunnon mies.
Kolmasti Lupercalioissa hälle
Taritsin kruunun, kolmasti hän kiels sen,
Sen näittehän; tuo vallanahneutt' onko?
Mut Brutus vallanahnaaks sanoo häntä,
Ja, totisesti, hän on kunnon mies.
En Bruton puhetta ma vääräks väitä,
Mut haastan tässä siitä, minkä tiedän.
Ol' ennen teille rakas hän, ja syystä,
Siis mistä syystä ette suris häntä?
Oi äly! villipetoon pakenit sa,
Ja ihmisist' on järki mennyt! – Anteeksi
Tuoll' arkuss' Caesarin on luona sydän,
Vait olla täytyy, kunnes palajaa se.
 

1 KANSALAINEN

 
Hän puhuu mielestäni järkevästi.
 

2 KANSALAINEN

 
Jos oikein mietit asiaa, niin Caesar, Kärs suurta vääryyttä.
 

3 KANSALAINEN

 
Niin kyllä, miehet, Pahemman sijaan saamme, minä pelkään.
 

4 KANSALAINEN

 
Sanansa kuulitten: hän kruunun kielsi; Hän varmaankaan ei ollut vallanahnas.
 

1 KANSALAINEN

 
Jos niin on, käy se muutamille kalliiks.
 

2 KANSALAINEN

 
Mies-parka! Tulipunaiset sen silmät On itkust' aivan.
 

3 KANSALAINEN

 
Miestä jalompaa Kuin Antonius ei Roomass' ole toista.
 

4 KANSALAINEN

 
Vait! Kuulkaa! Puhua hän taasen alkaa.
 

ANTONIUS

 
Viel' eilen olis sana Caesarin
Kumonnut mailman; nyt hän tuossa makaa,
Ja ei niin halpaa, joka hälle nöyrtyis.
Jos mieltänne ja sydäntänne, miehet,
Kokisin kapinaan ja raivoon nostaa,
Loukkaisin Brutoa ja Cassiota,
Jotk' ovat kunnon miehiä, kuten tietty.
En, heit' en loukkaa; tuota kuollutt' ennen.
Ja itseäni loukkaisin ja teitä,
Kuin loukkaisin noin kunnon miehiä.
Tää pärmä, Caesarin sinetti alla,
Vainaalta löytyi: se on jälkisäännös.
Jos kansa vaan tän testamentin kuulis —
Jot' – anteeks suokaa – lukea en aio —
Caesarin haavoj' oiti suutelis se,
Verehen pyhään liinojansa kastais,
Ja hiuksen hänen päästään muistoks kerjäis,
Ja kuollessaankin vielä säätäis siitä,
Sen jättäin jälkeisilleen kallihina
Perintönä.
 

4 KANSALAINEN

 
Me tahdomme sen kuulla. – Antonius, lue säännös!
 

KAIKKI

 
                       Säännös! säännös!
Caesarin säännös!
 

ANTONIUS

 
                  Anteeks, ystäväni:
En tohdi. Hyv' ei olis teidän tietää
Kuin Caesar teitä lempi. Ettehän te
Puut' ole, kiveä, vaan ihmisiä.
Caesarin säännöksen jos kuulla saatte,
Tulette kiihkohon ja raivoon aivan.
Hyv' on, kun ette tiedä että hänet
Periä saatte; jos sen tietäisitte,
Oi, kuinka silloin käviskään!
 

4 KANSALAINEN

 
                              Lue säännös!
Sen tahdomme me kuulla. Lue säännös!
Caesarin säännös lukea sun täytyy.
 

ANTONIUS

 
No, malttukaa ja hiukan varrotkaa!
Erehdyin, kun sen kerroin. Pelkään että
Ma loukkaan noita kunnon miehiä,
Jotk' iski puukkons' Caesariin; niin, pelkään.
 

4 KANSALAINEN

 
Kunnonko miehiä! – He pettureit' on.
 

USEAT

 
Lue säännös! lue testamentti!
 

2 KANSALAINEN

 
He konnia ja pettureit' on. Säännös! Lue säännös!
 

ANTONIUS

 
Siis sitä lukemaan mua pakoitatte.
No, piirittäkää ruumis siis, niin näytän
Ma teille ken sen säännöksen on tehnyt.
Astunko alas? Saanko luvan siihen?
 

USEAT

 
Käy alas!
 

2 KANSALAINEN

 
          Alas astu!
 

(Antonius astuu alas puhe-istuimelta.)

3 KANSALAINEN

 
                     Luvan saat.
 

4 KANSALAINEN

 
Kehäksi! piiriin!
 

1 KANSALAINEN

 
Paarin luota syrjään! Pois ruumiin luota!
 

2 KANSALAINEN

 
Tilaa Antoniolle! Jalolle Antoniolle tilaa!
 

ANTONIUS

 
Pois kauemmas! Noin älkää tungeskelko!
 

USEAT

 
Pois tieltä! Tilaa! Syrjään!
 

