Czytaj książkę: «Kynnyksellä: Runoja»

Kössi Kaatra

Kynnyksellä: Runoja

Julkaisija – Good Press, 2021

goodpress@okpublishing.info

EAN 4064066346744

Sisällysluettelo

I.

MERI JA LUOTO

GETSEMANESSA

PIHLAJALLE

LENTÄKÄÄ

HARHATEILLÄKÖ?

SYDÄN-PUHTAUS MATKAN MÄÄRÄ

MAAILMAN HALLAA

KAHDENLAISTA

NIIN, ELLEI —

YÖN ORJA

JUNAN LÄHTIESSÄ

YLÖSPÄIN

YHTÄ JA TOISTA

OIKEA TIE

SAMERIAISTA

MATKALLA

LASTEN SUKU

LEMMON MARKKINAT

KALMISTOSSA

ELONHUOLET

TYÖMIEHEN KESÄHUOKAUS KAUPUNGISSA

MITÄ SÄ TEET?

KUOLEMAN LINNUT

KORPPI-VALTAKUNNASTA

II.

SINÄ JA MINÄ

VALKEA LILJA

PIENI TARINA

LAULU NAURUSUISTA

VAIN SULLE

MÖKINPOJAN HYRÄILY

ÄLÄ KULJE SÄ KUUTAMOLLA!

MUN ELONI — —

LAULELLAANPAS —

PUUTTUVAISTA

PEIPPONEN

NUORELLE PARILLE

ERÄÄLLE

TOKKOHAN?

OLET MULLE —

"SURU"

TUVAN TYTTÖ

ORJAN LAULU

KANGASPUILLA

ILTALAULU

TALVEA JA KESÄÄ

VIHA JA LEMPI

PAKKASESSA

UNTEN AIRUT

SISKOLLE

PYSTYYN NOUSSUT

EN TIEDÄ —

ORVOKKI

VOIS LUULLA —

TÄHDELLE

SANOMALEHTIPOIKA

HAUDOILLA

VAIHEITA

KULTAA — KATINKULTAA

TUNNELMA

I.

Meri ja luoto.

Getsemanessa.

Pihlajalle.

Lentäkää.

Harhateilläkö?

Sydän-puhtaus matkan määrä.

Maailman hallaa.

Kahdenlaista.

Niin, ellei —.

Yön orja.

Junan lähtiessä.

Ylöspäin.

Yhtä ja toista.

Oikea tie.

Sameriasta.

Matkalla.

Lasten suku.

Lemmon markkinat.

Kalmistossa.

Elonhuolet.

Työmiehen kesähuokaus.

Mitä sä teet.

Kuoleman linnut.

Korppi-valtakunnasta.

II.

Sinä ja minä.

Valkea lilja.

Pieni tarina.

Laulu naurusuista.

Vain sulle.

Mökinpojan hyräily.

Älä kulje sä kuutamolla.

Mun eloni — —.

Laulellaanpas —.

Puuttuvaista.

Peipponen.

Nuorelle parille.

Eräälle.

Tokkohan.

Olet mulle —.

"Suru".

Tuvan tyttö.

Orjan laulu.

Kangaspuilla.

Iltalaulu.

Talvea ja kesää.

Viha ja lempi.

Pakkasessa.

Unten airut.

Siskolle.

Pystyyn noussut.

En tiedä —.

Orvokki.

Vois luulla —.

Tähdelle.

Sanomalehtipoika.

Haudoilla.

Vaiheita.

Kultaa — Katinkultaa.

Tunnelma.

Poikanen pyrkii kynnykselle ja siitäkin vielä yli: Toisella puolla on maailma ja toisella äidin syli.

I.

Sisällysluettelo

MERI JA LUOTO

Sisällysluettelo

Salamat särkevät taivahan rataa, ukkonen ulvoo ja tähtiä sataa, yötä on yllä ja pilveä päällä myrskyjen säällä.

Keskellä merta ja myrskyjen pauhun,

keskellä kuohun ja kuolemankauhun

luoto on jyrkkä ja kallioranta,

valkeasanta.

Pursia paljon sen ympäri soutaa.

Mainetta, kultaa ja muuta ne noutaa.

Luotohon joku myös pyrkiä koittaa.

Meri sen voittaa.

Meri sen kätkee, kalat sitä syövät

taikka sen pyörtehet paasihin lyövät.

Uhmaten pauhaa pilvien palkeet,

vyörtehet valkeet.

Puhe käy, luodolla että on kultaa,

minkä on rinnalla muu kulta multaa.

Joka sitä uskoo, sinne se soutaa,

kuolohon joutaa.

Toden on luoto. Meri elonmerta.

Kummatki paljon vaativat verta:

Kovin on kallista kaikkikin kulta,

kulta ja — multa.

Näin minä mietin ja aattelen silloin,

kuoleman kun nään uhrin mä milloin:

Miks niin ankara ajan on myrsky,

julma sen hyrsky?

GETSEMANESSA

Sisällysluettelo

Puhukaa oi kivet ja haljetkaa

jo kalliot kappaleiksi.