ANTONIUS

 
                             Kyyneleitä
Jos teill' on, itkemään nyt olkaa valmiit.
Tuon vaipan kaikki tunnetten. Ma muistan
Ens kerran kun sit' yllään kantoi Caesar.
Suv'ilta hänen teltassaan se oli,
Samana päivänä, kun nervit löi hän.
Kas, tuosta meni puukko Cassion!
Kas, minkä teki reiän kade Casca!
Tuost' iski Brutus, hänen lemmikkinsä,
Ja kun murharaudan kiskoi maalle,
Niin, nähkääs, veri Caesarin se seuras
Ja ovest' ulos ryntäs, nähdäksensä
Noin tylystikö Brutus kolkutti;
Caesarin enkel' oli, nähkääs, Brutus.
Jumalat, tuomitkaa, kuink' oli rakas
Hän Caesarille! Isku tuo se kaikist'
Ol' armottomin: hänen jalo Caesar
Kun lyövän näki, kiittämättömyys hänt'
Enemmän musersi kuin murha-ase.
Nyt murtui suuri sydän tuo, ja vaippaan
Kasvonsa peittäen, Pompejon patsaan
Jalustan luona aivan, jossa verta
Vuos virtanansa, kaatui suuri Caesar.
Se vasta kaatumus, te Rooman miehet!
Te, minä, kaikki kaaduimme me siinä,
Verisen kavalluksen riemutessa.
O, nyt te itkette, ja säälin voimaa
Te tunnette, ma huomaan: kallihia
Ne pisaroit' on! Hyvät ihmiset!
Kuin? Itkettenkö nyt, kun Caesarin
Vaan vaipan haavat näätte? Tässä, täss' on
Hän itse, raatamana ilkimysten!
 

1 KANSALAINEN

 
Voi, surkeata näkyä!
 

2 KANSALAINEN

 
Oi, jalo Caesar!
 

3 KANSALAINEN

 
Voi, tuskan päivää!
 

4 KANSALAINEN

 
Voi, konnia ja pettureita!
 

1 KANSALAINEN

 
Veristä näytelmätä, voi!
 

2 KANSALAINEN

 
Kostoa tahdomme, kostoa! Ulos kaupungille!
Etsikää – polttakaa – paahtakaa – tappakaa – lyökää!
Ei ykskään petturi saa eloon jäädä.
 

ANTONIUS

 
Seis, kansalaiset!
 

1 KANSALAINEN

 
Vait siellä! Jalo Antonius puhuu.
 

2 KANSALAINEN

 
Kuulemme häntä, seuraamme häntä, kuolemme hänen kanssaan.
 

ANTONIUS

 
Mut hyvät, armaat ystävät, en teitä
Noin hurjaan kapinaan ma kiihtää tahdo.
Tuon työn on, nähkääs, tehneet kunnon miehet.
Mit' yksityist' on vihan syytä ollut
Tekoonsa heill', en tiedä; viisait' on he
Ja kunnon miehiä, ja työstään varmaan
Vastaavat itse. Ystävät, en minä
Sydämiänne teiltä ryöstää tahdo.
En puhuja ma ole niinkuin Brutus;
Vaan, kuten tietty, halpa, suora mies,
Jok' ystävästään pitää; sen he tiesit,
Kun puhevallan tässä mulle soivat.
Ei äänt', ei liikenteitä ole mulla,
Ei päät', ei kielt', ei sananvoimaa, jolla
Vois kansaa kiihoittaa. Vaan suoraan haastan
Ja kerron mitä tiedätten jo itse.
Ja Caesar-kullan haavat teille näytän,
Nuo mykät, raukat suut, ja niiden haastaa
Edestän' annan. Mut jos Brutus oisin,
Ja Brutus Antonius, sep' Antonius
Sytyttää mielet vois ja kielen panna
Caesarin joka haavaan, jotta nousis
Kivetkin Roomass' ilmi kapinaan.
 

KAIKKI

 
Kapinaan!
 

1 KANSALAINEN

 
          Bruton huoneen sytytämme.
 

3 KANSALAINEN

 
Pois! Salaliittolaiset etsikäämme.
 

ANTONIUS

 
Mut kuulkaa, hyvät miehet, kuulkaa!
 

KAIKKI

 
                                    Hiljaa!
Antonius puhuu, jalo Antonius.
 

ANTONIUS

 
Te ette tiedä mitä teette, miehet.
Mill' ansainnut on Caesar rakkauttanne?
Ah! ette tiedä: – kerron siis sen teille.
Säännöksen unhotitte, josta puhuin.
 

KAIKKI

 
Niin oikein! säännös! Seis, ja kuullaan säännös!
 

ANTONIUS

 
Se täss' on, Caesarin sinetti alla.
Jokainen Rooman miesi hältä saapi,
Jok'ainoa, viis-kahdeksatta drakmaa.
 

2 KANSALAINEN

 
Oi, jalo Caesar! – Kosto surmaajille!
 

3 KANSALAINEN

 
Kuninkaallinen Caesar!
 

ANTONIUS

 
Mua kuulkaa loppuun asti.
 

KAIKKI

 
                          Hiljaa! vaiti!
 

ANTONIUS

 
Hän lisäks teille kaikki puistons' antaa
Ja lehtonsa ja uudet kasvikkonsa
Tiberin tällä puolla; ne hän teille
Ja lapsillenne ikipäiviks antaa
Yleisiks lystäily- ja käymäpaikoiks.
Sep' oli Caesar! Milloin saadaan moinen?
 

1 KANSALAINEN

 
Ei koskaan, koskaan! – Tulkaa miehet! Ruumis
Pyhällä paikalla me polttakaamme
Ja kekäleillä pettureitten huoneet
Sytyttäkäämme. Ruumis nostakaa.
 

2 KANSALAINEN

 
Käy, nouda tulta!
 

3 KANSALAINEN

 
                  Revi penkit rikki!
 

4 KANSALAINEN

 
Istuimet, ikkunat ja kaikki rikki!
 

(Kansa lähtee, vieden Caesarin ruumiin.)

ANTONIUS

 
Nyt nouskoon melske. Vauhdiss' olet, turma;
Ties suuntaa, minne mielit, nyt.
 

(Palvelija tulee.)

 
                                 No, mies?
 

PALVELIJA

 
Octavius on jo Roomaan tullut, herra.
 

ANTONIUS

 
Miss' on hän?
 

PALVELIJA

 
              Hän ja Lepidus he ovat
Caesarin huonehessa.
 

ANTONIUS

 
                     Sinne riennän
Hänt' oiti kohtaamahan. Niin hän tulee
Kuin käsketty. Nyt hilpeä on onni:
Se tuolla päällä meilt' ei mitään kiellä.
 

PALVELIJA

 
Hän kertoi, että Cassius ja Brutus
Kuin hullut portist' ulos ratsastivat.
 

ANTONIUS

 
He varmaan tiedon saivat, kuinka kansaa
Min' yllytin. Octavion luo mua saata.
 

(Lähtevät.)

 
Kolmas kohtaus.
 

(Runoilija Cinna tulee.)

CINNA

 
Unessa Caesarin kanss' atrioin ma,
Ja mieltän' ahdistavat pahat enteet.
Haluton kodist' olen lähtemään,
Mut jotakin on, joka houkuttaa mua.
 

(Kansanjoukko tulee.)

1 KANSALAINEN

 
Nimenne?
 

2 KANSALAINEN

 
Minne matka?
 

3 KANSALAINEN

 
Missä asutte?
 

4 KANSALAINEN

 
Nainutko olette vai poikamieskö?
 

1 KANSALAINEN

 
Vastatkaa jokaiselle suoraan.
 

2 KANSALAINEN

 
Niin, ja lyhyesti.
 

3 KANSALAINEN

 
Niin, ja järkevästi.
 

4 KANSALAINEN

 
Niin, ja rehellisesti; se sulle parasta.
 

CINNA

 
Nimeni? Minne matka? Missä asun? Poikamieskö olen vai nainut? Siis, vastatakseni jokaiselle suoraan, lyhyesti, järkevästi ja rehellisesti, sanon järkevästi: olen poikamies.
 

2 KANSALAINEN

 
Ne siis hulluja, jotka naivat; niinkö? Varo vaan ett'et saa könttiis. – Jatka; suoraan!
 

CINNA

 
Suoraan, menen Caesarin hautajaisiin.
 

1 KANSALAINEN

 
Ystävänäkö vai vihamiehenä?
 

CINNA

 
Ystävänä.
 

2 KANSALAINEN

 
Sepä suora vastaus.
 

4 KANSALAINEN

 
Asuntosi? – Lyhyesti!
 

CINNA

 
Lyhyesti, asun Capitolissa.
 

1 KANSALAINEN

 
Nimesi, ystävä? Rehellisesti!
 

CINNA

 
Rehellisesti on nimeni Cinna.
 

1 KANSALAINEN

 
Palasiksi hänet repikää! Hän on salaliittolainen.
 

CINNA

 
Olen runoilija Cinna. Olen runoilija Cinna.
 

4 KANSALAINEN

 
Palasiksi, palasiksi huonoista runoista!
 

CINNA

 
En ole salaliittolainen Cinna.
 

2 KANSALAINEN

 
Se ei auta: hänen nimensä on Cinna; nyäistään vaan nimi pois hänen sydämestään, sitten saa hän mennä.
 

3 KANSALAINEN

 
Paloiksi hänet repikää, paloiksi! Kas niin, kekäleitä! Hei vaan,
tulikekäleitä! Bruton luo! Cassion luo! Kaikki ilmituleen! Toiset
Decion asunnolle, toiset Cascan, toiset Ligarion! Kas niin, joutuun!
 

(Lähtevät.)

NELJÄS NÄYTÖS

Ensimmäinen kohtaus

Huone Antonion asunnossa

(Antonius, Octavius ja Lepidus istuvat pöydän ympärillä.)

ANTONIUS

 
Nuo kaikki listaan merkityt siis kuolkoot.
 

OCTAVIUS

 
Lepidus, veljes myöskin; suostutko sa?
 

LEPIDUS

 
Ma suostun.
 

OCTAVIUS

 
            Listaan merkitse, Antonius.
 

LEPIDUS

 
Sill' ehdoll', Antonius, että kuolee
Sisares poika, Publiuskin.
 

ANTONIUS

 
                           Kuolkoon!
Kas noin vaan: piirre hänet kuoloon määrää.
Lepidus, Caesarin käy asuntoon,
Tuo sieltä jälkisäännös: katsotaanpa,
Tuot' eikö voisi hiukan karsia.
 

LEPIDUS

 
Tapaanko teitä täällä sitten?
 

OCTAVIUS

 
                              Täällä
Tai Capitolissa.
 

(Lepidus lähtee.)

ANTONIUS

 
                 Hän arvoton
Ja halpa mies on, jok' ei muuhun kelpaa
Kuin asioille. Onko kohtuus, että
Kun mailman kolmikertaisen me jaamme,
Hän kolmantena osan saa?
 

OCTAVIUS

 
                         Sen luulit,
Kun listast' annoit hänen ääntää tässä
Mustassa valtapannan neuvostossa.
 