Oi, syöksyös tulta taivas. Maa

nyt kertyös kyyneliksi.

Mitä, Herrako meidän polvistuu?

Oi taivas, kuinka sa sallit?

Hän, Kuningas paatehen kallistuu.

Vaviskaa oi muurit, vallit.

Ei aukea taivas, vapise maa;

yö pimeän peiton kutoo.

Yön helmassa ystävät uinahtaa,

kun kyynel Puhtahan putoo.

PIHLAJALLE

Sisällysluettelo

Oi, soittaos mulle sä soitintas, oi, laulaos laulu hellä, pyhän että mä saisin tunnelmas ja tuoksuas keväimellä.

Näät, multa on uupunut uskallus,

on sieluni synnin syömä

ja henkeni hillitön kaipaus

on vihan ja vilpin lyömä.

Mun kaihoni kaunihit kukkaiset

jo korsina kellastuivat

ja onneni aavehet armaiset

nyt kyynelvirtoja uivat.

Ja laulua lohdun kuule ma en,

pois multa on hellät hoivat.

Minä korpea kuljen kuunnellen

kuin vihan vain virret soivat.

Oi, soittaos mulle sä soitintas,

oi, laulaos laulu hellä,

pyhän että mä saisin tunnelmas

ja tuoksuas keväimellä.

LENTÄKÄÄ

Sisällysluettelo

Lentäkää, oi lentäkäätte valon valkosiivet sinne, missä yötä näätte, sinne lentäkäätte.

Valaiseos valheöissä

pyhän suuri soihtu,

paistaos sä pimeiköissä,

paista yön sä loihtu.

Singahuta säkeniä,

tuiskase sä tulta,

lohdutellos itkeviä

valon etsijiä.

Lentäkää, oi lentäkäätte valon valkosiivet sinne, niissä yötä näätte, sinne lentäkäätte!

HARHATEILLÄKÖ?

Sisällysluettelo

Ma sieluni kuisketta kuuntelen

ja kyselen: minne, kunne?

Mitä voin minä poikanen poloinen,

kun tietä en tiedä, en tunne?

Ja synkkänä yö on ylläni mun,

käy kulkuni harhasta harhaan.

Tää oiskohan kulkua kadotetun?

— Epätoivo vie voiman parhaan.

Mut olkoon, olkohon, vaikkapa vaan

tie veisikin Tuonelan taloon,

moni ennen jo eksyi matkallaan

ennenkuin hän ennätti valoon.

Ja jos mun palkkani pettymys ois

ja sortumus suuri ja syvä,

niin siitäkin onnelan peltoon vois

taas poimia pienen jyvän.

Mun pyrkimys näin jos murtuisikin,

esimerkiks' olla se voisi,

ja toiveeni näin jos turtuisikin,

se uusia uria loisi.

Ja siksipä viisainta lieneekin

näin tuiketta etsiä yöstä.

Saan kait minä joskus levätäkin

epätoivon turhasta työstä?

SYDÄN-PUHTAUS MATKAN MÄÄRÄ

Sisällysluettelo

Nyt joukkohon saakohon joka mies, jota mainen painaa murehen ies, joka ompi kyltynyt suruun. Ja yhteen tulkohon tyttäret maan, jotk' ikänsä itkua saivat vaan, jotka ei voi tyytyä muruun.

Ja luokamme puhtausalttari uus, min hehkuhun hukkuvi saastaisuus sekä synnin okahan juuret, ja katsehet nouskoon korkeuteen ylös tähtitanhuin kirkkauteen, näin luokamme aattehet suuret.

Kuin Israeliitat me nousemme

ja nostamme nuorine voimimme

Hyvän-temppelin suojusmuurta.

Me nostamme lippumme liehumaan

ja kantelot saamme me kaikumaan

pyhän voiton laulua suurta.

Kun nuorien rinnat nousevat vaan

näin suurta ja kaunista kaipaamaan,

kevät-kukka kun luopi terää,

niin taivahan henget apua suo

ja vahvoiksi heikot voimamme luo

ja voittohon antavat erää.

Loan, synnin kahlehet katkottais ja lohtua etsivät lohdun sais ja oikeeksi vaihtuisi väärä. Siks olkohon rientomme täyttymys sekä tunnuslauseemme: pyrkimys, sydän-puhtaus matkan määrä!

MAAILMAN HALLAA

Sisällysluettelo

Miksi me ihmiset toistamme väärin,

väärin ymmärrämme niin ylenmäärin?

Miksi me toistamme poljemme, lyömme,

kostoa hautoen uinuen yömme?

Miksikä rakkaus, lempeys katoo?

Miks' vihanlaiho vain he'elmiä satoo?

Emmekö lempenä leimuten voita

kirojen uhmaa ja murheita noita?

Halla on hallaa! Kevätkin on unta,

oraspellon päälle kun lentää lunta.

Ihmiset itkevät päivillä, öillä,

lohtua etsien vihan vain töillä.

Kirous kasvaa ja kuolema uhkaa.

Tuolla ja täällä on paljasta ruhkaa!