ANTONIUS

 
Enemmän mull' on vuosia kuin sulla.
Vaikk' arvoj' ahdammekin hänen päälleen,
Keventäin omaa parjauksen taakkaa,
Hän niitä kantaa vaan kuin aasi kultaa,
Hikoilee, huokaa taakan alla, mennen
Mihin sit' ajamme tai talutamme.
Kun aarteet se on määräpaikkaan vienyt,
Pois taakka riisutaan, ja joutilaana
Saa aasi mennä, korviansa puistaa,
Ja käyttää yhteislaidunta.
 

OCTAVIUS

 
                           Tee tahtos;
Kokenut, reipas sotur' on hän vaan.
 

ANTONIUS

 
Octavius, niin on heponikin; senvuoks'
Apetta saa se paljon. Sep' on eläin,
Jok' oppimalla osaa taistella,
Ja kääntää, seistä, täyttä laukkaa kiitää,
Kun henkeni sen ruumiin liikkeit' ohjaa.
Ja muut' ei Lepiduskaan laillaan; häntä
Opettaa, ohjata ja ajaa täytyy.
Mies tylsäpäinen, jonka ravintona
Hylätyt tähteet on ja matkimiset.
Se mik' on muille vanhaa, kulunutta,
Se hälle uutta on; työkaluun häntä
Vaan sopii verrata. – Ja nyt, Octavius,
Saat suuria sa asioita kuulla:
Väkeä Cassius ja Brutus pestaa,
Ja oiti täytyy pysty tehdä heille.
Siis liitto kokoon, ystävämme turvaan,
Ja kaikki parhaat voimat käytäntöön!
Ja neuvoa nyt oiti pitäkäämme,
Mitenkä salajuonet saatais ilmi
Ja julkivaarat parhain vältettäisi.
 

OCTAVIUS

 
Se tehdään: paaluss' olemme nyt kiinni,
Ja ympärillä haukkuu vihamiehet.
Ja monellapa hymysuulla, pelkään,
Tuhansin juonia on sydämessä.
 

(Lähtevät.)

 
Toinen kohtaus.
Bruton teltan edusta, leirissä Sardeen luona.
 

(Rummun pärrytystä. Brutus, Lucilius, Lucius ja sotamiehiä

tulee. Pindarus ja Titinius kohtaavat heitä.)

BRUTUS

 
Seis!
 

LUCILIUS

 
      Tunnussana! Seis!
 

BRUTUS

 
Kuink' on, Lucilius? Onko herras täällä?
 

LUCILIUS

 
Lähellä aivan; tässä Pindarus
Tuo terveisiä sulle herraltansa.
 

BRUTUS

 
Terveiset hyvät. – Herras, Pindarus, —
Tahallaan taikka vieteltynä – mulle
Suurt' antanut on syytä toivomaan
Työn tehdyn tekemättömäks; mut tyydyn,
Jos lähell' on hän.
 

PINDARUS

 
                    Jalo herrani
Esiintyy – muut' en luule – kaltaisenaan:
Rehellisenä sekä arvokkaana.
 

BRUTUS

 
En häntä epäile. – Lucilius, kuules:
Sanopa, kuinka hän sun otti vastaan.
 

LUCILIUS

 
Sävyisästi ja kohteliaasti aivan,
Mut ei niin helläll' ystävyydellä,
Niin suoralla ja tuttavalla lailla
Kuin ennen muinoin.
 

BRUTUS

 
                    Ystävän sa kuvaat,
Jonk' ompi lämpö jähtynyt. Lucilius,
Kun rakkaus alkaa sairastaa ja kuolla,
Se käyttää pakkotapoja; mut suora
Ja puhdas ystävyys ei juonta tunne.
Kavala mies, kuin hepo pohdikas,
Rehentelee ja näyttää uljahalta,
Mut verisen kun kannus-iskun tuntee,
Niin kaatuu harja ja, kuin luihu luuska,
Se uupuu. – Miss' on miehen sotajoukko?
 

LUCILIUS

 
Yöks oli määrä Sardeesen sen jäädä;
Mut suurin osa, koko ratsasväki,
On hällä myötänä.
 

(Marssi kuuluu.)

BRUTUS

 
                  Vait! Hän jo saapuu.
Marssissa hiljaisessa häntä vastaan!
 

(Cassius ja sotamiehiä tulee.)

CASSIUS

 
Seis!
 

BRUTUS

 
Seis! Anna käskyn käydä,
 

1 SOTAMIES

 
Seis!
 

2 SOTAMIES

 
Seis!
 

3 SOTAMIES

 
Seis!
 

CASSIUS

 
Minulle väärin teit sä, jalo veikko.
 

BRUTUS

 
Jumalat, tuomitkaatte! Teenkö väärin
Viholliselle? Kuin siis ystävälle?
 

CASSIUS

 
Sun tyynen muotos alla piilee vääryys;
Ja kun sa sitä teet —
 

BRUTUS

 
Oi, tyynny, Cassius;
Tuo kantees ilmi hiljaa. – Sinut tunnen. —
Täss' sotajoukkojemme kuullen, joiden
Pitäisi meitä ystävinä nähdä,
Älkäämme kiistelkö. Pois heidät käske;
Tuo sitten teltassani kantees julki,
Niin kuulla sua tahdon.
 

CASSIUS

 
                        Pindarus,
Sa käske päälliköitä viemään joukot
Vähäisen matkan päähän.
 

BRUTUS

 
                        Samoin sinä,
Lucilius; telttaan älä ketään päästä,
Ennenkuin päättynyt on haastelumme.
Ovelle vahdiks Lucius ja Titiniua.
 

(Lähtevät.)

 
Kolmas kohtaus.
Bruton teltassa.
 

(Brutus ja Cassius tulevat.)

CASSIUS

 
Minulle väärin teit, se näkyy tästä:
Sa Lucius Pellaa herjasit ja haukuit,
Kun Sardeelaisilta hän lahjoj' otti.
Se kirje, jossa häntä puolustin ma,
Kun tunsin miehen, halvaks katsottiin.
 

BRUTUS

 
Teit itse väärin, moista puolustaissas.
 

CASSIUS

 
Ei tähän aikaan ole sopivaista
Jokaista pientä vikaa saivarrella.
 

BRUTUS

 
Suo anteeks: itselläs on huono maine.
Siit' ett' on sulla pitkät sormet, Cassius;
Rahasta virkoja sa myyt ja kaupit
Kelvottomille.
 

CASSIUS

 
               Mulla pitkät sormet?
Sen tiedät Bruton sanovan; ne muuten
Viimeiset sanas oisi, jumal'auta!
 

BRUTUS

 
On lahjain kaunisteena Cassion nimi,
Ja senvuoks kurituskin peittää päänsä.
 

CASSIUS

 
Kuritus!
 

BRUTUS

 
Mars-kuuta muista, muista Mars-kuun päivää
Viidettätoista! Eikö suuri Julius
Oikeuden vuoksi vuodattanut vertaan?
Ken konna häneen koski, puukkons' iski
Muun vuoks kuin oikeuden? Nyt ykskö meistä,
Joilt' uljain mies maan pääll' on surmans' saanut,
Kun rosvoj' auttoi, – mekö tahraisimme
Kätemme katalilla lahjoilla,
Pois myyden kunniamme uran laajan
Niin turhasta, kuin kouran täys' on kultaa.
Parempi koira, joka kuuta haukkuu,
Kuin moinen Rooman mies.
 

CASSIUS

 
                         Mua älä hauku!
En sitä kärsi. Itses unhotat sa,
Kun näin mua härnäät. Sotur' olen minä
Vanhempi, kokeneempi, taitavampi
Kuin sinä käskyj' antamaan.
 

BRUTUS

 
                            No, no!
Sit' et sin' ole, Cassius.
 

CASSIUS

 
                           Mut kas olen.
 

BRUTUS

 
Et, sanon minä.
 

CASSIUS

 
                Älä mua härnää;
Ma hairahtua voisin. Omaa turvaas
Sa katso; älä kauemmin mua kiusaa.
 

BRUTUS

 
Pois, halpa mies!
 

CASSIUS

 
                  Se onko mahdollista?
 

BRUTUS

 
Mua kuule; puhua nyt tahdon minä.
Pitääkö mun sun hurjaa vimmaas väistää,
Ja hullun tuijotusta säikähtää?
 

CASSIUS

 
Jumalat! Tuoko minun kestää täytyy?
 

BRUTUS

 
Niin se ja vielä muuta! Suutu, suutu,
Siks että korska sydämesi halkee!
Käy, orjillesi näytä kiukkus; pane
Vapisemahan orjas. Munko väistää?
Sua kursailla? ja nöyräst' imarrella
Sun oikkupäisyyttäs? Ei, jumal'auta!
Saat itse sappes myrkyn niellä, vaikka
Repeisit siitä. Tästä päiväst' alkain
Sua huvikseni käytän vaan, ja nauran,
Kun sappes paisuu.
 

CASSIUS

 
                   Näikskö siis on tullut?
 

BRUTUS

 
Paremmaks soturiksi sanot itses:
Osoita se ja toteen näytä kerskas;
Mua huvittais se. Minä mielelläni
Hyväksi käytän jalon miehen opit.
 

CASSIUS

 
Mua yhä loukkaat, Brutus, yhä; sanoin:
Vanhempi sotur', enkä parempi.
Sanoinko: parempi?
 

BRUTUS

 
                   Se mulle yhtä.
 

CASSIUS

 
Näin solvata ei tohtinut mua Caesar.
 

BRUTUS

 
Vait! Hänt' et kiusata näin tohtinut.
 

CASSIUS

 
En tohtinut?
 

BRUTUS

 
             Et.
 

CASSIUS

 
                 Enkö tohtinut?
 

BRUTUS

 
Et tohtinut, vaikk' olis henkes mennyt.
 

CASSIUS

 
Äl' ystävyyteheni liiaks luota:
Voin tehdä työn, jot' ehkä katuisin ma.
 

BRUTUS

 
Sen teit, jot' olis katua sun tullut.
Mua ei sun uhkas, Cassius, säikytä.
Niin vahva mull' on varus kunnossani,
Ett' ohi käy ne niin kuin tuulen henki,
Jost' en ma huoli. Rahasumman sulta
Ma pyysin; kielsit sen. En kultaa minä
Voi halvoin keinoin laittaa. Kautta taivaan!
Sydämen' ennen rahoiks lyön ja valan
Vereni drakmoiksi, kuin petoksella
Maanmiehen känsäisestä kourast' äyrin
Katalan kiskon. Sanan sulle laitoin
Ja kultaa pyysin joukoilleni palkaks';
Sen kielsit. Tuoko Cassion kaltaist' on?
Mult' oisko saman vastuun Cassius saanut?
Niin saidaksi jos Brutus tulee, että
Noin halvan rovon ystävältään kätkee,
Varusta silloin nuoles, taivaan taatto,
Ja hänet murskaks lyö!
 

CASSIUS

 
                       En kieltänyt ma.
 

BRUTUS

 
Sen teit.
 

CASSIUS

 
          En tehnyt: vastuuntuoja viisas
Ei ollut. – Sydämeni murtaa Brutus.
Suo ystäv' anteeks ystävänsä puutteet,
Mut mun vaan Brutus tekee suuremmiksi.
 

BRUTUS

 
En sitä tee, jos niill' et mua vaivaa.
 

CASSIUS

 
Et rakasta mua.
 

BRUTUS

 
                Vikojasi en.
 

CASSIUS

 
Ei silmä ystävän näe vikaa moista.
 

BRUTUS

 
Imartelijan ei, vaikk' oliskin se
Niin suuren suuri kuin Olympin huippu.
 

CASSIUS

 
Antonius, nuor' Octavius, tulkaa, tulkaa.
Ja kostakaa nyt Cassiolle yksin!
Väsynyt Cassius on mailmaan:
Hänt' ystäv' ivaa, veli vainoo; häntä
Kuin orjaa haukutahan; viat kaikki
Vakoillaan, kirjaan pannaan, muistin avuks,
Ja vasten naamaa viskataan. Oi, hengen
Pois silmäin kautta voisin itkeä! —
Tikari tuoss' on, tässä paljas rinta,
Ja siinä sydän, kultaa kallihimpi
Ja rikkahampi Pluton aarnioita;
Jos olet roomalainen, pois se riistä!
Ken kullan kielsi, antaa sydämensä.
Nyt iske, niinkuin Caesariin; ma tiedän:
Kun vihas suurin oli, silloin lemmit
Hänt' enemmän kuin koskaan Cassiota.
 

BRUTUS

 
Tikaris tuppeen! Suutu mielin määrin;
Tee, mitä mielit, herjan otan leikiks.
Ikeessä, Cassius, olet lampaan kanssa:
Se harmin kätkee niinkuin tulen pii;
Jos kovaa lyöt, yht'äkkiä se säihkää,
Mut koht' on kylmä taas.
 

CASSIUS

 
                         Elääkö Cassius
Huviksi vaan ja nauruks Brutollensa,
Kun synkeys ja huoli häntä vaivaa?
 

BRUTUS

 
Niin, synkkä olinkin, kun lausuin tuon.
 

CASSIUS

 
Sen verran tunnustat siis? Kätes mulle!
 

BRUTUS

 
Vie sydänkin!
 

CASSIUS

 
              Oi Brutus!
 

BRUTUS

 
                         Mitä tahdot?
 

CASSIUS

 
Sull' eikö ystävyyttä suomaan anteeks,
Kun kiukku tuo, jonk' äidiltäni perin,
Mun saattaa muistamattomaks?
 

BRUTUS

 
                             On, Cassius!
Kun vasta Brutoos vihastut, hän äitis
Toruvan luulee, ja sun rauhaan jättää.
 

(Melua ulkona.)

RUNOILIJA (ulkona)

 
Mua oiti päästä päälliköiden luo!
Toraavat keskenään he; eikä hyvä,
Ett' ovat yksin.
 

LUCILIUS (ulkona)

 
                 Heidän luo et pääse.
 

RUNOILIJA (ulkona)

 
Ei muu kuin surma voi mua estää.
 

(Runoilija tulee sisään. Lucilius, Titinius ja Lucius jäljissä.)

CASSIUS

 
Mik' ompi? Mitä tahdot?
 

RUNOILIJA

 
Hävetkää, päälliköt! Mit' aiotten?
Sopikaa: riidellä ei kelpaa moisten meillä;
Mull' enemmän on, tietkääs, vuosia kuin teillä.
 

CASSIUS

 
Ha, ha! Kuin kehnot on sen rentun riimit!
 

BRUTUS

 
Pois, lurjus! Mene tiehes, hävytön!
 

CASSIUS

 
Suvaitse häntä: tapa häll' on moinen.
 

BRUTUS

 
Sen tiedän, jos hän tietää aikansa.
Mit' ilviöillä sodassa on virkaa?
Pois täältä, mies!
 

CASSIUS

 
                   Pois! Tiehes!
 

(Runoilija lähtee.)

BRUTUS

 
                                 Käskekäätte,
Lucilius ja Titinius, päälliköitä
Yösijaa miehillensä hankkimaan.
 

CASSIUS

 
Palatkaa sitten sekä tuokaa joutuun
Messala tänne.
 

(Lucilius ja Titinius lähtevät.)

BRUTUS

 
               Lucius, viinimalja!
 

(Lucius lähtee.)

CASSIUS

 
En olis noin sun luullut suuttuvan.
 

BRUTUS

 
Oi, Cassius, monet murheet mua painaa.
 

CASSIUS

 
Et käytä tietoviisauttas, jos voittaa
Noin satunnainen haitta sun.
 

BRUTUS

 
                             Ei ykskään
Näin kestä huoltaan: Portia on kuollut.
 

CASSIUS

 
Kuin? Portia?
 

BRUTUS

 
              Hän on kuollut.
 

CASSIUS

 
                              Kuinka minä,
Kun noin sua vastustin, voin surman välttää? —
Oi, tappiota suurta, haikeaa! —
Mihinkä tautiin?
 

BRUTUS

 
                 Suruun, pois kun läksin,
Ja harmiin, ett' Antonius ja Octavius
On vallan saaneet – kuolonsanan kanssa
Se tieto tuli: – se vei järjen hältä,
Ja yksin jäätyään hän tulen nieli.
 

CASSIUS

 
Ja kuoli?
 

BRUTUS

 
          Niin.
 

CASSIUS

 
                Ikuiset jumalat!
 

(Lucius palajaa, tuoden viiniä ja tuohuksia.)

BRUTUS

 
Hänestä vait nyt! – Viinimalja tänne! —
Näin hautaan tuohon, Cassius, vihat kaikki.
 

(Juo.)

CASSIUS

 
Suloinen malja sydämeni janoon!
Niin, Lucius, lasi kukkuralleen täytä;
En Bruton lemmestä voi kyllin juoda.
 

(Juo.)

BRUTUS

 
Titinius, sisään!
 

(Lucius lähtee.)

(Titinius ja Messala tulevat.)

 
                  Terve, Messala!
Nyt valon ääreen tähän istukaamme
Ja tuumailkaamme, mitä vaatii tarve.
 

CASSIUS

 
Vai Portia kuollut!
 

BRUTUS

 
                    Pyydän, vaiti siitä! —
Messala, tuoss' on kirje, joka kertoo,
Ett' Antonius ja nuor' Octavius
Lukuisin määrin meitä vastaan ryntää,
Philippiin kulkuansa ohjaten.
 

MESSALA

 
Mull' ompi kirje samaa sisällystä.
 

BRUTUS

 
No, mit' on siinä muuta?
 

MESSALA

 
                         Että panna-
Ja henkipatto-julistusten kautta
Antonius, Octavius ja Lepidus
Senaattoreita sataan surmanneet on.
 

BRUTUS

 
Siis yht' ei pidä kirjeet: seitsenkymment'
On tämän mukaan heitä, jotka käskyst'
On surman saaneet; Cicerokin niitä.
 

CASSIUS

 
Kuin? Cicero?
 

MESSALA

 
              Niin, Cicero on kuollut
Ja saman pannajulistuksen kautta. —
Kirjeenne saitteko te vaimoltanne?
 

BRUTUS

 
En, Messala.
 

MESSALA

 
Ja kirjeess' eikö mitään hänest' ole?
 

BRUTUS

 
Ei, Messala, ei mitään.
 

MESSALA

 
                        Kummallista!
 

BRUTUS

 
Kuin niin? No, onko teidän kirjeessänne?
 

MESSALA

 
Ei, herra hyvä.
 

BRUTUS

 
                Totuus sanokaa,
Niin totta kuin olette roomalainen!
 

MESSALA

 
Siis, totuus kestäkää kuin roomalainen.
Hän kuollut on ja kummaisella lailla.
 

BRUTUS

 
Hyvästi, Portia! – Kuolla meidän täytyy.
Se aatos, että kuolisi hän kerran,
Nyt mulle voimaa kestämään sit' antaa.
 

MESSALA

 
Noin kestää suuret suuren tappion.
 

CASSIUS

 
Ma keinon niinkuin tekin kyllä tunnen,
Mut tuota luontoni ei kestäis sentään.
 

BRUTUS

 
Nyt toimiin eläviin! – Mit' aattelette!
Philippiinkö nyt marssitaan?
 

CASSIUS

 
                             Se minust'
Ei ole hyvä.
 

BRUTUS

 
             Perustus?
 

CASSIUS

 
                       On tämä:
Parast' ett' etsii vihollinen meitä;
Näin vahinkota saa hän, varat kuihtuu
Ja väki uupuu, me kun paikoillamme
Lepäämme, kooten miehuutta ja voimaa.
 

BRUTUS

 
Hyväkin syy saa parempaansa väistää
Täält' alkain on Philippiin asti kansa
Pakosta vaan ja muodoks ystävämme;
Napisten suorittaa se verojansa.
Vihollinen jos siitä kautta marssii,
Lukunsa heistä täydentäin, hän meihin
Rohkeena, uusin, tuorein voimin karkaa.
Sen edun hältä estämme, jos teemme
Philippin luona hälle vastarintaa,
Tää kansa takanamme.
 

CASSIUS

 
                     Kuule, veikko!
 

BRUTUS

 
Suvaitse hiukan! – Muista lisäks, että
Meist' ystävämme kärsineet on paljon.
Asia kyps' on, joukot täpötäydet;
Vihollinen se kasvaa joka päivä;
Me huipull' olemme, nyt alkaa lasku.
Vuoks' on ja luode ihmiskohtaloissa:
Jos vaarin otat nousun, vie se onneen,
Jos laiminlyöt sen, koko elinjuoksus st
Kareihin takeltuu ja kurjuuteen.
Semmoinen täysi luode nyt on meillä;
Jos emme virtaa tarkkaa nyt ja seuraa,
Niin hukkuu laivamme ja tavaramme.
 

CASSIUS

 
No, tehdään niinkuin tahdot; matkaan siis!
Philippin luona heitä kohdatkaamme.
 

BRUTUS

 
Yö synkkä kesken puhett' yltää meidät;
Veronsa luonto vaatii; suodaan sille
Lepoa hiukan nyt, mut niukast' aivan.
Viel' onko puhumista?
 

CASSIUS

 
                      Ei; hyv' yötä!
Varahin pystyyn siis ja matkaan.
 

BRUTUS

 
                                 Lucius!
 

(Lucius tulee.)

 
Yönuttuni! —
 

(Lucius lähtee.)

 
              Hyvästi, Messala! —
Titinius, hyvää yötä! – Jalo, jalo Cassius,
Hyv' yötä! suloist' unta!
 

CASSIUS

 
                          Armas veikko!
Tää yö se huonost' alkoi; älköön koskaan
Väliimme tulko moinen epäsointu,
Niin, älköön, Brutus!
 

BRUTUS

 
                      Kaikk' on hyvin taas.
 

CASSIUS

 
Hyv' yötä siis!
 

BRUTUS

 
                Hyv' yötä, rakas veikko!
TITINIUS ja MESSALA.
Hyv' yötä, herrani!
 

BRUTUS

 
                    Hyvästi, kaikki!
 

(Cassius, Titinius ja Messala lähtevät.)

(Lucius palajaa, tuoden yönutun.)

 
Tuo tänne nuttu! Miss' on soittimesi?
 

LUCIUS

 
Teltassa tässä.
 

BRUTUS

 
                Uninenko noin?
Mies parka, en sua moiti: liiaks valvoit.
Tuo tänne Claudius ja joku toinen
Makaamaan patjoilla mun teltassani.
 

LUCIUS

 
Varro ja Claudius!
 

(Varro ja Claudius tulevat.)

VARRO

 
                   Kutsuitteko, herra?
 

BRUTUS

 
Ma pyydän, maatkaa teltassani täällä;
Teit' ehkä kohta herätän mä viemään
Sanoman veljelleni Cassiolle.
 

VARRO

 
Jos suvaitsette, jäämme vartomaan.
 

BRUTUS

 
Ei, sit' en tahdo; maatkaa, ystäväni;
 

(Varro ja Claudius laskeuvat maata.)

 
Kentiesi vielä päätökseni muutan. —
Kas täss' on, Lucius, kirja, jota etsin,
Yönutun taskuhun sen olin pannut.
 

LUCIUS

 
Niin, tiesin ett'en minä sitä saanut.
 

BRUTUS

 
Unohdan paljon: ole kärsiväinen.
Viel' auki voitko pitää raskaat silmäs
Ja soittaa soittimellas jonkun laulun.
 

LUCIUS

 
Jos tahdotte, niin kyllä.
 

BRUTUS

 
                          Tahdon, poika.
Sua paljon vaivaan, mutta nöyrä olet.
 

LUCIUS

 
Velvollisuuten' on se.
 

BRUTUS

 
                       Ei mun pitäis
Velvoilisuuttas käyttää yli voimais:
Lepoa, tiedän, vaatii veri nuori.
 

LUCIUS

 
Min' olen nukkunut jo, hyvä herra.
 

BRUTUS

 
No, sepä hyvä; untas saat sa jatkaa;
En kauan sua vaivaa; jos ma elän,
Sua palkitsen. —
 

(Laulua ja soittoa.)

 
Uninen sävel! – Murhallinen uni!
Noin lyijysauvallasko poikaa painat,
Kun sulle soittaa hän? – Hyv' yötä, lapsi!
Ei sydänt' ole mulla herättää sua.
Mut jos sa nuokut, särjet soittimes;
Sen otan pois. Nyt, poikani, hyv' yötä! —
Mut, annas olla, lehden kai ma taitoin,
Kun päätin lukuni? – Täss' on se, luulen.
 

(Istuutuu.)

(Caesarin haamu ilmestyy.)

 
Kuink' on tuo valo himmi! – Haa! ken tuossa?
Se, luulen, on vaan silmissäni heikkous,
Jok' ilmiön tuon hirvittävän luopi.
Se käypi päälle. – Oletko sa ken?
Jumala, enkeli vai perkelekö,
Kun hiukset pöyristät ja veren jäädät?
Mik' olet, sano?
 

HAAMU

 
                 Paha henkes, Brutus.
 

BRUTUS

 
Ja miksi tulet?
 

HAAMU

 
                Kertomahan, että
Philippin luona näät mun jälleen.
 

BRUTUS

 
                                  Hyvä!
Siis nään sun jälleen?
 

HAAMU

 
Niin, Philippin luona.
 

BRUTUS

 
No niin, Philippin luona siis. —
 

(Haamu katoaa.)

 
                                  Juur mieltän'
Kun rohkaisin, sa katoot; enemmänkin
Puhunut oisin kanssas, paha henki. —
Hoi! Lucius! – Varro! Claudius! Nouskaa, miehet! —
Claudius!
 

LUCIUS

 
          Kielet, herra, eivät soinnu.
 

BRUTUS

 
Hän luulee yhä vielä soittavansa. —
Heräjä, Lucius!
 

LUCIUS

 
                Herra hyvä, mitä?
 

BRUTUS

 
Unissas huusit, Lucius; näitkö unta?
 

LUCIUS

 
En, herra, min' en huutaneeni tiedä.
 

BRUTUS

 
Ei, kyllä huusit. Näitkö sinä mitä?
 

LUCIUS

 
En mitään, herra.
 

BRUTUS

 
No, nuku jälleen, Lucius. – Claudius, hoi!
 

(Varrolle.)

 
Mies sinä, nouse!
 

VARRO

 
                  Mitä, herra?
 

CLAUDIUS

 
                               Mitä, herra?
 

BRUTUS

 
Miks huusitten te unissanne, pojat?
 

VARRO & CLAUDIUS

 
Me? Mekö?
 

BRUTUS

 
          Niin, te; näittekö te mitä?
 

VARRO

 
En, min' en mitään nähnyt.
 

CLAUDIUS

 
                           Enkä minä.
 

BRUTUS

 
Terveiset viekää veli Cassiolle,
Ett' ennalta hän varhain matkaan lähtee.
Me tulemme jäljestä.
 

VARRO & CLAUDIUS

 
                     Kyllä, herra.
 

(Menevät.)